Feminismin paradoksi

Feminismin paradoksi

ViestiKirjoittaja ritalin » 12.03.2017 05:08

Feministit ovat tappavalla voimalla ajaneet Suomessa läpi ajattelumallia, jonka mukaan parisuhde on naisen alistamista ja, että yhteen naiseen sitoutuvat miehet olisivat "omistavia psykopaatteja". Homma on alkanut tämän vuosituhannen puolella tuottamaan hedelmää, kun yhdellä oikeasti psykopaattisella panomiehellä voi olla 643 lehtolasta eri puolilla Suomen kerrostalolähiöitä.
Tavalliset miehet on pikkuhiljaa syrjäytetty parisuhdemarkkinoilta ja avoimeen seksiin orientoituneet ja lasten kasvatuksesta viisveisaavat paskat ovat miehittäneet koko naissukupuolen. Näille sarjakuristajahenkisille miehille nainen on pelkkä esine ja jälkeläiset ovat voitonmerkkejä.
Naiset kapinoivat näitä miehiä vastaan feministisesti, mutta toisaalta he ovat feminismillään jo syrjäyttäneet toisenlaiset miehet. Myös näitä miehiä vastaan suunnattu kapinointi kääntyy isolta osin jo syrjäytettyjen miesten niskaan. Eräs feministi valitti minulle, että hän ei enää ikinä tutustu kiltteihin miehiin, koska kiltin kuoren alta paljastuu aina psykopaatti. Kun hieman kyselin asiasta lisää, selvisi, että nainen oli aloittanut parisuhteen heroiinia suonensisäisesti käyttävän miehen kanssa ja tämä mies oli sitten yhteen muuttamisen jälkeen alkanut pahoinpitelemään naista. Naisen mukaan mies oli kuitenkin ollut huumeriippuvuudestaan huolimatta "kiltti ja hyvä mies". Sittemmin nainen tutustui vain vankilassa istuneisiin miehiin, jotta välttyisi enää kohtaamasta kilttiä miestä.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Feminismin paradoksi

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 12.03.2017 11:08

ritalin kirjoitti:Feministit ovat tappavalla voimalla ajaneet Suomessa läpi ajattelumallia, jonka mukaan parisuhde on naisen alistamista ja, että yhteen naiseen sitoutuvat miehet olisivat "omistavia psykopaatteja". Homma on alkanut tämän vuosituhannen puolella tuottamaan hedelmää, kun yhdellä oikeasti psykopaattisella panomiehellä voi olla 643 lehtolasta eri puolilla Suomen kerrostalolähiöitä...

Kertoisitko Ritanin, mistä on peräisin tietosi jonkun psykopaattisen panomiehen 643:sta lehtolapsesta Suomessa?

Väitteesi haisee vahvasti liioittelulta.

Eikä yhden naisen kertomaa pitäisi yleistää koskevaksi ja päteväksi naisiin yleisesti.
Olen nimittäin melkoisen varma siitä, että valtaosa naisista ei halua tapailla tai ryhtyä suhteeseen vankilakundien tai huumeaddiktien kanssa.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron