Psykopatologia.munfoorumi.com

Lainaus artikkelista:

Mielessä saattaa syntyä ajatusmalli, että jos toivun tästä enkä enää ole uhri, minulle tehty vääryys mitätöityy. Katkeroituminen näyttäisi siis
olevan jollakin kummallisella tavalla palkitsevaa. Ettei vääryys unohtuisi, sitä täytyy ylläpitää puheissa, tunteissa ja muistoissa.

Tämä taitaa olla niin katkera aihe ettei siitä uskalla ees puhua. Käyn haudalla ensin ja yritän siellä päästä eroon muistoista eli katkeruudesta. Tai pitäisi jäädä jäljelle muisto joka ei sisällä katkeruutta.

Psykologi kertoo: Miksi vanhasta kaunasta on vaikea päästää irti?
KOTIMAA 4.6.2016 14:50 ANNA HUMALAMÄKI http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ps ... ti/729589/

Omalle kohdalle sattuneiden vääryyksien unohtaminen saattaa tuntua vaikealta, vaikka niistä olisi kulunut jo vuosikausia.

Miksi vanhat kaunat jäävät painamaan mieltä, psykologi Arto Pietikäinen?

– Mieli on herkistynyt viemään meitä myös menneeseen. Voimme ajaa oman elämämme bussia niin, että tuijotamme vain peruutuspeiliin.
– Jos ihmiset ovat kohdelleet meitä huonosti ja tehneet meille vääryyttä esimerkiksi parisuhteessa, katkeroituminen on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää. Se on kuitenkin raskas lasti kantaa.
– Katkeroitumista voidaan selittää mielen toiminnalla. Mielessä saattaa syntyä ajatusmalli, että jos toivun tästä enkä enää ole uhri, minulle tehty vääryys mitätöityy. Katkeroituminen näyttäisi siis olevan jollakin kummallisella tavalla palkitsevaa. Ettei vääryys unohtuisi, sitä täytyy ylläpitää puheissa, tunteissa ja muistoissa.

Miksi jotkut ihmiset katkeroituvat ja toiset pääsevät elämässä helposti eteenpäin?

– Katkeroituminen on monien tekijöiden summa, ja siihen vaikuttaa muun muassa ihmisen elämänhistoria. Joidenkin on vain helpompi jättää menneet taakseen kuin toisten.
– On hyvä muistaa, että kukaan ei katkeroidu tahallaan. Katkeroituminen ei ole oma valinta, ja sen vuoksi katkeraa ihmistä kohtaan on syytä tuntea myötätuntoa.
– Irti päästäminen on ihmiselle psykologisesti yksi vaikeimmista asioista, mutta se on kyllä mahdollista.

Mitä tehdä, jos vanhat kaunat vaivaavat kovasti?

– Jos tuntee elävänsä menneisyyden vankilassa, suosittelen käsittelemään asiaa ammattilaisen kanssa. Voimakas katkeruus on niin monen asian summa, että sen hoitamiseen ei ole tarjolla helppoja kotikonsteja.
– Lievissä tapauksissa paras vinkki on paljon toistettu elämänohje: anna minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, ja rohkeutta muuttaa ne, jotka voin, sekä viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.

Kommentit 53

Miksi jotkut ihmiset katkeroituvat ja toiset pääsevät elämässä helposti eteenpäin?

– Katkeroituminen on monien tekijöiden summa, ja siihen vaikuttaa muun muassa ihmisen elämänhistoria. Joidenkin on vain helpompi jättää menneet taakseen kuin toisten.
– On hyvä muistaa, että kukaan ei katkeroidu tahallaan. Katkeroituminen ei ole oma valinta, ja sen vuoksi katkeraa ihmistä kohtaan on syytä tuntea myötätuntoa.
– Irti päästäminen on ihmiselle psykologisesti yksi vaikeimmista asioista, mutta se on kyllä mahdollista.

Tuli yllä olevista ajatuksista mieleeni, että ehkä pitäisi myös uskaltautua tuntemaan katkeruuden tunteita. Ei kovia kokeva tai vääryyksiä kohtaava pääse niistä yli eikä ympäri; ne tulevat ja menevät, ja jotenkin ne olisi otettava vastaan, peräti hyväksyttävä.

Voisikohan katkeruuden tunteiden torjuminen, niitä vastaan taisteleminen ja niiden vääriksi tai pahoiksi leimaaminen synnyttää mielessä hyvää maaperää varsinaiselle pysyvälle katkeruudelle - en tiedä. Joka tapauksessa katkeruutta ja kaunaisuutta pidetään syvästi pahana, mieltä 'myrkyttävänä' asiana, joten on helppo säikähtää katkeruuden hetkiä - niitä aiheellisia ja oikeutettujakin - niin, että katkeruus tunteena (vai tunnevyyhtenä?) tulee tehokkaasti torjutuksi.

