Yksinäisyys ja muut ongelmat

[Kaapo]

Vanhusten yksinäisyys on tavallaan loogista. Eläkkeelle jääminen vähentää ihmiskontakteja. Lapsenlapset ei enää tarvitse mummoa tai vaaria, ystävät kuolee jne. Eli moni käytännön seikka vaikuttaa.

Itse olen tehnyt omat lapseni vanhana. Eli kun he seisovat omilla jaloillaan niin voinkin heittää luut koppaan ja skidit saa perintöä siinä iässä kun he sitä eniten tarvitsevat.

[Undone]

Toisaalta hoitokodeissa ja laitoksissa vanhuksille voi tulla mahdollisuus tehdä uusia tuttavuuksia, jos niihin pääsee. Nykyisin tosin kai suositaan sitä, että omassa kodissa ollaan mahdollisimman pitkään. Ja sitä kai monet vanhuksetkin myös toivovat. En osaa sanoa kuinka paljon eläkeläisille ja vanhuksille järjestetään toimintaa, johon halutessaan voisi osallistua.

Noista odotuksista vielä, joista tuolla aiemmin oli puhetta. On varmaan olemassa odotuksia ja sitten odotuksia. Joku voi haluta tuttavansa statussymboliksi tai viihdykkeeksi, jolloin odottaa jonkinlaisia ansioita jonkun asian suhteen, että se mahdollistuisi. Tai sitten on muunlaisia odotuksia, joita on tottunut suhteiltaan odottamaan, kuten jonkinlaista vastavuoroisuutta antamisten ja saamisten suhteen. Mielestäni on myös mahdollista olla odottamatta mitään toiselta, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sellainen suhde automaattisesti toimisi, vaan vaatii paradoksaalisesti aika paljon suhteen osapuolilta mm. toisen hyväksymistä sellaisenaan ja kismojen selvittämistä omanpäänsisältöpainotteisesti sekä vuorovaikutuksen tasolla. Ei varmaan mikään ihan helppo juttu, mutta itse koen sen kaltaisen suhteen ihanteellisimpana. Ystävien suhteen tällainen toimii varmaan paremmin kuin esim. parisuhteessa, jossa usein ollaan enemmän tekemisissä ja kolahtelee enemmän. Tällöin tietenkin on mahdollista mennä syvemmälle omien lommojen tiedostamisessa.

[Uni]

Olen ollut yksinäinen koko elämäni, paitsi ihan pienenä.

[Kaapo]

Olen ollut yksinäinen koko elämäni, paitsi ihan pienenä.

Saako kysyä syitä?
Minä nimittäin uskon ja luulen että ihminen yleensä tietää syyt yksinäisyyteensä ainakin jollain tasolla.

Itse olen yksinänäinen joskus. Minulla on muutama hyvä ystävä joita tapaan satunnaisesti, mutta välimatkat on pitkät.
Yhteydenpito on muutoin skypellä tai jollain muulla välineellä. Itse olen myös vaativa ihmisuhteissa.
Eli lähelle pääse harva ja ystäväksi haluaa-pääsee vielä harvempi.
Oman asuinpaikan valinta vaikuttaa suuresti ihmiskontakteihin, mutta sukulaissieluja ylipäätään tuntuu olevan maailmassa aika vähän.
En jaksa pinnallista "halahalaataa" paria tapaamista pitempään ja jos kemiat ei kohtaa "siviilitapaamiset" jää.
Pakollisissa sosiaalisissa yhteisöissä (esim. työ jne.) tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen ja pystyn pitämään keskustelua yllä kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta tämähän ei ole sama kuin ystävyys tai läheiset sosiaaliset kontaktit.
Tunnen myös että aika usein ihmiset lähestyessään minua odottavat minulta jotain enemmän kuin haluvat itse antaa eli hyötyminen tuntuu olevan usein taka-ajatuksena. Pystyn siis hakemaan ystäviä ainoastaan omasta "sosiaalisesta piiristäni".

Itse epäilen, että kasvuympäristöni lapsena (vähän muita lapsia) on vaikuttanut yhteisöllisyyteeni tai siihen kuinka muodostan ihmisuhteita. On muutama harva läheinen ja muut loitompana. Eniten olen tekemisissä oman perheeni kanssa ja muutaman sukulaisen.

[Uni]

Uppoudun oman pääni sisälle, elän omassa maailmassani, olen sosiaalisesti estynyt jne.

