Lääke voi parantaa pelon

Lääke voi parantaa pelon

ViestiKirjoittaja Ryysy » 26.01.2016 16:41

Lääke voi parantaa pelon

Tiistai 26.1.2016 klo 13.58

Tietyistä peloista saattaa päästä eroon lääkkeen avulla. Hämähäkkikammosta kärsivät parantuivat pelostaan yhdellä pillerillä.

Yksi pilleri paransi hämähäkkifobiasta kärsivät koehenkilöt. [Kuvateksti]

Erilaiset fobiat, paniikkikohtaukset ja traumanjälkeiset stressihäiriöt ovat yllättävän yleisiä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan ainakin kolmannes ihmistä kärsii jonkinlaisesta ahdistuksesta jossain vaiheessa elämäänsä.

Pelkäätkö korkeita paikkoja tai hämähäkkejä? Puhumista vieraille ihmisille tai kulkemista pimeillä kaduilla?

Tällaisten pelkojen yleisin hoito on ollut altistaa henkilö pelon kohteelle turvallisessa ympäristössä. Eräänlaista siedätyshoitoa siis. Tulokset ovat olleet vaihtelevia ja pelko on usein palannut.

Amsterdamin yliopiston psykologian professori Merel Kindt ryhmineen pystyi lääkkeen avulla saamaan hämähäkkifobiasta kärsivät ihmiset paranemaan pelostaan ilmeisen pysyvästi.

Kokeeseen osallistui kolme ryhmää hämähäkkipelkoisia ihmisiä, jokaisessa oli 15 henkilöä.

Yhdelle ryhmälle näytettiin kahden minuutin ajan lasipurkissa pidettyjä tarantella-hämähäkkejä. Sen jälkeen heille annettiin propranolol-nimistä betasalpaajaa. Toiselle ryhmälle näytettiin hämähäkit samalla tavalla, mutta he saivat lumelääkettä. Kolmas ryhmä sai betasalpaajaa, mutta heille ei näytetty hämähäkkejä, tarkoituksena oli eliminoida se, että pelkkä lääke vaikuttaa pelosta pääsemiseen.

Koehenkilöiden hämähäkkipelkoa mitattiin heti kokeen jälkeen, kolmen kuukauden ja vuoden kuluttua.

Tulokset olivat selkeitä. Pelkkää lääkettä saaneet ja lumelääkettä saaneet eivät osoittaneet paranemisen merkkejä. Sen sijaan ne lääkettä saaneet, joilla ei myös näytetty tarantelloja, pystyivät esimerkiksi ottamaan hämähäkkejä paljaisiin käsiinsä. Tulos säilyi kolmen kuukauden kuluttua eikä hämähäkkipelko palannut vuoden kuluttuakaan.

Tohtori Kindtin mukaan mekanismi toimii niin, että betasalpaaja katkaisee aivoissa yhteyden muistiin vanhasta hämähäkinpelosta. Muistiin tallentuu sen sijaan uusi mielikuva, johon ei liity pelkoa. Kuin kovalevylle olisi kirjoitettu vanhan tiedoston päälle uusi tiedosto.

Samanlaisia tuloksia on saatu myös rottakokeissa, rotille opetetut pelot on saatu poistettua betasalpaajaa vastaavalla lääkkeellä.

Loppupäätelmä on se, että yksi annos lääkettä samaan aikaan kun ihminen altistetaan pelolleen, saattaa parantaa pelon pysyvästi. Laajamittaiseen lääketieteelliseen käyttöön on vielä matkaa. Merel Kindtin tutkimusryhmä julkaisi tuloksensa Biological Psychiatry-lehdessä.

PEKKA NUMMINEN
pekka.numminen@ilmedia.fi

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201601 ... 5_ul.shtml
Ryysy
 

Re: Lääke voi parantaa pelon

ViestiKirjoittaja Ryysy » 26.01.2016 16:45

Sen sijaan ne lääkettä saaneet, joilla ei myös näytetty tarantelloja, pystyivät esimerkiksi ottamaan hämähäkkejä paljaisiin käsiinsä.

Onko tässä virhe vai onko taas tilapäinen lukihäiriö...
Ryysy
 

Re: Lääke voi parantaa pelon

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 26.01.2016 18:01

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lääke voi parantaa pelon

ViestiKirjoittaja Ryysy » 26.01.2016 19:15

Olen aina luullut, että SSRI poisti hämähäkkipelon, mutta ehkä se olikin Propral oikealla hetkellä otettuna. Hämähäkkikammo ei ollut kuitenkaan pahinta mahdollista luokkaa. Mikähän olisi paras koeasetelma paniikkihäiriön tai sosiaalisten tilanteiden pelon poistamiseen yhdellä lääkkeellä? Mietin, että alkaisin nyt uskoa tähän uutiseen oikein toden teolla, niin että tästä tulisi kaikkien aikojen paras lumejuttu, mutta en saa, yöks, uskottua.
Ryysy
 

Re: Lääke voi parantaa pelon

ViestiKirjoittaja Hilppa » 27.01.2016 00:53

Jos sosiaalisten tilanteiden pelkoa yksinomaan tarkoitetaan, tapahtuuhan paranemista myös positiivisten kokemusten myötä.
Hilppa
 

Re: Lääke voi parantaa pelon

ViestiKirjoittaja Cube » 27.01.2016 11:57

Siis tuo poistaa pelon pysyvästi jos oikein ymmärsin? Stimulanteillahan voidaan saada kai sama aikaan, mutta se on sitten varmaan vain vaikutusajan "rohkeutta"..

Tunnetaanko pelko ja miten se vaikuttaa aivoissa tarpeeksi hyvin? Entä jos hämähäkkipelon kaikkia laukaisevia mekanismeja ei tiedetäkään tarpeeksi tarkkaan, pidetään toteennäytettynä että hämähäkin näkeminen tarkoittaa hämähäkkipelkoa? Onko esim.vaikutusta näkeekö sen hämiksen jossain tietyssä ympäristössä, tai liittyykö hämähäkkiin jokin rinnakkaispelko joka vaikka toteutuu harvoin ja jolla ei ole nimeä edes? Hämähäkki on hämähäkki, varmasti tuo kattaa valtaosan siihen liittyvistä peloista. Silti meillä kaikilla on ympäristöstä oma kuvamme siinä mielessä mitä tunteita se tuo.
Cube
 

Re: Lääke voi parantaa pelon

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 27.01.2016 14:45

Tervetuloa,Cube!
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lääke voi parantaa pelon

ViestiKirjoittaja Cube » 27.01.2016 14:52

Kiitos. Minulle selvisikin jo miksi yksi viesti ei tullut näille tauluille asti. Hymiötä ei kannata ainakaan minun koneeni näppäimistöltä koittaa lisätä, vaan on käytettävä noita tarjottuja.
Cube
 

Re: Lääke voi parantaa pelon

ViestiKirjoittaja Ryysy » 27.01.2016 22:18

Cube kirjoitti:Siis tuo poistaa pelon pysyvästi jos oikein ymmärsin? Stimulanteillahan voidaan saada kai sama aikaan, mutta se on sitten varmaan vain vaikutusajan "rohkeutta"..

Tunnetaanko pelko ja miten se vaikuttaa aivoissa tarpeeksi hyvin? Entä jos hämähäkkipelon kaikkia laukaisevia mekanismeja ei tiedetäkään tarpeeksi tarkkaan, pidetään toteennäytettynä että hämähäkin näkeminen tarkoittaa hämähäkkipelkoa? Onko esim.vaikutusta näkeekö sen hämiksen jossain tietyssä ympäristössä, tai liittyykö hämähäkkiin jokin rinnakkaispelko joka vaikka toteutuu harvoin ja jolla ei ole nimeä edes? Hämähäkki on hämähäkki, varmasti tuo kattaa valtaosan siihen liittyvistä peloista. Silti meillä kaikilla on ympäristöstä oma kuvamme siinä mielessä mitä tunteita se tuo.

Teretulemast ja kiitos hienosta pohdinnasta. Mietin mielessäni, että hämähäkkikohdissa lukisi sos.til.pelkoon liittyvää juttua. Hämähäkeistä: ymmärsin myös, että se poistaisi pelon pysyvästi ja että tosiaan voisi pidellä hämähäkkejä kädellä ja että niistä ei olisi enää mitään pelkotasoista 'haittaa'. Ne olisivat vähän kuin kissoja, roskia, tuoleja, pois häädettäviä, mukavia; jotakin muuta kuin pelkoa.

Tuota "rinnakkaispelkoa" yritetään ainakin sos.til.pelossa kovasti etsiä aina, jos ns. ammattilaisen kanssa juttelee. Tai siis niin luulen, koska usein kysytään, että mitä siinä (tilanteissa) pelkää tai mikä olisi pahin skenaario, mitä voisi tapahtua. Siis siihen oletataan jotakin vielä lisää muuta kuin vain tuo pelko. Sitä en tiedä, kysytäänkö koskaan, mitä hämähäkeissä pelkää muuta kuin vain hämähäkin hämähäkkiyttä.
Ryysy
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron