Ryysy kirjoitti:Kuka ne sitten tekee? Lähihoitaja, sosionomi, lastentarhanopettaja? (Luulen, että lastentarhanope.) Ei kai ne mitään "analyyseja" siellä silti tee. Kirjaavat vain pakolliset jutut ylös, koska jossakin on sanottu, että näin tehdään. Jotakin kautta tieto kai kulkee sitten myös muille lastenhoitajille. Olispa kiva päästä tarkkailemaan, kuinka päikkäreissä homma konkreettisesti hoituu.
Kun olin päiväkodissa töissä lapsen henk.koht. varhaiskasvatussuunnitelma tehtiin käytännössä niin, että ensin lapsen ryhmän aikuiset (lastentarhanopettaja ja 2 lastenhoitajaa) yhdessä miettivät ennen vanhempien kanssa käytävää keskustelua mitä keskustelussa käydään läpi. Mietittiin lapsen vahvuuksia. Sitten mietittiin, mitä lapsi parhaillaan harjoittelee ja minkä asioiden harjoittelu tarvitsee aikuisen erityistukea.
Sitten oli keskustelu vanhempien kanssa. Sen meillä piti omahoitaja (myös lastenhoitajat), paitsi eskarissa aina lastentarhanopettaja. Mutta voi olla että nykyään keskustelut pitää lastentarhanopettaja myös alle eskareille. Oikeastaan ei ole väliä kuka keskustelee, koska keskustelu on kuitenkin koko ryhmän aikuisten kanssa mietitty. Myös käyty keskustelu käydään ryhmän työntekijöiden kanssa läpi.
Keskusteluun työntekijä toi päiväkodin näkemyksen ja vanhemmat toivat oman näkemyksensä. Ainakin itselläni yleensä vanhemmat harvaa poikkeusta lukuunottamatta ajattelivat hyvin samalla tavalla kuin me päiväkodissa, esim. mitä lapsi harjoittelee ja minkä harjoittelussa lapsi tarvitsee aikuisten tukea.
Keskustelussa täytettiin paperi, jossa oli valmiit kysymykset. Tuo oli minusta hyvä, koska työntekijöiden osaaminen on erilaista. Paperi oli hyvä runko keskustelulle. Itselläni paperin kysymykset oli viitteellisiä. Kaikki kysymykset käytiin läpi, mutta usein keskusteltiin jostain vanhempia askarruttavasta asiasta suurin osa ajasta.
Kun keskustelu oli käyty, työntekijä kirjoitti vahempien kanssa sovitut asiat puhtaaksi ja pyysi vanhemmilta allekirjoituksen. Vanhemmat saivat oman kappaleen paperista. Seuraavassa keskustelussa sitten katsottiin mihin on päästy.
Itse en kokenut henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman tekemistä työläänä enkä turhana. Vanhempien kanssa keskustellaan kuitenkin pari kertaa vuodessa ja keskustelu suunnitellaan etukäteen ja käydään jälkeenpäin läpi ryhmän aikuisten palaverissa. Tavoitteet on hyvässä suunnitelmassa yleensä hyvin lähellä käytäntöä. Esim. opetella kynän käyttöä, harjoitella jotain aluetta sosiaalisessa kanssakäymisessä, rohkaistua sanomaan ääneen jos on tarve, opetella keskittymistä, alkaa pukea itse, jättää vaipat pois...
Usein tavoitteet on asioita, joita lapsi harjoittelee joka tapauksessa. Mutta ei aina. Esim. hienomotoriikassa kömpelöt eivät yleensä tartu kynään tai saksiin ihan vapaaehtoisesti. Tai sosiaalista rohkaisua tarvitsevat lapset eivät välttämättä hakeudu leikkeihin ilman aikuisen apua. Minulla ainakin omien lasten tavoitteet oli vähäntään passiivisesti mielessä. Meillä jokainen keskittyi eniten niihin lapsiin, joiden omahoitaja oli.
Minulle, niiden lasten joiden omahoitaja olin, henk.koht. varhaiskasvatussuunnitelmasta oli hyötyä. Mutta varmaan on niitäkin, jotka tuhraavat aikaa suunnitelman tekemiseen ja sitten unohtavat suunnitelman kaappiin ja ottavat esiin seuraavassa keskustelussa vanhempien kanssa.