[trisse]

Minulla on taas nyt enemmän ystäviä kuin lapsena. Olin lapsena yksinäinen koska elinpiirini oli rajallinen (koulu) ja kahdesti kävi niin ikävästi että ystävystymäni lapsi muutti toiseen paikkaan. Koulussa luokassa kaikilla oli jo valmiit kaverit silloin. Minulla on aina ollut huono tuuri vähän kaiken suhteen. Ikävintä oli että äitini alkoi syyttää minua yksinäisyydestäni... "Sinä olet fiksu, mukava ja ihan kivan näköinen - miksei sinulla ole kavereita?!" Se oli häneltä hirveän väärin ja loi häpeää ja syyllisyyttä mutta hän on pyytänytkin sitä anteeksi.

Vanhemmiten olen lisäksi oppinut sosiaalisia taitoja eli esimerkiksi aloitekyvyn ja sen ettei aina voi olla super hauskaa. Elämä on aika arkista. Jotenkin nuorempana olin todella aloitekyvytön ja odotukseni tilanteita kohtaan olivat ylimitoitettuja. Lisäksi en osannut lukea ihmisiä oikein. (Ehken vieläkään osaa mutta olen tietoinen asiasta ja epäilen terveesti arvioitani. Lisäksi olen nykyään toisinaan liikkeellä ihan selvinpäinkin ja siitäkin on oma etunsa tilanteiden arvioinnissa.)

[vibeke]

Yksinäisyys myös periytyy yksinäisiltä vanhemmilta.

[trisse]

Kenties. Lähes kaikkihan periytyy. Kuitenkin myös ympäristön sattumanvaraisilla tekijöillä on merkitystä. Vanhemmalla on saattanut vaikka olla neljä sisarusta ja lapsella ei yhtään. (Tai päinvastoin.) Niinpä vanhemmalla on ainakin sisarukset vähentäneet yksinäisyyttä. En usko yksinäisyyden periytyvän yhtä paljon kuin vaikkapa varallisuuden ja koulutustason.

[Sateentekijä]

SAARI puhuu ”sateentekijäefektistä”. Sillä hän tarkoittaa kaikenlaista vuorovaikutusta lisäävää toimintaa yhteiskunnassa. Siinä sosiaalisella mediallakin voi olla rooli. Hyvinä esimerkkeinä hän mainitsee erityislasten vanhempia tukevan Leijonaäidit-yhdistyksen sekä Nappi Naapuri -palvelun, joka yhdistää alueiden perusteella vaikka kauppareissulle apua tarvitsevan vanhuksen ja tekemistä kaipaavan nuoren.

Tuo kiinnitti erityisesti tuossa aloitusviestissä huomioni.
http://www.hs.fi/elama/a1474947001630?j ... f=tw-share

Yksinäisyystutkija ja professori Juho Saari sanoo, että yksinäisyyteen ollaan nyt havahtumassa, mutta sen vähentämisessä on vielä paljon kehitettävää.
-YKSINÄISYYS on kuin saippua, josta suomalaiset vallankäyttäjät eivät saa otetta. Politiikassa puhutaan kasvusta ja työllisyydestä, mutta unohdetaan ihmisten perusturva ja tuki sosiaalisten suhteiden puuttuessa. Näin sanoo yksinäisyystutkija ja Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari.

Yksinäisyyttä voisi Saaren mukaan verrata myös Suomen kollektiiviseen alkoholiongelmaan. Se on samaan aikaan kaikkialla ja ei missään, eikä todellisiin syihin päästä näin puuttumaan.

Saari on koonnut viime viikolla julkistettuun kirjaan Yksinäisten Suomi (Gaudeamus) laajan artikkelikokoelman. Kirja kokoaa tuoreen yksinäisyyteen liittyvän monitieteisen tutkimustiedon ensi kertaa yksiin kansiin. Kirjan tekstit pureutuvat yksinäisyyden syntyyn, seurauksiin ja vähentämiseen eri väestöryhmien näkökulmasta. Teos on syntynyt osana Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa Suomalaisten yksinäisyys -hanketta.
”Yksinäisyys ja sosiaalisten suhteiden puute on suomalaisten perusturvassa vakava vaje. Vaikka kuinka investoisimme kasvuun ja työllisyyteen, mutta tämä puoli jää hoitamatta, on se syvä ja krooninen kärsimyksen aiheuttaja”, Saari sanoo.

Siksi yksinäisyysongelman vakavuuteen ja eri ulottuvuuksiin pitäisi herätä.

YKSINÄISYYS on keskeisin ihmisten terveyttä huonontava ja hyvinvointia alentava tekijä, Saari sanoo.

”Yksinäisyys löytyy mitä kummallisimpien asioiden takaa niin sanottuna juurisyynä”, Saari sanoo. Tällä hän tarkoittaa sitä, että yksinäisyydellä on todistetusti yhteyksiä esimerkiksi lohtusyömiseen, liikkumattomuuteen tai sydänongelmiin. Pitäisi siis hoitaa syitä eikä vain oireita.

VIIME vuosina ymmärrys yksinäisyydestä on Saaren mukaan kuitenkin kasvanut, ja tutkimus on edennyt. Mutta julkisen vallan kyky käsitellä yksinäisyyttä ilmiönä ei ole vielä sillä tasolla kuin pitäisi, Saari sanoo. Sillä taas on merkittävät seuraukset käytännössä.

Saaren mielestä politiikassa yksinäisyyttä ei nähdä tarpeeksi kokonaisvaltaisesti. ”Tällaiset viheliäiset ongelma on helppo jakaa erillisiin teemoihin, kuten ylipaino ja mielenterveys, ja hyvä niin, mutta yksinäisyyden rooli ongelmien synnyssä pitäisi ymmärtää laajemmin”, Saari sanoo.

YKSINÄISYYS politisoitui Saaren mukaan kunnolla 2014–2015. Asia muun muassa nousi silloin yhdeksi kokoomuksen, keskustan ja SDP:n vaaliteemoista. Sipilän hallituksen hyvinvointi- ja terveyseroja käsittelevien kärkihankkeiden joukkoon yksinäisyyttä ei kuitenkaan nostettu.

”Hallitukselle oli luontevampaa keskittyä ylipainoon, masennukseen ja päihteisiin liittyviin käytäntöihin kuin pohtia niiden takana olevia juurisyitä, joista yksinäisyys on todennäköisesti yksi tärkeimpiä”, Saari kirjoittaa kirjassa.

SAARI kiittelee myös Helsingin Sanomia yksinäisyystietoisuuden lisäämisestä. Loppuvuodesta 2014 HS kysyi toimittaja Anna-Stina Nykäsen johdolla lukijoiden kokemuksia yksinäisyydestä ja teki aineistosta isot juttukokonaisuudet. Kyselyihin vastasi jopa 28 000 ihmistä.

”Se oli huikea juttu”, Saari sanoo.

Aineisto johti osittain myös Yksinäisten Suomen syntyyn.

YKSI yksinäisyyden pahimmista piirteistä on, että sillä on ”hämmästyttävän lineaarinen” yhteys ihmisen yhteiskunnalliseen asemaan.

”Mitä korkeammassa asemassa yhteiskunnassa olet, sitä vähemmän koet yksinäisyyttä, ja päinvastoin, mitä heikommassa asemassa olet, sitä enemmän elämässäsi on yksinäisyyttä”, Saari summaa.

Yksinäisyys on siis myös tasa-arvokysymys, jolle nykyisen hallituksen sosiaalietuuksiin tekemät heikennykset eivät lupaa hyvää. Mutta kolikolla on toinenkin puoli, Saari sanoo.

”Yksinäisyyden vähentämiselle on nyt politiikassa suurta kiinnostusta”, Saari sanoo. Tämä johtuu siitä, että yksinäisyyttä vähentämällä voidaan vähentää palvelujen käyttöä – siis säästää rahaa.

MUTTA miten yksinäisyystutkija ratkaisisi ongelman, josta kärsii eri tasoilla jopa 15 prosenttia suomalaisista? Ihan ensimmäiseksi hän lakkauttaisi yksinäisille korvamerkityn toiminnan, kuten yksinäisten kerhot. Tukea pitäisi tarjota toisin.

”Ei ole mitään järkeä perustaa yksinäisten yhdistystä, on järkevämpää perustaa kuoro”, Saari sanoo.

”Ei pidä luoda erillistä järjestelmää yksinäisille vaikka niin, että yksinäiset joka torstai kokoontuvat keskustelemaan.”

”Me tarvitsisimme epäsuoria tapoja vähentää ihmisten yksinäisyyttä luomalla heille mahdollisuuksia vuorovaikutukseen ja toisten kohtaamiseen erityisesti nyt, kun ystävyyssuhteet ovat monella ottaneet perhesuhteiden roolin”, hän jatkaa. Pitäisi olla enemmän tiloja, joissa ihmiset voivat olla luontevasti toistensa lähellä.

SAARI puhuu ”sateentekijäefektistä”. Sillä hän tarkoittaa kaikenlaista vuorovaikutusta lisäävää toimintaa yhteiskunnassa. Siinä sosiaalisella mediallakin voi olla rooli. Hyvinä esimerkkeinä hän mainitsee erityislasten vanhempia tukevan Leijonaäidit-yhdistyksen sekä Nappi Naapuri -palvelun, joka yhdistää alueiden perusteella vaikka kauppareissulle apua tarvitsevan vanhuksen ja tekemistä kaipaavan nuoren.

MYÖS esimerkiksi työllisyyspolitiikka heijastuu yksinäisyyteen, sillä se on myös sosiaalisten suhteiden hoitopolitiikkaa, Saari sanoo.

”Kun hallitus on vähentänyt erilaista tukityöllistämistä, on se samalla vähentänyt työttömien mahdollisuutta sosiaalisten suhteiden ylläpitoon”, Saari sanoo.

Hän on huolissaan myös terveydenhuollon trendistä, jossa entistä useampi esimerkiksi laitoksessa asuva vanhus pyritään hoitamaan kotona. ”Huomioidaanko siellä, miten kotihoito vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin? Entä jos vanhuksen kotona käy vain ateriapalvelun työntekijä ja vaipanvaihtaja?”

Ystäväpalveluille on tulevaisuudessa yhä enemmän kysyntää.

YKSINÄISYYDELLE on nyt tapahtumassa sama kuin esimerkiksi tupakanpoltolle, turvavöiden käytölle ja ylipainolle on aiemmin tapahtunut. Vahvasti yksityisen piiriin mielletyistä asioista tulee yhteiskunnallisia kysymyksiä, kun niiden haitallisuus ymmärretään, Saari sanoo.

Saarella on omakohtaistakin kokemusta yksinäisyydestä. Hän paikkasi kaverisuhteiden puutetta lapsuudessa ja nuoruudessa yliaktiivisella harrastamisella.

”Meidän pitäisi miettiä yhdessä, miten otamme kopin niistä ihmisistä, jotka ovat jääneet koteihinsa mökkiytymään, ja jotka me löydämme sitten myöhemmin muumioituneena”, Saari sanoo.

Sori- Tuliko tähän toistoa alotusviestistä?

[Uni]

Jonnekinhan sitä jokainen muumioituu, onko sen väliä vaikka muumioituisi kotiinsa.

[Kyllästynyt]

Mielestäni yksinäisyys käsitetään usein väärin - tai ainakin puutteellisesti - ja ajatellaan ihmisen olevan ei-yksinäinen silloin kun hän on ihmisten seurassa.

Yksin olemisen aiheuttamaa yksinäisyyttä paljon pahempi tunne on kokea yksinäisyyttä muiden ihmisten seurassa.

[Uni]

Niin on. Hyvin usein olen yksinäisempi ihmisten seurassa.

[Tyy]

Kenties. Lähes kaikkihan periytyy. Kuitenkin myös ympäristön sattumanvaraisilla tekijöillä on merkitystä. Vanhemmalla on saattanut vaikka olla neljä sisarusta ja lapsella ei yhtään. (Tai päinvastoin.) Niinpä vanhemmalla on ainakin sisarukset vähentäneet yksinäisyyttä. En usko yksinäisyyden periytyvän yhtä paljon kuin vaikkapa varallisuuden ja koulutustason.

Ympäristöllä on varmaan suurin rooli lapsuusajan kavereihin. Kaupungissa syntyneenä on syntynyt alueella jossa on ollut enemmän omanikäisiä kuin mitä on voinut olla kavereita. Lisäksi kaveripiirejä oli erilaisia, osin päällekkäisiä ja osin täysin erillisiä.

Mielestäni yksinäisyys käsitetään usein väärin - tai ainakin puutteellisesti - ja ajatellaan ihmisen olevan ei-yksinäinen silloin kun hän on ihmisten seurassa.
Yksin olemisen aiheuttamaa yksinäisyyttä paljon pahempi tunne on kokea yksinäisyyttä muiden ihmisten seurassa.

Tästä olen samaa mieltä. Yksinäisyyden tunne on paljon konkreettisempi ja selvemmin mielessä ollessa muiden ihmisen seurassa, siis joidenkin puolituttujen tai sellaisten. Ajattelisin että vaikkapa kaupassa ventovieraiden ihmisen "seurassa" se ei ole niin konkreettisesti mielessä.