Psykopatologia.munfoorumi.com

"Silmiin tuijottajat kertoivat, että he olivat kokeneet jotain vangitsevan käsittämätöntä ja aivan uutta.

Kävi ilmi, että kokeen jälkeen he muun muassa reagoivat epätavallisen voimakkaasti väreihin ja ääniin. Silmiin tuijottaminen oli myös vaikuttanut koehenkilöiden ajantajuun ja ajatuksiin siitä, miten he tulkitsivat tiettyjä kuvioita. He suorastaan näkivät hallusinaatioita.

Caputon mukaan intensiivisen silmiin tuijottamisen vuoksi osa koehenkilöistä suorastaan menetti hetkeksi otteensa todellisuudesta. Normaali vaikutti heistä oudolta. Tavallinen värikäs maailma saattoi näyttää mustavalkoiselta."

http://www.iltalehti.fi/mieli/2015090220280477_md.shtml

Mielestäni vaikutukset voivat riippua myös vastakkaisista silmistä ja siinä samalla tietysti omista. Joitakin uusia ihmisiä kun tapaa ja katsoo silmiin hetkenkin, niin huomaa vain jotenkin, että "tämän tyypin kanssa tulen toimeen". Aivan kuin toinen olisi joku vanha tuttu jostakin aiemmasta elämästä (vertauskuvallisesti).

Mietin voisiko simiin katsominen vanhan tutun kanssa tai vaikka parisuhteessa myös muuttaa jotakin...

Silmiinkatsomisessa on se, ettei se ole vain omassa päätäntävallassa, että kumpikin katselee silmiin vaan kumpikin päättää omasta puolestaan. Jos molemmat ovat suostuvaisia pitkään katsekontaktiin homma hoituu. Vaikutukset ovat yksilöllisiä. Mitä itse olen katsekontaktia lisännyt tuntuu siltä, että ihmissuhteeni ovat parantuneet (vuorovaikutus toimii paremmin) ja luotan paremmin. Riittää, kun lisää itse katsekontaktia. Jokainen saa itse päättää kuinka paljon haluaa katsoa.

Tänään olin lähellä paniikkia ja raivokohtaustakin, kun istuimme ympyrässä viiden ryhmässä ja molemmat kerhon ohjaajat olivat minuun päin, eli suora katsekontakti täytyi olla. Sanoin, että minun oli hyvin hankala olla ja onneksi he ymmärsivät. Toinen ohjaaja naureskeli ärsyttävästi, koska koin sen kohdistuvan minuun. Ihanaa oli keskustella ja nauraa, kun kaikki olivat mukavia, mutta katsekontakti oli minulle vaikeaa ja pälyilin ympärilleni, kuin rikollinen tai tuijotin intensiivisesti käsiini, mikä sai minut näyttämään idiootilta.

Myös se, että istuu juuri liian lähellä muita tai toista voi olla ahdistavaa. Ja tuo, että istutaan vastakkain. Myös lääkäreissä tuolit ovat yleensä liian lähekkäin ja siirrän niitä aina taaksepäin... joskus on kaksi tuolia ja jos istuu siihen kauempaan tms., niin ne sanoo tai viestii aina jotenkin, että siihen ei kuulu istua.

Minulla auttaa noissa, jos on jotain tekemistä samalla, esim. neulominen, mutta jos ahdistaa kunnolla, niin ei toimi kädetkään enää.