Parisuhteessa reagoimme lapsuuden mallien mukaan

[Psykopatologia]

ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA


M I E L I P I D E Lauri Mannermaa http://www.hs.fi/mielipide/a1453000250395
Parisuhteessa reagoimme lapsuuden mallien mukaan – tästä on vaikea poiketa 18.1.2016 2:00 Päivitetty: 18.1.2016 11:11 Helsingin Sanomat (B 13)

Viime päivinä on käyty vilkasta keskustelua parisuhteista ja miesten ja naisten rooleista. Parisuhteen osapuolet, ovat ne sitten mies ja nainen, nainen ja nainen tai mies ja mies, toteuttavat suhteessa omaa, pääosin lapsuuden vuorovaikutusympäristössä muodostunutta kiintymyssuhdetyyliään. Siis sellaista toimintaa, jolla ollaan lapsuudenperheessä tultu rakastetuksi tai edes hyväksytyksi.

Tästä vuorovaikutustyylistä poikkeaminen voi tuntua mahdottomalta. Jos pienenä on tullut hyväksytyksi vain myötäilemällä, nielemällä itkunsa ja vetäytymällä, on omista tunteista ja tarpeista puhuminen myöhemmin hyvin vaikeaa. Toisessa ääripäässä ovat ne, joille ainoa keino läheisyyden ja huomion hakemiseen on ollut omien tunteiden ja tarpeiden liioiteltu esiintuonti.

Parisuhteen etulinjassa eli arjessa me reagoimme alitajuisesti näiden lapsuuden mallien mukaan: hyökkäämme ja nujerramme tai poteroidumme ja hiljenemme automaattisesti ilman tietoista harkintaa.

Ne tarinat, joita olemme viime päivinä saaneet lukea netistä ja lehdistä, ovat tavallisesti yhden ihmisen rakentamia tulkintoja vuorovaikutussuhteen todellisuudesta. Ne ovat aivan yhtä tosia ja puolueettomia kuin syntymästään sokeiden miesten tulkinnat siitä, miltä elefantti näyttää.

Parisuhteen etulinjassa ja erotarinoissa yksilöiden tarinat taistelevat ja surullisen usein todelliset syyt ristiriitojen takana jäävät pimentoon. Ilman tämän tosiasian ymmärtämistä on todennäköistä, että suhde näivettyy ja sama kuvio toistuu myös seuraavissa suhteissa.

Minkä tahansa suhteen mahdollisuus on 50/50-suhde. Se on suhde, jossa pyritään ymmärtämään toisen tarina sekä vuorovaikutustyyli. Tämä vaatii molemmilta halua ymmärtää omat lähtökohdat ja samalla hyväksyä se, että toinen ihminen on ja saa olla erilainen. Vain silloin molemmilla on yhtä paljon sananvaltaa suhteen todellisuuden muodostumisessa – ja yhdessä on hyvä olla.

Lauri Mannermaa, psykologi-psykoterapeutti, Helsinki

Väestöliiton asiantuntija: Olen huolissani miesten väheksymisestä liitoissa ja sinkkuelämässä (13.1.2016; Heli Vaaranen) http://www.hs.fi/mielipide/a1452576623366

Kommentit 44
20:05

[Psykopatologia]

Fingerpori HS 16.1.2016


Hyvässä parisuhteessa osapuolet osaavat vastata toistensa haluihin ja tunteisiin.

[Hilppa]

Miehet eivät ole mitenkään lapspuolen asemassa, vaikka Heli Vaaranen onkin heistä kovin huolissaan. Miehillä on yleensä aina puolustajia, niin hyvässä kuin pahassakin. Eilisessä ajankohtaislähetyksessä aihetta puitiin kuitenkin melko neutraalisti. Järki kouraan ja hyvät ihmiset, onhan avioliitto ynnä muut suhteet meillä vapaa valinta.

Olen Mannermaan kanssa paljolti samaa mieltä.

[Ryysy]

Katsoin myös Hilpan mainitseman ohjelman. Olisi pitänyt heti laittaa ajatuksia ylös... mutta: olin samaa mieltä siitä, että joissakin parisuhteissa toinen voi tavalla tai toisella joutua ikävästi tossun alle eli kokea, että tekee kaiken väärin. Uskon myös, että turhautuneisuutta puretaan osin esimerkiksi toista nälvimällä. Paljon olisi eri esimerkkejä. Tämä ei mielestäni ole sukupuolisidonnainen juttu kuitenkaan. En tykännyt sen naisen provosoivasta tyylistä, vaikka hän itsekin kai myönsi pääasian olevan keskustelun aikaansaaminen. Jos miehet kokevat jossaki suhteessa tulleensa alistetuiksi, niin ymmärrän peremmin pienten piirien feminisminaisvihanmikälieonkaan.

Tämä aloitus oli ihan hyvä, eri näkökuma ja melkeinpä eri aihekin jo. Uskon, että kodissa ja perheessä opitaan ja omaksutaan tapoja toimia, mitkä sitten voi näkyä parisuhteessa. Tämän takia puhutaan kai mm. myös jonkin väkivaltakierteen katkaisemisesta. En muista oikeaa termiä, mutta ideana se, että lapsena kaltoinkohdeltu kohtelee kaltoin esim. omia lapsiaan, ja tämä pitäisi jotenkin saada estettyä.

[Mirri]

Miehet eivät ole mitenkään lapspuolen asemassa, vaikka Heli Vaaranen onkin heistä kovin huolissaan. Miehillä on yleensä aina puolustajia, niin hyvässä kuin pahassakin. Eilisessä ajankohtaislähetyksessä aihetta puitiin kuitenkin melko neutraalisti. Järki kouraan ja hyvät ihmiset, onhan avioliitto ynnä muut suhteet meillä vapaa valinta.

Olen Mannermaan kanssa paljolti samaa mieltä.

Miehet ovat perhesuhteisiin liittyvissä asioissa aika tavalla 'lapspuolen' asemassa, ja puolustajia on hämmästyttävän vähän. Mies voi olla oikeasti erittäin heikoilla omassa perheessään, puolisona ja isänä.
Avioliitto ja parisuhde on vapaa valinta, mutta entä avioero, parisuhteen päättyminen ja isän suhde omiin lapsiinsa - ovatko nekin aina vapaa valinta?

[Mirri]

Yleisyydestä tuskin kukaan tietää, koska perinteisesti miehet vaikenevat tällaisista asioista - eivät kehtaa kertoa saati hakea apua.
Kuinka moni mies sinnittelee epätyydyttävässä ja suorastaan tuhoisassa parisuhteessa lasten menettämisen pelossa, tuskin sitäkään asiaa kukaan tietää.
Ainakin äitiys on erittäin vahva ja käyttökelpoinen ase miestä vastaan, koska se toimii naisten haluamalla tavalla.

En usko Väestöliiton asiantuntijan mielipiteineen olevan väärässä, vaan hän puhuu ammatillisen kokemuksen tuomalla tietämyksellä.
Perhesuhteissa miehiä väheksytään, pahimmillaan mitätöidään. Näin kriisitilanteissa ja ristiriitojen keskellä; silloin nainen on vahvoilla ja etenkin jos sattuu olemaan äiti. Miten tällaisia asioita saataisiin tilastoiksi ja todistusaineistoksi, se lienee toinen juttu.

[Mirri]

Minä sain 80-luvulla yksinhuoltajuuden käsittämättömän helposti; ei siinä tarvittu muuta kuin kahdenkeskinen keskustelu oikeusaputoimiston juristin kanssa. Toisin sanoen (nais)juristi kuunteli ja kirjasi minun kertomani perustelut, toi esiin omat näkemyksensä ja vei asian tuomarin päätettäväksi. Tuomari päätti yksinhuoltajuuden puolesta, ja asia oli sillä selvä.

Silloinen avioerohankkeeni ei toteutunut, ja yksinhuoltajuuspäätökseen liittyneen järkytyksen koin vasta vuosien jälkeen: avioeroprosessin peruuntuminen ei peruuttanut yksinhuoltajuutta, vaan olin virallisesti lasten yksinhuoltaja - olin tietämättäni ollut jo vuosikaudet ja olin sitä lasteni täysi-ikäisyyteen asti.
Ihan hyvä, jos nykyisin äidit eivät ihan näin helposti saa itselleen yksinhuoltajuutta. Minun yksinhuoltajuushankkeelleni oli todellinen tarve, mutta millaista vahinkoa saavatkaan aikaiseksi ne naiset, jotka sepittävät tarinoita lastensa isää vastaan...

Miehille on laiha lohtu, että he voivat isyysasioissa saada oikeutta niin lapsilleen kuin itselleenkin riitauttamalla rutiiniluontoiset viranomaispäätökset ja viemällä ne oikeuskäsittelyyn. Ilman riitauttamista ja 'käräjiä' tehdyt viranomaispäätökset lienevät nykyisinkin naisia/äitejä suosivia ja heidän sanomisiinsa luottavia.

[Psykopatologia]

(- -)
Parisuhteen etulinjassa ja erotarinoissa yksilöiden tarinat taistelevat ja surullisen usein todelliset syyt ristiriitojen takana jäävät pimentoon. Ilman tämän tosiasian ymmärtämistä on todennäköistä, että suhde näivettyy ja sama kuvio toistuu myös seuraavissa suhteissa.
(- -)

Näitä kiintymyssuhde-tyylejä - toistaa muistamisen sijaan - sanotaan psykoanalyysissä transferenssiksi.

[Hilppa]

- -
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kuuluuko-karajilla-aidin-isan-vai-lapsen-aani

Tuon perusteella miehet eivät tuntuneet olevan lapspuolen asemassa liitoissaan.

[Mirri]

Tai sitten ovat. Käräjille kai päädytään usein vasta siinä vaiheessa, kun isä päättää ryhtyä puolustamaan lastensa oikeutta isään. Ei tule mitään huoltajuuskiistoja monikymmensivuisine lausuntoineen, jos isä luovuttaa lapset äidille kiltisti ja vastaan panematta.
Eikä edelleenkään tiedetä kuinka moni mies pysyttelee epätyydyttävässä parisuhteessa juuri lasten vuoksi; siksi, että pelkää menettävänsä lapset jos eroaa, eikä ole voimia tai halua ryhtyä riitelemään lapsista oikeudessa. Huoltajuusasioiden riitauttaminen on repivyyden lisäksi kallista.

[Ryysy]

Mikä ohjelma on kyseessä?

A-studio?
http://areena.yle.fi/1-3062118?autoplay=true (27:51)

Ainakin tuosta itse puhelin.

[Hilppa]

Tai sitten ovat. Käräjille kai päädytään usein vasta siinä vaiheessa, kun isä päättää ryhtyä puolustamaan lastensa oikeutta isään. Ei tule mitään huoltajuuskiistoja monikymmensivuisine lausuntoineen, jos isä luovuttaa lapset äidille kiltisti ja vastaan panematta.
Eikä edelleenkään tiedetä kuinka moni mies pysyttelee epätyydyttävässä parisuhteessa juuri lasten vuoksi; siksi, että pelkää menettävänsä lapset jos eroaa, eikä ole voimia tai halua ryhtyä riitelemään lapsista oikeudessa. Huoltajuusasioiden riitauttaminen on repivyyden lisäksi kallista.

En epäile, etteikö maan päältä löydy kaikenlaisia vatipäisiä naisiakin, jotka ilman hyvää syytä haluavat torpata lastensa oikeuden omaan isäänsä. Liittyisikö tälainen toiminta johonkin mielenterveydelliseen ongelmaan tai kiintymyssuhdesellaiseen? En oikein osaa hahmottaa asiaa, että miksi joku näin tekee. Joku syvä katkeruus siinä varmaan voisi ehkä olla yhtenä tekijänä, johon en kuitenkaan osaa samaistua. Olen kuitenkin kuullut niin paljon juttuja esimerkiksi siitä, kuinka lasten fyysistä koskemattomuutta rikotaan ihan tavallisen oloisissa perheissä puhumattakaan henkisestä väkivallasta, että en ihmettelisi, että tällaiselta suojelukin voisi olla yhtenä syynä (muiden joukossa) vaikka syy ei yleisempään tietoisuuteen nousisi. Voi olla myös joukko kovaäänisiä, henkisesti häiriintyneitä miehiä, jotka eivät näe omaa tilaansa ja sen vuoksi vaativat oikeuksiaan, joita heillä ei käytännössä kuulukaan olla. Nämä ovat aika hankalia asioita.

