HS: Traumaattinen stressi muuttaa...

HS: Traumaattinen stressi muuttaa...

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 15.11.2016 18:15

HELSINGIN SANOMAT TIEDE 15.11.2016 14:52 Johanna Junttila http://www.hs.fi/tiede/a1479181982835

Traumaattinen stressi muuttaa teinityttöjen ja -poikien aivoja eri tavalla

Ero voi selittää, miksi kovia kokeneet tytöt saavat herkemmin oireita.

Trauma saattaa kypsyttää tyttöjen aivosaarta ennen aikojaan.

KOVAT kokemukset voivat muuttaa suuntaa, johon nuoren aivot ovat kehittymässä, kertoo yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston uusi tutkimus.

Pienehkö tutkimus on ensimmäinen havainto siitä, että traumaattinen elämäntapahtuma voi vaikuttaa tytöillä ja pojilla eri tavoin aivosaaren alueeseen, joka osallistuu tunteiden ja empatian säätelyyn.

TUTKIMUKSESSA tarkasteltiin liki kuudenkymmenen nuoren aivoja magneettikuvauksen avulla. Iältään koehenkilöt olivat 9–17-vuotiaita. Puolella heistä oli traumanjälkeisen stressireaktion oireita. Loput oli valittu heidän verrokeikseen iän ja älykkyysosamäärän perusteella.

Traumanjälkeinen stressireaktio voi ilmetä esimerkiksi ikävästä tapahtumasta muistuttavina painajaisina tai takaumina. Myös tapahtumaan liittyvien paikkojen ja tilanteiden välttely, tunteiden turtuminen tai jatkuva varuillaanolo ovat sairauden mahdollisia oireita.

Tyttöjen ja poikien aivoista ei löytynyt eroja, kun tutkijat kuvasivat oireettomia nuoria. Traumanjälkeisestä stressireaktiosta kärsivien tyttöjen ja poikien aivot sen sijaan erosivat toisistaan aivosaaren tietyn alueen osalta.

Pojilla traumaattinen kokemus näytti kasvattavan aivoaluetta terveisiin poikiin nähden, tytöillä vastaavasti kutistavan.

AIVOSAAREN muutokset kuuluvat murrosikään. Tavallisesti se pienenee aikuistumisen myötä niin pojilla kuin tytöillä.

Uuden havainnon mukaan on mahdollista, että traumanjälkeinen stressireaktio ikään kuin jouduttaa murrosikäisten tyttöjen aivosaaren aikuistumista.

Tutkijoiden mukaan heidän havaintonsa voi selittää ainakin osittain, miksi kovia kokeneille tytöille kehittyy herkemmin traumanjälkeinen stressireaktio kuin pojille.

Huomio voi myös auttaa tutkijoita ymmärtämään paremmin, miten traumaattiset kokemukset vaikuttavat tunteiden säätelyyn eri sukupuolilla.

”Havaintomme viittaavat siihen, että pojilla ja tytöillä voi ilmetä erilaisia traumaoireita ja että he saattavat hyötyä erilaisista hoidoista”, toteaa tutkimuksen pääkirjoittaja tohtori Megan Klabunde tutkimustiedotteessa.

Tutkimuksen julkaisi Depression and Anxiety.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: HS: Traumaattinen stressi muuttaa...

ViestiKirjoittaja irmeli » 15.11.2016 18:36

Tuo kai selittää sen miksi aikuistuin niin nopeasti traumaattisen tapahtuman jälkeen.
irmeli
 

Re: HS: Traumaattinen stressi muuttaa...

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 17.11.2016 00:32

Research Article Depression and Anxiety http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1 ... 22577/full
The moderating effects of sex on insula subdivision structure in youth with posttraumatic stress symptoms Megan Klabunde Ph.D., Carl F. Weems Ph.D., Mira Raman M.S., Victor G. Carrion M.D.
First published: 11 November 2016 DOI: 10.1002/da.22577View/save citation

A b s t r a c t

Background The insula is involved in interoceptive processing, emotion awareness, and attention to salient stimuli. Research suggests that these functions are specific—albeit overlapping—within insula subdivisions. Additional studies also imply that sexual dimorphism and different rates of development occur within these subdivisions in youth. The purpose of this study was to examine potential insula subdivision structure differences in youth with PTSD symptoms as compared to controls and test sex as a moderator of these differences.

Methods Insula structure (volume, surface area, and thickness) was measured with structural magnetic resonance imaging (sMRI) and calculated using Freesurfer software. We compared insula structure across age- and sex-matched boys and girls with (30 with and 29 without) PTSD symptoms while also controlling for age and whole brain measurements.

Results Differences were specific to the insula's anterior circular sulcus. Within this subregion, boys with PTSD symptoms demonstrated larger volume and surface area than control boys, while girls with PTSD symptoms demonstrated smaller volume and surface area than control girls.

Discussion Findings indicate a potential neurobiological explanation for sex differences in youth with PTSD symptoms.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: HS: Traumaattinen stressi muuttaa...

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 17.11.2016 00:36

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron