Psykopatologia.munfoorumi.com

Teemana äidit ja tyttäret. Lähtökohtana kahden kirjailijan, Tuula Vainikaisen ja Pia Ingrtömin, uudet kirjat. Mukana myös psykoanalyytikko Leena Klockars.

[Otsikon täsmennys]

Mirja Rutasen panos aiheeseen (Tytär ja äiti):
http://www.huuto.net/kohteet/mirja-ruta ... /128202680

Tuula Vainikainen:
http://wsoy.fi/yk/news/show/1364?category=2

Pia Ingström:
http://www.bookplus.fi/kirjat/ingstr%C3 ... A4-7658331

Jospa tuon voisi katsoa Areenalta sitten. Myöhästyin tapani mukaan. Kiitos vinkistä kumminkin.

Ole hyvä.

http://areena.yle.fi/video/801853

Kääk. Väittivät, että lempivaimo alkaa vanhemmiten muistuttaa anoppia.

Riidankylväjä kirjoitti:Kääk. Väittivät, että lempivaimo alkaa vanhemmiten muistuttaa anoppia.

Joo, varaudu vaan siihen, että anoppi alkaa yhä enemmän asustella teillä, kun vaimo vanhenee...

Tuttuja ajatuksia oli ohjelman naisilla. Nuorena sitä tekee mitä vain, että olisi erilainen ja mielellään parempi kuin oma äiti. Vanhempana alkaa hyväksyä ja jopa arvostaa itsessään oman äitinsä ominaisuuksia ja jopa etsimään kaikenlaisia "haamuominaisuuksia", joita itsellä voisi olla perintönä omalta äidiltä.

Löytyikö ohjelmasta mitään ennenkuulematonta oivallusta? Eli kannattaako katsoa?

Ei minulle ainakaan suuria oivalluksia ohjelmasta tullut. Toiselle en osaa sanoa, kannattaako ohjelma katsoa. Jokainen kun on omassa kehityksessään vähän eri vaiheessa ja eri asiat iskee uusina oivalluksina.

Minusta oli taas kerran jännä huomata se, miten ihmisen kehitys etenee usein melkoisen kaavamaisella tavalla. Ohjelman haastateltavat olivat viisikymppisiä kuten itsekin olen. Tuntuu, että kuuntelin omia ajatuksiani haastateltavien suusta.

Pidin voimalasta, vaikka tietty kaavamaisuus sävytti äiti-tytär-suhteen käsittelyä. Minusta oli ihan luontevaa, että enemmän komplisoituneet suhteet jätettiin tällä kertaa käsittelemättä ja arkipäiväistettiin komplisoituminen. Sehän tavallaan sivuutettiin selittämällä voimakas irtiotto äidistä esimerkiksi isin tyttöytenä. Näkemys, että jokaisen tyttären paras kiitos omalle äidille on oman tyttären saaminen, oli mielestäni liian yksinkertaistettu näkemys tukeutuen ainoastaan sukupolvien ympyrä sulkeutuu-periaatteeseen. Ikään kuin tyttärettömät naiset olisivat epäkelpoja äideilleen ja jääneet vajaiksi sukupolvien täydellisessä ketjussa. Tai ainoa oikea haave olisi oman tyttären saaminen ja kaikki muut haaveet tuon saman pyrkimyksen sovittamista.

Eilen maanantaina 8.3. oli HS:ssa arvostelu Pia Ingströmin "Äitiä ikävä. Kirjoista, Beckiksestä, Istanbulista ja Karjalasta"-kirjasta (Inte utan min mamma). Suom. Salla Silmukka. Schildts. 216 s. Ohjelmassa pidin eniten Ingströmin pelottomasta itsensä tutkiskelusta.

Hesarin arvio (Äitiä ikävä):
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Hyv%C ... SI1KU01y8x

Oli minulle ohjelmasta konkreettista hyötyä. Sen katsottuani menin sanomaan omalle tyttärelleni, että tiedäthän, että tykkään sinusta. Sanoi, että joo. Hieno hetki!