"Ylevät kokemukset"

"Ylevät kokemukset"

ViestiKirjoittaja Ryysy » 09.07.2015 19:11

Tutkimus: Ylevät kokemukset jalostavat ihmistä paremmaksi

Tiede 1.6.2015 12:06 Jani Kaaro

[Sykähdyttävän maiseman katsominen saa ihmiset tutkimuksen mukaan anteliaammiksi ja ystävällisemmiksi.]

Yhdysvaltalaisen Berkeleyn yliopiston tutkijat ovat selvittäneet ensimmäisen kerran, millä tavalla ylevät kokemukset vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ja asenteisiin.

Ylevät kokemukset tarkoittavat tapauksia, joissa ihminen tuntee pelonsekaista levottomuutta esimerkiksi jylhän luonnon keskellä, tai ihon kananlihalle nostattavia kokemuksia kollektiivisissa tapahtumissa, kuten konserteissa tai rituaaleissa.

Tutkijoiden mukaan ihminen on ainoa laji, jonka iho nousee kananlihalle kokiessaan ylevyyttä. Muilla eläimillä se on reaktio uhkaan. (...)

http://www.hs.fi/tiede/a1433121703420
Ryysy
 

Re: "Ylevät kokemukset"

ViestiKirjoittaja Ryysy » 09.07.2015 19:13

Mielestäni "ylevän kokemuksen" voi huonolla (?) tavalla sekoittaa vähän kaikkeen muuhun. En osaa vielä sanoa mihin.
Ryysy
 

Re: "Ylevät kokemukset"

ViestiKirjoittaja Hermes » 09.07.2015 20:00

Kävin kerran jossain kognitiotieteen tai psykologian opiskelija-seminaarissa, jonka aiheena oli muistaakseni vain neurotiede, ehkä siinä oli joku sivuvivahde myös. Sinne ensimmäiselle kerralle oli tullut myös joku vanhempi, eläkeikää lähestyvä mies pikkutakissaan. Kenties psykologian tai muun vastaavan alan professori? Kun hän oli kuunnellut seminaarin alustuksen, hän aloitti puheenvuoron, jossa hän julisti jotain sellaista, että neurotiede ei pysty selittämään sitä taiteellista kokemusta, joka meillä on kun katsomme hienoa taideteosta.
Hermes
 

Re: "Ylevät kokemukset"

ViestiKirjoittaja Hermes » 09.07.2015 20:06

Toisessa kokeessa oli mukana opiskelijoita Berkeleyn kampukselta. Tutkijat käyttivät hyväkseen kampukselle istutettua metsikköä, jossa kasvaa valtavia eukalyptuspuita. Tutkijat veivät yhden ryhmän opiskelijoita katsomaan puita, toisen rakennuksia. Tämän jälkeen tutkija pudotti "vahingossa" kyniä maahan, ja toinen tutkija rekisteröi, kuinka innokkaasti vapaaehtoiset auttoivat keräämään kyniä. Apu oli nopeinta ryhmässä, joka oli katsonut puita.


Tällaisista psykologisista tutkimuksista saa varmasti helposti lööppejä. Työpaikkojen ruokaloissa ihmisten on helppo heittää kaskuja liittyen tämänkaltaisiin tutkimuksiin. En ole aina varma, auttavatko tällaiset tutkimukset tai uutiset aina juuri minkään asian ymmärtämistä.
Hermes
 

Re: "Ylevät kokemukset"

ViestiKirjoittaja Hermes » 09.07.2015 20:43

Tämäkin ottamani valokuva tältä viikolta voi kenties herättää "subliimeja" tunteita jossain henkilössä. No, se herättää niitä ainakin minussa. (Kuvassa ei näy oksennustauti, yms hankaluudet.)

Kuva
Hermes
 

Re: "Ylevät kokemukset"

ViestiKirjoittaja Ryysy » 09.07.2015 20:48

Minusta taas kuva ei pysty koskaan milläin tavoin riittävästi viestimään ihmeellisyyttä. Ellei sitten ole superhyvä eläytymiskyky. Jos on käynyt jossakin paikassa ja näkee myöhemmin siitä maisemakuvan, ajatus on täysin erilainen kuin jos ei ole koskaan käynyt / nähnyt vastaavaa.

(Tuo subliimi meni ihan ohi, sublimaatio - liittyykö asiaan?)
Ryysy
 

Re: "Ylevät kokemukset"

ViestiKirjoittaja Hermes » 09.07.2015 21:11

Uskon kyllä, että ihmisillä on erilaisia "yleviä", "taiteellisia", euforisia tai "uskonnollisia" kokemuksia. Itse asiassa uskon, että suuri osa omasta psykologiastani perustuu siihen, että yrittänyt etsiä juuri niitä kokemuksia ja tehdä niistä enemmän arkipäivää. Toivottavasti olen nykyään hieman tasapainoisempi tai järkevämpi tuon suhteen kuin olin parikymppisenä.
Hermes
 

Re: "Ylevät kokemukset"

ViestiKirjoittaja Hermes » 09.07.2015 21:15

Ehkä tässä yhteydessä sublime tarkoittaa jotain sellaista väliaikaista tunnetta, että wow maailma on niin ihmeellinen. Vähän kuin illan ensimmäinen tuoppi juuri oikeassa paikassa, ajassa ja tilanteessa.
Hermes
 

Re: "Ylevät kokemukset"

ViestiKirjoittaja Hermes » 10.07.2015 20:21

Flower kirjoitti:
Hermes kirjoitti:Uskon kyllä, että ihmisillä on erilaisia "yleviä", "taiteellisia", euforisia tai "uskonnollisia" kokemuksia. Itse asiassa uskon, että suuri osa omasta psykologiastani perustuu siihen, että yrittänyt etsiä juuri niitä kokemuksia ja tehdä niistä enemmän arkipäivää. Toivottavasti olen nykyään hieman tasapainoisempi tai järkevämpi tuon suhteen kuin olin parikymppisenä.

Tarkoitatko, että pyrit lisäämään arkeesi yleviä kokemuksia vai, että pyrit ylevöittämään arkikokemuksia?


Tarkoitan kenties molempia asioita. Tahdon ylevoittaa tai alevoittaa arkipäiväiset kokemukseni niin, että jokapäiväinen kokemukseni maailmasta on tavallaan optimaalinen. En ole varma, onko se myös jotenkin itsekästä, että hakee sellaista jatkuvaa lievää euforiaa, hyvän olon tunnetta, yms? Koen kuitenkin, että olen paljon ystävällisempi ja mukavampi muita ihmisiä kohtaan silloin kun koen olevani myös itse mukavassa olotilassa.
Hermes
 

Re: "Ylevät kokemukset"

ViestiKirjoittaja Maaria » 11.07.2015 21:46

Tänään itkin meren rannalla, itkin koska oli niin kaunista. Meri vyöryi rantaan ja vuoret siinsivät edessä. Ajattelin jo etten itke enää Norjassa, kun olen paatunut, mutta tein sen taas, itkin. En tiedä mikä kokemus se oli. Olin toisaalta väsynyt ja myös surullinen läheisen ihmisen vuoksi. Ehkä minä vain hiljaa ymmärsin, että elämä vaikkakin on kaunista, kuten maisema ympärilläni, on myös hyvin julmaa. Totesin sen ilman itsesääliä, oivalsin vain, että näinhän se joskus on.
Maaria
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron