Mies kärsii kohtukateudesta
Lähetetty: 10.05.2015 11:42Mies kärsii kohtukateudesta
ELÄMÄ 9.5.2015 9:00 KOLUMNI http://www.hs.fi/elama/a1305953686643
En voi tulla raskaaksi enkä synnyttää. Ne eivät kuulu miehen elämään.
Koska elän 2000-luvun Suomessa, en voi myöskään päättää raskauden jatkumisesta. Jos joskus saatan naisen raskaaksi, hän yksin päättää, syntyykö lapsi vai ei.
En edes välttämättä saa koskaan tietää, että minulle on syntynyt tai syntymässä jälkeläinen. Nainen tietää aina. Uuden elämän luomisen suhteen en koskaan tule olemaan naisten kanssa samalla viivalla.
Olenko kateellinen? Hieman. Olisihan se arvokasta päättää itse lisääntymisestään. Myös raskaus voisi olla hienoa kokea. Ehkä odotusaika ja synnyttäminen tarjoaisivat syvemmän suhteen jälkeläiseen.
Tunteelleni on annettu nimikin: kohtukateus, womb envy.
Aiheen teki tunnetuksi feministinen psykoanalyytikko Karen Horney viime vuosisadan alkupuolella. Hänen mukaansa pojat ja miehet kadehtivat, yleensä tiedostamattaan, naisten kykyä synnyttää ja hoivata lapsia.
Kohtukateus on aiheuttanut naisten vähättelyä, sortoa ja halveksuntaa. Miesten halu saada aikaan ulkoisia, näyttäviä asioita – rakentaa kaupunkeja, ansaita rahaa, luoda taideteoksia – on kompensaatiota kyvyttömyydestä synnyttää lapsia, Horney väitti.
Enpä tiedä, uskooko kovin moni nykyään kirjaimellisesti Horneyn ajatuksiin. Kohtukateutta ilmaistaan julkisesti harvoin jos koskaan. En muista kenenkään sanoneen minulle, että on kateellinen naisen mahdollisuudesta synnyttää tai että haluaisi itse synnyttää. Sen sijaan miehet ovat kyllä sanoneet kadehtivansa naisia seksin saamisen helppoudesta.
Uskon kuitenkin, että monet miehet ovat kohtukateellisia, tiedostaen tai tiedostamattaan, koska kohdun suoma valta lisääntymiseen on niin merkittävää. Tunteessa ei ole mielestäni mitään hävettävää. Ehkä tunteen tunnistaminen ja nimeäminen voisi auttaa sen käsittelyssä.
Vaikka kohtukateudesta ei paljoa puhuta, sen voi nähdä monissa kulttuurituotteissa. Kuuluisin esimerkki on Mary Shelleyn romaani Frankenstein (1818) ja siitä tehdyt lukemattomat sovitukset ja muunnelmat. Yleensä Frankenstein-tarinoita on pidetty kertomuksina tieteen rajoista ja tiedemiehen hybriksestä. Toki tämäkin teema tulee esiin Shelleyn romaanissa ja sen sovituksissa. Mutta Frankensteinin tarinan on huomattu kertovan myös miesten haaveesta luoda elämää itse, ilman naisten panosta.
Tutkija Victor Frankenstein rakentaa romaanissa elävän, miespuolisen olion yksin, vain tieteen ja tekniikan avulla. Uusi innovaatio siis horjuttaa naisten lisääntymismonopolia. Jos Frankenstein saisi tekniikkaansa toimimaan kunnolla, ehkä miehet voisivat jonain päivänä elää ilman naisia.
Victor Frankensteinin käy lopulta huonosti, eikä Shelleyn romaani rohkaise yrittämään uudelleen. Yritys luoda ihmiselämää omin päin esiintyy myös Kalevalassa, jossa Seppo Ilmarinen takoo kullasta ja hopeasta itselleen naisen. Ilmarinen epäonnistui siinä missä Victor Frankenstein onnistui, sillä kultaneito ei elä, se osoittautuu kylmäksi ja mykäksi.
Minä ja muut miehet emme voi toistaiseksi luoda uutta elämää keskenämme. Emme voi perustaa miesten sivilisaatiota. Olemme riippuvaisia kohtujen olemassaolosta. Naisten sivilisaatio voisi periaatteessa olla mahdollinen, jos he olisivat ensin saaneet käyttöönsä ison spermapankin.
Naisten yksinoikeus lisääntyä tekee miehet riippuvaisiksi naisista. Voidaanko lapsia saada aikaan joskus ilman kohtua? Luoko tekniikka joskus kohdun mekaanisen korvaajan? Voidaanko miehille jokin päivä siirtää kohtu? Sellainen varmasti vähentäisi minun ja muiden miesten kohtukateutta.
Tai ehkä jokin päivä voin kävellä valtion virastoon, luovuttaa siittiöitä ja tulla myöhemmin hakemaan itselleni vauvan, jonka joku tuntematon nainen on synnyttänyt. Silloin miesten ei tarvitsisi stressata niin paljon puolison löytämisestä.
Tällaiset poliittiset tai tekniset edistysaskeleet saattaisivat muuttaa paljonkin miesten ja naisten suhdetta.
Kohtukateudesta avoimesti puhunut on harvinaisuus. Yksi sellainen on amerikkalainen Joss Whedon, joka on luonut muun muassa tv-sarjat Angel, Dollhouse ja Buffy – vampyyrintappaja.
Whedon kertoo teoretisoineensa nuorena, että joskus kauan sitten miesjoukko kokoontui johonkin ja sanoi, että tehdäänpä metsästämisestä ja keräämisestä mahtavimpia saavutuksia ja synnyttämisestä heikkoa ja häpeällistä. Tämä selittäisi Whedonin mukaan sen, että niin monet uskonnot asettavat rajoituksia naisen käytökselle sekä sen että populaarikulttuuri on edelleen kovin naisvastaista.
En oikein osaa kuvitella, miltä raskaus, saati synnyttäminen, tuntuu. En ole koskaan hypännyt laskuvarjolla, mutta jos minun pitäisi kuvitella, millaista se on, ehkä muistelisin hyppäämistä korkealta veteen tai huvipuistolaitteen vapaata pudotusta. Sen sijaan odottamisen ja synnyttämisen vaiheet vaikuttavat kokemuksilta, joille ei löydy elämästäni vertauskohtia. Mitä synnyttäminen vastaisi miehen elämässä? Ulostamista? Leikkauksessa käymistä? Kirjan kirjoittamista?
Monia asioita kyllä verrataan lisääntymiseen. Hallituksen muodostaminen voi aiheuttaa synnytystuskia. Mies voi toimia jonkun hankkeen kätilönä. Tai sitten projekti voi olla hänen oma vauvansa.
Ehkä tämän takia on niin kiinnostavaa lukea äitiydestä. Kirjallisuus, kuten kaikki tietävät, avaa ihmisille kokemuksia, joita he eivät voi itse kokea. ”Lapsi oli kireä kuin solmu”, kirjoittaa Doris Lessing synnyttämään tulleesta Martha Questista. Myöhemmin Lessing kirjoittaa Marthan äidinmaidosta, ”joka tulvi hänen päälleen kymmeniä kertoja päivässä kuin nousuvesi.”
Tällaiset kohdat ovat kaunokirjallisuuden kovaa ydintä.
On valitettu, että miehet näkevät kohdussa vain passiivisen, tyhjän tilan, jonka mies voi täyttää hedelmöittämällä naisen. Samalla miehet ovat sokeita omalle tyhjälle tilalleen: he eivät näe miehessä kohtaa, josta kohtu puuttuu. En itsekään näe. Ehkä tämänkin unohduksen taustalla on kohtukateus.
Toivoisin, että meidät miehet nähtäisiin useammin ihmisinä, joilla ei ole kohtua. Se muistuttaisi, ettemme ole täydellisen itsenäisiä, naisista riippumattomia ja kaikkeen kykeneviä. Muista riippumaton, omillaan pärjäävä mies, joka hoitaa kaikki asiat itse, ilman apua – tämä on osa sitä perinteistä miesihannetta, joka aiheuttaa edelleen aivan liikaa tuskaa, häpeää ja riittämättömyyden tunteita.
Minusta ei koskaan tule äitiä. Minä en koskaan synnytä. Se on puute, jonka kanssa jokaisen miehen on opittava elämään.
Aiheet KYÖSTI NIEMELÄN KOLUMNIT KOLUMNIT ÄITIENPÄIVÄ
Kommentit (28) [Kannattaa lukea!]