(- -)
Miksi vanhat kaunat jäävät painamaan mieltä, psykologi Arto Pietikäinen?
(- -)
– Katkeroitumista voidaan selittää mielen toiminnalla. Mielessä saattaa syntyä ajatusmalli, että jos toivun tästä enkä enää ole uhri, minulle tehty vääryys mitätöityy. Katkeroituminen näyttäisi siis olevan jollakin kummallisella tavalla palkitsevaa. Ettei vääryys unohtuisi, sitä täytyy ylläpitää puheissa, tunteissa ja muistoissa.
(- -)

Teksti saattaa olla epälooginen: jos toivun tästä enkä enää ole uhri (so. en ole enää katkera), minulle tehty vääryys mitätöityy (so. en koe enää muistamaani asiaa vahvan tunteenomaisesti).

Haluaisin oikeasti päästä eroon näistä "katkeruuksista" tai "kaunoista". Nuo ovat sitä paitsi huonoja sanoja, esim. traumaattinen kokemus tai paska juttukin kuvaavat ainakin tiettyä puolta asiasta paremmin.

Katkeroituminen viittaa mielestäni vähän pienempiin asioihin kuin esimerkiksi väkivaltaan saati sitten jonkun kuolemaan. Tai näin olen ajatellut.

Katkeroitunut voisi olla esim. siitä, että jollakin on hyvä ura ja hyvä elämä. Kaunainen taas suhteellisen pienestä riidasta jonkun kanssa.

Jaa, mulla katkeroituminen on kyllä elämäni suurin traumaattinen kokemus eikä mikään pieni juttu.

Käsitän tuon termin vain eri tavalla tai olen jotenkin antanut sille eri merkityksiä kuin kai normaalisti pitäisi tai olisi oikein.

Sanoina kaunaisuus ja katkeruus voivat olla synonyymeja sanalle pitkävihaisuus.
Mutta ovatko sanat kaunaisuus ja katkeruus toisilleen synonyymeja? Mielestäni eivät välttämättä, vaan katkeruus voi ilmaista syvempää (tunne)kokemusta kuin kaunaisuus. Uskon katkeruuden (tunteen?) voivan syntyä yhdestäkin traumaattisesta tunnekokemuksesta, etenkin jos traumatisoivaa tapahtumaa ei ajoissa päästä käsittelemään trauman pienentämiseksi. Kaunaisuus taas on pinnallisempi juttu; ihmiset voivat itse päättää kuinka kaunaisia (pitkävihaisia) ovat.

Jotenkin noin ajattelen tämän ketjun aiheesta - siitä lehtijutusta kaunoineen ja katkeruuksineen. Että kaunaisuus ja katkeruus eivät ole sama asia, vaikka liippaavatkin läheltä toisiaan.

Mielestäni kaunaisuus, katkeruus ja pitkävihaisuus ovat eri käsitteitä vaikkakin läheisiä toisilleen. Toki ne sekottuvat usein niin, ettei niitä voi eritellä.Vivahde-eroja niihin kumminkin sisältyy.

Kaunaa voi kantaa miltei kelle vaan ja mistä vaan, ihan vaan yleisellä tasolla. Kauna on myös voitettavissa omilla asennemuutoksilla.Olisiko kauna ja kateus lähellä toisiaan? Tai ainakin kuuluvat samaan kategoriaan?
Kaunaisuus saatta tulla ja mennä, mutta joissakin tapauksissa on pysyvää.

Katkeruus mielestäni on elämänmittainen syvä ja kalvava tunne, jota ihminen usein kantaa loppuelämänsä. Se saattaa johtua traumauttavasta kokemuksesta lapsuudessa, avioeron jälkeinen tai siihen johtanut kokemus/trauma tai yleensä syystä tai toisesta väärinkohdelluksi tulemisen tunne .Katkeruus alentaa ihmisen omaa arvostusta itseään sekä sen aiheuttajaa kohtaan.

Pitkävihaisuuden itse ymmärtäisin johtuvan eniten synnynnäisestä alttiudesta, ihmisen omasta luonteesta joka kasvatuksen ja kasvuympäristön vaikutuksesta saattaa kehittyä hyvinkin negatiiviseksi maailmankatsomukseksi. Silloin tuntee olevansa syyllinen vähän kaikkeen ja vähitellen kehittää siitä itselleen aggresssion melkein kaikkea ja kaikkia kohtaan. Saattaa hallita ihmisen käyttäytymistä kokonaisuudessaan.

Mielestäni siis kauna on helpoimmin poistetettavissa, katkeruus syvempänä "sielussa"eikä aina sisällä vihan tunnetta. Pitkävihaisuus on näistä kaikkein lähimmin tunnepohjainen. En tiedä miten näitä virallisesti määritellään, mutta itse olen mielessäni näin pähkäillyt.
Kaikki nämä kumminkin ovat henkilön temperamenttiin kuuluvia yksilöllisiä ominaisuuksia.

Psykopatologia kirjoitti:(- -)
Miksi vanhat kaunat jäävät painamaan mieltä, psykologi Arto Pietikäinen?
(- -)
– Katkeroitumista voidaan selittää mielen toiminnalla. Mielessä saattaa syntyä ajatusmalli, että jos toivun tästä enkä enää ole uhri, minulle tehty vääryys mitätöityy. Katkeroituminen näyttäisi siis olevan jollakin kummallisella tavalla palkitsevaa. Ettei vääryys unohtuisi, sitä täytyy ylläpitää puheissa, tunteissa ja muistoissa.
(- -)

Teksti saattaa olla epälooginen: jos toivun tästä enkä enää ole uhri (so. en ole enää katkera), minulle tehty vääryys mitätöityy (so. en koe enää muistamaani asiaa vahvan tunteenomaisesti).

Olennaisinta uutisessa voi olla yllä oleva.

Psykopatologian esille kaivama kohta ja selitys on mielestäni vain normaalia prosessia, joka kestää ihmisillä eripituisia aikoja ja osittain riippuen traumatisoituneen kokemuksen suuruudesta tietty. Menetyksen jälkeen tulee katkeruus, jonka syvyys ja pituus riippuu osittain muiden tunteiden sekoittumisesta katkeruuden aiheuttaneeseen kokemukseen. Jos tunne on ollut häpeään liittyvä tai jopa häpeävoittoinen, tulee reaktio monimutkaisempana ja katkeruus voimakkaampana.

En ymmärtänyt koko olennaisuutta. Ehkä koska olen ikikatkera. Kaikkia (tekemiään) vääryyksiä ei vain saa hyvitettyä tai saa anteeksi, ei mitenkään, koska ei ole olemassa mitään, mikä sen tehdyn vääryyden enää poistaisi.

Auttaisi kyllä, jos ei kokisi enää "vahvan tunteenomaisesti" tiettyjä asioita. Mutta siksihän teksissä suositellaankin ammattiapua.

Ajoin takaa sitä, onko psykologin selitys looginen.

Tarkoitin sanoa, että tottahan vanhasta kaunasta pääsee irti, mutta kestää aikansa.

Psykopatologia kirjoitti:

Psykopatologia kirjoitti:(- -)
Miksi vanhat kaunat jäävät painamaan mieltä, psykologi Arto Pietikäinen?
(- -)
– Katkeroitumista voidaan selittää mielen toiminnalla. Mielessä saattaa syntyä ajatusmalli, että jos toivun tästä enkä enää ole uhri, minulle tehty vääryys mitätöityy. Katkeroituminen näyttäisi siis olevan jollakin kummallisella tavalla palkitsevaa. Ettei vääryys unohtuisi, sitä täytyy ylläpitää puheissa, tunteissa ja muistoissa.
(- -)

Teksti saattaa olla epälooginen: jos toivun tästä enkä enää ole uhri (so. en ole enää katkera), minulle tehty vääryys mitätöityy (so. en koe enää muistamaani asiaa vahvan tunteenomaisesti).

Psykologi haluaakin sanoa: En voi toipua tästä, koska minulle tehty vääryys mitätöiyisi.

Ei mitätöidy vai mitätöityykö? Jos antaa anteeksi, niin siinä kai asia mitätöityy eli tavallaan poistuu kirjoista. Myös vankila tai muu tuomio voi joskus mitätöittää hieman koettua paskaa. Riidassa kai sopu jotenkin mitätöi. Mutta onko tuo mitätöinti sitten väärä sana, en tiedä.

Sateentekijä 6.6.2016 17:37
Pitkävihaisuuden itse ymmärtäisin johtuvan eniten synnynnäisestä alttiudesta, ihmisen omasta luonteesta joka kasvatuksen ja kasvuympäristön vaikutuksesta saattaa kehittyä hyvinkin negatiiviseksi maailmankatsomukseksi. Silloin tuntee olevansa syyllinen vähän kaikkeen ja vähitellen kehittää siitä itselleen aggresssion melkein kaikkea ja kaikkia kohtaan. Saattaa hallita ihmisen käyttäytymistä kokonaisuudessaan. [PP]

Tavallisimmin syyllisyydentunne on yhteydessä masennukseen. Syyllisyyden kieltäminen (tms.) saattaa johtaa yleiseen aggressioon muita ja/tai ulkomaailmaa kohtaan, jolloin konstellaatio on yksilön kannalta lähinnä masokistinen, jolloin myös itsensä uhrina näkeminn voi olla lähellä.

Psykopatologia kirjoitti:... Tavallisimmin syyllisyydentunne on yhteydessä masennukseen. Syyllisyyden kieltäminen (tms.) saattaa johtaa yleiseen aggressioon muita ja/tai ulkomaailmaa kohtaan, jolloin konstellaatio on yksilön kannalta lähinnä masokistinen, jolloin myös itsensä uhrina näkeminn voi olla lähellä.

Oletetaan, että joku on joutunut pahoinpidellyksi, kaltoin kohdelluksi tai esimerkiksi kokenut insestiä. Onko silloin kyse syyllisyyden kieltämisestä (tms.) vai onko konstellaatio masokistinen, jos kyseinen individi näkee itsensä uhrina ja hänellä on aggressioita muuta maailmaa kohtaan?