Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivillä liikaa serotoniinia

Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivillä liikaa serotoniinia

ViestiKirjoittaja toope » 20.06.2015 10:55

Miksi toiset saa jauhaa paskaa ja toiset ei

_____________________________________________________________________________________________________________________________________
Psykoptologia 22.6.2015 22:44
_____________________________________________________________________________________________________________________________________

Tutkimus: Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivillä liikaa serotoniinia
TIEDE 19.6.2015 23:02 Jani Kaaro Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja HS:n avustaja http://www.hs.fi/tiede/a1434682586691

Tuore tutkimus antaa mullistavaa tietoa sosiaalisten tilanteiden ahdistuksen ja serotoniinin yhteydestä.

Aiemmin on ajateltu, että sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta kärsivillä olisi aivoissa serotoniinivaje. Ruotsalaistutkimuksen mukaan asia on kuitenkin päinvastoin, eli oireet ovatkin yhteydessä yliaktiiviseen serotoniinijärjestelmään ja serotoniinin liikatuotantoon.

Suuri osa ihmisistä pelkää jossakin määrin sosiaalisia tilanteita kuten julkista esiintymistä. Pienellä osalla pelko kehittyy täysimittaiseksi sosiaaliseksi fobiaksi, jossa ihmiset välttelevät kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita ja voivat eristäytyä kokonaan.

Uppsalan yliopiston tutkimuksessa seurattiin edistyneillä menetelmillä aivojen serotoniinin kemiallista signalointia sosiaalisesta fobiasta kärsivillä ja terveillä verrokeilla. Tutkijat havaitsivat, että fobiasta kärsivien mantelitumake tuotti enemmän serotoniinia kuin niiden, joilla pelkoja ei ollut. Mitä enemmän mantelitumakkeessa oli serotoniinia, sitä suurempi oli potilaiden ahdistus.

Löytö on yllättävä, sillä tähän asti sosiaalisten tilanteiden pelkoa on lääkitty SSRI-mielialalääkkeillä, jotka nimenomaisesti lisäävät serotoniinin määrää aivoissa. Jos sosiaalisten tilanteiden pelko pahenee serotoniinin määrän myötä, miten serotoniinia lisäävä lääkeaine voi tutkitustikin lievittää ahdistusta?

Päätutkija Andreas Frick vastaa, että syytä ei tiedetä. Hän kuitenkin muistuttaa, että kyse ei varmastikaan ole vain siitä onko serotoniinia paljon vai vähän. Frickin mukaan SSRI-lääkkeet vaikuttavat noin pariinkymmeneen serotoniinireseptorin alatyyppiin, ja ahdistusta lieventävä vaikutus voi löytyä näiden alatyyppien monimutkaisista vuorovaikutussuhteista.

Tutkimuksen julkaisi JAMA Psychiatry. http://archpsyc.jamanetwork.com/article ... id=2319711
Serotonin Synthesis and Reuptake in Social Anxiety Disorder A Positron Emission Tomography Study
Viimeksi muokannut toope päivämäärä 21.06.2015 16:27, muokattu yhteensä 2 kertaa
toope
 

Re: Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivillä liikaa serotoniin

ViestiKirjoittaja toope » 20.06.2015 10:56

..
Viimeksi muokannut toope päivämäärä 20.06.2015 21:44, muokattu yhteensä 1 kerran
toope
 

Re: Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivillä liikaa serotoniin

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 20.06.2015 13:13

Samaa tarkoitetaan.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivillä liikaa serotoniin

ViestiKirjoittaja Mirri » 20.06.2015 17:49

Toivottavasti uudesta tutkimuksesta ei vedetä hätiköityjä johtopäätöksiä sillä seurauksella, että SSRI- ja muu depressiolääkitys lopetettaisiin turhana sosiaalisen ahdistuneisuuden ja -pelon hoidossa. Liikaa serotoniinia tai ei, depressiolääkkeet voivat oikeasti auttaa kyseisessä pelossa/ahdistuksessa.

Minä sain kokemukseni aikana, jolloin ei vielä tiedetty asiasta juuri mitään.
Töissä 'ihmisten ilmoilla' oli helpompaa lääkityksen kanssa kuin ilman sitä. Asia ilmeni niin, että joskus lopettelin trisyklistä masennuslääkettäni huonoilla seurauksilla. 'Stressivatsan' oireet lisääntyivät; maha meni jännityksestä kuralle ja istuin pytyllä ripuloimassa juuri kun minua olisi työssä tarvittu aivan muualla...
Jossakin vaiheessa trisyklinen lääke vaihdettiin SSRI-lääkkeeseen. Sitäkin olin lopettelemassa tarpeettomana ja huomasin samojen kiusallisten 'stressivatsa' -oireiden palaavan. Muutenkin 'esiintymisjännitys' ja hermoilu 'ihmisten edessä' lisääntyivät entiselleen ilman lääkitystä.
Masennukseni on tarvinnut lääkehoitoa, ja lääkehoidon myönteisenä sivuvaikutuksena sain sen, että työssä 'esiintyminen' muuttui ihanan helpoksi - jännittyneisyys hermoilevine vatsoineen oli muisto vain.

Tässä oli oleellista se, että niin trisyklinen kuin SSRI vaikuttivat samoin, mutta SSRI (minulla sertraliini) on ollut tehokkaampi 'esiintymisjännityksen' vähentäjä. Plasebo-vaikutuksesta on turha puhua, koska enhan minä siihen aikaan tiennyt depressiolääkitysteni voivan lievittää sosiaalista ahdistusta. Huomasin asian käytännössä ja kantapään kautta.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: ,

ViestiKirjoittaja Mirri » 20.06.2015 22:06

Toope, miksi poistit otsikon ja aloitusviestin?
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: ,

ViestiKirjoittaja toope » 20.06.2015 22:09

Siksikö vituttaa sun kaksinaamaisuus.
Ilmoita ylläpitoon.
toope
 

Re: ,

ViestiKirjoittaja Mirri » 20.06.2015 22:12

toope kirjoitti:Siksikö vituttaa sun kaksinaamaisuus.
Ilmoita ylläpitoon.

Harmi. Otsikon ja aloitusviestin aihe oli täyttä asiaa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: ,

ViestiKirjoittaja Mirri » 20.06.2015 22:42

Sateentekijä, viestisi on turha ja tarpeeton. Sotkee vain lisää tätä ketjua, jonka aihe on tärkeä.

Sosiaalisten tilanteiden pelot, sosiaalinen ahdistuneisuus, ja niiden lääkehoito. Onko SSRI-lääkitys kyseisessä ongelmassa sopiva vai eikö ole; siinä tämän ketjun pulma. Minun ymmärrykseni mukaan.
Aloitusviestissä ollut artikkeli kertoi asiasta vaikka mitä, muttei päästä lukemaan ennen kuin joku kaivaa artikkelin jostakin esille ja laittaa/linkittää tänne.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: ,

ViestiKirjoittaja Ryysy » 21.06.2015 02:04

Mitään vaikutuksia en sosiaalisten tilanteiden pelkoon ole SSRI:llä havainnut olevan. Mutta hyvä jos auttaa joillakin. Masennukseen käsitykseni mukaan auttoi. Ainoa mikä sosiaalisten tilanteiden pelkoon (minulla) auttaa on bentsodiatsepiinit, alkoholi ja tottuminen. Betasalpaajat auttavat myös kaiketi joihinkin oireisiin. Imodium auttaa myös. Ja joillakin ihan oikeasti myös luonnontuotteet. Pääasia, että apu löytyy. Bentsodiatsepiinien demonisointi on kuitenkin johtanut siihen, että aina kun niitä terveydenhuollossa (tai missä vain) kytätään, saan automaattisesti päähäni absurdin ajatuksen siitä, että ihmiset haluavat tuhota elämäni. Nyt olen sitten keksinyt, että terapiallakin voisi tätä ehkä hoitaa.

Kiinnostaa tämä aihe. Sosiaalisten tilanteiden pelkoahan on hyvin monenlaista.
Ryysy
 

Re: ,

ViestiKirjoittaja toope » 21.06.2015 09:19

Mirri kirjoitti:Sateentekijä, viestisi on turha ja tarpeeton. Sotkee vain lisää tätä ketjua, jonka aihe on tärkeä.

Mutta et viitsinyt sitä ilmoittaa ylläpitoon? Vaan annoit uskolliselle lukijallesi tilaisuuden poistaa herjat.
toope
 

Re: ,

ViestiKirjoittaja Mirri » 21.06.2015 11:35

Toope, aiotko vielä kauankin jatkaa ilkeilyäsi?
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: ,

ViestiKirjoittaja toope » 21.06.2015 11:40

Aivan mulla on ilkeilyä, sulla on kantelua ylläpidolle vai mitä lieneen onkaan. Perseennuolentaa ehkä.
Lopetan tähän mutta emmeköhän kohta taas palaa asiaan, kun katsot aiheelliseksi kannella minusta ylläpidolle.
Kun saisi sut panna vihamieheksi, olisin ikionnellinen.
toope
 

Re: ,

ViestiKirjoittaja Mirri » 21.06.2015 11:44

Toope, lupaan ilmoittaa ylläpitoon, jos näen jonkun nimittävän sinua älykääpiöksi.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: ,

ViestiKirjoittaja toope » 21.06.2015 14:12

Eihän se ole nimittelyä vaan totuus minusta ja ylläpito sen tietää, joten ei tarvihe sitä erikseen hänelle ilmoittaa.

Mutta olisiko mulle voitu antaa tilaisuus poistaa älykääpiö-sana, kuten annat muillekin mahdollisuuden korjata viestiään tai peräti sen poistaa. Mun kohdalla tietenkin kannattaa nostaa sanasta älämölö eli provosoida, koska sinä hyvin tiedät että asia vituttaa mua pitkään ja hartaasti.
toope
 

Re: ,

ViestiKirjoittaja Gabriel » 21.06.2015 14:46

https://www.youtube.com/watch?v=1VmbzpXh_rc

Kummeli- Jaakko Parantainen ja älykääpiöt 2:43
Gabriel
 

Re: ,

ViestiKirjoittaja Hermes » 21.06.2015 14:48

Ryysy kirjoitti:Imodium auttaa myös.


Oletko kokenut, että Imodium auttaa noissa asioissa? Monessa lähteessä lukee, että Imodium on opiaatti, joka vaikuttaa vain vatsassa eikä ollenkaan keskushermostossa. Nykyään lääkityksessä panostetaan paljon juuri SSRI-lääkkeisiin ja "atyyppisiin" neurolepteihin, mikä johtuu osaksi lääketehtaiden ja psykiatrien tahdosta. Esimerkiksi bentsot ja opiaatit ovat edelleen oikein käytettynä parhaita lääkkeitä joihinkin asioihin. Noihin lääkkeisiin toki liittyy väärinkäyttöpotentiaali, mutta niiden käyttöä on kenties liiaksikin demonisoitu.
Hermes
 

Re: ,Paskanjauhantaa

ViestiKirjoittaja toope » 21.06.2015 16:28

toope kirjoitti:.Miksi toiset saa jauhaa paskaa ja toiset ei

Tosiaan toivon, että MUN aloittamassa ketjussa pysytään aiheessa eli aiheeni on paskanjauhanta. Jos aihe ei kelpaa, tehkää oma ketjunne.
toope
 

Re: ,Paskanjauhantaa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 21.06.2015 17:04

Olen kuullut, että risiiniöljy auttaa yskään.
Hilppa
 

Re: ,Paskanjauhantaa

ViestiKirjoittaja toope » 21.06.2015 17:11

Mutta basilikaöljyllä ei voi paistaa kukkakaalta.
toope
 

Re: ,Paskanjauhantaa

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 21.06.2015 17:14

Harmi.
Helmenkalastaja
 

Seuraava

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa