Kirjoittaja Psykopatologia » 04.03.2016 21:40
(- -)
5. Yleistä ja kritiikkiä [s. 24]
5.1. Persoonallishäiriöiden prevalenssit Yhdysvalloissa ym. [s. 24]
(- -)
[s. 26 - 27]
”I d i o o t t i”-diagnostiikkaa? Edellä kuvattu NESARC-tulosten diskrepanssi herättää monia kysymyksiä: Ovatko alkuperäiset NESARC-prevalenssit ”liian” korkeita (paljon vääriä positiivisia)? Vai ovatko revised-prevalenssit ”liian” matalia (paljon vääriä negatiivisia)? Mikä on persoonallisuushäiriöiden ”oikea” prevalenssi? Ovatko diagnostiset kriteerit jotenkin vääriä, vai onko diagnostiikassa vikaa?
Osa vaihteluista voi tulla erilaisista otoksista ja hieman erilaisista kriteereistä (DSM-III, DSM-III-R, DSM-IV, ym.). Yksi syy voi olla ”idiootti”-diagnostiikka (*oheishäiriintyneisyys). Kirjoitin jo aiemmin (2010: 22 & 2014: 42), että deskriptiivinen merkkisysteeminen diagnosointi — karkeana metodina — ei sellaisenaan sovellu kliinisiin yksilötutkimuksiin, joissa on aikaa ja joissa voi perehtyä potilaan ongelmiin ja diagnostiikkaan yksilöllisesti. Tällöin ei ole kovin paljon väliä sillä, kuinka tarkasti häiriön merkit toteutuvat. Sen sijaan neo-galtonilaisissa massatutkimuksissa – kuten epidemiologiassa (kun n on suuri) — häiriöiden kriteerien tulee reliabiliteetin vuoksi olla aivan samat kaikille, eikä yksilöllistä vaihtelua tutkittavien mukaan voida sallia. ICD-10:n (1992) Green book (1993) sanoo tämän selvästi: Diagnostic Criteria for Research. Sen sijaan kliinisisä yksilö-tutkimuksissa (n = 1) tutkimus-kriteerit toimivat vain orientoivasti, kun edetään kohti lopullista tai lopullisia diagnooseja, ja viisas kliinikko välttää turhia päällekkäisyyksiä ja osaa ottaa fokukseen olennaisimman diagnoosin. Epidemiologiassa sen sijaan diagnosoidaan kaikki häiriöt, jotka täyttävät diagnostiset kriteerit, mikä tuottaa päällekkäisyttä ja voi vaikeuttaa inter-aktioiden selvittelyä. — Eivätkä ”selkeät” merkki-systeemit välttämättä johda yksimielisyteen, minkä osoitti hyvin Breivikin tapaus, vaikka tehtävä oli suhteellisen helppo. (Luukkonen 2011c: 16—17; 2014: 38—39 (F60.0 fanaattinen paranoidinen persoonallisuushäiriö); edelleen täsmennyksiä psykopatian käsitteeseen tässä niteessä s. 11—12.)
Yksilötutkimuksessa kliinikon ei tule käyttää inventaareja (SCID-II, ym.) diagnoosien ”varmistamiseen” yms. Validoinnin tulee pohjata suoraan manuaalin kriteereihin.
Saatuja tuloksia (taulukko 10) ei voi tulkita niin, että saadut erot johtuisivat pääosin persoonallisuushäiriöisten määrien eroista eri paikoissa – erot ovat liian suuria. Ongelma on tullut esiin vielä selvemmin niissä häiriöissä, joita on tutkittu enemmän: *ODIN-tutkimuksessa (*prevalenssi; Ayoso-Mateos et al. 2001) Euroopan viidessä maassa (n = 8764) depressioiden (laaja määritelmä) prevalenssien keskiarvo (%) oli 8,6 (N 10,0/6,6 M). Ero oli suurimmillaan verrattaessa Espanjan Santanderia (2,1) ja Liverpoolia (17,1); 8x ero! (*S. 27.)
_____________________________________________________________________________________________________________________________________
*ODINissa on myös kohta (p.313 & 314, pdf), jota en koskaan lakkaa ihmettelemästä, kun se tulee vastaan teksteissä: MDE:n (yleinen) prevalenssi oli (yli) 6-kertainen lievempään häiriöön, dystymiaan, verrattuna (ICD-10: 6,6/1,0; DSM-IV: 6,7/1,0)! Dystymia eli neuroottinen depressio oli pre-DSM-III-ajan (—1980) ”suosituin” diagnoosi, johon on (1980) lisätty 2 vuoden kesto, jota ei kenties ole edes otettu huomioon? Vertailutaulukossa (Cooper 1994) ICD-9 <—> ICD-10 (1975 <—> 1992) neuroottista depressiota (300.4) vastasi dystymia (F34.1) tai lievä depressio (F32.11) ja depressio-tyyppistä maanis-depressiivistä psykoosia (296.1) keski-tasoinen depressio somaattisin oirein (F32.11). Täten ICD-10:ssä diagnoosi depressio on vallannut alaa sekä neuroottisesta että psykoottisesta suunnasta eli ”pullistunut”. Aivan sama kehitys on ollut DSM:ssä dystymian ja (ns. ”vakavan”) masennuksen (major depression) suhteen. (Vrt. Luukkonen 2013: 18.)
_____________________________________________________________________________________________________________________________________
5.2. PD: diagnostisten kriteeri-asteikkojen kritiikkiä [s. 27]
(- -)