"Kaksuuntaisesta" kärsivä tarinoi

[Psykopatologia]

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä:
"Masentuneenkin työpanos olisi hyvä saada käyttöön"
URA 16.6.2015 14:00 Hanna Kärppä HS http://www.hs.fi/ura/a1305963275492?ref ... nettu-aihe

[Kuva] Kaksisuuntainen mielialahäiriö jää helposti tunnistamatta, koska työelämä kannustaa ylivireyteen.

Isa Merikalliota oli aina pidetty tehokkaana ja aikaansaavana työntekijänä. Rohkeana muiden innostajana, avoimena ja sosiaalisena.

Tosiasiassa strategiakonsulttina, yritysjohdon valmentajana ja tietokirjailijana työskentelevä Merikallio oli tuntenut olonsa jo jonkin aikaa masentuneeksi. Hän ei ollut kuitenkaan osannut yhdistää ylivirittyneistä olotilaansa ja masennustaan. Merikallio kärsikin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

”Olin helpottunut siitä, että ymmärsin, miksi olin toiminut kuten toimin. Samaan aikaan olin kuitenkin järkyttynyt. Ensimmäinen ajatukseni oli, miten mielisairas voi toimia asiantuntijatehtävissä?”

Kaksisuuntainen mielialahäiriö jää helposti huomaamatta. Todellisuuden taju ei katoa, ja mielen valtaa hypomaanisen vireä olotila. Toisinaan pinnalle nousevat masentuneisuuden oireet on yksinkertaista sekoittaa kaamosmasennukseen ja väsymykseen.

Merikallion kaksisuuntainen mielialahäiriö huomattiin vahingossa. Naisen oli tarkoitus tutustua työmielessä asiakkaille suositeltavaan aivojen terveydentilaa mittaavaan palveluun, jolla voitiin tutkia esimerkiksi stressiä.

”Elämäntapahtumien vuoksi tunsin itseni hyvin masentuneeksi. Mittauksissa kuitenkin selvisi, että masennus ei ollut tavanomaista, vaan siihen liittyi myös ylivireyttä. Aivotutkijoiden havaintojen jälkeen psykologi ja neurologi vahvistivat epäilyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä”, Merikallio kertoo.

Merikallio huomioi, että kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyviä hypomaanisia oireita oli alettu pitää jopa tavoittelemisen arvoisina ominaisuuksina työelämässä. Työntekijöiltä odotetaan yliviritteistä aikaansaamista, mutta rauhoittumiselle ja palautumiselle annetaan vähän aikaa.

Silloin naisen mieleen nousi ajatus: työelämän meno tuntuu nykyään sairaalta.

”Tiedän, että on yllättävän yleistä yritysten johtoryhmissä, että meno on hyvinkin hypomaanista, ja loppuorganisaatio yritetään saada tähän mukaan. Työnteko on jatkuvaa muutosta, mennään täysillä eteenpäin, ei enää katsota taakse, tehdään pitkiä päiviä kellon ympäri. Tällöin syntyy hätiköityjä päätöksiä, ja ihmiset palavat loppuun.”

Merikallion mukaan hälytyskellojen tulisikin soida, kun omassa päässä ja ympäristössä ei ole enää tilaa havainnoimiselle ja palautumiselle, maltillisuudelle ja pitkäjänteiselle suunnittelulle.

Lähes puoli miljoonaa suomalaista syö mielialalääkkeitä. Masennus on kansantauti, josta kuitenkin yhä vaietaan työpaikoilla.

Vaikeneminen koskee muitakin kuin suomalaisia, sillä mielenterveysasioista puhuminen on eurooppalaisella tasolla iso haaste. Amerikassa mielenterveysdiagnooseista puhutaan sen sijaan avoimesti: oman mielen hoidattaminen koetaan ylellisyydeksi.

”Meillä luterilainen suorituskeskeisyys yhdistyy vaikenemisen kulttuuriin. Suomessa tulisi kuitenkin keskustella siitä, miten masentuneenkin työpanos saataisiin käyttöön. Työntekijöillä pitäisi olla mahdollisuus joustoon ja kevennettyyn työaikaan, ihmisten terveyteen tulisi suhtautua lempeämmin. Nyt ihmiset jäävät yksin ongelmiensa kanssa, syrjäytyvät, ja kynnys palata töihin kastaa ylittämättömäksi”, Merikallio pohtii.

Myös töistä pois jääminen mielialahäiriön vuoksi koetaan liian isoksi hypyksi: töissä sinnitteleminen on helpompaa. Monen hermot venyvät kuitenkin niin äärilleen, että he palavat loppuun.

Merikallion mielestä ensisijassa tarvittaisiinkin avointa, julkista keskustelua siitä, miten mielenterveyden ongelmiin suhtaudutaan työpaikalla. Yhdessä tulisi myös kehittää konkreettisia keinoja, miten toimia töissä, kun mieli väsyy – ei vain tyytyä vaikenemaan ja katoamaan työyhteisöstä.

”Jos kätesi menee poikki, tilanne on täysin toinen: sinulle keksitään vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa työ, ja annetaan aikaa toipumiselle. Tarvitsemme työaikojen ja -tapojen joustoa, sekä sitä, että omaa työtään voisi tarvittaessa muovata toisenlaiseksi.”

Myös työtovereiden osoittama tuki ja apu ovat tärkeitä. Muuri sairaiden ja terveiden työntekijöiden välillä tulisi purkaa, ja jokaisen työpanos nähdä merkityksellisenä.

Avoimen keskustelun lisäksi Merikallio toivoisi ihmisten arvostuksen nousua: että elinvoiva ihminen tuottaa myös parempaa tulosta.

”Toivoisin myös asiakaspuolen arvostuksen nousua: että asiakkaille annettaisiin enemmän aikaa, oli kyse sitten terveydenhuollosta tai tavanomaisesta asiakaspalvelusta. Että ihmisten työstä saataisiin paras irti, eikä eniten. Työn laatu korvaisi tehokkuuden, jolloin työn tulos olisi myös parempi ja ihmisten hyvinvointi lisääntyisi.”

Kun Merikallio sai diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, hänellä oli onnea matkassaan. Yrittäjällä kun on mahdollisuus vaikuttaa itse työhönsä.

”Lyhensin työpäiviäni ja väljensin kalenteriani. Jos olisin ollut palkkatöissä, olisin luultavasti ottanut sairaslomaa, ja kynnys töihin palaamiseen olisi kasvanut suureksi. Sen sijaan pystyin jatkamaan töitä kevennetysti.”

Ja miten kävi työtehokkuuden?

”Työsuoritteeni pysyi kaiken lisäksi yhtä hyvänä – työn laatu korvasi määrän.”

[Psykopatologia]

Joku voi kirjoituksen pohjalta luulla, että valmentaja sairastui maanis-depressiiviseen psykoosiin.

[Hilppa]

Niin voi. Mutta tekstissä puhuttiin koko ajan hypomaniasta/hypomaanisuudesta. Ihan kohtuullisen luettava tarina.

Maanisesta psykoosista selviytyminen on huomattavasti mutkikkaampi tilanne. Paraneminen ja töihinpaluu voi kestää kuukauden tai jopa kuukausia ja riippuu paljolti myös työtehtävistä.

[Ryysy]

Työelämässä puhutaan ehkä jonkin verran (mutta silti melko vähän) masennuksesta. Sinänsä ehkä hyväkin, että tuosta voi luulla, että henkilö kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä (ykköstyypin), niin ennakkoluulot saattavat hälvetä enemmän. Kokemuksesta voin sanoa, että älkää jumaliste menkö töissä kertomaan, että "olen sairastanut psykoosin" - se, miten ihmiseen suhtaudutaan muuttuu täysin. Esim. hoitoalan "olen muuten kärsinyt psykoosin" harjoittelijoille kirjoitetaan lausuntoja, joissa suositellaan alanvaihtoa jne. (Selän takana puhutaan sitten vielä enemmän.) Totta kai sellainen lausunto harjoittelusta voi tulla muutenkin, mutta tulee taatusti tehokkaammin, mikäli menee suunsa avaamaan.

Älkääkä vaan menkö sanomaan _mitään_ siitä, että syötte lääkkeitä. Masennuslääkkeen syönnin voi ehkä kertoa. Ehkä. Ja mielellään niin, että "olen kärsinyt masiksesta, en kärsi enää, silloin kokeilin masislääkkettä". Myös "pilleristeistä" ym. puhuminen on täyttä arkea.

Kaikki mitä ihminen tekee tai miten toimii katsotaan "tämä henkilö on hullu"-silmälasien läpi. Itselle menee tosin toisin päin... katson myös lasien läpi, mutta positiivisella mielellä, että joku on pystynyt vaikeista asioista puhumaan.

Tietenkään perheväkivallasta ym. ei myöskään kannata puhua. Kyllä kaikki sen huomaavat muutenkin! Jos koiranpentu raapaisee naamaasi, olet automaattisesti "on tainnut taas saada viikonloppuna turpaansa"-puheiden kohde.

Saa olla todella onnellinen, jos on sattunut pääsemään työpaikkaan, jossa ihmiset osaavat suhtautua mt-asioihin hyvin! Anteeksi tämä paasaus, kunhan vaan avaudun...
___

Tässä oli vissiin tarkoitus spekuloida sitä onko koko kaksisuuntaista (kakkostyypin) olemassa... ja vertailla sitä syklotymiaan (tms.) tai pers.häiriöön tai adhd:hen. Mutta onneksi en ole asiantuntija.

[Hilppa]

Onko hoitoalalla enemmän pahan puhumista työkavereiden yksityisasioista, kuten sairauksista, kuin muilla aloilla? Ovatko suorasukaisempia? Akateemisilla aloilla, jollaiselta itselläni on enemmän kokemusta, yleensä hienotunteisesti vaietaan hankalista asioista, mikä voi myös olla kiusallista osapuolten kannalta.

Joskus jotkin asiat tulevat ilmi, vaikka ei kertoisikaan, ja sitten niiden kanssa on vaan elettävä. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on kuitenkin sellainen, joka ei häiritse työn tekemistä ainakaan kaikissa ammateissa, mikäli potilaalle sopiva lääkitys ja hoito on löydetty. Usein käy niin, että sopivan lääkityksen ja hoidon löydyttyä oireeton jakso on pitkä, eikä työnantajallakaan ole oikeutta syrjiä sairauden perusteella.

[Ryysy]

Monilla ei-akateemisilla naisvaltaisilla (?) aloilla on ainakin, kuten soppakeittiöillä myös ja kaikkialla varmaan, missä on mahdollisuus löpistä. Ollaan aina hyvin tietoisia kaikista ja kaikesta. Pääasia, että toisten asioista. Naisvaltaisella alalla en sitten tässä yhteydessä tarkoita sitä, että naiset puhuvat potaskaa, vaan myös miehet ovat hyvin mukana näissä keskusteluissa. Mutta varmaan hoitoalalla yms. ihmisen terveydentilaa punnitaan vielä aivan erityisellä tavalla.

[Psykopatologia]

Nyky-diagnostiikassa on paikallaan erottaa bi-I ja bi-II, jota ei välttämättä kuitenkaan pidetä "helpompana".

[Psykopatologia]

Niin kai tarkoitetaan, mikä on ihan huuhaata, ja "epäilýttävä" on koko kirjoitus.

[Psykopatologia]

Menestyvä konsultti ei enää kutsu ketään hulluksi: sairastui itse

Aiemmin Isa Merikallio kaahasi pyörällä ilman kypärää liikenteen seassa ja meni naimisiin lyhyen seurustelun jälkeen. Nyt hän osaa painaa jarrua, kun hypomania lähtee viemään häntä.

ELÄMÄ 9.7.2015 2:00 Päivitetty: 9.7.2015 7:03 Janne Salomaa http://www.hs.fi/elama/a1436324103111?r ... tuimmat-#1
(- -)

[Ryysy]

Hyvä, kun tarinoivat! Tuleepahan normaalista 'hullua' ja 'hullusta' normaalia!

Kauhea ainakin tuo meininki nykyään tuolla päihdepuolella. Oikein huomasin kun sain yhden pienen raksi ruutuun joo- tai ei-kyselyn, että tätä en haluu täyttää, kun just tasan tarkkaan tiedän, mitä tässä haetaan. Ne kaikki laput täytetään psykiatria tai päihdelääkäriä varten kai koska "kuuluu". Täytin kyllä korostetun "ei, minulla ei ole kaksisuuntaista"-asenteella sen. Muistan siitä jonkin loppukysymyksen vielä 'ovatko nämä oireet ilmenneet saman ajanjakson sisällä', vastasin todellakin EI, vaikka niin olisi voinut ollakin. Harmi kun en muista, mitä siinä kysyttiin, mutta nukkumisesta ja alkoholista ja kaikesta (varmaan jopa shoppailusta). Kauheeta jos olisin tuollaisen lapun täytön perusteella saanut kouraan jonkin tasaavan lääkereseptin. Hyh!

Onneksi kakkostyypin kaksisuuntaista voi pitää elintapamuutoksilla kurissa, kuten viimeisimmässä jutussa kerrotaan.

[Ryysy]

Miksi hypomania on sairaus? Hypomania ei ole sairaus, vaan mielentila. Seuraavaksi tuo kohtu-känni-kirjoittaja voisi kirjoittaa siitä, kuinka Suomessa ei saa olla iloinen ja toimelias paitsi sairaana!

[Hermes]

Oman kokemukseni mukaan nykyinen kaksisuuntaisen diagnosointi terveyskeskuksissa ja poliklinikoilla on enemmän sen kaltaista, että annetaan pari jonkinlaista viiden kohdan raksituskyselyä, joihin potilaan pitää vastata. Minulle joku arvauskeskuksen hoitaja piirsi viivan ja siihen päälle sellaisen "sinikäyrän". Hän yritti kysyä, että ovatko oireeni sellaisia, että ne vaihtelevat tällä tavalla. En osannut suoraan vastata noin yksinkertaistettuun kysymykseen olotiloistani. Hänen kirjoittamissa papereissa sitten luki, että "potilaalla on ongelmia hahmottaa omia tunnetilojaan" ja seuraava lääkäri oli sitten laittanut diagnoosiksi "kaksisuuntainen mielialahäiriö". Nykyään pidän tuollaisia testejä loukkaavina ja sanon sen suoraan minua hoitavalle taholle.

[Psykopatologia]

Näinhän sitä paljolti diagnosoidaan.

Ei ihme, että kiihkomasennusmielitauti on levinnyt kuin Elanto maaseudulla.

[Ryysy]

Pateettinen maailma. "Diagnosointi" tuntuu välillä siltä kuin joku antaisi identiteetin tarjottimella.

Kaipaisin listan, mitä aikuinen saa tehdä ja mitä hän ei saa tehdä; millaisista asioista hän saa saada todella hyvän ja ihanan mielen ja virtaavan toimeliaisuuden ilman, että hän on "hypomaaninen". Hirveä yleistys tiedossa: luulen, että suomalaisille olisi muutenkin tosi vaikea iloita asioista, elää hetkessä ja nauttia, (koska paska tulee aina lopulta ja) kun olemme kuulemma niin melankolinen kansa. Sitten kun joku yksilö on viimein antanut itselleen 'luvan' elää, olla olemassa, nauttia, toimia, toteutua, niin hän onkin... mahdollisesti hypomaaninen. Ei mitään järkeä.

Kyllä sen ymmärrän, että esim. yli varojen elämisen suhteen pitäisi tehdä jotain... mutta lääkepaketilla se on kai edullisinta hoitaa. Senkin tajuan, että jotkut ihmiset varmasti hyötyvät siitä, että tiedostavat heillä olevan hypomania. Siinä mielessä kai on hyväkin, että näitä diagnooseja tehdään. Vaikeassa elämäntilanteessa myös lääkkeet voivat olla se ainut apukeino, ja muussakin. Mutta nyt taidan puhua taas itsestäni...

Tietääkö joku, millä lääkkeillä kakkostyypin kaksisuuntainen hoidetaan?

[Hermes]

Tietääkö joku, millä lääkkeillä kakkostyypin kaksisuuntainen hoidetaan?

Nykyään varmaan usein kokeillaan uudempia neurolepteja, kuten Seroquel (Ketipinor) tai Abilify. Sitten kokeillaan jotain lamitriginen kaltaisia lääkkeitä, joita käytetään usein myös epilepsian hoitoon. Varmaan joillekin kokeillaan edelleen litiumiakin. Ja tietysti tuon diagnoosin saaneet usein käyttävät myös esimerkiksi SSRI:tä, bentzoja, Lyricaa ja niin edelleen.