Päivähoito ja myöhempi kouluttautuminen

Päivähoito ja myöhempi kouluttautuminen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.11.2016 19:40

Tutkimus: Pienenä päivähoidon aloittaneet kouluttautuvat pisimmälle – Viekää lapsenne nykyistä aikaisemmin päivähoitoon, professori sanoo

”On viitattu siihen, että kiintymyssuhteiden kannalta on haitallista laittaa lapsi aikaisin päivähoitoon. Voihan se olla niinkin, mutta hyödyt näyttävät olevan suurempia kuin haitat.”

KOTIMAA 17.11.2016 18:53 Suvi Vihavainen HS http://www.hs.fi/kotimaa/a1479361776195 ... -kommentit

ALLE kolmevuotiaina päivähoidon aloittaneet lapset kouluttautuvat aikuisena pidemmälle kuin kauemmin kotihoidossa olleet ikätoverinsa, kertoo Turun yliopiston tuore tutkimus.
He jatkavat todennäköisemmin opintojaan peruskoulun jälkeen ja suorittavat ylioppilastutkinnon. He pääsevät myös kotihoidossa pitkään olleita lapsia todennäköisemmin opiskelemaan yliopistoon tai ammattikorkeakouluun, sosiologian professori Jani Erola kertoo.
Turun yliopiston tutkimus selvitti päivähoidon vaikutuksia vuosina 1989 – 1990 syntyneiden lasten myöhempään kouluttautumiseen. Tutkimuksen aineisto saatiin Tilastokeskuksen rekistereistä.

EROLAN mukaan varhaiskasvatukseen osallistuminen näyttää hyödyttävän myöhempää koulutusta – vaikka osan tutkimuksen tuloksista selittää koulutustaustan periytyminen. Korkeakoulutetut vievät lapsensa aikaisemmin hoitoon ja heidän lapsensa myös kouluttautuvat pisimmälle.
”Heistä monilla on mielekäs työpaikka, johon palata ja mahdollisuuksia edetä uralla. Heillä on myös tietämystä siitä, että päivähoidosta voi olla lapselle jotain hyötyä.”
Erolan mukaan lasten perhetaustan huomioon ottaminen ei silti poista varhaiskasvatuksen myönteisiä vaikutuksia myöhempään kouluttautumiseen. Hän uskookin, että varhaiskasvatus tasa-arvoistaa lasten mahdollisuuksia koulutusvalintoihin ja sitä kautta tulevaan yhteiskunnalliseen asemaan.

”Päivähoidolla on myös suojaavia vaikutuksia. Vaikka perhe olisi lapselle paras paikka, myös ikävät asiat tapahtuvat perheissä. Vanhemmilla on joskus esimerkiksi parisuhteeseen tai masennukseen liittyviä ongelmia kaikenlaisissa perheissä.”
Tällöin on hyvä, että lapsella on myös perheen ulkopuolisia, vakiintuneita aikuiskontakteja kasvatuksen ammattilaisten kanssa, Erola uskoo.

SUOMESSA on ollut asiantuntijoiden mukaan lasten kotihoitoa ihannoiva perinne, ja keskustelussa on pitkään korostettu pikemminkin päivähoidon haittoja kuin hyötyjä. Varhaiskasvatukseen osallistuu tällä hetkellä 63 prosenttia lapsista, mikä on vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa.
Erolan mukaan ilmiö näkyy myös Ruotsissa, jossa suomalaissiirtolaisten lapset ovat osallistuneet päivähoitoon harvemmin kuin kantaruotsalaisten lapset.
”Meillä on vahva vanhemmuuden normi siitä, että vanhempien pitäisi hoitaa ja kasvattaa ensisijaisesti lapsensa kokonaan. On viitattu siihen, että kiintymyssuhteiden kannalta on haitallista laittaa lapsi aikaisin päivähoitoon. Voihan se olla niinkin, mutta hyödyt näyttävät olevan suurempia kuin haitat.”
Sama vanhemmuuden eetos on painanut Erolan mukaan siinä, kun varhaiskasvatusoikeutta on rajattu työttömien, osa-aikatyössä ja perhevapaalla olevien vanhempien lapsilta.
Asiantuntijat ovat epäilleet, että rajaus eriarvoistaa lapsia, ja Lastensuojelun keskusliitto on tehnyt sen takia kantelun Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealle.

