Ryysy kirjoitti:Miten se kehittyi, millaisia oireita, mitä tilanteita?
- -
— tarkasti en muista kaikkia tilanteita enkä niiden yksityiskohtia. Olin lapsena vaihtelevasti normaalin ulospäinsuuntautunut, mutta myös ujo.
— kun koulukiusaaminen ja kiusaaminen kotona (eräiden sukulaisten toimesta) alkoi, tulin vähitellen ahdistuneemmaksi. Muutaman vuoden kuluttua se loppui ja palauduin lähes normaaliksi. Opiskelujen alkuvaiheessa koin kaikenlaisia elämänmullistuksia ja vanha ahdistus palasi kunnes siitä tuli sietämätöntä enkä enää kyennyt selviytymään esimerkiksi esiintymistilanteista enkä kohta mistään muustakaan. Lopulta tulin diagnosoiduksi ahdistuneisuuden ja masennuksen vuoksi.
— pääsin terapiaan ja sain myös lääkityksen. Palauduin sellaiseksi normaaliksi, joka olin ollut aiemmin.
— sosiaalinen fobia oli mielestäni sidoksissa ahdistukseen ja masennukseen. On vaikea erottaa niitä toisistaan. Ahdistuneena ei esimerkiksi tunnu miellyttävältä syödä samassa pöydässä muiden ihmisten kanssa ja olo tuntuu varmaan samalta kuin sosiaalisesti foobisella, joka pelkää muita ihmisiä. Ahdistuneena voi pelätä vaikka sitä, että oma ahdistus näkyisi jotenkin ulospäin. Sinänsä hullua, koska ei oloa voi suoraan kukaan nähdä, jos ei itke tai naura tai muutoin osoita oloaan ja on suhteellisen ilmeetön. Voimakkaassa ahdistustilassa sekin voi tosin olla vaikeaa (ihan vain paikallaan olo).