Aggressiivinen musiikki lisää miesten ahdistusta

Re: Aggressiivinen musiikki lisää miesten ahdistusta

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.11.2015 21:26

Kyllästynyt kirjoitti:
Ryysy kirjoitti:Mikä Kyllästyneen mielestä kuuluu yleissivistykseen?

Olisi helpompaa sanoa mitä siihen ei kuulu.
En pidä julkkisten tunnistamista tai tietämistä yleissivistykseen kuuluvana. En myöskään urheilutuloksia tai mestaruuksia.

Yleissivistykseen mielestäni kuuluu esimerkiksi hahmottaa maailmanhistoria niin, että tietää kumpi eli aikaisemmin, Luther vai Händel. Oliko Yhdysvaltain sisällissota ennen vai jälkeen Ranskan vallankumouksen jne.
En tarkoita, että noita pitäisi välttämättä verrata toisiinsa vaan, että ihminen hahmottaisi suurin piirtein milloin mitäkin on tapahtunut. Myös biologian, fysiikan, kemian ja maantieteen perusasiat olisi hyvä hallita.
Puuroa, perunoita ja pastaa olisi hyvä osata keittää, sekä tietää voiko sianlihan jättää mediumiksi.
Ja niin edelleen...

Mitään nippelitietoa ei mielestäni tarvitse erityisesti opetella, vaikka voi niillekin joskus käyttöä olla.

Minusta Kyllästyneen luonnehdinta yleissivistyksen luonteesta on oivallisesti esitetty; ihminen hahmottaisi suurin piirtein milloin mitäkin on tapahtunut.

Humanistinen ote yliopistoissa on luultavasti merkittävin teologisissa.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Aggressiivinen musiikki lisää miesten ahdistusta

ViestiKirjoittaja Ulriika » 29.11.2015 01:23

Kyllästynyt kirjoitti:
Ulriika kirjoitti:Voinhan minäkin sanoa, testaan huomenna kuinka halventavani nuoret pitävät palstan kommentteja naisista. Tulen sitten kertomaan. Älä nyt viitsi.

Ei ole edes väitetty, että joku muu kuin minä, nuori tai vanha, kokisi palstan kommentit naisista halventavina.
Joten, älä sinä nyt viitsi.

Sinä sanoit, ettei kukaan nuori tunne Olavi Virtaa, mutta minä en väitettäsi tällä syömisellä usko. Jos et halua, että asiaa testaan, miksi esität väitteitä joiden paikkansapitävyyttä et halua tutkittavan?

Mutta kysy ihmeessä minkälaisen vastauksen sinä nuorilta saat, koskien tämän palstan naisia koskevia kommentteja.

Jos kysyt satunnaisesti kymmeneltä nuorelta kuka tuntee Olavi Virran ja Laila Kinnusen, voin väittää ettei kukaan. Sääli sinänsä. Voithan toki testata. Uskoisitko vastaavassa tilanteessa vastaukseen, jossa väittäisin edes kuuden tienneen?
Ulriika
 

Edellinen

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa