Kolumni: Luurankoja kaapissa
16.9.2015 http://www.metro.fi/kolumnit/a1387814306358
Aikuisikäni aikana minulla on ollut kymmenisen kotia, ja asuntoilmoituksia on tullut vuosien varrella selattua. Yksi oleellisista kriteereistä valintaa tehdessäni on ollut maininta runsaasta kaappitilasta.
Muuttolaatikoita pakatessa komeroista vyöryy joka kerta kaaos: Hutihankintoja ja ennen aikojaan kulahtaneita kamppeita piisaa. Moni vähänkäytetty mutta huonolaatuinen ryysy ei kelpaa edes kiertoon. Olisi ollut hienoa tajuta jo asuntoilmoituksia lukiessa totuus: ”Tässä 60-luvun viehättävässä kerrostalokodissa kaappitilaa on juuri sopivasti, sinulla vain on liikaa vaatteita”.
Viimeinen niitti kaappihulluudelleni oli Netflixistäkin löytyvä tuore The True Cost -dokumentti, joka kertoo muun muassa Bangladeshin ja Intian vaateteollisuudesta. Vaatteita hengenvaarallisissa tehtaissa ompelevat naiset eivät saa työstään palkkaa edes elääkseen, työntekijöiden järjestäytymiseen vastataan väkivallalla ja puuvillapeltoihin ruiskutettavat myrkyt vievät viljelijöiltä hengen. Tuloksena on halpa kaistale kangasta, joka jää parin käyttökerran jälkeen täyttämään ihanan runsasta kaappitilaani.
Avartava dokkari, mutta kyllähän sitä omankin järjen pitäisi sanoa, ettei maailman ääristä rahdatun, alle kympin t-paidan tuotantoprosessi voi mitenkään kestää päivänvaloa. Hintavuus ei tosin sekään takaa eettisyyttä eikä välttämättä ”kotimaisuuskaan”. Moni suomalainenkin yritys teettää tuotteitaan Aasiassa. Kuluttajalla on harvemmin mahdollisuus matkustaa katsomaan, millaisissa oloissa vaatteet syntyvät.
Dilemma ratkeaa toistaiseksi niin, että lopetan turhan ostelun. Kaappiin jää muutama aikaa ja käyttöä kestävä arkivaatekerta ja fiinimpi kolttu merkkipäiviä varten. Uutta ei tule ennen kuin vanhalla on uusi omistaja. Jos hutiostot eivät lopu harkintaa lisäämällä, pitää alkaa ostaa niin kallista, ettei huteihin ole varaa. Pikamuodilla viekoittelevat henkkamaukat kierrän kaukaa.
Koska kuluttajan on tavaratalovisiitillään todella vaikea varmistaa ostostensa eettisyys, on parempi osallistua mahdolliseen riistoon niin vähän kuin vain voi. Samalla tulee kuormitettua ympäristöäkin maltillisemmin.
