Masennuksen yleisin syy... (HS)

Re: Masennuksen yleisin syy... (HS)

ViestiKirjoittaja Kuutar » 31.12.2015 02:08

Mirri kirjoitti:
Kuutar kirjoitti:Eivät kaikki masentuneet sovi sinun määritelmiisi, luulenpa että suuri osa ei sovi. Kuvaat ensin äärimmäisen lamaantunutta ihmistä ja sitten bibolaarista häiriötä. Ei kumpikaan noista taida olla se tavanomaisin masennuksen tyyppi.

Bipolaarisesta häiriöstä vielä erikseen...

Depressiolääkkeitä on syytetty siitä, että ne aiheuttaisivat kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Lääkkeiden syyttelyä järkevämpää olisi tiedostaa se tosiasia, että mielialahäiriöön voi sisältyä mielialan alttius heilahtaa yhdestä ääripäästä toiseen ääripäähän.
Masennuslääkkeet eivät aiheuta kaksisuuntaista, mutta kaksisuuntaiseen taipuvaisella depressiopotilaalla voi olla vääränlainen lääkitys sillä seurauksella, että hänen heilahtelevainen mielialansa kohoaa pilviin - kun ei kukaan ole hoksannut, että masennuksen lääkehoidossa pitäisikin ottaa huomioon alttius 'pohjalukemissa' olevan mielialan jyrkkään nousuun olosuhteiden muutosten seurauksena.

Pienelle prosentille yksisuuntaista (unipolar) masennusta sairastaville SSRI-lääkkeet voivat aiheuttaa TEMH:n, eli hoidosta aiheutuvan manian. Toki se on harvinaista, tässä linkki yhteen tutkimukseen:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3387568/
Conclusions
TEMH was an infrequent event, occurring in 2.3% of a group of carefully diagnosed unipolar patients. Nevertheless, its consequences are clinically relevant and require prompt and appropriate therapeutic interventions. For this reason, recognizing those patients at risk for such an event is of paramount clinical significance. The observed difference in the incidence of TEMH between the two sites requires further investigation.
Kuutar
 

Re: Masennuksen yleisin syy... (HS)

ViestiKirjoittaja Kuutar » 31.12.2015 02:14

Mirri kirjoitti:Kuutar, varmaan sinäkin tiedät depression olevan sekä moniasteinen että monimuotoinen sairaus. Ei minulla ole mitään määritelmiä, jotka täsmäisivät kaikkiin masennusta sairastaviin ihmisiin laidasta laitaan. Jo pelkästään masennuksen asteikko lievästä vaikeaan tekee mahdottomaksi määritellä mitään yhtenäisiä ja kaikkiin depressiota sairastaviin ihmisiin täsmääviä oireita.
Depressioiden diagnostiset kriteerit on yksi hyvä keino määritellä masennus. Diagnostisissa kriteereissä on ainakin yritetty määritellä masennussairauden monet muodot erilaisine oireineen.

Mikä ja millainen sinun käsityksesi - määritelmäsi - mukaan on se tavanomaisin masennuksen tyyppi?

Masentunut mieliala. Terveyskirjasto Duodecimin linkki masennuksesta:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=dlk00538
Oireet
Keskeinen oire on masentunut, surullinen, ärtyinen tai tyhjä mieliala sekä alentunut kyky tuntea mielenkiintoa tai mielihyvää.

Tietysti paljon muitakin oireita voi kuulua depressioon, mutta uskoisin että masennuksesta puhuessaan ihmiset yleisimmin tarkoittavat masentunutta mielialaa.
Kuutar
 

Re: Masennuksen yleisin syy... (HS)

ViestiKirjoittaja Mirri » 31.12.2015 06:22

Kuutar kirjoitti:
Mirri kirjoitti:Miten identiteetin määrittäminen masennuksella käytännössä tapahtuu?

Ehkäpä sitä, että ihminen määrittää koko identiteettinsä ja tunne-elämänsä vain joksikin sairauden oireistoksi. Ihminen omaksuu silloin sairaan ja potilaan roolin.

Masennus on tunne-elämän sairaus, joka vääristää ihmisen kokemusmaailmaa. Voi olla erittäin helpottavaa ymmärtää, ettei kyseessä olekaan luonne tai identiteetti, vaan nimenomaan sairauden oireisto, jota voidaan hoitaa ja joka voidaan saada, jos ei ihan paranemaan, niin ainakin lievenemään.

Ei masennusta sairastavalle ole ollenkaan huono asia se, että hän tiedostaa ja ymmärtää sairautensa luonteen ja sen, miten laajasti sairaus häneen vaikuttaa. Päinvastoin juuri ymmärtäminen voi olla yksi avain toipumisen suuntaan. Tai ainakin elämän helpottumiseen. Sama juttu tietysti läheistenkin kohdalla: heillekin voi olla tärkeää käsittää, että kyseessä on sairaus.
Näinhän on muidenkin psykiatristen häiriöiden ja sairauksien kohdalla; oman tai läheisen sairauden/häiriön tietäminen ja tunteminen on tärkeää, jotta sen kanssa pärjää.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Masennuksen yleisin syy... (HS)

ViestiKirjoittaja Kuutar » 31.12.2015 16:06

Mirri kirjoitti:
Kuutar kirjoitti:
Mirri kirjoitti:Miten identiteetin määrittäminen masennuksella käytännössä tapahtuu?

Ehkäpä sitä, että ihminen määrittää koko identiteettinsä ja tunne-elämänsä vain joksikin sairauden oireistoksi. Ihminen omaksuu silloin sairaan ja potilaan roolin.

Masennus on tunne-elämän sairaus, joka vääristää ihmisen kokemusmaailmaa. Voi olla erittäin helpottavaa ymmärtää, ettei kyseessä olekaan luonne tai identiteetti, vaan nimenomaan sairauden oireisto, jota voidaan hoitaa ja joka voidaan saada, jos ei ihan paranemaan, niin ainakin lievenemään.

Ei masennusta sairastavalle ole ollenkaan huono asia se, että hän tiedostaa ja ymmärtää sairautensa luonteen ja sen, miten laajasti sairaus häneen vaikuttaa. Päinvastoin juuri ymmärtäminen voi olla yksi avain toipumisen suuntaan. Tai ainakin elämän helpottumiseen. Sama juttu tietysti läheistenkin kohdalla: heillekin voi olla tärkeää käsittää, että kyseessä on sairaus.
Näinhän on muidenkin psykiatristen häiriöiden ja sairauksien kohdalla; oman tai läheisen sairauden/häiriön tietäminen ja tunteminen on tärkeää, jotta sen kanssa pärjää.
Puhut eri asiasta. Sairauden tunnistaminen on eri asia, kuin että pitäisi sairautta koko identiteettinään. Identiteetin kehitys jatkuu psykologien mukaan koko elämän ajan. Miten identiteetti voisi kehittyä, jos keskittyy vain ajattelemaan itseään sairaana? Siis vaikka olisi sairas, se ei tarkoita, että pitäisi samaistaa koko minuutensa siihen sairauteen. No, en nyt osaa tämän paremmin selittää, mitä tarkoitan.
Kuutar
 

Re: Masennuksen yleisin syy... (HS)

ViestiKirjoittaja Mirri » 31.12.2015 16:44

Niin, minä tosiaan en ymmärrä miten identiteetin määrittäminen masennuksella käytännössä tapahtuu. Ei ole kuuna päivänä tullut mieleeni, että joku voisi tehdä niin; ottaa sairautensa itselleen identiteetiksi, tai käyttää sitä identiteettinsä määrittämiseen. Enkä edes oikein usko kenenkään todellisuudessa tekevän niin, toisten luuloissa vain.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Masennuksen yleisin syy... (HS)

ViestiKirjoittaja Kuutar » 31.12.2015 19:05

Mirri kirjoitti:Niin, minä tosiaan en ymmärrä miten identiteetin määrittäminen masennuksella käytännössä tapahtuu. Ei ole kuuna päivänä tullut mieleeni, että joku voisi tehdä niin; ottaa sairautensa itselleen identiteetiksi, tai käyttää sitä identiteettinsä määrittämiseen. Enkä edes oikein usko kenenkään todellisuudessa tekevän niin, toisten luuloissa vain.

Kyllä noin ajattelevia on, yksi julkisuudessakin paljon puhuttu esimerkki on pro anan kannattajat. Pro anan kannattajien mielestä syömishäiriö on elämäntapa, ja anoreksia vaikuttaa olevan heille identiteetti.
Identiteetti yleensä kehittyy nuoruudessa, jos sairastuu jo nuorena, voi myös olla että silloin normaali identiteetin kehitys häiriintyy.
Kuutar
 

Re: Masennuksen yleisin syy... (HS)

ViestiKirjoittaja Hilppa » 31.12.2015 22:36

.Kissi kirjoitti:Hilppa kirjoitti "Oireet ovat sitten eri juttu. Jos niistä ei ole mitään haittaa, mikäs masennuksessa on rypiessä."

Kerrankin olen samaa mieltä Hilpan kanssa. Kun kerran hahmottaa masennusoireet, niin siinäpähän sitten ryveskelee niissä, jos huvittaa.
Enkä tarkoita loukta kenenkään voimattomuutta, mutta jos kerran tajuaa selkeesti mistä on kysymys, niin sittenhän sen selättää odottelemalla parempia aikoja tai vaihtoehtoisesti rypee siinä voimattomuudessaan ihan tietoisesti.

Valitettavasti noin on elämästä mennyt osa, eikä sille tuntunut voivan mitään. Masentuneena oli jossain määrin jopa addiktoitunut negatiivisiin ajatuksiin, jotka pysäyttivät paikoilleen ja mieli pysyi kertakaikkisen tyhjänä. Siis vain yksi ajatus päässä, miten tämä päättyy ja koska tämä päättyy.
Hilppa
 

Edellinen

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 20 vierailijaa

cron