Onnellisen parisuhteen salaisuus on positiivinen illuusio

[Psykopatologia]

HS - Elämä & Hyvinvointi http://www.hs.fi/elama/a1465786184089

Onnellisen parisuhteen salaisuus on positiivinen illuusio

Rakkaustutkimus puhuu sen puolesta, että pitkää, onnellista parisuhdetta havittelevan kannattaa pitää kynsin ja hampain kiinni siitä positiivisesta illuusiosta, joka hänellä on kumppanistaan, kirjoittaa Elina Tanskanen.

ELÄMÄ 13.6.2016 16:25 Päivitetty: 14.6.2016 6:32 Elina Tanskanen KOLUMNI Kirjoittaja on toimittaja, seksuaalineuvoja ja logoterapeutti.

”SINUN kanssasi minusta tuntuu siltä, että voisin siirtää vuoria yhdellä kädellä”, mieheni totesi, kun olimme seurustelleet muutaman kuukauden.
Rakkaudesta on sanottu ja kirjoitettu paljon, mutta suosikkitiivistykseni tulee aina olemaan tämä: rakkaus on kauneimmillaan sitä, että näkee toisessa hänen olennaisimmat ominaisuutensa ja piilevän potentiaalinsa sekä auttaa häntä toteuttamaan kykyjään. Näkökulma pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, mutta sen mietiskely tekee erityisen hyvää vakiintuneessa parisuhteessa olevalle.
Ihastumisvaiheessa tuoreen kumppanin ihannointi tulee ihan luonnostaan, onhan toinen niiiin ihana ja hänestä tuntuu olevan vaikka mihin – ja sillä, mihin hänestä ei ole, ei ole niin väliäkään. Ja miten autuasta onkaan paistatella mielitiettynsä ihailussa!

PITKÄSSÄ suhteessa fokus siirtyy hämäävän helposti kumppanin piilevän potentiaalin ja olennaisimpien ominaisuuksien sijaan hänen ilmiselviin vikoihinsa ja välttämättömiin muutostarpeisiinsa. Alkuaikojen idealisointi korvautuu kriittisyydellä, joka usein jalostuu halveksunnaksi, mikä puolestaan saa puolustautumaan ja vetäytymään. Siinä vaiheessa, kun kaikki kumppanissa ottaa päähän, on ymmärrettävää miettiä, kannattaako suhdetta edes jatkaa.
Rakkaustutkimus puhuu sen puolesta, että pitkää, onnellista parisuhdetta havittelevan kannattaa pitää kynsin ja hampain kiinni siitä positiivisesta illuusiosta, joka hänellä on kumppanistaan. Ratkaisevaa romanttisen harhan vaalimisen kannalta on se, mihin rakastettunsa piirteisiin kiinnittää eniten huomiota ja miten tämän toimia tulkitsee: onko kumppani omissa silmissä puoliksi epätäydellinen vai puoliksi täydellinen?

VAIKKA vaaleanpunaisia lasejaan varjelisikin, niiden läpi ei pidä katsella sellaista, mikä loukkaa tai satuttaa. Rakkauden nimissä ei saa missään nimessä sallia sitä, että kumppani tavalla tai toisella tekee pahaa, vaikka kuinka haluaisi pitää yllä toivoa siitä, että toinen vielä muuttuu.
Parhaimmillaan rakkaus synnyttää hyvän kierteen, lemmen ikiliikkujan, jossa osapuolet kannattelevat ja kannustavat toinen toisiaan ilman tekojensa laskemista. En enää puhu kumppanistani yhtä siirappisin superlatiivein kuin joskus taannoin, mutta uskon edelleen vankkumatta hänen unelmiinsa.
Kukkia minulle tuodaan melko harvoin, mutta niiden sijaan saan joka päivä muistutuksia siitä, että puolisoni tukee minua kyseenalaistamatta kaikessa, mihin ryhdyn. Se on ehdottomasti romanttisinta, mitä kukaan on minulle koskaan tehnyt.

Kommentit 3

[Hilppa]

Jonkun mielestä se voi olla positiivinen illuusio, itse ehkä ajattelen, että se on yhteinen kyky tai edes jomman kumman kyky nähdä toisessa hyvää. Minusta tuntuu, että olen rakastunut mieheeni edelleen ja uusiin puoliin, vaikka olemme olleet yhdessä jo kauan ja minun kaikkien "parisuhdeoppaiden" mukaan kuuluisi vain kypsästi rakastaa eikä olla rakastunut. Ei voi mitään, tällainen olen. Niin taitaa olla mieskin.

