Psykopatologia.munfoorumi.com

Istuin nokatusten nuoren naisen kanssa. Keskustelimme asioista ja meillä oli hauskaa. Kohotin kättäni läpsäistäkseni naista leikkisästi olkapäähän, hän väisti vaistomaisesti luullen että lyön. Me molemmat hämmennyimme. Minä naisen reaktiota ja hänkin omaansa. Myöhemminen nainen on pyytänyt minua pari kertaa kahville ja kerran syömään. Olen mennyt. (Olemme virallisella taholla paljon tekemisissä toistemme kanssa). Hän on kertonut elämästään, isästään ja aviomiehestään.
Meillä on hauskaa keskenämme ja nauramme paljon, vakavaakin tulee joskus puhuttua.

Pelko on kuitenkin se joka monen ihmisen elämässä hallitsee niin kotona kuin työssäkin.

Nykyinen taloudellinen tilanne, irtisanomisuhka ja toistuvat leikkaukset ei paranna tilannetta vaan moni ihminen elää jatkuvassa pelossa joko perheensä tai työyhteisönsä taholta.

Pelko leikkaa tulokset aina.
Lapsi ei opi pelolla, eikä työntekijästä tule tuottavaa pelolla. Vaimokaan ei rupea pelolla anteliaaksi.

Kerro ajatuksiasi pelosta. Tämä oli pohjustusta aiheeseen ilman kummempaa päämäärää.

Hyvä aloitus. Minä pelkään yksin jäämistä ja läheisten menetystä. Oikeastaan olen elänyt elämäni peläten.
Tiedän olevani negatiivinen, mutta sellaista se on ollut. Pelko on muuntautunut ahdistukseksi ja eräänlaiseksi rauhattomuudeksi. Toisaalta pelkään tuhoavani kaiken mihin kosken, pelkään tunteitani.
Pelkään ihmisiä. En halua sellaiseen työhön, jossa on paljon ihmisiä. Lähinnä pelkään niitä omia tunteita, mitä ihmiset minussa herättävät, enkä oikeastaan ihmisiä. Pelkään oikeastaan kaikkea. Yritän mm. joogaamalla ja meditoimalla käsitellä näitä pelkoja pois. Asiasta on paljon keskusteltavaa, mutta en saa nyt kaikkea ulos.

Ihan hyvä pohjustus, ja aihekin on tärkeä.

Luulen, että tiukimman otteen pelko saa silloin kun sitä käytetään henkilön hallitsemiseen tämän omassa kodissa. Eihän pelko itsessään ketään hallitse tai kontrolloi; pelon synnyttäminen on väline, jota ihmiset käyttävät halutessaan kontrolloida ja hallita toisia. Omassa kodissaan pelolla hallitut ihmiset ovat pelkääjiä; pelko laajenee, syvenee ja yleistyy - levittäytyy kaikkialle oman kodin ulkopuolelle.

Miten yleistynyt ja kaikkialle rönsyillyt lamaannuttava pelko tunnistetaan ja nujerretaan, siinäpä pulma.

löi vai, miten sellaisiin tilanteisiin päädyttiin ja miten hän selitti lyömisensä

Jill kirjoitti:Minä pelkään yksin jäämistä ja läheisten menetystä. Oikeastaan olen elänyt elämäni peläten.
...Pelko on muuntautunut ahdistukseksi ja eräänlaiseksi rauhattomuudeksi. Toisaalta pelkään tuhoavani kaiken mihin kosken, pelkään tunteitani.
Pelkään ihmisiä. En halua sellaiseen työhön, jossa on paljon ihmisiä. Lähinnä pelkään niitä omia tunteita, mitä ihmiset minussa herättävät, enkä oikeastaan ihmisiä. Pelkään oikeastaan kaikkea.

Tästä tulee mieleen pelon kierre, sellainen kurimus joka vain kasvaa ja sitä ei pysty murtamaan.
Kirjoituksestasi tulee tunne, että et ole koskaan noussut pelkoa vastaan konkreettisin toimin. (En tiedä onko näin) Mitä suuremmaksi se pääsee sitä vaikeampi se onn murtaa.

Kerron taas oman tarinan jotta ymmärtäisit mitä tarkoitan. Ekalla luokalla minua kiusattiin koulussa. Ei kaikkien toimesta vaan kolmen muun lapsen toimesta. Minua ruvettiin karttamaan välitunnilla kun kiusaajat aina tuli. Lopulta jäin yksin ja piileskelin koulun takana ym. Joskus myöhästyin jopa tunnilta kun en kuullut kellojen soivan. Yhtenä päivänä kuitenkin mursin sen pelontunteen. Lennätin pääpukarin ketoon ja hän juoksikin karkuun itkien ja kaksi muuta ryntäsi kantelemaan välituntivalvojalle. Jouduin rehtorin puhutteluun, sain rangaistuksen ja kukaan ei uskonut tarinaani. Kukaan ei ollut havainnut minuun kohdistuvaa kiusaamista, mukamas.

Tuo kuitenkin katkaisi kierteen alkuunsa. Havaitsin, että oikeastaan kukaan, ei kukaan, mahda minulle mitään jos tappelen vastaan. Vastaavia tapauksia on nuoruudessa ollut erilaisissa tilanteissa ja olen huomannut, että edelleenkään kukaan ei mahda mitään, kun taistelen oikeuksieni puolesta. Tuo on älyttömän voimaannuttava tunne, se suorastaan huumaa. Tilanteita tulee joskus aikuisenakin ja monenmoista vääntöä on elämässä ollut, mutta en usko, että olisin näin pärjännyt jos en koskaan olisi ottanut tuota ensimmäsitä askelta.

Kaikki eivät tietenkään kykene taistelamaan fyysisesti, eikä useimmat verbaalisestikkaan, silloin täytyy pyytää apua. Pyytäminenkin on rohkeutta. Maailmassa on oikeasti ihmisiä jotka haluaa ja kykenee, jos joku vain älyää pyytää.

Varmaan kuulostaa tämä standardilänkytykseltä, mutta ehkä tässäkin asiassa voi sattuma vaikuttaa ja muuttaa elämän suuntaa.

.

Jännittäminen, stressi ja pelko. Mikä loppujen lopuksi on noiden ero?

Itse tulkitsen, että stressikin on erääänlaista pitkäaikaista jäytävää pelkoa. Jännittäminenkin mielestäni jonkinmoinen pelon muoto, joka voi sisältää tunteen epäonnistumisesta. Jos näin on, niin pelko on läsnä ihmisen elämässä liki päivittäin.

Itsellä on ollut tapana stressata tulevia asioita (siis pelätä). Pyrin jostain syystä aina ennakoimaan tulevaa ja punnitsen mahdollisia virheskenarioita ja epäonnistumisen mahdollisuuksia, sekä teen niille varasuunitelmia. Vaimo taas on päinvastainen ja stressaa vasta sitten kun asiat tapahtuu. Minulle taas jonkun ongelman tai vahingollisen asian realisoituminen käynnistää toiminnan. Stressi on sen jälkeen poispyyhkäisty useimmissa tapauksissa ja toiminta alkaa, taikka vain hyväksyn tapahtuneen ja sopeudun.

Eli pelko, stressi tai jännittäminen usein kohdistuu asiaan jota ihminen ennakoi, ei konkreettisesti olemassaolevaan. Itselle konkreettisen käsinkosketeltavan ongelman kanssa diilaminen on vähemmän stressaavaa kuin epätietoisuus tai epävarmuus.

Stressi on paine, puristus, prässi, jossa eletään riippumatta siitä 'stressaako' ihminen vai ei. Ehkä sanaa stressaaminen käytetään pelon synonyymina, mutta stressi ei välttämättä ole yhtä kuin pelko. Tosin jatkuva yli voimien käyvä stressi uuvuttaa, sairastuttaa, ja altistaa monenmoiselle, myös peloille.
Pelko taas aiheuttaa stressiä, joten jatkuva pelko voi yksistäänkin altistaa liian suurelle kuormitukselle (stressille) ja sen seurauksena sairastumiselle.

Gabriel kirjoitti:... Kerron taas oman tarinan jotta ymmärtäisit mitä tarkoitan. Ekalla luokalla minua kiusattiin koulussa. Ei kaikkien toimesta vaan kolmen muun lapsen toimesta. Minua ruvettiin karttamaan välitunnilla kun kiusaajat aina tuli. Lopulta jäin yksin ja piileskelin koulun takana ym...

Voi kiesus, että minua tympii tarinat joissa joku koulukiusaamista kokenut ryhtyy opettamaan muita, omien taannoin (esim. 7-vuotiaana) saamiensa kokemusten suomalla syvällä rintaäänellä.

No, voi kiesus, että sinua tympii.

Tympimisestäsi huolimatta kertomus on sen verran ajatuksia herättävä, että siteeraan sen kokonaisuudessaan tähän:

Kerron taas oman tarinan jotta ymmärtäisit mitä tarkoitan. Ekalla luokalla minua kiusattiin koulussa. Ei kaikkien toimesta vaan kolmen muun lapsen toimesta. Minua ruvettiin karttamaan välitunnilla kun kiusaajat aina tuli. Lopulta jäin yksin ja piileskelin koulun takana ym. Joskus myöhästyin jopa tunnilta kun en kuullut kellojen soivan. Yhtenä päivänä kuitenkin mursin sen pelontunteen. Lennätin pääpukarin ketoon ja hän juoksikin karkuun itkien ja kaksi muuta ryntäsi kantelemaan välituntivalvojalle. Jouduin rehtorin puhutteluun, sain rangaistuksen ja kukaan ei uskonut tarinaani. Kukaan ei ollut havainnut minuun kohdistuvaa kiusaamista, mukamas.

Tuo kuitenkin katkaisi kierteen alkuunsa. Havaitsin, että oikeastaan kukaan, ei kukaan, mahda minulle mitään jos tappelen vastaan. Vastaavia tapauksia on nuoruudessa ollut erilaisissa tilanteissa ja olen huomannut, että edelleenkään kukaan ei mahda mitään, kun taistelen oikeuksieni puolesta. Tuo on älyttömän voimaannuttava tunne, se suorastaan huumaa. Tilanteita tulee joskus aikuisenakin ja monenmoista vääntöä on elämässä ollut, mutta en usko, että olisin näin pärjännyt jos en koskaan olisi ottanut tuota ensimmäsitä askelta.

Mirri kirjoitti:No, voi kiesus, että sinua tympii.

Tympimisestäsi huolimatta kertomus on sen verran ajatuksia herättävä, että siteeraan sen kokonaisuudessaan tähän:

Kerron taas oman tarinan jotta ymmärtäisit mitä tarkoitan. Ekalla luokalla minua kiusattiin koulussa. Ei kaikkien toimesta vaan kolmen muun lapsen toimesta. Minua ruvettiin karttamaan välitunnilla kun kiusaajat aina tuli. Lopulta jäin yksin ja piileskelin koulun takana ym. Joskus myöhästyin jopa tunnilta kun en kuullut kellojen soivan. Yhtenä päivänä kuitenkin mursin sen pelontunteen. Lennätin pääpukarin ketoon ja hän juoksikin karkuun itkien ja kaksi muuta ryntäsi kantelemaan välituntivalvojalle. Jouduin rehtorin puhutteluun, sain rangaistuksen ja kukaan ei uskonut tarinaani. Kukaan ei ollut havainnut minuun kohdistuvaa kiusaamista, mukamas.

Tuo kuitenkin katkaisi kierteen alkuunsa. Havaitsin, että oikeastaan kukaan, ei kukaan, mahda minulle mitään jos tappelen vastaan. Vastaavia tapauksia on nuoruudessa ollut erilaisissa tilanteissa ja olen huomannut, että edelleenkään kukaan ei mahda mitään, kun taistelen oikeuksieni puolesta. Tuo on älyttömän voimaannuttava tunne, se suorastaan huumaa. Tilanteita tulee joskus aikuisenakin ja monenmoista vääntöä on elämässä ollut, mutta en usko, että olisin näin pärjännyt jos en koskaan olisi ottanut tuota ensimmäsitä askelta.

Kyllä tympii, koska kyseinen viesti on hyvä esimerkki kirjoittajan asettumisesta toisten yläpuolelle; ohjeet jotka perustuvat kirjoittajan 7-vuotiaana saamiin kokemuksiin on kanonisoitu koskemaan pelkäämistä/pelkoja yleisesti.

Kyllästynyt kirjoitti:Voi kiesus, että minua tympii tarinat joissa joku koulukiusaamista kokenut ryhtyy opettamaan muita, omien taannoin (esim. 7-vuotiaana) saamiensa kokemusten suomalla syvällä rintaäänellä.

Tuo on yksi tarina pelosta.
Minulla ei todellakaan ole kompetenssia neuvoa muita, mutta tarinan voi aina kertoa.
Tämän avauksen idea oli herättää keskustelua pelosta ja jokainen voi halutessaan kertoa jotain tai olla kertomatta. Kokemuksia on varmasti monia ja hyvin erilaisia.

Kysyn nyt kuitenkin, että mikä sinä olet vähättelemään jonkun toisen kokemusta tai pelkoa?
Varmasti sinulla on itselläsi messevämpiä tarinoita kerrottavaksi ja hyviä neuvoja ihmisille.

Palautetta on näköjään annettu ja saatu, mutta kirjoitat siitä huolimatta kuin täysi kusipää.

Gabriel kirjoitti:

Kyllästynyt kirjoitti:Voi kiesus, että minua tympii tarinat joissa joku koulukiusaamista kokenut ryhtyy opettamaan muita, omien taannoin (esim. 7-vuotiaana) saamiensa kokemusten suomalla syvällä rintaäänellä.

Tuo on yksi tarina pelosta.
Minulla ei todellakaan ole kompetenssia neuvoa muita, mutta tarinan voi aina kertoa...

Ainakin minun silmiini sinun kommenttisi vaikuttavat nimenomaan muiden ihmisten neuvomiselta (joihin mielestäni näet olevasi kompetentti omien kokemustesi pätevöittämänä).

Gabriel kirjoitti:... Tämän avauksen idea oli herättää kesksutelua pelosta ja jokainen voi halutessaan kertoa jotain tai olla kertomatta. Kokemuksia on varmasti monia ja hyvin erilaisia...

En ole tuota asiaa kiistänyt tai asettanut kyseenalaiseksi.

Gabriel kirjoitti:... Kysyn nyt kuitenkin, että mikä sinä olet vähättelemään jonkun toisen kokemusta tai pelkoa?...

En minä vähättelekään, päinvastoin. Minusta näyttää ja tuntuu siltä, että sinä vähettelet asettuessasi muiden yläpuolelle heitä neuvomaan.

Gabriel kirjoitti:... Varmasti sinulla on itselläsi messevämpiä tarinoita kerrottavaksi ja hyviä neuvoja ihmisille...

Mielestäni olisi ainakin messevämpiä tarinoita kuin sinun tarjoamasi, mutta muista kokemuksistasihan en tiedä mitään.
En kuitenkaan koe mielekkäänä yleistää omia kokemuksiani koskemaan pelkoja yleisesti, enkä (ainakaan kovin herkästi) halua ryhtyä jakelemaan ohjeita, neuvoja tai muita viisauksia omien kokemusteni pohjalta.

Gabriel kirjoitti:... Palautetta on näköjään annettu ja saatu, mutta kirjoitat siitä huolimatta kuin täysi kusipää.

Kiitos kohteliaisuudesta.

Well, varmasti puheeni saattaa kuulostaa kliseiseltä niiden mielestä jotka painii todellisten ongelmien kanssa. Kirjoitan kuitenkin silläkin uhalla omia kokemuksiani tai mielipiteitäni. Ehkä opin siinä sivussa jotakin ja jos henkilö itse arvoi itseään kommenttini stimulomana niin jo se antaa tietoa ja ehkä ymmärrystä asioihin.

Jos jollekkin tulee tunne, että asetun yläpuolelle niin se ei ole tarkoitus. Olen ehkä siinä mielessä ulkopuolinen enkä osaa asennoitua kaikissa ongelmissa toisen asemaan. Toisaaltaan jos itsellä on elämä suhtkoht hallinnassa niin luulisi sen suuntaisillakin näkemyksillä olevan paikkansa tälläkin foorumilla.

.

Ei ole kiva, jos joutuu olemaan "kylmä rinki perseenreiän ympärillä" (kuten yksi sanoi)
- suhteessa saamaansa palautteeseen.

.

Niin tai näin. Mutta vittu, että ärsyttää, kun joku leuhkii päässeensä niin vähällä kiusaamisesta ja on vain omanarvontuntokin noussut, kun on osannut ja pystynyt antamaan takaisin. Aivan kuin olisi jäänyt kavereilta höykyttäminen kesken.

.

Sävyerot:
1) Henkilö brassailee (oikeasti; asettuu yläpuolelle yms.).
2) Henkilö on (vain) tyytyväinen itseensä joistain aiemmistä toimista ja tuo sen esiin.

"Minä sain Allardtilta erinomaisen."
2) Tulkinta: Ei sen tarvitse brassailla, kun on lisensiaattu ja muuta.
1) Tulkinta: Jätkä brassailee, sillä eihän muilla ole tuommoista!