Henri Salomaa: Porno pelastaa

Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.08.2016 13:27

KOLUMNI
Henri Salomaa: Porno pelastaa
METRO torstaina 24.8.2016 6:00 http://www.metro.fi/kolumnit/a1387819019807

Mitä tapahtuu, kun antaa homo sapiensille kameran? Se alkaa kuvata sillä panemistaan. Ja tämä on hyvä asia.

Suomessa katsotaan vuosittain valtava määrä pornoa. Pornhub-sivuston mukaan joka neljäs suomalaisnainen katsoi pornoa vuonna 2014. Silti porno on tabu.

Facebookin Mark Zuckerbergin mukaan tulevaisuudessa ihminen ei enää poseeraa. Emme enää esitä sopivamme sosiaaliseen, yhteisahtaaseen muottiin. Jaamme kaiken somessa ja digitaalinen minämme sulautuu tosielämän minään, ja se on kaikille ennen muuta suurenmoinen helpotus. Tässä vaiheessa myös porno lakkaa olemasta tabu. Poseerauksen sijaan voimme käyttää energian esimerkiksi jonkun lääkkeen keksimiseen.

Me emme pelkästään rakasta pornoa vaan myös tarvitsemme sitä. Ai miksi? Ihmisen elinympäristö on muuttunut viimeisen 100 vuoden aikana enemmän kuin sitä ennen 100 000 vuoden aikana. Luonto, eli ihmisevoluutio, ei ole pysynyt tässä kehityksessä mukana. Tästä syystä aivomme ovat yhä luolamiestasolla.

Elämme utopiaa, jossa ainoat akuutit vaarat ovat ylensyönnistä ja makaamisesta johtuvia. Elämästä on samalla tullut riuduttavan tylsää kidutusta ja kuoleman odottelua. Tämä on akuutein vaara: Monen luolamiesaivot eivät kestä täällä ilman alkoholia, uskontoa tai muuta puudutuspiikkiä. Aikaisemmin luontoäiti piti huolen siitä, että geenejä jatkoivat vain yksilöt, joilla oli älyä, tai voimaa jatkaa niitä väkisin. Enää ei saa vetää tuntematonta turpaan, jos se tuntematon vie työpaikan tai muijan. Haluaisimme kuitenkin niin tehdä.

Ai miten niin? Me jahtaamme piirrettyjä eläimiä, ja fiksuimmat meistä rustaavat kolumneja sillä aikaa, kun 10 000 hukkuu mereen. Totta kai haluamme muille hyvää, mutta tiettyyn rajaan asti. Sosiaalipsykologit sanovat sitä dehumanisaatioksi. Hukkuvat ovat meille vähemmän ihmisiä kuin läheisemme. Se on välttämätön suoja mielenrauhalle tässä hullussa maailmassa. Tämä ei ole hyvä tai huono asia. Se on millaisia olemme.

Tilastojen mukaan turvaamme pornoon sunnuntaisin ja talvella, silloin kun todellisuus tuntuu tylsältä ja synkältä.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 24.08.2016 13:30

Vastenmielinen mukasivistynyt kirjoitus. Kuka on pulassa, kun pitää oikein pelastaa? Kysyn vaan.
Hilppa
 

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Rane » 24.08.2016 14:02

Henri.
Rane
 

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Ryysy » 24.08.2016 14:48

Porno on mielikuvituksen puutetta. Ja kirjoitus on jotenkin sekametelisoppa tai sitten lukija on moinen soppa.
Ryysy
 

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja trisse » 24.08.2016 15:01

Hilppa kirjoitti:Vastenmielinen mukasivistynyt kirjoitus. Kuka on pulassa, kun pitää oikein pelastaa? Kysyn vaan.


Agreed
trisse
 

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.08.2016 15:37

Minusta kyseessä on nokkela pamflettiluontoinen kirjoitus, joka kerää yhteen nykyajan hullutuksia tietynlaiseksi kimaraksi.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Tyy » 25.08.2016 01:17

Ainakin tällä hetkellä some on täynnä poseerausta.
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 25.08.2016 09:43

Artikkeli on väkinäistä ja pseudointellektuellia sillisalaattia, jonka perusteluja en ymmärrä.

