Kemppinen: Eriävä mielipide (Finlandia-voittaja)

Kemppinen: Eriävä mielipide (Finlandia-voittaja)

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 27.11.2015 17:20

27. marraskuuta 2015 http://kemppinen.blogspot.fi/

Eriävä mielipide

Eilinen Finlandian voittaja puhui televisiossa todella hyvin. Kuuntelin vesissä silmin. Kielellinen huippulahjakkuus ei ole kadonnut mitään.

Kaikesta minkä hän esitti olin eri mieltä. Kirjaa en pitänyt, mutta paha hallituksemme ja sen uusliberaali politiikka olivat minusta teemoja, joista kävi ilmi, ettei esiintyjä lainkaan tiennyt, mistä puhui.

Juuri tuo on yksi kaunokirjallisuuden tehtävä, vastalause. Kirjallisuus on jokseenkin pelkkää toisinajattelua, eli itse koetun ja itse tunnetun muuttamista yhteiseksi kieleksi.

Kirjallisuushistoriastakaan ei muuten tule mieleeni monta mestariteosta, jossa ajankohdan analyysi olisi osunut lähellekään oikeaa.

Orwell oli vuosisadan terävin oivaltaja ja loistava sanoja. Huxley oli osittain sukutaustansa vuoksi paremmin selvillä aikakauden uskottavasta tieteestä kuin kukaan. Spenglerin syvällisyys oivaltajana oli järkyttävä. Friedell oli koonnut itseensä kaiken sen parhaan, mitä nimitys ”lehtimies” sisältää ja luonut teoksen, jonka laajuus ja sisäinen johdonmukaisuus ylitti kaiken aikaisemmin nähdyn, ja myöhemmin.

Olen toistellut jo riittävästi, että historia on kaunokirjallisuutta, ja sanonut aina, että osa historioitsijoista on jyrkästi eri mieltä tästä yleistävästä väitteestä.

Orwellin ”Eläinten vallankumous” toisti hupaisesti jo tutun Neuvostoliiton vastaisen version mutta sen sisältö ei istu kehuttavasti natsi-Saksaan. ”1984” oli hyvin selvästi väärä arvaus mutta erittäin opettavainen satu. Juuri samaa on sanottava ”Uljaasta uudesta maailmasta”.

Spenglerin perustelut vaikuttavat nyt ja itse asiassa vaikuttivat jo kirjan ilmestyessä syvästi häiriintyneen ihmisen itsemurhakirjeeltä, ja teoksesta paljastuu hyvin ikävästi kirjoittajan tietojen aukkoisuus. Friedellin kirja on oikeastaan yksipuolisten tai täysin katteettomien ylistyslaulujen ja pilkkaviisujen katkeamaton sarja siitä huolimatta, että lukemattomat oivallukset ja tähdennykset ovat tänäkin päivänä häkellyttävän hienoja.

Huonoja tendenssiromaaneja ovat ne, joissa asiat esitetään oikein. Sellainen ei ole kirjallisuuden tehtävä eikä tuo tavoite ole kirjailijan saavutettavissa. Kirjallisuus esittää totuuden, samoin kuin uskonto.

On monta kirjoittamien lajia, kuten välttämätön, akateeminen tiede, ja myös rajatieteet niin kuin historia ja juridiikka, joissa tietojen on pidettävä paikkansa. Kaunokirjallisuus ei kuulu niihin. Kirjallisuuden mittari on lukijan tunne, eikä tunteita voi mitata, oikeastaan ei edes aikakautemme etevimmillä elektronisilla laitteilla, jotka toki kuvantavat tunnekuohun.

Kirjallisuuden totuus on moraalin, oikeastaan moraalifilosofian piiriin kuuluva käsite. Se puhuttelee ja vaatii myös ymmärrystä eli järkeä, mutta tuo on hiukan toissijaista.

Ajatelkaa huviksenne Bachin fuugaa. Useimpia niistä pidetään mestariteoksina ja samalla huikeina taidonnäytteinä. Olen itse tuota mieltä ja osaan jopa selvittää fuugien kontrapunktin rakennetta, vaikka en yritä sitä tässä blogissa.

Fuugalla ei ole sellaista kaavaa kuin jokin kassakaapin avaava numerosarja. Sitä vastoin on melkoinen määrä sääntöjä eli reseptejä, joita on noudatettava, koska niistä poikkeaminen kuulostaa pahalta. Myös niiden orjallinen noudattaminen tuntuu ikävältä.

Eli minusta olisi suorastaan osoitettavissa, että tämänhetkinen huolestuttava taloudellinen tilanne ei ole nykyisen hallituksen syytä. Opetuksen ja kulttuurin rahoituksen alasajo tuntuu hyvin ikävältä, mutta jos keksin keinon lieventää sitä, juoksen heti kertomaan.

Taloudellisen tilanteen epätoivoisuus on pahentunut noin kymmenen vuotta, eikä kunnon parannusta ole luvassa kymmeneen vuoteen. Syyt ovat ne, joita estämään luotiin nykyinen Euroopan Unioni ja joihin mekin Suomessa pyrimme.

