Mirri kirjoitti:Puheena olevassa ohjelmassa kuultiin Jani Kaaron tulkinta Nooran tapauksesta. Kaaron käsityksen mukaan psykiatri oli traumoihin ja traumaterapiaan paneutunut asiantuntija, jolla oli tietty teoria. Noora oli hyvä asiantuntijan teoriaan sopivaksi muokattava potilas.
Toisin sanoen psykiatri 'hoiti'/muokkasi Nooraa niin, että sai hänet sopimaan omaan traumateoriaansa. Järkyttävä ajatus, enkä tiedä onko Kaaron tulkinta tapauksesta oikea vai väärä.
Mirri kirjoitti:
Vaikka lapsuusvuosien traumaattiset kokemukset voivat painua unholaan, koska mieli suojaa omistajaansa työntämällä rankat kokemukset pois tietoisuudesta, ne eivät koskaan katoa niin etteikö jotakin kosketuspintaa löytyisi ihmisestä itsestään. Jos taas terapeutti näyttää tietävän (ja tuntevan!) hoidettavaansa paremmin mitä tälle on elämässä tapahtunut, ollaan pahasti hakoteillä.
Mirri kirjoitti:
Puheena olevassa ohjelmassa kuultiin Jani Kaaron tulkinta Nooran tapauksesta. Kaaron käsityksen mukaan psykiatri oli traumoihin ja traumaterapiaan paneutunut asiantuntija, jolla oli tietty teoria. Noora oli hyvä asiantuntijan teoriaan sopivaksi muokattava potilas.
Toisin sanoen psykiatri 'hoiti'/muokkasi Nooraa niin, että sai hänet sopimaan omaan traumateoriaansa. Järkyttävä ajatus, enkä tiedä onko Kaaron tulkinta tapauksesta oikea vai väärä.
Mirri kirjoitti:Tunnemuistojen löytyminen voi olla eheyttävää ja parantavaa. Sen sijaan niiden kaivaminen esiin enemmän tai vähemmän väkisin voi olla erittäin traumatisoivaa; uudelleen traumatisoituminen ei hoida eikä paranna millään lailla.
Hilppa kirjoitti:Mirri kirjoitti:Puheena olevassa ohjelmassa kuultiin Jani Kaaron tulkinta Nooran tapauksesta. Kaaron käsityksen mukaan psykiatri oli traumoihin ja traumaterapiaan paneutunut asiantuntija, jolla oli tietty teoria. Noora oli hyvä asiantuntijan teoriaan sopivaksi muokattava potilas.
Toisin sanoen psykiatri 'hoiti'/muokkasi Nooraa niin, että sai hänet sopimaan omaan traumateoriaansa. Järkyttävä ajatus, enkä tiedä onko Kaaron tulkinta tapauksesta oikea vai väärä.
Kuulostaa mahdolliselta ja hyvin oudolta sekavalta tarinalta. Aiemmin tässä keskustelussa asiat hieman sotkeutuivat ja minulle syntyi mielikuva, että Nooran tapaus olisi johtunut kehoterapiasta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä olikin psykiatrin antama psykoterapia. Eräs asia, jota myös ihmettelen, on vanhemman osuus sekä perheen sotkeutuminen hoitokuvioon. Tyttö oli täysi-ikäinen, vaikkakin hyvin nuori ja kävi yksityisellä psykoterapeutilla. Maksoivatko vanhemmat terapian, johon tyttö (itse) valitsi terapeutin? Olen ymmärtänyt, että vanhemman ei tulisi sekaantua täysi-ikäisen lapsensa terapia-asiaan. Ja että vielä äiti kutsutaan terapiaistuntoon. Outoa.
Mirri kirjoitti:Trisse, viestistäsi puuttuvat lähdetiedot. Laita linkki, jotta päästään lukemaan ihan itse. Tai muuta lähdetietoa, jos ei ole linkkiä laitettavaksi...
Nooran diagnoosi, dissosiatiivinen identiteettihäiriö (DID), on yksi asia, jota ei voi niellä ilman reilua annosta skeptisyyttä. Kysyn kolmelta psykiatrilta, Hannu Lauermalta, Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkolalta ja psykiatrian professori Hasse Karlssonilta, ovatko he törmänneet koskaan uransa aikana DID-potilaaseen. Kaikki vastaavat, etteivät ole nähneet potilasta, jolla olisi ollut DID ainoana diagnoosina, eivätkä he ole kuulleet ainoastakaan kollegasta, jolla olisi ollut tällainen potilas. He kuitenkin muistuttavat, että toisinaan nähdään persoonallisuushäiriöistä kärsiviä potilaita, joiden käytös vaikuttaa siltä, kuin heillä olisi kaksi tai kolme persoonaa. "Silloinkin on tavallisimmin kyse siitä, että potilaalla on yksi persoona, joka vain toimii kovin huonosti", sanoo Lauerma. Näissäkin harvinaisissa tapauksissa potilaiden persoonallisuus on jakautunut näennäisesti vain kahteen tai korkeintaan kolmeen eri persoonaan, ja nämä osat ovat yleensä varsin hyvin tietoisia toisistaan. Väitteet kymmenestä tai kahdestakymmenestä persoonallisuudesta kuulostavat haastateltujen mielestä fantasialta.
Nooran DID-diagnoosi on kuitenkin siinä mielessä kiinnostava, että Lauerman mukaan kaikki DID:n oireet voidaan periaatteessa saada aikaan psykoterapiassa. Jos potilas on hyvin suggestioherkkä ja hauraassa tilassa ja terapeutti on erityisen kiinnostunut DID:stä, tarvittavat ainekset ovat kasassa. Tästä on olemassa ennakkotapaus Yhdysvalloista.
Nämä tapahtumat alkoivat 1950-luvulla New Yorkissa, kun nuori ja epävakaa nainen nimeltä Shirley Mason hakeutui terapiaan ja sai terapeutikseen freudilaista koulukuntaa edustavan Cornelia B. Wilburin. Terapian kuluessa Mason oppi, että hänen terapeuttinsa oli erittäin kiinnostunut sivupersoonahäiriöstä, joka oli tuolloin lähinnä teoreettinen diagnoosi. Mason koki, että terapeutti ei pitänyt häntä kiinnostavana, joten hän alkoi esittää erilaisia persoonallisuuksia. Se sai terapeutin huomion, ja he aloittivat intensiivisen terapian. Terapiassa Mason sai totuusseerumia, jonka tuolloin uskottiin tuovan unohdetut ja traumaattiset kokemukset pintaan, ja tavallaan näin kävikin. Aineen ja terapeutin vaikutuksen alla esimerkiksi lapsuuden kitarisaleikkaus muuttui seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Wilbur diagnosoi Masonilta kaikkiaan 16 sivupersoonaa.
Masonin tarina julkaistiin vuonna 1973 kirjana nimeltä Sybil (kirjan kirjoitti Wilburin yhteistyökumppani, toimittaja Flora Rheta Schreiber) ja samannimisenä elokuvana vuonna 1976, pääosassa Sally Field. Sekä kirja että elokuva saivat valtavan suosion, ja niiden kautta sivupersoonahäiriö tuotiin suuren yleisön tietoisuuteen. Etenkin elokuvan jälkeen Yhdysvalloissa diagnosoitiin valtava määrä sivupersoonahäiriöitä.
Totuus terapian laadusta alkoi valjeta vuonna 2011, kun tutkiva toimittaja Debbie Nathan törmäsi Schreiberin arkistoituihin papereihin. Niistä kävi ilmi, miten psykiatri ja toimittaja yhteistyössä vääristelivät totuutta tehdäkseen tarinastaan myyvemmän. Papereiden joukossa on myös Shirley Masonin kirje terapeutille. Kirjeessä hän myöntää valehdelleensa ja toteaa, ettei hänellä koskaan ole ollut sivupersoonia. Nathanin mukaan Mason oli yksinäinen nainen, joka halusi vain huomiota terapeutiltaan, ja joka ilmeisesti tuli myös terapeutistaan riippuvaiseksi. Mason muutti Wilburin perässä pois New Yorkista ja eli hänen varjossaan, kunnes Wilbur kuoli vuonna 1992.
Sateentekijä kirjoitti:Ihminenhän voi ihastua, jopa rakastua yllättävästikin, myös terapeutti asiakkaaseensa tai päin vastoin, kenties molemminpuolisestikin. Ei siinä sinänsä ole mitään tuomittavaa. Terapiasuhde luonnollisesti pitää silloin lopettaa koska ammatillinen suhtautuminen katoaa ihastuksen myötä. Reilu peli olisi, että tunnustetaan näin käyneen. Jatko voidaan sitten harkita ei-trapeuttisella pohjalla.
trisse kirjoitti:Hilppa kirjoitti:Mirri kirjoitti:Puheena olevassa ohjelmassa kuultiin Jani Kaaron tulkinta Nooran tapauksesta. Kaaron käsityksen mukaan psykiatri oli traumoihin ja traumaterapiaan paneutunut asiantuntija, jolla oli tietty teoria. Noora oli hyvä asiantuntijan teoriaan sopivaksi muokattava potilas.
Toisin sanoen psykiatri 'hoiti'/muokkasi Nooraa niin, että sai hänet sopimaan omaan traumateoriaansa. Järkyttävä ajatus, enkä tiedä onko Kaaron tulkinta tapauksesta oikea vai väärä.
Kuulostaa mahdolliselta ja hyvin oudolta sekavalta tarinalta. Aiemmin tässä keskustelussa asiat hieman sotkeutuivat ja minulle syntyi mielikuva, että Nooran tapaus olisi johtunut kehoterapiasta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä olikin psykiatrin antama psykoterapia. Eräs asia, jota myös ihmettelen, on vanhemman osuus sekä perheen sotkeutuminen hoitokuvioon. Tyttö oli täysi-ikäinen, vaikkakin hyvin nuori ja kävi yksityisellä psykoterapeutilla. Maksoivatko vanhemmat terapian, johon tyttö (itse) valitsi terapeutin? Olen ymmärtänyt, että vanhemman ei tulisi sekaantua täysi-ikäisen lapsensa terapia-asiaan. Ja että vielä äiti kutsutaan terapiaistuntoon. Outoa.
Ei minusta siinä ole mitään outoa. Tiedän äidin tulleen yli 30-vuotiaidenkin terapioihin paikallekin terapeuttien pyynnöstä. Suurimman osan ajasta tyttö oli hoidossa psykiatrisella osastolla jossa vanhemmat kävivät ja huolestuneina hakivat tietoa/apua mistä saivat - polikklinalta, terapeutilta, ystäviltä jne. Monesti Noora tai psykiatri kutsuivat vanhemmat läsnä tapaukseen kuten silloin kun Noora soitti isälleen ja kertoi hyväksikäytöstä ja kun kutsuivat paikalle kertoakseen seurustelustaan.
Se että terapeutti alkaa seurustella potilaanaan olevan henkilön kanssa on melkoinen hoitovirhe ellei suoranainen hyväksikäyttö. Terapeutti myös itse ehdotti ettei rahaa (vanhempien) tarvitse maksaa enää terapiatunneista. Vaikkakin terapeuteilla voi olla pro bono -tapauksia on kai erittäin omituista terapeutin aloitteesta maksut lopetetaan sillä varjolla että (kouluttamaton) tyttö tekee hänelle "tutkimuksia" ts. googlehakuja netistä omasta diagnoosistaan. Samaan aikaan kun on niin hajalla että on lukuisia kertoja hoidettavissa suljetulla ettei pääsisi tappamaan itseään! Kaikki viittaa enemmän tai vähemmän tietoiseen (seksuaaliseen) hyväksikäyttöön terapeutin aloitteesta. Näitähän on tapahtunut. Mm. edesmennyt Olavi Noronen tunnusti hyväksikäyttäneensä potilaitaan.
Jos terapeutti ja potilas alkavat seurustella niin viimeistään silloin terapia pitää lopettaa. (Teoreettinen tapaus tosin - terapeutti ei saisi ikinä alkaa seurustella potilaansa kanssa.)
trisse kirjoitti:On erittäin hämmentävää että tälläisessä tapauksessa tartut tuollaiseeen.
On hyödyllistä sekin ettei hampaita harjata kuin maksimissaan kahdesti päivässä ja vaikka Nooran tapauskuva antaa ymmärtää että on saattannut hyvinkin harjata useammin niin en usko että se on mitenkään edesauttanut varhaista kuolemaansa.
Jos nyt pelkistetään niin uskotko kumman enemmän vaikuttaneen terapian lopputulokseen A. että vanhemmat maksoivat terapian ja soittivat pari kertaa terapeutille vai B. että terapeutti päätti - ehkä potilaan vanhempiin jo täysin tympääntyneenä? - alkaa nussia potilastaan?
(Lihavointi minun)Hilppa kirjoitti:Mirri kirjoitti:Puheena olevassa ohjelmassa kuultiin Jani Kaaron tulkinta Nooran tapauksesta. Kaaron käsityksen mukaan psykiatri oli traumoihin ja traumaterapiaan paneutunut asiantuntija, jolla oli tietty teoria. Noora oli hyvä asiantuntijan teoriaan sopivaksi muokattava potilas.
Toisin sanoen psykiatri 'hoiti'/muokkasi Nooraa niin, että sai hänet sopimaan omaan traumateoriaansa. Järkyttävä ajatus, enkä tiedä onko Kaaron tulkinta tapauksesta oikea vai väärä.
Kuulostaa mahdolliselta ja hyvin oudolta sekavalta tarinalta. Aiemmin tässä keskustelussa asiat hieman sotkeutuivat ja minulle syntyi mielikuva, että Nooran tapaus olisi johtunut kehoterapiasta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä olikin psykiatrin antama psykoterapia. Eräs asia, jota myös ihmettelen, on vanhemman osuus sekä perheen sotkeutuminen hoitokuvioon. Tyttö oli täysi-ikäinen, vaikkakin hyvin nuori ja kävi yksityisellä psykoterapeutilla. Maksoivatko vanhemmat terapian, johon tyttö (itse) valitsi terapeutin? Olen ymmärtänyt, että vanhemman ei tulisi sekaantua täysi-ikäisen lapsensa terapia-asiaan. Ja että vielä äiti kutsutaan terapiaistuntoon. Outoa.
Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa