R e a l i t e e t t i t a j u
Lähetetty: 28.02.2010 11:18.
r e a l i t e e t t i t a j u,
t o d e l l i s u u d e n t a j u, käsitteellä viitataan tavallisimmin siihen, 1) kuinka hyvin ihminen erottaa omat ajatuksensa, tunteensa ja mielikuvansa ym. muiden vastaavista; ts. sekoittaako hän omia ajatuksiaan toisten ajatuksiin ym. Tähän liittyy tavallisesti myös 2) psykososiaalisen todellisuuden oikea arvio, esimerkiksi taju omasta paikasta yhteisössä. Realiteeettitajuun voidaan ottaa mukaan myös esimerkiksi 3) harhat, ja saatetaan todeta esim. että jos delirium tremensissä oleva näkee karhuja vuoteen jalkopäässä, hänellä on huono todellisuudentaju. Tarkassa analyysissä olisi kuitenkin diskriminoitava, ymmärtääkö henkilö hallusinaatioittensa olevan epätodellisia, so. vain hänen omaa tuotettaan kuten esimerkiksi unet tai alkoholihallusinöösin harhat. Todellisuudentajua pidetään tärkeänä vedenjakajana psykoosien suuntaan.
Kuitenkaan realiteettitajun ongelmien painopiste ei ole aistihavaintojen vääristymissä (paitsi ehkä skitsofreenisissa hallusinaatioissa, joiden luonnetta harhainen ei aina ymmärrä). Fokus on sinänsä oikeiden havaintojen tulkinnoissa, joihin ihminen alkaa herkästi ”panna omiaan”. Todellisuudentajun heikentymistä on eniten esillä psykooseissa. Esimerkiksi depressiossa kuva itsestä voi olla mm. syyllisyydentuntojen vääristämä. Selvimmän esimerkin tarjoavat paranoidiset tilat, joissa käsitys muista voi olla suhteellisen suoraa projektiota omasta kielletystä sisäisestä todellisuudesta. Esimerkiksi muiden kokeminen vihamielisinä voikin olla omaa kiellettyä aggressiivisuutta. Neurooseissa ja ns. normaaliudessa todellisuudentajun heikentymät ovat ”hienovaraisempia”, ja mm. erilaiset arviointivirheet ovat tavallisia. Esimerkiksi omat pelot tai toiveet voivat johtaa harhaan. Olennaista on myös, pystyykö ihminen korjaamaan käsityksiään oikeaa tietoa saatuaan. Psykologisissa persoonallisuustestauksissa arvioidaan tavallisesti myös realiteettitajua.
.
r e a l i t e e t t i t a j u,
t o d e l l i s u u d e n t a j u, käsitteellä viitataan tavallisimmin siihen, 1) kuinka hyvin ihminen erottaa omat ajatuksensa, tunteensa ja mielikuvansa ym. muiden vastaavista; ts. sekoittaako hän omia ajatuksiaan toisten ajatuksiin ym. Tähän liittyy tavallisesti myös 2) psykososiaalisen todellisuuden oikea arvio, esimerkiksi taju omasta paikasta yhteisössä. Realiteeettitajuun voidaan ottaa mukaan myös esimerkiksi 3) harhat, ja saatetaan todeta esim. että jos delirium tremensissä oleva näkee karhuja vuoteen jalkopäässä, hänellä on huono todellisuudentaju. Tarkassa analyysissä olisi kuitenkin diskriminoitava, ymmärtääkö henkilö hallusinaatioittensa olevan epätodellisia, so. vain hänen omaa tuotettaan kuten esimerkiksi unet tai alkoholihallusinöösin harhat. Todellisuudentajua pidetään tärkeänä vedenjakajana psykoosien suuntaan.
Kuitenkaan realiteettitajun ongelmien painopiste ei ole aistihavaintojen vääristymissä (paitsi ehkä skitsofreenisissa hallusinaatioissa, joiden luonnetta harhainen ei aina ymmärrä). Fokus on sinänsä oikeiden havaintojen tulkinnoissa, joihin ihminen alkaa herkästi ”panna omiaan”. Todellisuudentajun heikentymistä on eniten esillä psykooseissa. Esimerkiksi depressiossa kuva itsestä voi olla mm. syyllisyydentuntojen vääristämä. Selvimmän esimerkin tarjoavat paranoidiset tilat, joissa käsitys muista voi olla suhteellisen suoraa projektiota omasta kielletystä sisäisestä todellisuudesta. Esimerkiksi muiden kokeminen vihamielisinä voikin olla omaa kiellettyä aggressiivisuutta. Neurooseissa ja ns. normaaliudessa todellisuudentajun heikentymät ovat ”hienovaraisempia”, ja mm. erilaiset arviointivirheet ovat tavallisia. Esimerkiksi omat pelot tai toiveet voivat johtaa harhaan. Olennaista on myös, pystyykö ihminen korjaamaan käsityksiään oikeaa tietoa saatuaan. Psykologisissa persoonallisuustestauksissa arvioidaan tavallisesti myös realiteettitajua.
.