Niin tehdessämme kiipesimme väärään puuhun, joka voi muuten katketakin. Moittiessaan hallitusta – ja jättämällä työmarkkinajärjestöt maininnatta – kirjailija haukkuu väärää puuta.

Mutta minkä teet, kun tällä tasangolla ei ole toisia puita.

Tämä kansalaismielipiteeni tarkoittaa, että olisi meillä ketä tahansa nykyisessä hallituksessa ja vaikka pari edellistä hallituta olisivat tehneet keskeiset ratkaisunsa juuri toisin, tilanne ei olisi nyt parempi.

Luin taas kerran ”intellektuelleista”, joista on julkaistu nimilistojen lisäksi jopa laajoja kirjoja. Kuulemma jokin vapaus ja rohkeus mielipiteiden ilmaisussa olisi tuolle joukolle ominaista.

Enpä tiedä. Suomen vuosisadan johtava intellektuelli oli Kekkonen (Urho, ei Jukka), ja hän oli vapaa ja rohkea vain silloin kun se sopi hänen tarkoitusperiinsä. Erinäisissä asioissa – ja jo ennen sotia – hän oli kuin kusi sukassa. Se onkin mielestäni muuan intellektuellin tyypillinen piirre. Suuri älyllinen kapasiteetti on tarpeen, kun valitsee esitykseensä tosiasioita. Hienoihin päätelmiin pääsee, jos sormeilee sopivasti toiseen suuntaan viittaavia faktoja. Esimerkiksi se on mielenkiintoinen ja jännittävä ajatus, ettei Stalin aikonut valloittaa Suomea 1939, vaan vain palauttaa ”vanhan Suomen” valtakunnan yhteyteen, kuten Nikolai II, ja turvata Pietari. Noin ajatellen on hyvä unohtaa Terijoen hallitus ja jättää kysymättä, mitä erittäin vahvat hyökkäysjoukot tekivät sitten Suomussalmella ja – Kemijärvellä. Joutsijärven taisteluista ollaan edelleen hissukseen.

Kun isänmaalliset kirjoittajat kertovat, että Ruotsi jätti tuon sodan aikana Suomen yksin, sivuutetaan ”sotatalous” – valtava taloudellinen tuki, jonka saimme.

”Malli Cajander” on peruskertomus Talvisodan koettelemuksista. Juuri nyt (”Historian kosto. Suomen talvisota kehyksissään”. Siltala, 2015) on osoitettu laajemmallekin lukijakunnalle, että Suomen armeija oli aika hyvin varustautunut ja että kampettakin löytyi nopeasti. Mutta tuostakin tiedosta murhenäytelmän ylentävä vaikutus kärsii.

Posted by Jukka Kemppinen at perjantaina, marraskuuta 27, 2015 11 kommenttia:
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kemppinen: Eriävä mielipide (Finlandia-voittaja)

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 27.11.2015 22:09

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kemppinen: Eriävä mielipide (Finlandia-voittaja)

ViestiKirjoittaja Hilppa » 28.11.2015 00:07

Blogisti: "Ajatelkaa huviksenne Baghin fuugaa. Useimpia niistä pidetään mestariteoksina ja samalla huikeina taidonnäytteinä. Olen itse tuota mieltä ja osaan jopa selvittää fuugien kontrapunktin rakennetta, vaikka en yritä sitä tässä blogissa."
Narsistista puhetta, jonka tarkoituksena on vihjata, että kirjoittaja on kultturelli, musiikkia ymmärtävä ja osaava sivistynyt henkilö, eikä siis kuulu sellaisten henkilöiden kategoriaan, joita palkinnon saaja arvostelee. Ilmeisesti pelko kumminkin on, että joku luulisi hänen kuuluvan niihin jälkimmäisiin.

Blogisti: "Huonoja tendenssiromaaneja ovat ne, joissa asiat esitetään oikein. Sellainen ei ole kirjallisuuden tehtävä eikä tuo tavoite ole kirjailijan saavutettavissa. Kirjallisuus esittää totuuden, samoin kuin uskonto.
Olen ymmärtänyt, että palkinnon saanut romaani nimenomaan olisi sellainen, joka ei esitä asioita "oikein" vaan unenomaisesti . Voi tietysti olla, että on toisin. En tiedä vielä, luenko teosta, vasta sen jälkeen voisin todeta, onko teos hyvä romaani mielestäni vai ei. Useimmat Finlandia-palkinnon saaneet tähänastiset teokset eivät ole kovin kummoisia, ainoastaan keskinkertaisia lukukokemuksia.

Orwellin kirjoista en pidä eivätkä ne minusta ole hyviä, vaan surkeita, ahdistavia ja vastenmielisiä teoksia.
Hilppa
 

Re: Kemppinen: Eriävä mielipide (Finlandia-voittaja)

ViestiKirjoittaja Lauri » 28.11.2015 01:17

Finlandia palkinto on huuhaata. Kirjalliset arvot ei palkintokriteereissä paljon paina. Kirjojen markkinointia ja rahastusta. Taisi olla jopa kymppitonnien maksu ennenkuin pääsee edes ehdokkaaksi. Voittaja on se, jonka kirjaa halutaan syystä tai toisesta promota.
Lauri
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron