Läksytön lukio

Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.11.2015 21:01

Espoossa on lukio, jossa ei ole viikkoihin annettu läksyjä – tarvitaanko kotitehtäviä lainkaan? KOULU 18.11.2015 @ 10:32 | PÄIVITETTY 18.11.2015 @ 11:33 ANNA-SOFIA BERNER <URL> http://nyt.fi/a1447822531276?ref=hs-art-nyt

Onko läksyt tehty? Siinä kysymys, johon jokainen joskus koulua käynyt on joutunut vastaamaan.

Sillä kyllähän kotiläksyt pitää tehdä, sekä koulussa että elämässä.

Viime aikoina on tosin kuultu toisenlaisiakin mielipiteitä, ainakin mitä kouluun tulee. Helsingin Sanomat kertoi tällä viikolla espoolaislukiosta, jossa on viiden viikon ajan eletty tulevaisuudessa:

Erillisiä oppiaineita ei ole, ei myöskään oppikirjoja, kokeita tai läksyjä.

Ei läksyjä! Eikä Kauklahden kokeilu ei ole edes ainutlaatuinen. Syyskuussa HS kertoi vantaalaisopettajasta, jonka mielestä kokeet ovat huijausta ja joka ei myöskään antanut oppilailleen läksyjä.

Nämä eivät ole yksittäisiä hassutuksia. Samaan suuntaan ohjataan koko suomalaista koulua.

Mietitäänpä hetki sitä, miksi koulussa ylipäätään on annettu läksyjä?

Siihen on kaksi perimmäistä syytä, sanoo Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen varajohtaja Matti Rautiainen.

Yksi: Se, että ihminen oppii jotakin, vaatii sinnikkyyttä ja työtä. Läksyt kasvattavat näitä piirteitä.

Kaksi: Läksyt sopeuttavat lapsia yhteiskuntaan. Se, millaisia läksyt ovat, tuottaa tietynlaisia kansalaisia. Olennainen kysymys ei siis ole, paljonko tuli läksyjä. Vaan millaisia läksyjä tuli.

”Jos tehtävät ovat toistavia ja hyvin mekaanisia saadaan kuuliaisempia kansalaisia kuin silloin, jos läksyt ovat avoimempia ja vaativat enemmän keskustelua.”

Nämä kaksi perussyytä läksyjen tekemiseen eivät ole kadonneet mihinkään. Siispä huonoja uutisia: läksyt tuskin katoavat kouluista. Ne vain muuttavat muotoaan.

Rautiaisen mielestä läksyjen pitää muuttua samaan suuntaan kuin yhteiskunnan. Siis epävarmempaan.

”Läksyissä on perinteisesti ollut tietty lopputulos, johon on tultu. Toisin sanoen oikea vastaus.”

Niin ei tarvitsisi olla. Rautiainen antaa esimerkin. Lapselta voidaan kysyä, milloin Urho Kekkonen eli. Tai sitten häneltä voidaan kysyä, oliko Urho Kekkonen hyvä vai huono presidentti.

Kasvatustieteen professori Leena Krokfors Helsingin yliopistosta on sitä mieltä, että läksyt ovat usein hyödyllisiä, mutta eivät missään nimessä välttämättömiä. Läksyistä voi myös luopua kokonaan. On mahdollista, että koululaiset oppivat tarvittavat asiat, vaikkeivat tekisi läksyjä koskaan.

Pääasia, että oppivat. Opettajan tehtävä on seurata, että oppi menee perille.

Krokforsilla on vahva mielipide siitä, mikä läksyjen tehtävä ei missään nimessä ole:

”Läksyjen tarkoitus ei ole tehdä niitä asioita, joita koulussa ei ehditty tehdä.”

Ei saa olla niin, että koulussa puuhastellaan kivoja juttuja ja asioiden varsinainen opettelu jää kotiin. Se asettaa lapset eriarvoiseen asemaan. Toisilla on vanhemmat, jotka osaavat ja haluavat auttaa. Toisilla ei.

”Läksyt voivat olla myös ennakkotehtäviä. Kun tehdään jotakin etukäteen, on jo valmiiksi orientoiduttu siihen, mitä koulussa tehdään”, Krokfors sanoo.

Jos miettii, millaisia ovat tulevaisuuden kotitehtävät, voi käydä katsomassa espoolaislukion kokeilujakson tehtäviä täältä. Läksyttömyys ei tarkoitakaan sitä, että kaikki hommat tehtäisiin koulussa. Päinvastoin. Osa tehtävistä vaatii koulun alueelta poistumista eikä kaikkea ehdi tehdä kouluaikana. Se, mitä puuttuu, ovat tarkkaan määrätyt ja kaikille samat läksyt tyyliin ”tehtävät 3 ja 4 työkirjan sivulta 36”.

Läksyt pitää tehdä, mutta ne pitää myös koulussa tarkastaa. Tämä suomalaiskouluissa ymmärretään paremmin kuin muissa Pohjoismaissa. Norjalaisen Liv Sissel Grønmon tutkimus kertoi muutama vuosi sitten, että Ruotsissa ja Norjassa opettajat eivät tarkistaneet läksyjä ollenkaan tai sitten palauttivat tarkastetut läksyt käymättä niitä luokassa läpi.

Suomessa opettajat panivat oppilaat usein korjaamaan itse omat tehtävänsä. Niin oppi menee paremmin perille.

Kun läksyt ja koulu muuttuvat, on entistä tärkeämpää miettiä, mihin koulussa vietettävää aikaa käytetään. Mitä tehdään yksin koulun ulkopuolella ja mitä yhdessä koulussa?

”Nyt me vain toistamme kauan sitten alkanutta kulttuuriperinnettä. Tällaisessa murroksessa olisi hyvä käydä uusiksi keskustelu siitä, miksi koulua käydään”, Rautiainen sanoo.

Jos läksyt ovat sellaisia, joihin ei aina ole yhtä oikeaa vastausta, niistä on välttämättä keskusteltava koulussa. Esimerkiksi luonnontieteissä oppilas voi tehdä kotona jonkin kokeen ja tulla tulosten kanssa kouluun, missä tuloksista sitten puhutaan yhdessä. Opettaja ei voi vain palauttaa punakynällä sutattua paperia.

”Silloin ei oikeastaan olisi enää kysymystä siitä, onko läksyt tehty. Niihin palattaisiin automaattisesti.”

Vaikeinta läksyjen muuttuminen voi olla vanhemmille, jotka muistavat omat läksynsä toisenlaisina. Vanhemmat ovat kuohuksissaan jo siitä, ettei lapsella välttämättä ole koulukirjaa, josta hän opiskelee, Rautiainen sanoo. Läksyjen muuttuminen voi olla yhtä vaikeaa.

”Osa vanhemmista ymmärtää hyvinkin, osa on ihan sokissa.”
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Lauri » 18.11.2015 21:07

70-luvulla testattiin ekaluokklaisiin ns. pehmeää laskeutumista kouluelämään.

Muutama ensimmäinen viikko meni, ettei tehty mitään. Ei läksyjä ei pahemmin opetusta, kunhan oleskeltiin.

Siinä menetettiin se vaihe, jolloin pienen koululaisen motivaatio oli korkeimmillaan ja opeteltiin lusmuilemaan.
Lauri
 

Re: Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Kuutar » 19.11.2015 00:05

Jos ei ole oppikirjoja, oppimateriaali pitää etsiä itse. Tuollainen opiskelu on oikeasti vaativampaa, kuin se että olisi valmiit oppikirjat. Lähteiden etsiminen ja niiden luotettavuuden arviointi on usein aikaavievää ja vaikeaa.
Kuutar
 

Re: Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.11.2015 01:24

Kuten olen vanhana virtenä esittänyt, koulu on nykyään niin helppoa, että läsnäololla ja kohtalaisella tarkkaavuudella pääsee ylioppilaaksi. Pilkkusääntöjäkään ei tarvitse osata.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Kuutar » 19.11.2015 02:02

Trisse kirjoitti:
Psykopatologia kirjoitti:Kuten olen vanhana virtenä esittänyt, koulu on nykyään niin helppoa, että läsnäololla ja kohtalaisella tarkkaavuudella pääsee ylioppilaaksi.


Eikö se ole ihan hyvä?

Onhan tuo hyvä tietysti siksi, että yhä useampi pääsee ylioppilaaksi. Toisaalta osaaminen ja oppimistulokset laskevat. En ymmärrä tuota oppikirjattomuutta, koska oppikirjoista on hyötyä erityisesti niille laiskemmille oppilaille. Sitäpaitsi oppikirjat lisäävät tasa-arvoa, kun kaikki opettelevat saman asian ja oppikirjoilla on kaiketi jotkin standardivaatimukset.
Kuutar
 

Re: Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 19.11.2015 02:04

Trisse kirjoitti:
Psykopatologia kirjoitti:Kuten olen vanhana virtenä esittänyt, koulu on nykyään niin helppoa, että läsnäololla ja kohtalaisella tarkkaavuudella pääsee ylioppilaaksi.

Eikö se ole ihan hyvä?

Ei minun mielestäni. Ei ole hyväksi ihmiselle itselleen, jos kaikki on aina helppoa ja vaivatonta.

Muistaakseni nykyisessä kurssimuotoisessa lukiossa pitää suorittaa vähintään 75 kurssia päättötodistuksen saamiseksi. Jos ajatellaan, että lukiota käydään keskimäärin 2½ vuotta, 75 kurssia ei ole keskimäärin ole kovin vaativa tavoite. Ymmärtääkseni tavallinen tahti on n. 30 kurssia ensimmäisenä, n. 30 kurssia toisena, ja loput puuttuvat 15 kurssia viimeisenä vuotena.
Kurssien työläysaste vaihtelee, mutta kovin helpot kompesoituvat toisilla vaikeammilla.

Mitenkään ylivoimaisen työlästä ei 75 kurssin kokoon saaminen ei voi olla, koska osalla on jo kolmannen vuoden alussa koossa riittävä tai lähes riittävä määrä kursseja. Jotkut saavat nipinnapin 75, mutta silloin lienee kysymys muusta siitä, että muut kiinnostuksen kohteet ajavat opiskelun ohi.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 19.11.2015 02:32

Trisse kirjoitti:Niin, puolensa ja puolensa. En vaan ymmärrä mitä hyvää siinäkään olisi että useat joutuisivat keskeyttämään lukion tai jäämään luokalleen useaan kertaan koulun vaikeuden tähden. Ei kai siitä yhteiskuntakaan mitenkään hyötyisi. (Kommentoin siis helppouskohtaa - en oppikirjattomuutta)

Mitä hyötyä siitä on, että lukio-opiskelun rima on lasketaan niin alas, että siitä tulee pelkkä läpihuutojuttu.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Kuutar » 19.11.2015 02:45

Trisse kirjoitti:Se että useammilla on mahdollisuus kouluttautua sen jälkeen korkeakouluissa ja ammattikorkeissa. Myös muissa maissa esim. Amerikassa on helppo lukio ja ilmeisesti yliopistokin. Miksi Suomen olisi järkevää tehdä lukiosta merkittävästi vaikeampi niin että kansainvälisissä vertailuissa vaikuttaisimme huonommin koulutetuimmilta?

Miksei lukiota voisi säilyttää ennallaan? Ja minusta tuo oppikirjattomuus, luokattomuus ja läksyttömyys vaikeuttaa oppimista.
Kuutar
 

Re: Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 19.11.2015 02:47

Trisse kirjoitti:Se että useammilla on mahdollisuus kouluttautua sen jälkeen korkeakouluissa ja ammattikorkeissa.

Miksi yhä useimpien pitäisi kouluttautua korkeakouluissa tai ammattikorkeissa?

Jos tilaat putkimiehen tekemään putkitöitä, hän veloittaa parin tunnin hommasta noin tonnin. Ja putkimiehiä Suomessa tarvitaan, mutta koulutetaan liian vähän (niin kuin muitakin rakennusalan ammattilaisia), kun taas korkeakouluista valmistuneita on liikaa.

Ei lukioon tarvitse kaikkien mennä, eikä kaikkien sitä läpi käydä.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Kuutar » 19.11.2015 02:55

Trisse kirjoitti:
Kuutar kirjoitti:
Trisse kirjoitti:Se että useammilla on mahdollisuus kouluttautua sen jälkeen korkeakouluissa ja ammattikorkeissa. Myös muissa maissa esim. Amerikassa on helppo lukio ja ilmeisesti yliopistokin. Miksi Suomen olisi järkevää tehdä lukiosta merkittävästi vaikeampi niin että kansainvälisissä vertailuissa vaikuttaisimme huonommin koulutetuimmilta?

Miksei lukiota voisi säilyttää ennallaan? Ja minusta tuo oppikirjattomuus, luokattomuus ja läksyttömyys vaikeuttaa oppimista.


Säilytetään ennallaan! Usko jo etten minä kommentoi läksyttömyyttä, oppikirjattomuutta, tantramatottomuutta tai mitään muuta kuin Psykopatologian viestiä jossa tämän mielestä lukion helppous on huono juttu.

OK, minä puolestaan kommentoin tuota aloitusviestin tekstiä.
Kuutar
 

Re: Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Kuutar » 19.11.2015 03:01

Trisse kirjoitti:
Kuutar kirjoitti:OK, minä puolestaan kommentoin tuota aloitusviestin tekstiä.


Älä lainaile sitten tekstiäni turhaan jos kommenttisi eivät liity mitenkään minun kommentteihini.

Luulin että puhuit myös aloitusviestin tekstistä.

Minusta tuo aloitusviestin teksti kuulosti siltä, että lukion opetuksesta yritetään tehdä entistä helpompaa. ( vaikka oikeasti oppiminen voikin vaikeutua)
Kuutar
 

Re: Läksytön lukio

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 19.11.2015 03:06

Trisse kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:Ei lukioon tarvitse kaikkien mennä, eikä kaikkien sitä läpi käydä.
:lol:
Eivät kaikki sinne menekään...

Tarpeeseen nähden liian moni menee.
Trisse kirjoitti:Eivät kaikki sinne menekään. Minusta meidän lukion on hyvä olla samantasoinen kuin muissakin maissa.

Mutta emme me sillä pärjää, meidän pitää olla parempia kuin muut pystyäksemme kilpailemaan esimerkiksi korealaisten, kiinalaisten ja japanilaisten kanssa.
Ei Amerikan pilipalilukioita tai -yliopistojakaan arvosteta.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron