Psykopatologia.munfoorumi.com

.
P s y k i a t r i a

p s y k|i a t r i a (kr. psykhe mieli, iatreia parantaa), alkuaan mielitautioppi. Psykiatria-termin esitti vuonna 1808 saksalainen lääkäri Johann Christian Reil (1759 – 1813). Aiemmin psyykkisten häiriöiden ja mielisairauksien hoito ja tutkimus sisältyi neurologiaan. Vuonna 1811 (psykosomatiikka-termin vuonna 1818 esittänyt) saksalainen Johann Christian August Heinroth (1773 – 1843) nimitettiin Leipzigin yliopiston ylimääräisen professorin virkaan opetusalanaan psychische Therapie. Kuitenkin vasta vuonna 1865 perustettiin Berliiniin ensimmäinen neurologian ja psykiatrian oppituoli, jota hoiti aiemmin sisämedisiinan professorina toiminut tieteellisen psykiatrian isäksikin mainittu saksalainen Wilhelm Griesinger (1817 – 1869). (Hänen sloganinsa oli ”mielisairaudet ovat aivosairauksia".) Täten erikoistuneet lääkärit olivat sekä neurologeja että psykiatreja, neuropsykiatreja. Historiallisesti saksalaisen Emil Wilhelm Magnus Georg Kraepelinin vaikutus psykiatriaan 1880-luvulta lähtien on ollut suurin. Suunnilleen 1945 – 65 psykiatrian avant garde oli psykoanalyysissä, tämän jälkeen biologisessa psykiatriassa.

Suomessa hermo- ja mielitautien erikoislääkärin spesialiteetti eriytyi neurologiaksi ja psykiatriaksi 18.4.1960 annetulla päätöksellä, yliopistotasolla käytännössä Helsingissä vuonna 1961, Turussa vuonna 1967 ja Oulussa vuonna 1969.

Nykyään neurologia ja psykiatria ovat taas lähentyneet, mikä liittyy varsinkin psykooseista tehtyihin uusiin neurobiologisiin ym. löydöksiin ja psykofarmakologian kehitykseen. Myös neuropsykiatria on nimikkeenä hieman elpynyt (mm. Meilahden neuropsykiatrinen poliklinikka.) (Kuitenkin psykiatrin ja neurologin käytännön työt ovat tuntuvan erilaisia.) Yhä enemmän psykiatria pyrkii olemaan luonnontiede (scientia) muiden lääketieteen spesialiteettien joukossa (evidence-based medicine, EBM), ja se on etääntynyt humanistisista tieteistä, joihin sillä oli aiemmin kiinteämpi kontakti mm. psykoanalyysin kautta.
.

Minusta sitä biologiaa painotetaan nyt liikaa, kai lääketeollisuuden vaikutuksesta. Näihin päiviin esim. suuri(n?) osa masennuseläkeläisistä ei kai ollut saanut minkäänlaista psykoterapiaa, vain lääkehoitoa.

Psykiatria on lääketieteen aloista vaikeimpia, koska siinä pitäisi hallita myös sielu.

Luin vuonna -79 lulkaistua ryhmäterapian kirjaa, ja siitä löytyi kiva lause, jossa kirjoittaja (Airas) toteaa, että psykiatrian pitäisi katkaista keinotekoiset siteensä muuhun lääketieteeseen ja mennä enemmän psykoterapian suuntaan.

Enpä tiedä enkä välttämättä yhdy.

Vielä aiempaan: Jotkut mutkikkaat lääketieteen alat, esimerkiksi (hyvin tekninen) neurokirurgia, voivat tuntua "vaikeilta". Mutta kuitenkin kyseessä on pitkälti käden taito yms. ja tekninen taitavuus, joka on näppärän opittavissa. Sen sijaan sielun tuntemus on erilaista, ei tekniikkaa; siinä ihminen käyttää omaa persoonaansa instrumenttina, jolloin ei ole mitään selviä teknisiä "sääntöjä".

Tuota oman persoonan instrumenttina käyttämistä juuri kaipaisin, ja mahdollisimman analysoidun persoonan, jolloin niitä sokeita pisteitä olisi vähemmän ja ne olisivat vähemmän drastisia. Psykiatrilla tuollaista taitoa ei välttämättä ole lainkaan, ja omat vääristymät vääristävät diagnosointiakin. Jos ei muuten, niin provosoimalla toivottu reaktio potilaassa. Niin saadaan diagnostiset kriteerit täytettyä. Ihan oman kokemuksen perusteella tämä. En kyllä voi käsittää, mikä olisi psykiatrin motiivi toimia noin, mutta kai sekin lapsuudesta juontaisi, jos ei analyysia olisi läpikäynyt.

Jotkut väittävät, että psykiatreiksi ajautuu lääkiksen heikoin aines. Väitteen paikkansapitävyydestä en pane päätäni pölkylle.

Kai se kumminkin on vähiten arvostettu ja resurssoitu alue.

eiköhän heikoin aines jätä erikoistumisopinnot kokonaan?

Kyllä minä yhdyn Pp:n selitysmalliin monimutkaisuudesta ja sitäkautta mielenkiintoisesta alasta.
Sensijaan niin lrit kuin kutka tahansa saattavat elämänkaarensa aikana katkeroitua ja olla vähemmän työkuntoisia toisinaan.

Poistin.