Helsingin Sanomat kirjoitti:Lukion on vastedeskin varjeltava yleissivistystä
Kun lukiota kehitetään, oppiaineita ei pitäisi asettaa epäreilusti vastakkain.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN aloittaman lukiolain uudistuksen yhteydessä joudutaan miettimään, millaista osaamista lukiolaiset tarvitsevat tulevaisuudessa.
Nykyiset lukiolaiset ovat työelämässä noin vuoteen 2070 saakka. Tuona aikana tieteen ja tekoälyn kehitys muuttaa yhteiskuntaa niin, että nykyisten koululaisten ja opiskelijoiden pitää olla valmiita oppimaan uutta ja vaihtamaan ammattiaan ehkä useitakin kertoja työuransa aikana.
Vastausta tulevaisuuden osaamiseen on etsittävä yleissivistyksen käsitteestä.
SIVISTYS on inhimillisten kykyjen, taitojen, tietojen, asenteiden ja arvojen jatkuvaa uusintamista, kehittämistä ja jalostamista. Kansalaiset tarvitsevat yleissivistystä joka päivä. Esimerkiksi lukutaito, kielitaito ja tietotekniikan osaaminen ovat hyödyllisiä myös työtehtävissä.
Vaikka yleissivistyksen sisältö muuttuu jatkuvasti, siinä on merkittävää jatkuvuutta. Keskiajan koulutusjärjestelmässä klassisen muotoilun yleissivistyksen ihanteelle antoivat antiikin filosofiaan perustuvat ”seitsemän vapaata taitoa” (artes liberales): quadrivium sisälsi geometrian, aritmetiikan, astronomian ja musiikin, trivium grammatiikan (kieliopin), retoriikan (puhetaidon) ja dialektiikan (logiikan eli päättely- ja väittelytaidon).
Keskiajalla triviumin heikkoutena oli tieteen takapajuinen tila: erityistieteissä ei vielä ollut riittävää tietoa tosiasioista ja luonnonlaeista.
Eino Kailan mukaan ”sivistys on se, mitä jää jäljelle, kun olemme unohtaneet kaiken oppimamme”. Hän ilmeisesti tarkoitti, että nopeasti vanhenevan tosiasiatiedon sijaan kaikkein pysyvintä ja arvokkainta on kyky etsiä uutta tietoa. Sama ajatus sisältyy J. V. Snellmanin kehittelemään humboldtilaisen sivistysyliopiston ohjelmaan: tavoitteena on yhtäältä luova tietäminen (oppiminen tutkimusta jäljittelemällä ja elinikäinen rakkaus tietoon), toisaalta siveellisyys (asiantuntemuksen käyttö isänmaan hyväksi).
NYKYISESSÄ koulussa tietämisen taitoja voi aatehistoriallisesti pitää päivityksenä klassisille trivium-opinnoille: kielioppiin, puheoppiin ja ajattelun taitoon on lisätty monilukutaito, vuorovaikutustaidot ja eettinen pohdinta.
Lukiota uudistettaessa tietämisen taitojen korostus ei saa merkitä oppiaineiden hylkäämistä.
Nykyisin jo verkosta vapaasti haettavan avoimen informaation pätevyyden arviointi ja tulkinta edellyttävät vastaanottajalta vahvaa yleissivistystä. Kokeilu, jossa lukio-opinnoista saa jättää pois esimerkiksi historian, filosofian ja fysiikan, on palvellut maailman ymmärtämisen tavoitetta huonosti.
Oppiaineiden järjestelmä on edellytys niiden väliselle yhteistyölle – samaan tapaan kuin yliopistoissa tieteidenvälisyys pohjautuu tieteenalojen vuorovaikutukseen.
LUKIOTA kehitettäessä on muistettava vanha iskulause: ei koulua vaan elämää varten. Vuoden 1998 lukiolain mukaan lukiokoulutuksen tavoitteena onkin antaa opiskelijoille ”jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja”.
Kun lukion tulisi kehittää tulevaisuuden hallinta- ja valintataitoja sekä valmiuksia ura- ja elämänsuunnitteluun, ylioppilaskirjoitusten hallitseva rooli opintojen suunnittelussa ja toteutuksessa on ollut omiaan typistämään vanhaa iskulausetta muotoon: ei koulua vaan ylioppilaskirjoituksia varten.
VAIKKA ylioppilaskirjoitusten roolia yliopistojen opiskelijavalinnoissa ollaan nyt kasvattamassa, lukion ei pidä olla vain erikoistunut preppauskurssi ylioppilaskirjoituksiin. Ylioppilaiden sujuvaa siirtymistä korkeakouluihin on toki syytä parantaa, mutta samalla on huolehdittava siitä, etteivät yliopistot romuta omien päätöstensä ohjausvaikutuksilla lukion houkuttelevuutta monialaisten tutkintojen tarjoajana.
Alustavat suunnitelmat todistusvalinnan pisteytystyökalusta asettavat oppiaineet epäreilusti vastakkain, kohtelevat ainereaalissa eri oppiaineita eri tavoin ja saattavat näin vaikuttaa haitallisesti pienten vaativien aineiden asemaan.
Esimerkiksi filosofiaa ei tulisi millään laskennallisella kriteerillä leimata lukion hyödyttömiin aineisiin kuuluvaksi. Koulun yleisen kasvatustehtävän kannalta filosofiaa voi pitää lukion tärkeimpänä aineena.
Ilkka Niiniluoto Kirjoittaja on akateemikko ja teoreettisen filosofian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa
Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa