Psykopatologia.munfoorumi.com

Tänään 22.00 - 22.50 Tv1 Inhimillinen tekijä http://areena.yle.fi/1-3142463 (47:57)

"Muisto vai valemuisto? Voiko lapsuuden hyväksikäytön unohtaa ja yhtäkkiä muistaa sen terapiassa? Anne Flinkkilän vieraina tiedetoimittaja Jani Kaaro, psykologian tohtori Julia Korkman ja psykoterapeutti Jyrki Tuulari."

Kiista syntyi alunperin joitakin vuosia sitten USA:ssa, kun terapiassa olleet syyttivät vanhempiaan oikeudessa hyväksikäytöstä. Freudin auktoriteettikin kyseenalaistettiin.

Käsittääkseni lapsuuden seksuaalisen hyväksikäytön voi unohtaa, mikä on kuitenkin kymmeniä kertoja harvinaisempaa kuin muistaminen.

Kai traumaattinen tapahtuma voi myös olla kadonnut tietoisuudesta vaikkei muisti olisikaan hukannut sitä mihinkään. Unohtaminen ei välttämättä tarkoita asian/tapahtuman katoamista muistista, vaan sen joutumista tietoisuuden ulottumattomiin.

Käsittääkseni ihminen muistaa vaikka mitä ja vähintäänkin kehdosta lähtien, muttei tiedä muistavansa kaikkea aineistoa, jota hänen muistinsa sisältää. Tämä tosin ei tarkoita sitä, etteikö valemuistoja voisi syntyä tai etteikö niitä voitaisi synnyttää.

Kiistan alkuaikoina oli julkaistu hyvin johdattelevia kirjoja, joissa melkein kädestä pitäen opastettin muistamisprosesseja. Tällöin myös syntyi valemuistoja ja kirjoja kritisoitiin aiheesta voimakkaasti. Myös terpiaprosessissa voi syntyä valemuistoja, jos terapeutin ammattitaito ei ole riittävä.

Kiintoisat keskustelijatkin: (muka tietävä) tiedetoimittaja (HS) Jani Kaaro, (psykologin tytär, neuro-)psykologian tohtori Julia Korkman ja psykoterapeutti Jyrki Tuulari.

Ihmisen lapsuuden varhaisimmista mielikuvista on usein mahdotonta tietää ja selvittää, ovatko ne todellisia muistoja, unia vai pelkkää (muuta) fantasiaa (tai edellä mainittujen kombinaatioita).

Psykopatologia kirjoitti:Kiintoisat keskustelijatkin: (muka tietävä) tiedetoimittaja (HS) Jani Kaaro, (psykologin tytär, neuro-)psykologian tohtori Julia Korkman ja psykoterapeutti Jyrki Tuulari.

Joo, pikkasen ärsytti tiedetoimittajan liian suuri rooli. Asiantuntijoista olisi saatu enemmän irti jos heille olisi annettu enemmän aikaa puhua. Hyvä ohjelma kuitenkin.

En katsonut, mutta Kaaro on kai alunperin tuonnut asiaa viimeaikoina lehdissä esille eli on tavallaan tuon asian "isä".
Ehkä siitä johtuen hänellä enempi painoarvoa ohjelmassa.

Ei kai kyseinen tiedetoimittaja ihan pötyä puhunut. Ainakaan minä en huomannut, ettei hän olisi esittänyt ohjelmassa asiaa.

Mirri kirjoitti:Ei kai kyseinen tiedetoimittaja ihan pötyä puhunut. Ainakaan minä en huomannut, ettei hän olisi esittänyt ohjelmassa asiaa.

Esitti asiaa mutta ei hän ole terveysalan ammattilainen ja otti liikaa auktoriteettia kuin olisi terapeutti itsekin. Lisäksi itselläni vähän tökki sen tytön tapaus josta oli puhe. Ilmeisesti tiedetoimittajan jonkun perheystävän tytär? Kun puhumassa ei aiheesta ollut tyttö itse, tytön vanhemmat tai terapeutti (tai esim. terapeutin vääryyksiä valoittava toinen potilas) tytön tapaus tuli niin monen välikäden kautta esille että mitä me tiedämme mitä siinä oikeasti tapahtui kun kukaan yhtään tapauksessa asianosainen ei ollut puhumassa siitä? Tiedetään vaan että oli tyttö joka meni terapiaan, sai muistoja hyväksikäytöstä ja tappoi itsensä. Ja että vanhemmat kertoivat tälle perheystävälleen etteivät olleet käyttäneet koskaan tyttöä hyväksi.

Tyttö oli kuollut, kenen suulla olisi voinut puhua?

Sen tytön tapauksesta tiedetään lisäksi, että terapia oli ns. kehoterapiaa eikä terapeutti ilmeisesti ollut laillistettu psykoterapeutti. Tosin tämäkin asia tiedetään Kaaron kertomana, mutta tuskin hän aivan pötyä puhui. Kaaro kertoi myös, että muissakin hänen kohdalleen osuneissa tapauksissa, joissa mahdollisesti on kysymys terapiassa mieleen putkahtaneista valemuistoista, terapeutit ovat usein olleet jotakin muuta kuin psykoterapeutteja.

Minulle jäi sellainen tuntuma, että Jani Kaaro ei tiedetoimittajana ole mt-asioihin ja niiden hoitamiseen perehtynyt niin syvällisesti, että hänellä olisi selkeä käsitys psykoterapeutin ja muun terapeutin välisistä eroista. Tosin hän toi kyllä esille senkin, että näitä hänen kohdalleen osuneita valemuistotapauksia on saattanut jonkin verran syntyä myös oikeiden psykoterapeuttien toimesta.

Sillä psykoterapeutilla oli erikoiset kuteet. Kiva lätsä ja aika tyylikäs villapaita.

Lääintaiteilija(kin).

Kaapo kirjoitti:Tyttö oli kuollut, kenen suulla olisi voinut puhua?

No hänen jos olisi ollut elossa. Opettele lukemaan.

Keho- ja liiketerapia ovat ihan järkeviä suuntauksia. Eivät suinkaan suurimpiin huijausterapioihin lukeutuvia.

Jos keho- tai liiketerapeutilta puuttuu Valviran hyväksymä psykoterapeutti-nimike, on järkevää kyseenalaistaa hänen osaamisensa ihmismielen hoitamisessa.

Ohjelmassa tuotiin mielestäni hyvin esille se, että Suomessa terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon piirissä annettavat psykoterapeuttiset hoidot ovat pääsääntöisesti luotettavia ja että psykoterapeutti-nimike on valvottu sekä suojeltu - sen lisäksi, että ainakin julkinen terveyden- ja sairaanhoito kontrolloi omia psykoterapiatyötä tekeviä työntekijöitään. Mutta koska terapeutiksi voi itsensä nimetä kuka tahansa ja halutessaan voi ryhtyä terapoimaan toisten pään sisällä, ihmisten on syytä olla tarkkana hankkiessaan hoitonsa muualta kuin julkisesta terveydenhoidosta tai erikoissairaanhoidosta.

Jos maistuvaa ja pidettyä ruokaa tekevältä ruuanlaittajalta "puuttuu" kokin tutkinto niin onko "järkevää" kyseenalaistaa tämän ruuanlaittotaidot?

Mikä sitten on oikea terapiatapa? Se lienee niin yksilökohtaista ettei siihen ole olemassa mitään yleispätevää ohjetta. Sehän muotoutuu koko terapiamatkan aikana.(tämä on muokattu aloitus)''

Oma terapiajaksoni aikoja sitten oli enimmäkseen nykytilanteen pohtimista ja sen tuomien ongelmien ratkomista.Lapsuuteen ei juurikaan menty , ei ainakaan mitenkään traumauttavalla tavalla. Niihin tapahtumiin palattiin minun ehdoillani juuri niin paljon kuin minä jaksoin.Eikä niihin varta vasten johdateltu vaan ikäänkuin luiuttiin varovasti, minua kuunneltiin ja annettiin minun itseni rakentaa kaikesta omanlaiseni kokonaisuus. Kun omat työkaluni eivät riittäneet, sain tarvittavia lisätyökaluja, joita yhdessä käytimme ja pohdimme.Mielestäni se oli hyvä terapiasuhde, vahinko vaan, että psykiatrini muutti paikkakuntaa ja juttu jäi tavallaan kesken.Uuden terapeutin kanssa en koskaan päässyt samanlaiseen "yhteyteen", siksi ne käynnit sitten loppuivatkin.

Minäkin kyllä uskon, että valtaosa terapeuteista on ammattinsa osaavaa, mutta se, että asiakas joutuu "vääriin käsiin" saattaa todella olla kohtalokasta.
Terapeutin ja terapoitavan vuorovaikutus sekä molemminpuolisen luottamuksen herättäminen ei ole mikään yksinkertainen juttu.Sitähän rakennetaan pieni pala kerrallaan. Siihen kuluu usein vuosia eikä koskaan tule ns. valmiiksi.
Klo22.50
Huom, muokkasin kirjoitustani ja poistin siitä alkuosan muuttaen aloitustani.koska lausemuotoiluni oli huono. Vrt".Onko todella tarpeen kaivaa jo unohtuneita , traumaattisia muistoja tai/ja muodostetaa niitten avulla suoranaisia valeita?"

Onko todella tarpeen kaivaa jo unohtuneita , traumaattisia muistoja tai muodostetaa niitten avulla suoranaisia valeita?

Partikkeli on tässä aivan väärässä käytössä.