Psykopatologia.munfoorumi.com

Katkelma tuoreen (9/15) Hyvä Terveys -lehden kolumnista; kirjoittaja Petri Tamminen:

Läsnäolon voima: tie henkiseen heräämiseen
Saksalainen Eckhart Tolle on maailman tunnetuimpia läsnäolon opettajia. Tollen mukaan menneisyys ja tulevaisuus ovat ihmismielen luomia kuvajaisia; todellista merkitystä on vain nykyhetkellä. Tolle opettaa rentoutumista ja meditaation menetelmiä, joilla kiinnitymme nykyhetkeen.
Koska nykyhetkeen kiinnittyminen on hyvin vaikeaa, bestselleristä on julkaistava kohtuullistettu laitos: Olet jo läsnä.
Tämä uusi laitos antaa mielelelle luvan harhailla vapaasti sekä menneessä että tulevassa, esimerkiksi ennen nukahtamista. Kirjassa vakuutetaan, että nykyhetkeä tulee kyllä ovista ja ikkunoista sitten kun pitää taas herätä.

Kolumnin otsikko on Kohtuullisempia oppaita, ja Petri Tamminen perustelee kohtuullistamista näin:

Elämäntaito-oppaat ovat viisaita mutta vaativia. Ne tähtäävät muutokseen, ja muuttuminen on aina vaikeaa.
Tästä turhautuneena mieleeni on nyt tullut, että kun minä en näköjään muutu, pitäisikö elämäntaito-oppaiden muuttua. Pitäisikö niiden vaatimustasoa laskea?
Luonnostelen malliksi uudet, kohtuullisemmat versiot muutamasta tunnetusta elämäntaito-oppaasta.

Ei ole ikinä tietoinen läsnäolo mennyt jakeluun. Juuri nyt elän jo tulevaa joulua. Tätä ei pidä alkaa liikaa pohdiskelemaan, muuten alan miettiä, että pakko elää nyt, koska mitä jos huomista ei olekaan tai mitä jos joku kuolee.

Minäkin suunnittelen kyllä kaiken niin tarkkaan, että ehdin jo tähän hetkeen kyllästyä, kun sitä pitäisi elää.
Mitä, jos se tämä hetki on hyvin huono hetki, eikö olisi parasta hypätä sen yli seuraavaan hetkeen?

Minusta on usein parasta tehdä juuri niin.

Mielestäni ihmiselle on annettu mielikuvitus sitä varten, että hän käyttää sitä; se on arvokas suojautumis- ja selviytymiskeino. Päinvastoin olisi erittäin huolestuttavaa, jos ihminen ei kykenisi kuvittelemaan, tai unelmoimaan ja haaveilemaan. Sitä paitsi ihmiset yleensä ovat liiankin tiukasti sidottuina nykyisyyteensä - halusivat tai eivät - joten mitään ei menetetä, vaikka välillä siirryttäisiinkin jonnekin muualle ja saataisiin hetken hengähdystauko nykyisyyden puristuksesta.
Kuten kolumnin kirjoittaja osuvasti sanoi: nykyhetkeä tulee kyllä ovista ja ikkunoista sitten kun pitää taas herätä [palata todellisuuteen].

En tiedä meneekö nyt vähän aiheen vierestä, mutta joskus vuosia sitten luin miten nukahtamisvaikeuksiin auttaa "hetkessä oleminen". Ainoa mitä saa ajatella on: omm OMM Omm Omm.... No aivan mahdoton tehtävähän se oli, mutta aikani harjoiteltua rupesi toimimaan. Uni tulee edelleenkin kun suljen silmät ja ajattelen Ommm.. Ja vain ja ainoastaan Ommm.

Käsittääkseni meditaatio on jopa vaarallista vaikeasti masentuneelle, tai haitallista siis. En siis muista mistä olen lukenut tämän.

SADE kirjoitti:En tiedä meneekö nyt vähän aiheen vierestä, mutta joskus vuosia sitten luin miten nukahtamisvaikeuksiin auttaa "hetkessä oleminen". Ainoa mitä saa ajatella on: omm OMM Omm Omm.... No aivan mahdoton tehtävähän se oli, mutta aikani harjoiteltua rupesi toimimaan. Uni tulee edelleenkin kun suljen silmät ja ajattelen Ommm.. Ja vain ja ainoastaan Ommm.

Ei mene aiheen vierestä. Päinvastoin mielestäni kertoo siitä, että myös 'hetkessä oleminen/hetkeen juuttuminen' - ja jopa sen harjoitteleminen - puoltaa paikkaansa.
Luulen, että tarvitaan molempia: olisi hyvä osata 'paeta' todellisuutta vaikkapa mielikuvituksen keinoin, mutta olisi hyvä myös osata 'pysäyttää' todellisuus jäämällä yhteen hetkeen.

Jill kirjoitti:Käsittääkseni meditaatio on jopa vaarallista vaikeasti masentuneelle, tai haitallista siis. En siis muista mistä olen lukenut tämän.

Onneksi vaikea masennus voi hyvin aiheuttaa sen, ettei sitä sairastava kykene meditaatioon. Vähän sama juttu kuin psykoosipotilaiden kohdalla.
Meditaation 'tyrkyttäminen' vaikeasti masentuneelle tai psykoosia sairastavalle voisi kuitenkin olla haitallista sillä tavoin, että 'tyrkytyksen' kohde saattaa olla aikamoisen tahdoton ja myös syyllisyydentuntoinen. Hän tekee kaikkensa pystyäkseen toimimaan niin kuin ohjeissa - vaikkapa meditointiohjeissa - sanotaan. Ja uskoo olevansa itse syyllinen sairautensa jatkumiseen, jos liian vaikealta tai jopa toivottomalta tuntuva meditaatio on yhdistetty paranemismahdollisuuksiin.

Mielestäni Hyvä Terveys -lehden kolumnisti on oivaltanut jotakin hyvin tärkeää miettiessään miten helpottaa ja 'kohtuullistaa' - vai 'inhimillistää'? - toinen toistaan vaativampia elämäntaito-oppaita.

Minusta tämä on mielenkiintoinen asia. Minä, kun olen enempi vähempi autistinen henkilö ja jos sotkeutuisin noihin oppaisiin, eläisin just kuin ne sanovat ja saisin varmaan hirveän raivarin, jos menisi elämä eri tavalla mitä opas sanoo.

Suomen Mielenterveysseura julkaisee myös elämisen oppaita.
http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mie ... suustaidot

...mutta edelleen ihmettelen, että miten tuo tietoinen läsnäolo ja hetkessä eläminen voi keneltäkään onnistua "elämäntyylinä". Tai ehkä en myöskään ole oikein hiffannut tietoisen läsnäolon ideaa. Kun suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin enemmän tai vähemmän suuria murheita, sairauksia, rahahuolia jne. niin miten hetkessä eläminen voi onnistua.
No kuten kirjoitin niin ehkä olen käsittänyt väärin koko jutun...?

Puhun vain omasta kokemuksestani, mutta minä rupesin saamaan joogasta mielenrauhaa ja ns. kykenin läsnäoloon hetkessä, vasta kun tervehdyin pahimmasta masennuksesta. On hyvä, että kaikenlaisia oppaita on, mutta ei pidä olla liian ankara itseään kohtaan, jos ei pysty niiden asettamiin tavoitteisiin. Henkiset voimavarat ovat ihmisillä erilaisia.

Flower kirjoitti:

toope kirjoitti:Minäkin suunnittelen kyllä kaiken niin tarkkaan, että ehdin jo tähän hetkeen kyllästyä, kun sitä pitäisi elää.
Mitä, jos se tämä hetki on hyvin huono hetki, eikö olisi parasta hypätä sen yli seuraavaan hetkeen?

Tietoisessa läsnäolossa jokainen hetki on elämän paras(, koska muuta ei ole). Suunnittelu on tarpeellista, mutta suunnitelmiin ei tulisi kiinnittyä väärällä tavlla.

Aina kai pitää olla tulevaisuus?

Kaikenlaiste tietoisen läsnäolo-oppaat ovat muoti-ilmiö ja oppaita kirjoittavat sellaiset ihmiset jotka eivät asiaa itsekään ymmärrä. Tietoisen läsnäolon ovat keksineet yksinäisyydessä eläneet munkit ilman oppaita.

En tiedä kuuluuko tähän, mutta kuoleman läsnäolo herättää joskus ihmisen ehkä oivaltamaan olennaisen tai jotain. Minulla toisaalta esim isän menetys johti syvään masennukseen (aina minä kirjoitan masennuksesta ). Ehkä myöhemmin käsiteltyäni asiaa ja elettyäni tunteita läpi kykenin jonkilaiseen järkevyyteen, objektiivisuuteen yms. Toise kokevat tunteet voimakkaammin ja tällöin niihin voi hukkua tai jumittuakin. Ps. Lupaan etten enää tuo masennustani joka keskusteluun. Mindfulness on jotain, jota minun täytyy yrittää...

Flower kirjoitti:

Mirri kirjoitti:Minusta on usein parasta tehdä juuri niin.

Mielestäni ihmiselle on annettu mielikuvitus sitä varten, että hän käyttää sitä; se on arvokas suojautumis- ja selviytymiskeino. Päinvastoin olisi erittäin huolestuttavaa, jos ihminen ei kykenisi kuvittelemaan, tai unelmoimaan ja haaveilemaan. Sitä paitsi ihmiset yleensä ovat liiankin tiukasti sidottuina nykyisyyteensä - halusivat tai eivät - joten mitään ei menetetä, vaikka välillä siirryttäisiinkin jonnekin muualle ja saataisiin hetken hengähdystauko nykyisyyden puristuksesta.
Kuten kolumnin kirjoittaja osuvasti sanoi: nykyhetkeä tulee kyllä ovista ja ikkunoista sitten kun pitää taas herätä [palata todellisuuteen].

Hengäsdystauko voi muuttua nykyhetken sairaalloiseksi välttelyksi (vääristyneeksi todellisuudeksi). Useimmiten ihmiset eivät elä hetkessä, en ainakaan minä (varsinkaan ennen), vaikka kuvittelisivat niin.

Yhdenlaista vääristynyttä todellisuutta sekin on, jos ihminen esimerkiksi istuu hammaslääkärin tuolissa eväänsäkään väräyttämättä tietämyksen mukaan kivuliaassa toimenpiteessä ilman puudutusta. Ja pitää käsillä olevaa nykyhetkeään elämänsä parhaana.
Luontevampaa, ja mielestäni myös psyykkisesti terveempää, olisi rentoutua vasta puudutuksen saatuaan, tai sitten vaikkapa tehokkailla psyykkisillä nykyhetkestä poistumisen keinoilla - kuten hyvän mielikuvituksen avulla.

Syystä tai toisesta ihmisellä toimivat psyykkisen poissaolon keinot luonnostaan; niitä opitaan ihan harjoittelematta sitä varmemmin mitä rassaavampaa elämää ihminen on elänyt varhaisista kasvuvuosistaan lähtien. Ja niistä voi olla iso ilo elämän varrella; ei häiriö ollenkaan. Paitsi tietysti, jos psyykkinen poissaolo laukeaa päälle tiuhaan tahtiin muulloinkin kuin stressitilanteissa.
Mutta nämä läsnäolemisen keinot - niitä pitäisikin harjoitella. Ainakin joidenkin oppaiden mukaan. Minä taas ihmettelen, että miksi, mihin niitä oikeasti tarvitaan. Ei ole mitenkään luonnollista pystyä pysymään psyykkisesti läsnä tilanteissa, jotka tavalla tai toisella menevät täysin yli ihmisen luonnollisen kestokyvyn - se hammaslääkärintuoli tuskallisine toimenpiteineen yhtenä hyvänä esimerkkinä.

Luulen, että suurin osa ihmisistä ei välttele elämänsä todellisuutta ja nykyhetkeä mitenkään sairaalloisesti. Jos tai kun joku tekee niin, silloin ammattitaitoinen psykoterapia ja muu psykiatrinen hoito voisi olla tarpeellisin hoitomuoto. Sitten kun sairaalloinen puoli on hoidettu pois, ei tarvitakaan enää minkään tekniikoiden opettelua nykyhetkessä pysyttelemiseen ja pärjäämiseen; omat taidot riittävät. Se, että onko ihminen läsnä omassa nykyhetkessään niin tiiviisti ja pysyvästi kuin jonkin kirjan tai 'opettajan' mielestä pitäisi olla, on toinen juttu. Voihan se 'opettaja' olla erehtynyt...

Flower kirjoitti:

SADE kirjoitti:...mutta edelleen ihmettelen, että miten tuo tietoinen läsnäolo ja hetkessä eläminen voi keneltäkään onnistua "elämäntyylinä". Tai ehkä en myöskään ole oikein hiffannut tietoisen läsnäolon ideaa. Kun suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin enemmän tai vähemmän suuria murheita, sairauksia, rahahuolia jne. niin miten hetkessä eläminen voi onnistua.
No kuten kirjoitin niin ehkä olen käsittänyt väärin koko jutun...?

Hetkessä eläminen lienee helpompaa, kun ei ole suurempia murheita, mutta hetkeen herääminen usein tapahtuu, kun on suuria murheita (ja usein kuulemma murheiden mentyä ohi, kuitenkin monet nukahtavat uudelleen). Suhteellisuudentajulla lienee jotain tekemistä sen kanssa. Murheet aiheutuvat monesti päänsisäisistä tulevaisuudenskenaarioista. Niistä on vapauttavaa luopua.

(lihavointi minun)

Mitä tuollaisessa luopumisessa tapahtuu haaveille ja unelmille - mielikuvitukselle, tai mielikuvituksen siiville, kuten asiaa voidaan osuvasti kuvata?

Mirri, jeesus pitää hammaslääkärin tuolissa istumista ,ilman puudutusta porattavana olemista elämänsä parhaana hetkenä.

Luulen, että tietoinen läsnäolo (ja meditaatio) ovat sellaisia, jotka pitää tosiaan vain tajuta. Osa tajuaa, osa ei. Muistelen lukeneeni jostakin, että tietoista läsnäoloa käytettäisiin joissakin terapioissakin. Muistan myös, että aikoja sitten ollut sairaanhoitaja antoi minulle jonkin nivaskan, missä tuo tietoinen läsnäolokin mainittiin tms.

Ja osa tajuaa sen niin ettei tietoisesti kannata olla läsnä tässä hetkessä vaan mennä jo huomiseen. Kuten minä nyt teen, kun sataa vettä enkä pääse hillaan. Tämän päivä kannattaa olla elämättä.

Ja terapiassa juuri ei eletä tätä hetkeä vaan useimmiten siellä ollaan menneisyydessä.