ANTAAKO tutkimus osaltaan vastauksen kotihoito vastaan päivähoito -keskustelulle? Voiko suhteellisen varhain hoitoon lapsensa laittavia vanhempia vielä syyllistää?
”Ei siihen ole perusteita. Tämän tutkimuksen perusteella päivähoidon vaikutukset eivät näytä olevan ainakaan haitallisia lapselle. Todennäköisesti päivähoito auttaa muutenkin perheitä sikäli, kun kotona olevat äidit pääsevät töihin.”
Erolan mukaan vanhempia kannattaa tutkimuksen perusteella kannustaa viemään lapsensa päivähoitoon nykyistä aikaisemmin. Tutkimuksessa varhaiskasvatuksen positiiviset vaikutukset koulutukseen olivat nähtävissä jo yksivuotiaina hoidon aloittaneilla.
Kaikkein pisimmälle kouluttautuivat noin 2-vuotiaana päivähoidon aloittaneet. Kahden vuoden ikä on suomalaisista suuren osan mielestä sopivin ajankohta päivähoidon aloittamiseen, kertoo Kelan teettämä tutkimus. Pienikin lapsi pärjää päivähoidossa, mutta ”sopiva aloitusikä” jakaa mielipiteitä – Tutkija: ”Oikeaa ikää ei ole” http://www.hs.fi/kotimaa/a1471140658795

Turun yliopiston tutkimuksessa ei selvitetty, vaikuttaako päivähoitomuoto, kuten päiväkoti tai perhepäivähoito koulumenestykseen eri tavoin. Tutkimus toteutettiin osana Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen hanketta ”Eriarvoisuuden torjuminen niukkuuden aikana”.

Kommentit 58
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Päivähoito ja myöhempi kouluttautuminen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.11.2016 19:49

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Päivähoito ja myöhempi kouluttautuminen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.11.2016 20:20

(- -)
EROLAN mukaan varhaiskasvatukseen osallistuminen näyttää hyödyttävän myöhempää koulutusta – vaikka osan tutkimuksen tuloksista selittää koulutustaustan periytyminen. Korkeakoulutetut vievät lapsensa aikaisemmin hoitoon ja heidän lapsensa myös kouluttautuvat pisimmälle.
”Heistä monilla on mielekäs työpaikka, johon palata ja mahdollisuuksia edetä uralla. Heillä on myös tietämystä siitä, että päivähoidosta voi olla lapselle jotain hyötyä.”
[Jani] Erolan mukaan lasten perhetaustan huomioon ottaminen ei silti poista varhaiskasvatuksen myönteisiä vaikutuksia myöhempään kouluttautumiseen. Hän uskookin, että varhaiskasvatus tasa-arvoistaa lasten mahdollisuuksia koulutusvalintoihin ja sitä kautta tulevaan yhteiskunnalliseen asemaan.
[PP]
(- -)

Kun ko. 1989 - 1990 ajalta lapsia on syntynyt yli 50 000, olisi ollut heppo selvittää koulutuksen "periytyvyyden" vaikutus. - Pahoin pelkään, että Erolan ajatus on kiemurrellut näin: "Aikaisin päivähoitoon menneet ovat kouluttautuneet pisimälle. 'Kausaalinen' efekti piilee siis tuossa, Viis siitä, että ko. penskat ovat kouluja käyneiden lapsia. Ei tässä mitään ristiintaulukointia enää tarvita (kun vasemmistolaista politiikkaa tehdään)."

