Miksi ranskattaret eivät imetä?

[Psykopatologia]

Ulkomaat 28.7.2015 klo 10:34 | päivitetty 28.7.2015 klo 10:34
Näkökulma: Miksi ranskattaret eivät imetä?

Ranskalainen ideaalinainen on elämässään aktiivinen, puolisona hurmaava ja äitinä keskinkertainen. Imetys ei tähän yhtälöön istu, mutta asiasta ei oteta turhia paineita. Imettämisen kun ajatellaan Ranskassa olevan naisen henkilökohtainen valinta, ei kansanterveyskysymys, kirjoittaa Annastiina Heikkilä.

Ranskan imetysluvut ovat Euroopan alhaisimpia. Noin 70 prosenttia ranskalaisäideistä kyllä kokeilee imetystä, mutta puolen vuoden ikäisistä lapsista rintamaitoa juo vain joka neljäs.

Alhaisia lukuja selittävät osaltaan Ranskan vain kolme kuukautta kestävät äitiyslomat. Lisäksi korvikemaitobisnes on täällä voimissaan ja imetyksellä hieman maalaismainen leima – lähetettiinhän kaupunkien porvariskotien lapset pitkään maaseudulle imettäjien hoiviin.

Isoin selittävä tekijä on kuitenkin ranskalainen, omistautuvaa superäitiyttä vieroksuva kulttuuri. Lastensa vuoksi mihin tahansa taipuva muumimamma herättää täällä ihmetystä, sillä Ranskassa kukaan ei odota äidiltä täydellisyyttä. Äitiyteen kohdistuvien liiallisten vaatimusten ajatellaan lisäävän sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja typistävän naisen pelkkään hoivaajan rooliin.

Ranskalainen ihannenainen on elämässään aktiivinen, puolisona sensuelli ja äitinä keskinkertainen. Ei hänen tarvitse sählätä kestovaippojen ja rintapumpun kanssa, aikaa kotona on kuitenkin liian vähän. Lasten tehtävä on puolestaan sopeutua pariskunnan elämään, ei vaatia siihen jättimäisiä muutoksia. Taustalla näkyy ranskalainen marssijärjestys: ensin parisuhde, sitten vasta lapset. Moni nainen tuumiikin, että jos hänen rintansa jollekin toiselle osapuolelle kuuluvat, niin pikemmin sitten miehelle kuin lapselle.

Imettämisen ajatellaan Ranskassa olevan naisen henkilökohtainen valinta, johon häntä ei tule millään tavalla painostaa. Imetyksen hyödyistä on toki täälläkin 2000-luvun mittaan havahduttu keskustelemaan, mutta terveydenhuollon ammattilaiset varovat tuputtamasta ranskattarille näkemyksiään.

Osa ranskalaisista menee vielä tätäkin pidemmälle ja syyttää koko imetyspuhetta poliittiseksi propagandaksi. Yksi tunnetuimmista on filosofi ja feministi Elisabeth Badinter, joka on kritisoinut kovasanaisesti äidin viime vuosikymmeninä korostunutta roolia lastenhoidossa. Badinterin mukaan imetystä koskevat vaatimukset sysäävät naiset kotiin ja typistävät heidät ”naispuolisiksi simpansseiksi”. Samalla tuo superäitiys vieraannuttaa miehet kodin arjesta – ja puolisoistaan.
Suomalaisena tämä imetyskeskustelun poliittinen ulottuvuus ihastuttaa ja ihmetyttää. Meillä suositukset pohjautuvat lukuihin ja tutkimuksiin, ei kai niistä nyt ruvetta sen enempää vääntämään. Feministit, jotka vertaavat imetystä orjuuteen? Onpa dramaattista.

Ja onhan koko ranskalainen äitiyspuhe suomalaisesta näkökulmasta vallankumouksellista tai vähintäänkin virkistävää. Naiset, jotka saavat olla itsekkäitä ja vauvat, jotka sopeutuvat määrättyyn ruokarytmiin. Äidit, joilta yhteiskunta suorastaan odottaa keskinkertaisuutta! Vau.

On tosin paikallaan muistaa, että vaikka ranskalaisille sallitaan äitiysasioissa tietty rentous, kohdistuu naisen rooliin täällä muunlaisia odotuksia. Kunnon ranskatar ei voi äitiyden varjolla jättää väliin sosiaalisia rientoja tai ryhtyä pukeutumaan joustaviin trikooasuihin. Äidin on synnytyksen jälkeen oltava nopeasti vanhoissa mitoissaan, koska elämän ei tule, ulkonäön suhteenkaan, lapsen tultua muuttua.

Töissäkin on jaksettava suurin piirtein entiseen tahtiin, sillä vain harva työnantaja on valmis merkittäviin joustoihin perhesyistä. Lain mukaan alle yksivuotiaan lapsen äidille pitäisi tosin järjestää päivittäin tunti ”imetysvapaata”. Mutta se vaatii usein neuvottelutaitoja ja varmuutta vakituisesta työpaikasta.

Kumpi on siis lopulta parempi, löysin rantein naiseudestaan nauttiva ranskalaisäiti vai lapsentahtisuutta peräänkuuluttava suomalainen? Varmasti molemmilla olisi toisiltaan opittavaa. Suomalaisnaisen lähipiiri voisi aitoranskalaiseen tapaan vihjailla ”oman ajan tärkeydestä” jos äidin kaikki aika tuntuu kuluvan luomusoserumbassa. Ranskalaisnaisen kaappiin voisi puolestaan sujauttaa sen turvallisen ja armollisesti joustavan trikootunikan, noin aluksi.

LUE MYÖS Maailmalla imetys on duunariäidille harvinaista herkkua – ja monessa maassa yksityinen juttu klo 10:35
http://yle.fi/uutiset/maailmalla_imetys ... tu/8183559

Annastiina Heikkilä, @Annastiina_H Yle Uutiset, Pariisi

[Psykopatologia]

Lisää aiheesta

klo 9:11 "Äitien sukupolvet ovat joutuneet kärsimään jopa tuhoisasta imetysohjauksesta"

klo 10:35 Maailmalla imetys on duunariäidille harvinaista herkkua – ja monessa maassa yksityinen juttu

klo 6:19 "Neuvolan tätikään ei usko, että pystyn pitämään lapseni hengissä" – Imetyspettymyksen kanssa jäädään usein yksin

klo 19:38 Armoa ja neuvoja äideille – imetys ei ole kilpailua

[Ryysy]

Lisää asiasta: ei tiedetä mitä kaikkea myrkkyä ihmiskeho elämänsä (ja vanhempiensa vanhempien...) välityksellä kehoonsa saa, ja kuinka ne imetyksessä(kin) siirtyvät.

Ihmisessä piilee kemikaalicocktail – "pojanpojalle kasvaa rinnat ja deodorantista imeytyy alumiinia" http://yle.fi/uutiset/ihmisessa_piilee_ ... ia/8114707

[Psykopatologia]

"Moni nainen tuumiikin, että jos hänen rintansa jollekin toiselle osapuolelle kuuluvat, niin pikemmin sitten miehelle kuin lapselle."

Onko ranskatar löytänyt totuuden?

[Mirri]

Riippuu siitä kumpi on enemmän äidinmaidon tarpeessa, mies vai lapsi. Jos 'oikeus' rintoihin varataan miehille, imeväisikäiset jäävät vaille mahdollisuutta tyydyttää tarpeensa. Aikamoinen kierre, jos he alkavat aikuisina roikkua tisseissä kiinni...
Sitä paitsi tyttölapset jäävät tässäkin asiassa pahasti paitsioon - paitsi jos hekin sitten aikuisina ihastuvat naisten rintoihin, kun eivät ole imeväisikäisinä saaneet kokea rinnan imemisen autuutta.