Niin ovat. Ja sitten on se valitettavan suuri joukko miehiä, jotka eivät välitä pitää entisen liiton lapsiinsa mitään yhteyttä. Haluavat päästä vähällä laiskuuttaan, oman mukavuudenhalunsa vuoksi, tai ovat kykenemättömiä huolehtimaan jälkikasvustaan sairautensa, alkoholismin ym. syyn vuoksi.

[Hilppa]

Ohjelmassa oli hyvää juuri se, että keskustelussa ei kärjistetty keskustelua kumpaankaan sukupuoleen. Koska loppujen lopuksi kyse ei ole sukupuolesta, vaan lapsuuden mallista.

[Mirri]

Ja sitten on se valitettavan suuri joukko miehiä, jotka eivät välitä pitää entisen liiton lapsiinsa mitään yhteyttä. Haluavat päästä vähällä laiskuuttaan, oman mukavuudenhalunsa vuoksi, tai ovat kykenemättömiä huolehtimaan jälkikasvustaan sairautensa, alkoholismin ym. syyn vuoksi.

Mistä tiedetään, että kuvaamasi miesten joukko on valitettavan suuri? Onko jotakin tutkimusnäyttöä, vai perustuuko tieto naisten - äitien - kertomaan?

Nykyisin jo tunnetaan käsite vieraannuttaminen. Keskeneräisen tutkimuksensa äärellä tutkija Aino Kääriäinen oli tehnyt yhden merkittävän havainnon: nykyisin sosiaaliviranomaiset tarkastelevat äitejä jopa kriittisemmin kuin isiä. MOT-ohjelma omissa tutkimuksissaan on tehnyt toisen tärkeän havainnon: viime vuosina on lasten vieraannuttamiseen etävanhemmasta pyritty puuttumaan ja sitä on pyritty ehkäisemään - jopa niin, että lapset on oikeudessa voitu määrätä asumaan etävanhemmalle, joka on lasten lisäksi ollut vieraannuttamisen kärsijä, eli isälle.

Tämä vieraannuttaminen voisi olla yksi räikeä esimerkki siitä miten vahingollista lapsuuden mallien mukaan toimiminen voi olla. Tyttö on jo pienestä lähtien kuullut äidiltään kuinka miehistä ei ole mihinkään, ja kuinka ollakaan, hän tekee aikuisena omille lapsilleen juuri kuten hänen äitinsä on tehnyt hänelle - vieraannuttaa lapset isästä.
Psykoterapia olisi varmaan paras keino päästä tällaisten tuhoisten kuvioiden jäljille, mutta onneksi sentään räikeisiin tapauksiin voidaan puuttua myös oikeusteitse lasten pelastamiseksi.

Luulen, ettei kukaan tiedä kuinka moni isä on todellisuudessa lapsista vieraannuttamisen uhri; kykenemättömyys lapsista huolehtimiseen on seuraus eikä syy.

[Hilppa]

Ja sitten on se valitettavan suuri joukko miehiä, jotka eivät välitä pitää entisen liiton lapsiinsa mitään yhteyttä. Haluavat päästä vähällä laiskuuttaan, oman mukavuudenhalunsa vuoksi, tai ovat kykenemättömiä huolehtimaan jälkikasvustaan sairautensa, alkoholismin ym. syyn vuoksi.

Mistä tiedetään, että kuvaamasi miesten joukko on valitettavan suuri? Onko jotakin tutkimusnäyttöä, vai perustuuko tieto naisten - äitien - kertomaan?
...

Pienikin joukko on liikaa. Jos niiden miesten joukko on pienentymässä, se on pelkästään hyvä asia.

Yksinhuoltajien liiton edustajien haastatteluja on näytetty ja mm. niistä muistan. Valitettavasti olen nähnyt tilanteita myös. 70-luvulla vielä yleistä, toivottavasti nyt jo muuttunut, valitettavasti kymmenen vuotta sitten vielä noin.