20:41 Oli ko. 10 vuoden ajalta; korjaus ko. 1989 - 1990 ajalta
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Päivähoito ja myöhempi kouluttautuminen

ViestiKirjoittaja Ryysy » 18.11.2016 21:08

Siis miksei oo erikseen eskari-ikäiset? Nykymittauksilla tulisi sata prossaa plus että osa käy kahdesti eskarin, ikähaarukka uupuu.
Ryysy
 

Re: Päivähoito ja myöhempi kouluttautuminen

ViestiKirjoittaja Ryysy » 18.11.2016 21:17

Jos nyt ajattelee, niin lasketaanko eskari erikseen? Vai lasketaanko se kunnan mukaan, että onko päikkärin vai koulun yhteydessä? Ja oli kui oli, niin onko tuo tilasto tehty kesken vuotta vai miten?
Ryysy
 

Re: Päivähoito ja myöhempi kouluttautuminen

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 18.11.2016 23:55

Poliittinen nollatutkimus.
Sievä Sigismund
 

Re: Päivähoito ja myöhempi kouluttautuminen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.11.2016 00:30

Tutkimuksessa erotettiin vertaitavaksi luultavasti kaksi ryhmää, alle 2-vuotiaat ja 2 - 6 -vuotiaat; tutkimuksen aikaan he olivat 25+ -vuotiaita.
(Esiopetuksesta tuli pakollinen 1.8.2015 lähtien http://www.minedu.fi/OPM/Verkkouutiset/ ... petus.html ; sitä ennen kunnilla oli velvollisuus järjestää esiopetusta vuodesta 2001 http://www.ksml.fi/kotimaa/Esiopetus-mu ... ksi/301953 )

Täten tutkituilla ei ilmeisesti ollut varsinaista esikoulua ainakaan perhepäivähoidossa, päiväkodeissa ehkä jonkinlaisia alkeita.

Aika outoa, kun ei edes perhepäivähoitoa ja päiväkotia ollut erotettu; datan laajuus olisi sen sallinut (ellei sitten kyseessä ollut vain pienempi otos.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Päivähoito ja myöhempi kouluttautuminen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 20.11.2016 20:27

Päivähoito
Geenit ja kasvuympäristö vaikuttavat koulutukseen
Korkeasti koulutetut vanhemmat myös laittavat lapsensa todennäköisemmin nuorena päivähoitoon.

MIELIPIDE Antti Latvala 20.11.2016 2:00 HS MIELIPIDE http://www.hs.fi/mielipide/a1479526390725

SOSIOLOGIAN PROFESSORI Jani Erola kehotti vanhempia laittamaan lapsensa nuorempana päivähoitoon (HS Kotimaa 18.11. [yllä]). Alle kolmevuotiaana päivähoidossa olleiden lasten havaittiin kouluttautuvan aikuisena pidemmälle kuin kauemmin kotihoidossa olleiden ikätovereidensa.

Erolan suositus voi olla kannatettava muista syistä, mutta hänen omaan tutkimukseensa se ei perustunut. Päivähoidon mahdollisia suoria vaikutuksia ei nimittäin voitu erottaa niistä taustatekijöistä, jotka vaikuttavat sekä päivähoidon aloitusikään että lapsen myöhempään kouluttautumiseen.

Korkeasti koulutettujen vanhempien lapset kouluttautuvat pidemmälle geneettisten tekijöiden ja kasvuympäristön vaikutuksesta. Korkeasti koulutetut vanhemmat myös laittavat lapsensa todennäköisemmin nuorena päivähoitoon.

Kun tutkimuksessa huomioitiin vanhempien koulutustaso, yhteydet päivähoidon ja lapsen koulutustason välillä hävisivät tai jäivät heikoiksi. Vielä vahvempi testi olisi ollut verrata sisaruksia, jotka aloittivat päivähoidon eri iässä. Tämä asetelma olisi huomioinut geenien ja kasvuympäristön vaikutuksia ja antanut siten parempaa tietoa siitä, vaikuttaako päivähoidon aloitusikä todella koulutustasoon.

Tutkimuksen aineisto oli myös pahasti valikoitunut, sillä sen ulkopuolelle jäivät yksinhuoltajien ja uusperheiden lapset. Näiden ryhmien huomioiminen olisi saattanut muuttaa tuloksia ratkaisevasti.

Antti Latvala tutkijatohtori, Helsingin yliopisto

Kommentit 3
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Päivähoito ja myöhempi kouluttautuminen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 20.11.2016 20:48

Aleksi Karhula, Jani Erola, and Elina Kilpi-Jakonen (working paper 13.5.2016) http://wpsei.utu.fi/wp-content/uploads/ ... WPSEI9.pdf (17 p.)
Home sweet home? Long-term educational outcomes of childcare arrangements in Finland
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa