Nuoren psykoottisenkaltaiset oireet

Nuoren psykoottisenkaltaiset oireet

ViestiKirjoittaja Ryysy » 05.08.2015 21:41

Uutiset 27.07.2015

Väitös: Nuoren psykoottisenkaltaiset oireet johtavat harvoin psykoosiin

Masennus, Nuorisopsykiatria, Psykoosi

Maija Lindgrenin tutkimus osoittaa, että nuorisopsykiatrisilla potilailla psykoottisenkaltaiset oireet ovat usein vain yksi oire muiden joukossa. Häiritsevät ja pelottavat oireet liittyvät nuorilla esimerkiksi masennukseen eivätkä yleensä ennusta psykoosiin sairastumista.

Psykoottisenkaltaiset oireet ovat yleisiä nuorten mielenterveyshäiriöissä. Niitä ovat esimerkiksi aistihairahdukset, epäluuloiset ajatukset ja maaginen ajattelu.

Psykoosiin sairastumista ennustavat depersonalisaatio-oireet, kuten tunne, että on kehonsa ulkopuolella tai katselee itseään ulkopuolelta. Psykoosiriskikriteerit täyttävillä nuorilla on muihin nuoriin verrattuna vaikeuksia näönvaraisessa päättelyssä ja muistamisessa sekä enemmän itsetuhoisia ajatuksia. Psykoottisenkaltaiset oireet eivät kuitenkaan ennusta itsensä vahingoittamista. Parhaiten itsensä vahingoittamista ennustaa vähentynyt tunteiden ilmaisu.

– Psykoottisenkaltaisista oireista on kuitenkin tärkeää kysyä nuorisopotilailta, sillä ne ovat usein häiritseviä ja pelottaviakin kokemuksia, jotka eivät välttämättä muuten tule puheeksi, Maija Lindgren sanoo.

Väitöstyön tutkittavat olivat 15–18-vuotiaita helsinkiläisiä nuoria, jotka olivat aloittaneet hoidon esimerkiksi masennuksen, ahdistuneisuuden tai päihdeongelmien takia psykiatrisella poliklinikalla tai osastolla. Tutkittavista kolmasosa täytti kohonneen psykoosiriskin kriteerit. 731 nuoren psykoosiriskioireita arvioitiin kyselylomakkeella ja 174 nuoren oireilua selvitettiin tarkemmin esioirehaastattelulla. Nuorten kognitiivisia eli tiedollisia kykyjä arvioitiin neuropsykologisin testein. Potilaita seurattiin sairauskertomusten ja hoitoilmoitusrekisterin avulla jopa yhdeksän vuoden ajan.

Psykologian maisteri Maija Lindgren väittelee 7.8.2015 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa psykologian alaan kuuluvasta aiheesta Psykoottisenkaltaiset oireet ja psykoosin ennustaminen nuorisopsykiatrisilla potilailla (105 s.)

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uuti ... cJYyPl7yZM
Ryysy
 

Re: Nuoren psykoottisenkaltaiset oireet

ViestiKirjoittaja Maaria » 05.08.2015 23:06

Minkälaista on maaginen ajattelu? Onko se sellaista että uskoo muiden lukevan omia ajatuksia jne. Mitä muita psykoottisenkaltaisia oireita on? Itse koen ahdistuksen lisäävän outoa ajattelua, vai onko niin että outo ajattelu lisää ahdistusta. Mikä itseasiassa on outoa ajattelua...minulla on ollut aina hyvä mielikuvitus. Toisinaan koen tunteeni oudoiksi.
Maaria
 

Re: Nuoren psykoottisenkaltaiset oireet

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.08.2015 23:22

Tulisi olla "psykoosinkaltaiset".
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nuoren psykoottisenkaltaiset oireet

ViestiKirjoittaja haller » 06.08.2015 10:43

Maaginen ajattelu on oman psykoterapeuttini mukaan taikauskoa. Esim. se, että mulla on aina tietyt korut yllä ja uskon, että ne suojelevat mua paniikilta ja psykoosilta.
haller
 

Re: Nuoren psykoottisenkaltaiset oireet

ViestiKirjoittaja toope » 06.08.2015 12:08

Tunne, on kehonsa ulkopuolella tai katselee itseään ulkopuolelta- ei minusta kyllä ole mitenkään vaarallista. Se on pikemmiten irtiottoa omasta itsestään ja tästä maailmasta.
toope
 

Re: Nuoren psykoottisenkaltaiset oireet

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 06.08.2015 20:04

VÄITÖSTILAISUUDET: MAIJA LINDGREN: PSYCHOTIC-LIKE SYMPTOMS AND PSYCHOSIS PREDICTION IN ADOLESCENT PSYCHIATRIC PATIENTS

Aika: pe 7.8.2015 klo 12:00 - 14:00
Paikka: Päärakennus, auditorio XII, Unioninkatu 34

PsM Maija Lindgren väittelee 7.8.2015 kello 12 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Psychotic-like symptoms and psychosis prediction in adolescent psychiatric patients" (Psykoottisenkaltaiset oireet ja psykoosin ennustaminen nuorisopsykiatrisilla potilailla).

Vastaväittäjänä on dosentti Klaus Ranta, Turun yliopisto, ja kustoksena on professori Laura Hokkanen.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa University of Helsinki, Institute of Behavioural Sciences, Studies in Psychology.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
Väittelijän yhteystiedot: Maija Lindgren maija.lindgren@thl.fi
(Huomiseen!)

23:45
Fabianinkatu 33 http://www.helsinki.fi/teknos/opetustil ... 3/axii.htm
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nuoren psykoottisenkaltaiset oireet

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 06.08.2015 23:57

T i i v i s t e l m ä http://www.julkari.fi/handle/10024/126672

Maija Lindgren: Psychotic-like symptoms and psychosis prediction in adolescent
psychiatric patients
[Psykoottisenkaltaiset oireet ja psykoosin ennustaminen nuorisopsykiatrisilla potilailla]

Psykoosia edeltää tavallisesti niin sanottu prodromaali- eli esioirevaihe. Tälle vaiheelle
ovat ominaisia psykoottisenkaltaiset oireet, vaimentuneet psykoottistasoisia oireita
lievemmät positiiviset oireet, jotka edeltävät täysimittaisten psykoottisten oireiden
alkamista. Henkilö voi esimerkiksi kuulla ääniä, jotka eivät ole todellisia.

Psykoottisenkaltaiset oireet ovat kuitenkin tavallisia nuorilla, erityisesti muuten
psykiatrisesti oireilevilla nuorilla, eivätkä ne välttämättä ole oire alkavasta psykoosista.
Tässä tutkimuksessa tutkitaan oireita, jotka aikaisempien tutkimusten mukaan voivat
liittyä kohonneeseen riskiin sairastua psykoosiin. Kun saadaan tietää mitkä oireet
ennustavat henkilön sairastumista vakavaan mielenterveyden häiriöön lähikuukausina
tai -vuosina, voidaan näiden riskioireiden tehokkaalla hoidolla viivästyttää tai jopa
ennaltaehkäistä psykoottisen häiriön puhkeamista tai lieventää kehittyvää häiriötä.
Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, onko psykoosiriskiä mahdollista ja hyödyllistä
seuloa valikoitumattomassa aineistossa sellaisten nuorten parissa, jotka ovat hakeneet
apua mielenterveyden oireisiin. Tutkimuksessa haluttiin kartoittaa nuorisopsykiatristen
potilaiden psykoottisenkaltaisia oireita, niiden luonnetta ja yleisyyttä, ja selvittää mitkä
oireet ennustavat psykooseja ja sairaalahoitoja. Myös psykoosiriskioireiden yhteyttä
kognitiiviseen suoriutumiseen sekä itsemurha-ajatuksiin ja itsetuhoiseen
käyttäytymiseen tutkittiin.

Aineisto kerättiin nuorisopsykiatrisilta 15 – 18-vuotiailta potilailta Helsingissä
vuosina 2003 – 2004 ja 2007 – 2008. Tutkittavat seulottiin käyttäen esipsykoottisia oireita
mittaavaa PQ-itseraportointilomaketta (suom. NKK), jonka täytti 731 nuorta. 174
nuoren psykoosiriskiä tutkittiin srukturoidulla SIPS-haastattelulla ja tutkittaville tehtiin
laaja kognitiivinen testaus. Potilaita seurattiin sairaskertomusten ja
hoitoilmoitusrekisterin avulla.

Riskioireilevilla nuorilla oli kognitiivisen suoriutumisen vaikeuksia, jotka olivat
yhteydessä vaikempiin negatiivisiin oireisiin. Erityisesti nuorisopotilaiden heikentynyt
kielellinen suoriutuminen oli yhteydessä voimakkaampiin negatiivisiin oireisiin

riippumatta siitä, täyttyivätkö psykoosiriskikriteerit. Visuospatiaalinen suoriutuminen
oli heikompaa psykoosiriskikriteerit täyttävillä nuorilla kuin muilla potilailla.
Valikoitumattoman nuorisopykiatrisen aineiston tutkittavista kolmasosa täytti
psykoosiriskikriteerit, mutta psykoosiin sairastumiset seuranta-aikana olivat harvinaisia
ja psykoosiriskistatus ei ennustanut spesifisti psykoosia. Sairaalahoitoja psykoosin
vuoksi ennustivat kyselylomakkeen mittaamat depersonalisaatio-oireet ja haastattelun
mittaamat positiiviset oireet. Psykoosiriskistatus taas ennusti ylipäänsä lähivuosien
psykiatrisia sairaalahoitoja.

Psykoottisenkaltaiset kokemukset olivat yhteydessä itsetuhoisiin ajatuksiin
nuorisopsykiatrisilla potilailla. Psykoottisenkaltaiset oireet eivät kuitenkaan ennustaneet
seuranta-ajan vakavia, sairaalahoitoa vaativia tahallisia itsensä vahingoittamisia.
Parhaiten itsetuhoista käyttäytymistä ennusti vähentynyt tunteiden ilmaisu.
Psykoottisenkaltaiset oireet ovat nuorisopsykiatrisilla potilailla yleisiä mutta
psykoosiin sairastuminen harvinaista, eikä sairastumisen ennustaminen
psykoottisenkaltaisten oireiden perusteella ole kliinisessä työssä mahdollista.
Psykoottisenkaltaisten oireiden tunnistaminen ja hoitaminen on kuitenkin tärkeää, sillä
sen lisäksi että ne usein ovat itsessään häiritseviä kokemuksia, ne voivat olla yhteydessä
kognitiivisiin puutoksiin ja itsetuhoisuuteen, ennustaa sairaalahoitoja, ja siten kertoa
vakavammasta sairaudesta.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nuoren psykoottisenkaltaiset oireet

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 08.08.2015 00:04

Olin tilaisuudessa 45 minuutin ajan. Pieni luentosali oli aivan täynnä, siis noin 100 henkeä. Kirjat olivat jo loppuneet.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nuoren psykoottisenkaltaiset oireet

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 08.08.2015 11:20

Mielestäni oireet voivat olla vain joko psykoottisia tai psykoottisenkaltaisia, eivät psykoosinkaltaisia. Tila voisi ehkä olla psykoosinkaltainen.
Psykoottisia oireet ovat silloin, jos henkilö on todettavissa enemmän tai vähemmän psykoottiseksi. Psykoottisenkaltaisia samat oireet voivat olla, jos henkilö ei kuitenkaan ole todettavissa psykoottiseksi.
Helmenkalastaja
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron