Psykopatologia.munfoorumi.com

annetaan tilaa

annetaan tilaa

Taitaa tuo nimitys olla syntynyt FinFamin piirissä. Nimityksellä halutaan tuoda näkyväksi se tärkeä tosiasia, että psykiatristen potilaiden lähiomaiset ovat usein lapsia. Niin kasvuikäisiä lapsia kuin aikuisiakin lapsia, jotka tarvitsevat läheisille suunnattua apua ja tukea siinä kuin muutkin lähiomaiset. Tarkemmin sanottuna lapset tarvitsevat tukea jopa muita läheisiä enemmän, koska he ovat psyykkisesti sairaiden henkilöiden lähiomaisina vakavimmassa sairastumisvaarassa.

Etenkin suurilla paikkakunnilla FinFamilla on lapsiomaisille suunnattua tukea ja toimintaa. Omaisjärjestön pyrkimyksenä on auttaa ja hoitaa nimenomaan mt-ongelmaisten ihmisten läheisiä, joten lapset ovat järjestön tärkeä kohderyhmä.

PäivänKakarat - auta lapsiomaista:
http://www.finfami.fi/hankkeet/paivanka ... psiomaista

annetaan tilaa

Luulen, että psyykkisesti sairaan vanhemman lapsi voi tuntea syyllisyyttä vanhempansa sairaudesta, vaikkei ymmärtäisi olevansa psykiatrisen potilaan lähiomainen. En oikein ymmärrä, miksi sana - lapsiomainen - aiheuttaisi syyllisyyttä. Todellinen syyllisyydentunteiden aiheuttaja kuitenkin on vanhemman sairaus erilaisine oireineen, ei se että lapsi sattuu olemaan sairaan ihmisen lapsi.

Mutta tosiaan: psyykkisesti sairaiden vanhempien lasten - näiden lapsiomaisten - kokemuksiin ja myös syyllisyydentunteisiin pitäisi kiinnittää huomiota.

annetaan tilaa

Hyvä että asiasta puhutaan. Mielenterveysongelmaisten vanhemmat saavat enemmän huomiota osakseen.

irmeli kirjoitti:Nuorempi lapsi voi tuntea syyllisyyttä siitä ettei osaa hoitaa omaistaan.

En oikein ymmärrä miten mainitsemasi syyllisyydentunne sanaan liittyy.
Käsittääkseni lapsen syyllisyydentunne syntyy hänen itse nähdessään ja havaitessaan vanhemman voivan huonosti; silloin hänestä voi tuntua siltä, että pitäisi jotenkin osata auttaa ja hoitaa, jotta vanhemmalle tulisi parempi olo. On tosiasia, että psykiatrisesti sairaan vanhemman lapsi on mt-ongelmaisen ihmisen lähiomainen - sanottiin häntä lähiomaiseksi tai ei.

Ongelma on pitkään ollut, ettei näihin pieniin ja keskenkasvuisiin lähiomaisiin ole kiinnitetty huomiota; heidän asemaansa ei ole ymmärretty, eikä käsitetty heidän tarvitsevan erityistä tukea. Ettei heidän tarvitsisi jäädä yksin syyllisyydentuntoineen sun muine ristiriitaisine tuntemuksineen yrittäessään selviytyä psyykkisesti sairaan ihmisen lapsena - tai vaikkapa sisaruksena.

annetaan tilaa

Kysymyksesi "Tarviiko siihen tukea, kun asia jo meni?" on oleellinen kaiken terapian osalta. Monesti juuri siksi, että halutaan käsitellä menneitä traumoja ja niiden aiheuttajia, mennään terapiaan. Mielestäni ajatus on periaatteessa hyvä ja voi olla hyvä mahdollisuus peilata omaa traumaansa puolin ja toisin. Toisella on perspektiiviä menneen kautta ja nähdään, mihin tilanne lapsuudessa on johtanut, mihin vaikuttanut, miten selviytynyt myöhemmässä elämässään. Toisella kaikki on vielä edessä. Mahdollisuudet tuontyyppisessä kohtaamisessa ovat katastrofiin kuin myös antoisaan molemminpuoliseen kokemukseen.

irmeli kirjoitti:Entäs mitä mieltä olet siitä, että tuo ryhmä tarjoaa tukea aikuisille jotka olivat lapsiomaisia?
Tarviiko siihen tukea, kun asia jo meni?

Eivät psyykkisesti sairaan lähiomaisen kanssa vietetyt lapsuus- ja kasvuvuodet mihinkään mene, ne kulkevat mukana läpi elämän. Minusta olisi hyvä, että lapsuus- ja kasvuvuotensa psyykkisesti sairaan ihmisen lähiomaisena eläneet aikuiset ymmärtäisivät tämän asian ja siihen perustuvan tuen tarpeensa.

irmeli kirjoitti:Entäs mitä mieltä olet siitä, että tuo ryhmä tarjoaa tukea aikuisille jotka olivat lapsiomaisia?
Tarviiko siihen tukea, kun asia jo meni?

No tarviiko?