Usein tuntuu myös siltä, että pariskunnat, joilla on lapsia, ovat eri tavalla kiintyneitä puolisoonsa, tai usein ainakin puhuvat puolisostaan eri tavalla. Miehet puhuvat "ykkösluokan" matkoista, joissa vaimo ei ole mukana ja naiset puhuvat "laatuajasta", jolloin ehkä koko perhe, vain puolison kanssa tai vain yksin on vapaa-ajalla. Silloin kun on lapsia, on useampi ihminen jakamassa sitä omaa aikaa. Ne, joilla ei ole, ovat ehkä enemmän riippuvaisia ja rakastuneet puolisoonsa, joka on heille kaikkein tärkein, koska muita ei ole. Koen noin monesti keskustellessani tai kuunnellessani keskusteluja perheellisten lapsellisten kanssa.

[Sateentekijä]

(--)

PITKÄSSÄ suhteessa fokus siirtyy hämäävän helposti kumppanin piilevän potentiaalin ja olennaisimpien ominaisuuksien sijaan hänen ilmiselviin vikoihinsa ja välttämättömiin muutostarpeisiinsa. Alkuaikojen idealisointi korvautuu kriittisyydellä, joka usein jalostuu halveksunnaksi, mikä puolestaan saa puolustautumaan ja vetäytymään. Siinä vaiheessa, kun kaikki kumppanissa ottaa päähän, on ymmärrettävää miettiä, kannattaako suhdetta edes jatkaa.

Niinpä. Viimeistään tässä vaiheessa olisi otollista vetäytyä eikä elätellä uskoa jostain illuusiosta, joka on mennyttä. Jatkuva ja lisääntyvä negatiivinen jännite syö sekä liittoa että ihmistä. Tässä vaiheessa illuusio siirtyy negatiivisesta yhdessäolosta positiiviseen vapauteen, yksinoloon.

[Psykopatologia]

Merkillinen ja osin harhaanjohtava kirjoitus. (Mitä on muka rakkaustutkimus?) Kirjoitutuksessa on yksi hieno kohta:

(- -) Kukkia minulle tuodaan melko harvoin, mutta niiden sijaan saan joka päivä muistutuksia siitä, että puolisoni tukee minua kyseenalaistamatta kaikessa, mihin ryhdyn. Se on ehdottomasti romanttisinta, mitä kukaan on minulle koskaan tehnyt.

Hienoa, jos kaikkein läheisin tekee noin. Mutta täytyy esittää "ehto": Vain jos se ei ole muusta tärkeästä pois. Esimerkiksi jos vaimo rupeaa meikkaamaan silloin kun pitäisi jatkaa matkalaukkujen pakkaamista, kun taksi odottaa jo!

[irmeli]

SINUN kanssasi minusta tuntuu siltä, että voisin siirtää vuoria yhdellä kädellä”

Ja rakkauden huumassa lähtevät valloittamaan Mount Everestiä ja vaimo kuolee.

[Hilppa]

Otsikon voi ymmärtää myös paradoksina. Onnellisen parisuhteen salaisuus on positiivinen illuusio eli onnellisen parisuhteen salaisuutta ei ole, koska kyse on vain illuusiosta.

[Psykopatologia]

Kyllä, mutta kaikki eivät ymmärrä. Otsikko saattaa olla toimituksen keksintöjä.

PITKÄSSÄ suhteessa fokus siirtyy hämäävän helposti kumppanin piilevän potentiaalin ja olennaisimpien ominaisuuksien sijaan hänen ilmiselviin vikoihinsa ja välttämättömiin muutostarpeisiinsa. Alkuaikojen idealisointi korvautuu kriittisyydellä, joka usein jalostuu halveksunnaksi, mikä puolestaan saa puolustautumaan ja vetäytymään. Siinä vaiheessa, kun kaikki kumppanissa ottaa päähän, on ymmärrettävää miettiä, kannattaako suhdetta edes jatkaa.

[Hilppa]

- -

PITKÄSSÄ suhteessa fokus siirtyy hämäävän helposti kumppanin piilevän potentiaalin ja olennaisimpien ominaisuuksien sijaan hänen ilmiselviin vikoihinsa ja välttämättömiin muutostarpeisiinsa. Alkuaikojen idealisointi korvautuu kriittisyydellä, joka usein jalostuu halveksunnaksi, mikä puolestaan saa puolustautumaan ja vetäytymään. Siinä vaiheessa, kun kaikki kumppanissa ottaa päähän, on ymmärrettävää miettiä, kannattaako suhdetta edes jatkaa.

Minusta tuossa kuvataan pinnallisin perustein muodostunutta liittoa. Puolison valintakriteerit ovat olleet ulkoisiin seikkoihin tai statukseen liittyviä eikä tutustumisaikana ole koettu minkäänlaisia kriisejä tai keskusteltu elämän suurista valinnoista tai arvoista syvemmin ja käytännönläheisesti. Toisinaan liitot purkautuvat nopeasti, mikä antaa mielikuvan, että kuvaamallani valitettavalla tavalla olisi käynyt.

[Sateentekijä]

Kyllä se liitto pitkässä parisuhteessa " jalostuu".Eikä aina positiivisella tavalla.
Ainahan se kaunis alku ja yhteiset suunnitelmat ennemmin tai myöhemmin vaihtuvat tavanomaiseen tallaamiseen ja mielikuvituksettomaan arkeen sekä rutiineista selviytymiseen. Ei kaikilla, mutta uskaltaisin väittää, että isolla osalla.
Onnellisia ne, jotka pystyvät vuosien saatossa säilyttämään liittonsa herkässä kukoistuksessa. Tässä mielessä "positiivinen illuusio" onkin käsitettävä tavallaan haavekuvaksi.

[Sateentekijä]

Rakkaustutkimus on hölynpölyä. Se on niin yksilöllinen kokonaisuus ja kokemus ettei siitä mielestäni voida tehdä mitään yleispätevää tutkimusta. Tokihan se, mitä tuloksia saadaan, pohjautuu yksilön (tutkijan) ajatuksiin ja värittyy hänen henkilökohtaisten tunteittensa mukaan.

[Hilppa]

Onhan pitkään yhdessä olleita pariskuntia haastateltu heidän elämänsä arvoista, tavoista, suhtautumisestaan puolisoonsa ja liittoonsa. Eikö sellainen menetelmä ja "survey" edusta "rakkaustutkimusta"?

[Sateentekijä]

Onhan pitkään yhdessä olleita pariskuntia haastateltu heidän elämänsä arvoista, tavoista, suhtautumisestaan puolisoonsa ja liittoonsa. Eikö sellainen menetelmä ja "survey" edusta "rakkaustutkimusta"?

Mielestäni jokainen parisuhde on niin omanlaisensa ettei niistä isollakaan otannalla voi saada yhtenäistä kokonaiskuvaa.

[Psykopatologia]

En ole koskaan aiemmin törmännyt rakkaustutkimus-t e r m i i n.

[Psykopatologia]

Rakkauteen liittyviä asioita on tutkittu "aina" monien tieteiden piirissä (sosiologia, molekyylibiologia, etologia ym.). Nimike rakkaustutkimus on kuitenkin vaativa, ja se saattaisi edellyttää sitä, että yliopistoissa olisi tämän tieteenhaaran oppituoleja. Huomattakoon myös, että rakkaus on tunne, jonka selvittely on tapahtunut enimmin erilaisten parantajien vastaanotoilla.

Rakkaustutkimus-termin "keksiminen" saattaa implikoida sitä, että termin käyttäjä tuntee alan keskeisen tutkimuksen ja kirjallisuuden ja että (myös) tämän pohjalta hänellä on painavaa sanottavaa.

[Hilppa]

Valtakunnan "virallinen" onnellisuusprofessori on psykologia emeritusprofessori Markku Ojanen ja joissakin yhteyksissä on samoin nimitetty myös filosofi Timo Airaksista. Kasvatuspsykologian professoria Kaarina Määttää on epävirallisesti tituleerattu rakkausprofessoriksi.

[Enne1]

Onnellisen parisuhteen salaisuus on hyvä lääkitys ja huumorintaju sekä kyky antaa anteeksi.

[pöö]

Ensin pitää osata rakastaa myös itseään sellaisena kuin on , siitäpä sitten eteenpäin.

[Sateentekijä]

Ensin pitää osata rakastaa myös itseään sellaisena kuin on , siitäpä sitten eteenpäin.

Mielestäni tuossa tuli esiin asian ydin. Kuinka pystyisi rakastamaan toista, jossei omista tietynlaista, hyvänlaatuista ja tervettä itserakkautta!