R e a l i t e e t t i t a j u

[Pertti Luukkonen]

.
r e a l i t e e t t i t a j u,

t o d e l l i s u u d e n t a j u, käsitteellä viitataan tavallisimmin siihen, 1) kuinka hyvin ihminen erottaa omat ajatuksensa, tunteensa ja mielikuvansa ym. muiden vastaavista; ts. sekoittaako hän omia ajatuksiaan toisten ajatuksiin ym. Tähän liittyy tavallisesti myös 2) psykososiaalisen todellisuuden oikea arvio, esimerkiksi taju omasta paikasta yhteisössä. Realiteeettitajuun voidaan ottaa mukaan myös esimerkiksi 3) harhat, ja saatetaan todeta esim. että jos delirium tremensissä oleva näkee karhuja vuoteen jalkopäässä, hänellä on huono todellisuudentaju. Tarkassa analyysissä olisi kuitenkin diskriminoitava, ymmärtääkö henkilö hallusinaatioittensa olevan epätodellisia, so. vain hänen omaa tuotettaan kuten esimerkiksi unet tai alkoholihallusinöösin harhat. Todellisuudentajua pidetään tärkeänä vedenjakajana psykoosien suuntaan.

Kuitenkaan realiteettitajun ongelmien painopiste ei ole aistihavaintojen vääristymissä (paitsi ehkä skitsofreenisissa hallusinaatioissa, joiden luonnetta harhainen ei aina ymmärrä). Fokus on sinänsä oikeiden havaintojen tulkinnoissa, joihin ihminen alkaa herkästi ”panna omiaan”. Todellisuudentajun heikentymistä on eniten esillä psykooseissa. Esimerkiksi depressiossa kuva itsestä voi olla mm. syyllisyydentuntojen vääristämä. Selvimmän esimerkin tarjoavat paranoidiset tilat, joissa käsitys muista voi olla suhteellisen suoraa projektiota omasta kielletystä sisäisestä todellisuudesta. Esimerkiksi muiden kokeminen vihamielisinä voikin olla omaa kiellettyä aggressiivisuutta. Neurooseissa ja ns. normaaliudessa todellisuudentajun heikentymät ovat ”hienovaraisempia”, ja mm. erilaiset arviointivirheet ovat tavallisia. Esimerkiksi omat pelot tai toiveet voivat johtaa harhaan. Olennaista on myös, pystyykö ihminen korjaamaan käsityksiään oikeaa tietoa saatuaan. Psykologisissa persoonallisuustestauksissa arvioidaan tavallisesti myös realiteettitajua.
.

[Pertti Luukkonen]

Leon Festingerin (1957) kognitiivinen dissonanssi on sosiaalipsykologian menestyneinen käsite. Vasta täytti vuosia!

[Riidankylväjä]

Anteeksi maalaisuuteni, mutta. Mikä on Kissingerin teesi?

Toisaalta eikös se ole hyväkin asia, ettei kaikkia teesejä nielaista sellaisenaan.

[minätäällä]

Eivätkös defenssit oikeastaan vääristä todellisuudentajua, kun suojelevat itsetuntoa? Toiset vähän enemmän, toiset vähemmän.

Olen lukemassa objektisuhdeteoriaan pohjautuvasta lyhytterapiasta, ja siinä oikeastaan nähdään projektiivista identifikaatiota kaikissa esimerkkitapauksissa, terapeutin ja asiakkaan välillä siis myöskin. Hyvin vakuuttavasti esitettynä vielä. Kumminkin tuo defenssi on psykiatrian kirjoissa eniten todellisuudentajua vääristävien joukossa. Kuitenkin sitä käyttävät ihmiset toimivat menestyksekkäästi lakimiehinä tai pankkireina, kirjan mukaan.

Sitten on kai vielä se filosofinen ongelma todellisuudesta. Kuka sen osaa määritellä, jos ajatellaan vaikkapa sitä Platonin luolavertausta tai jotain Lauri Rauhalan esseissään esittämiä ajatuksia. Todellisuus on vain hetken verran kapean valokiilan valaisema alue pimeydessä tai virtaava joki(?)

[Pertti Luukkonen]

Kyllä, kaikki defenssit vääristävät todellisuudentajua, koska tällöin joku osa olevaista on ikään kuin noneksisteeraava.

[Gyver]

.

[minätäällä]

Eipä näytä kaikilla psykiatreilla painavan diagnosoinnissa mitään tuo, että potilas itsekin heti korjaa ensimmäisenä mieleen tulleen, vaikkapa masentuneen mielialan mukaisesti värittyneen kielteisen ajatuksen realistisemmaksi, tai viimeistään asiasta keskusteltuaan on valmis myöntämään esimerkiksi masennukseen liittyvän yliyleistämisen tms. kognitiivisen vääristymän.

Meillä esimerkiksi tuskallisen uutisen kuulemisen jälkeinen ensimmäinen epäuskoinen reaktio, ettei asia voi olla totta, tulkittiin realiteettitestauksen puutteeksi, vaikka tuommoinen kieltäminen kai voi liittyä shokkivaiheen ensireaktiona tilanteeseen ihan normaalistikin.

Harhaluulo on todellisuudenvastainen käsitys, josta potilas pitää kiinni vastakkaisista todisteluista huolimatta. Harhaluuloisuushäiriössä uskomus saattaa olla mahdollinen, mutta epätodennäköinen, skitsofreniassa se ei ole mahdollinen missään olosuhteissa.

Myös rajatiloihin ja narsismiin saattoi liittyä nk. mikropsykooseja. Ja anoreksiasta kärsivän kuva omasta kehosta on vääristynyt, realiteetinvastainen.

Yhdestä terapiakirjasta luin suhtautumisesta paranoidiseen ajatteluun: Minua on kohdeltu väärin. Sinä olet yliherkkä. Hän on paranoidinen.