Pitkästymiseen lienee muitakin lievityskeinoja kuin (pitkästyttävä) porno.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.08.2016 11:36

No kehnohan kirjoitus on tietysti verrattuna foorumin kirjoituksiin.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.08.2016 15:53

(- -)
Me emme pelkästään rakasta pornoa vaan myös tarvitsemme sitä. Ai miksi? Ihmisen elinympäristö on muuttunut viimeisen 100 vuoden aikana enemmän kuin sitä ennen 100 000 vuoden aikana. Luonto, eli ihmisevoluutio, ei ole pysynyt tässä kehityksessä mukana. Tästä syystä aivomme ovat yhä luolamiestasolla. [PP]
(- -)

Minusta noin - mielestäni pseudotieteellisesti - voisi (melkein) kuka tahansa sivistynyt kirjoittaa.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 25.08.2016 16:09

En usko, että tällä hetkellä elävien ihmisten aivot ovat "luolamiestasoa".

Koska aivojen toimintaan/toimintakykyyn on mahdollista vaikuttaa harjoittelulla, ravinnolla ja terveydenhoidollakin, uskon tällä hetkellä elävien ihmisten aivojen kykenevän monipuolisempaan ja suunnitelmallisempaan ajatteluun kuin se mihin luolamies pystyi.

Aistit (haju, kuulo ja näkö) ovat luultavasti huonommat kuin luolamiesten aikaan, mutta ajattelu on harjaantuneempaa.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.08.2016 18:27

Luultavasti edellä on oikea kuvaus (ajattelisin).
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.08.2016 18:57

Varmaankin aivojen karkea anatominen rakenne on samanlainen kuin 100 000 vuotta sitten, mutta nykyihmisen aivot saattavat kuitenkin olla anatomis-fysiologisesti hieman - mutta vain hiemat - kehittyneemmät (evoluutio ja ravinto ym.). On luultavaa, että evoluutiolla ei ole ollut suurta "tarvetta" muuttaa aivoja, koska ympäristö on ollut suunnilleen samanlainen - ainakin valta-osalle väestöä - aina 1900-luvulle saakka.

Myös ihmisen käsi on samanlainen kuin 100 000 vuotta sitten, mutta käden taidot voivat olla enemmän tai vähemmän erilaisia. Käsi sopeutuu näihin uusiin vaateisiin "vanhojen" aivojen tominnallisen plastisuuden ja taitojen harjaantumisen pohjalta. Nykyihmisen erilaiset paheet - juopottelu, laiskottelu ja ennen kaikkea porno - eivät mielestäni johdu aivojen primitiivisyydestä vaan elintason noususta yms. (1800-luvulla Suomessakin ryypättiin monin verroin nykyiseen verrattuna.)

Täten aivojen "jälkeenjääneisyydelle" ei näyttäisi olevan pitäviä perusteluita. Tämä merkitsee myös sitä, että jos pimeästä Afrikasta otettaisiin terve vastasyntynyt kasvamaan länsimaiseen edistyneeseen kotiin, lapsen edellytykset kasvaa normaalksi "länsimaiseksi" eivät välttämättä olisi sen huonommat kuin täällä syntyneen. (Tässä vertailussa ei ole otettu huomioon mahdollisia geneettisiä älyllisiä eroja yms.).
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja trisse » 25.08.2016 22:52

Psykopatologia kirjoitti:Täten aivojen "jälkeenjääneisyydelle" ei näyttäisi olevan pitäviä perusteluita. Tämä merkitsee myös sitä, että jos pimeästä Afrikasta otettaisiin terve vastasyntynyt kasvamaan länsimaiseen edistyneeseen kotiin, lapsen edellytykset kasvaa normaalksi "länsimaiseksi" eivät välttämättä olisi sen huonommat kuin täällä syntyneen. (Tässä vertailussa ei ole otettu huomioon mahdollisia geneettisiä älyllisiä eroja yms.).


Aika itsestäänselvää.
trisse
 

Re: Henri Salomaa: Porno pelastaa

ViestiKirjoittaja Tyy » 26.08.2016 19:55

Käsitteellinen ajattelu on varmaan hyvin "kehittynyttä", mutta tunnetasolla en näe kovin suurta edistystä monessa ihmisessä kuvitteelliseen luolamieheen.
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron