Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Pinja » 18.05.2015 16:19

Psykopatologia kirjoitti:Varsinkin psyykkisten häiriöiden sairausluonteesta ei ole yhtenäistä käsitystä,
ja useimmista F-luokan diagnooseista voidaan esittää kannanottoja, että ne
eivät ole sairauksia ollenkaan. Kuitenkin niihin sovelletaan usein psykoterapia-
hoitoja, jotka ovat kaikista korvattavista hoidoista kalleimpia.

Esimerkiksi Kelan kuntoutumis-psykoterapioihin on yhä enemmän liitetty työ-
kyvyn ylläpitäminen, ts. veronmaksukyky, koska työkyvyttömyyden hoito on
myös kallista. Kuitenkin Kela-terapioiden hyväksyminen on irroitettu henkilön
tuloista; ts. sekä köyhät että rikkaat saavat sitä suunnilleen yhtä helposti tai
vaikeasti.

Kukapa ei haluaisi olla riittävän terve tai täysin terve. Riittävän terve/täysin terve on totta kai työkykyinen. Minä haluan tulla riittävän terveeksi ja mieluiten täysin terveeksi ja silloin minulla on velvoite hakea työtä tai opiskelemaan. On siis täysin ymmärrettävää, että ajatellaan tulevan veronmaksukykyinen ja sehän tarkoittaa toisin sanoen sitä, että on riittävän terve tai terve mihin psykoterapiassakin pyritään. Sitä voiko tulla terveeksi ei pystytä ikään täysin ennustamaan ennen kuin se tapahtuu. Uskon itseeni ja haluan helvetisti sitä, että minusta tulisi terve ja olen valmis käymään sen edestä psykoterapiassa, kaikki eivät ole valmiita käymään psykoterapiassa ja eivät siten todennäköisemmin parannu ja jäävät mitä varmimmin loppu iäksi työkyvyttömiksi. Haluan kärsimyksistäni eroon vaikkakin sillä kustannuksella, että täytyy mennä töihin tai opiskelemaan. Minusta pitäisi antaa kiitosta meille, jotka viitsimme käydä psykoterapiassa eikä haukkua siitä, että ei maksa itse (kuinka edes voisi maksaa itse, kun ei ole rahaa millä maksaa kallista terapiaa (toisekseen kuka haluaa maksaa rikkauksista huolimatta itse jos saa ilmaiseksikin), tai jotkut olettavat ettei pidä käydä terapiassa jos ei maksa itse sitä, mutta sitten ei tule työkykyiseksikään) tai olisi jo valmiiksi rahantuhlausta, kun toinen vaihtoehto on todennäköisimmin loppu elämän työkyvyttömyys. Minä ajattelen, että ihminen (terveys ja toimintakyky) on tärkeämpi kuin raha, vaikka rahakin on tärkeää. Minulle on tärkeämpää tulla terveeksi kuin raha ja sitten alan itse tuottamaan rahaa itselleni ja maksamaan veroja. Psykoterapeutti on samoilla linjoilla kanssani, että tarkoitus on tehdä minusta työkykyinen eli toisin sanoen mieluiten täysin terve tai riittävän terve. Ihminen ei pysty kaikissa tiloissaan selviämään yksin kuten niin hirveästi oletetaan, sairaana vaan töihin ja sairaus on pelkkää kuvitelmaa ja valhetta tai parannettavissa jippos konsteilla: Ota itseäsi niskasta kiinni! Syö vitamiineja! Ulkoile!, Älä ajattele noin! Et ole oikeasti sairas! ym.
On ihmisiä ja käsittääkseni aika paljon sellaisia, jotka eivät usko psykoterapian apuun ja he ovat niitä pahimpia soimaamaan siitä, että jos ei maksa omia terapioitaan itse.
Pinja
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Gabriel » 19.05.2015 02:08

Niin, siis edelleenkin pitää kysyä miksi ihmiset sairastuu?

Kumpi on kalliimpaa, hoitaa sairastunutta, mahdollisesti työkyvytöntä vai järjestää olosuhteet ja toimintatavat sellaisiksi että ihmiset ei sairastu eli pyrkiä yhteisöissä siihen että yhteisö (mikä tahansa yhteisö) toimii kannustavasti, ei syrjäyttävästi? Tämä on todella vaikeaa ja vaati, että perusajattelussa täytyy tehdä muutos. Työnantajien ja ylipäätään ihmisten täytyy silloin hyväksyä se että perässä vedetään tietty määrä niinsanotusti "kuollutta painoa".
Itse olen sitä mieltä että tietty määrä "kuollutta painoa" täytyy hyväksyä koska se luo yhteishenkeä, sellasta fiilistä että kaveria ei jätetä. Yhteishenki taas toimii suoritteen kannalta positiivisesti, mutta se saattaa kääntyä työnatajaa tai vetävää porukkaa vastaankin. Tavoitehan on kuitenkin se että jokainen kantaa vähintään oman painonsa ja loppupelissä vapaamatkustajia ei hyväksytä jos ne luo liikaa taakkaa muille. Maailma toimii näin ja hakee tasapainoa.

Toisaaltaan, tuleen ei saa jäädä makaamaan ja omassa surkeudessaan ei pidä rypeä. Itsesäälistä ja siitä omasta pystymättömyydestään pitää pyrkiä ulos. Vaikeita asioita, mutta joskus tulee tunne että henkilö on adiktoitunut omassa surkeudessaan rypemiseen, siinä on kiva kelliä niin kauan kuin jostain joku ymmrtäjä löytyy, olkoonkin se sitten vaikka rahalla maksettu ammattiauttaja.

Itsensä tarkkailu itsensä ulkopuolisena olentona on välttämätöntä havainnoimaan omaa toimintaa. Itseensä käpertyminen tekee ajattelusta minäkeskeistä ja lopultakin egoistista ja uhriuttavaa. Oman itsensä ulkoinen tarkkailu avartaa ja auttaa tiedostamaan omaa toimintaa.
Gabriel
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Ryysy » 19.05.2015 02:51

Ammatillisen kohtaamisen etiikka

Jukka Oksanen 22.1.2014 http://ametry-fi-bin.directo.fi/@Bin/c9 ... tiikka.pdf (PDF)

(...)

Sosiaalialan eettinen kommentti

Sosiaalityö yhteiskuntapoliittisena
toimintana ei ole paljonkaan arvoista
ellei sen tekijöillä ole rohkeutta asettua
niiden ihmisten puolelle, jotka eivät
voi puolustaa elämisoikeuttaan
suorituksilla, selviytymisellä tai
kunniallisella elämäntavalla.

(Riitta Granfelt)
Ryysy
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Gabriel » 19.05.2015 04:16

Olen joskus miettinyt että kulttuuri missä elämme on mikä synnyttää näitä ongelmia.
Meillä arvostetaan vapautta, itsenäisyyttä, individualismia kuin esimerkiksia aasiassa asia rakentuu vastuulle, yhteisöllisyydelle ja perhekeskeisyydelle. Kun valtion takaama turvaverkko puuttuu kokonaan ihmisten täytyy tukeitua toisiinsa. Perhe ja suku tulee tässä tilanteessa erittäin merkittäväksi. Autetaan toinen tosiaan, työllistetään perheen ja suvun sisäisesti jne. Toki siitä tulee myös yhteisön luomia paineita, mutta yhteisö yhteisönä selviytyy esimerkiksi lama-ajoista huomattavan nopeasti. Meillä taas vastuu toistemme hyvinvoinnista, työttömyydestä sairaudesta jne. työnnetään yhteiskunnan harteille. Eli kun joku putoo rattailta se ei ole tavallaan läheisiltä pois ja auttaminen esimerkis uuden työpaikan muodossa ei ole niin välttämätöntä.

Uskon että niin kauan kun yhteisössä ja toimintaympäristössä on ne elementit olemassa mitkä synyttää ongelmia niin kauan ongemia on. Eli asialle ei ole mitään tehtävissä jos toimintaympäristö ja enaltaehkäisy ei muutu. Kuinka moni lihava esimerkis oikeesti laihtuu ja pysyy laihana? Paras ehkäisy on ympäristö missä lihavuus ei ole mahdollista.
Gabriel
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja toope » 19.05.2015 06:22

Jos Kyllästynyt saa epäillä tuota Kahviksi, niin minä kirjoitusvirheistä päätellen, epäilen häntä yhdeksi muuksi paluumuuttajaksi.
toope
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Ryysy » 19.05.2015 06:28

Siis Gabrieliln kommentista tuli mieleen:

Yhteisö yhteisönä varmaan selviytyy lama-ajoista nopeasti, kun leikataan ja leikataan, mutta olen jostain saanut käsityksen, että yksilön ja perheen näkökulmasta tarkasteltuna ainakin 90-luvun lama aiheutti monille sen, että jäi joko loppuelämäksi asti velkaa tai sen, että moni ajautui pitkäaikaistyöttömäksi / vaikeasti työllistyväksi.
Ryysy
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Gabriel » 19.05.2015 06:46

toope kirjoitti:Jos Kyllästynyt saa epäillä tuota Kahviksi, niin minä kirjoitusvirheistä päätellen, epäilen häntä yhdeksi muuksi paluumuuttajaksi.

Terve toope, minä epäilen sinua toopeksi.

Missä kohti oli kirjotusvirheitä? Yleensä kirjotan puhekieltä ja minulla ei ole aikomustakaan muuttaa mihinkään.
Gabriel
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Gabriel » 19.05.2015 06:55

Ryysy kirjoitti:Siis Gabrieliln kommentista tuli mieleen:

Yhteisö yhteisönä varmaan selviytyy lama-ajoista nopeasti, kun leikataan ja leikataan, mutta olen jostain saanut käsityksen, että yksilön ja perheen näkökulmasta tarkasteltuna ainakin 90-luvun lama aiheutti monille sen, että jäi joko loppuelämäksi asti velkaa tai sen, että moni ajautui pitkäaikaistyöttömäksi / vaikeasti työllistyväksi.

Joo, näin se varmasti menee ja on tapahtunut, mutta jos yhteiskunnan turvaverkkoa ei ole niin ihminen on silloin perheen ja sukulaisten niskoilla. Silloin tulee paine työllistää ja työllistyä. Henkilö ottaa vastaan mitä tahansa duunia ja on valmis muuttamaankin. Toki siitä seuraa muita ongelmia ja kynnys esim. itsemurhalle madaltuu.
Gabriel
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja toope » 19.05.2015 06:58

Gabriel kirjoitti:
toope kirjoitti:Jos Kyllästynyt saa epäillä tuota Kahviksi, niin minä kirjoitusvirheistä päätellen, epäilen häntä yhdeksi muuksi paluumuuttajaksi.

Terve toope, minä epäilen sinua toopeksi.

Missä kohti oli kirjotusvirheitä? Yleensä kirjotan puhekieltä ja minulla ei ole aikomustakaan muuttaa mihinkään.

Onneksi et epäile tuuveksi. Olet aina niin hupaisa, joku vuosi lupaan nauraa vitseillesi.
toope
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Gabriel » 19.05.2015 07:17

Onko tämä normimenikiä kuinka täällä vastaanotetaan uusia kirjoittajia?

Meinaan vaan että onko kirjoituksissani jotakin loukkaavaa?
Gabriel
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.05.2015 09:37

Kaikki on OK.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 19.05.2015 10:20

Gabriel kirjoitti:... Missä kohti oli kirjotusvirheitä?...

Nopeasti silmäiltynä löysin edellisestä viestistäsi kirjoitus-, kielioppi- tai kirjoitusvirheitä 14 kpl. Yksikään niistä ei selity puhekielen käyttämisellä.

Juu, tiedän kyllä, että tästä viestistäni vasta riemu repeää, mutta itsepä kysyit.
Kyllästynyt
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Gabriel » 19.05.2015 11:29

Kyllästynyt kirjoitti:
Gabriel kirjoitti:... Missä kohti oli kirjotusvirheitä?...

Nopeasti silmäiltynä löysin edellisestä viestistäsi kirjoitus-, kielioppi- tai kirjoitusvirheitä 14 kpl. Yksikään niistä ei selity puhekielen käyttämisellä.

Juu, tiedän kyllä, että tästä viestistäni vasta riemu repeää, mutta itsepä kysyit.

Voisitko kopioida koko tekstin tai tekstin osat tähän ja korjata sen?
Boldata väärinkirjoitetut sanat ja vaikka erivärillä osoittaa kielioppivirheet.

Ihan niinku noin vaan opiksi ja ojennukseksi.
Gabriel
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 19.05.2015 11:44

En koe järkeväksi ryhtyä tässä ketjussa opettamaan suomen kielen kielioppia tai oikeinkirjoitusta.
Kyllästynyt
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Gabriel » 19.05.2015 11:54

Kyllästynyt kirjoitti:En koe järkeväksi ryhtyä tässä ketjussa opettamaan suomen kielen kielioppia tai oikeinkirjoitusta.

No, opeta sitten jossain toisessa, avaa ketju. Mulla nimittäin ei ole suomenkielistä wordiä käytössä jolla voisin tarkistella kirjoituksiani. Oma vika myös on että kirjotan hyvin nopeesti, mikä ei välttämättä ole hyvä, koska sen jälkeen joutuu käyttämään paljon aikaa tekstin tarkistamisessa, mutta jostain syystä haluan sen ajatuksen rungon nopeesti paperille. Korjaan jälkikäteen paljon näppäilyvirheitä, mutta osalle olen ilmeisesti sokea.
Gabriel
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 19.05.2015 12:26

Sopiva ketju löytyy valmiina Vertaistukiosiosta. Olen korjannut viestisi virheet sinne. Ole hyvä!
Helmenkalastaja
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 19.05.2015 12:29

Trisse kirjoitti:Mikä teki pakottavaksi aikanaan lammas-karavaani -heittooni puuttumisen?

Haukut taas väärää puuta.
Kyllästynyt
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Gabriel » 19.05.2015 12:39

Trisse kirjoitti:
toope kirjoitti:Jos Kyllästynyt saa epäillä tuota Kahviksi, niin minä kirjoitusvirheistä päätellen, epäilen häntä yhdeksi muuksi paluumuuttajaksi.

Hä? Ah, hiffasinkin jo :P Jotain tajuan minäkin. Luulin paluumuuton liittyvän Suomeen muuttoon...

Hiffasit mitä? Minä en hiffannut mitään. Te ootte hassua porukkaa.
Gabriel
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 19.05.2015 12:40

Trisse kirjoitti:Kyllähän myönsit ne poistaneesi.

???
Kyllästynyt
 
Re: Mikä on pielessä nykyajan psykiatriassa?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 19.05.2015 12:58

Trisse kirjoitti:"Lampaat määkii ja karavaani kulkee"

Juu,
Mutta sillä viestillä ei liene mitään tekemistä tämän asian, ketjun tai kirjoittajan kanssa.
Kyllästynyt
 
EdellinenSeuraava

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Majestic-12 [Bot] ja 3 vierailijaa