"Yhteiskunnan antama kriisiapu pelasti perheeni"

"Yhteiskunnan antama kriisiapu pelasti perheeni"

ViestiKirjoittaja Ryysy » 25.04.2015 15:07

Yhteiskunnan antama kriisiapu pelasti perheeni
Mielipide 24.4.2015 2:00
Onnellinen isä

Vaimoni sairastui vakavasti esikoisemme synnytyksen seurauksena. Sairaus oli yllättävä, erittäin raju hoito vaati useita pitkiä sairaalajaksoja. Synnytyssairaalasta mentiin ambulanssilla Husin psykiatriselle osastolle. Maniaa ei saatu pysähtymään ajoissa, joten lopulta tilanne ajautui psykoosiin. Siitä mieliala heitti ahdistukseen. Oireet helpottivat puolen vuoden kuluttua. Ensijärkytyksen jälkeen olen voinut olla luottavainen. Vaimoni hoito on ollut hyvää.

Minä olin käytännössä yksinhuoltaja kriisin ajan, molempien perheiden ja läheisten tukemana. En jäänyt yksin. Kriisi oli kuitenkin niin vakava, ettemme olisi selvinneet pelkästään läheisten tuella.

Onneksemme äidistä jo odotusaikana hyvän huolen pitänyt neuvolan hoitaja oli tilanteen tasalla. Teimme yhdessä lastensuojeluilmoituksen. Ilmoitukseen reagoitiin nopeasti. Äkillisissä käänteissä muuttuvia tarpeita ja toiveita kuunneltiin ja järjestettiin nopeasti apua.

Näin saatiin vältettyä sijoitus, myös silloin, kun minun voimani loppuivat. Työntekijät varmistivat, että haen kriisiapua itselleni.

Kriisin ajan saimme lapselle hoitoapua, jonka turvin pystyin selviämään seuraavaan päivään. Sairauden helpotuttua pääsimme kuntoutukseen, jonka avulla pääsimme kiinni normaaliin arkeen. Asuimme kodin ulkopuolella.

Äiti sai ohjausta ja tukea vanhemmaksi kasvamisessa sekä osallistui kuntouttavaan toimintaan, joka edisti sairaudesta toipumista. Minä pääsin turvalliseen ympäristöön rauhoittumaan ja rakentamaan turvallisuudentunnetta uudestaan. Lisäksi saimme tukea ja ohjausta, kun opettelimme elämään perheenä. Ohjaajat järjestivät meille aikaa kahdestaan, joten myös parisuhteemme pääsi palautumaan. Kuntoutus auttoi ratkaisevasti.

Olimme erittäin onnekkaita, kun saimme tämän mahdollisuuden. Sen jälkeen saimme tukea arjessa jaksamiseen. Haluan kiittää Espoon lastensuojelua ja kaikkia meidän perhettä auttaneita. Apu on ollut korvaamatonta suuren hädän keskellä. Nykyään elämme normaalia lapsiperheen elämää.

Onnellinen isä
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.

http://www.hs.fi/mielipide/a14297710802 ... f=tw-share
Viimeksi muokannut Ryysy päivämäärä 25.04.2015 15:26, muokattu yhteensä 1 kerran
Ryysy
 

Re: Yhteiskunnan antama kriisiapu pelasti perheeni

ViestiKirjoittaja Ryysy » 25.04.2015 15:08

Yhteiskunta ei olekaan aina perseestä ja syyllinen kaikkeen pahaan.
Ryysy
 

Re: "Yhteiskunnan antama kriisiapu pelasti perheeni"

ViestiKirjoittaja Ryysy » 25.04.2015 15:28

Aika paljon minuakin on yhteiskunta auttanut, kun miettii. Vielä tätäkin enemmän tosin sukulaiset ja ystävät. Mutta esim. mtt:n ilmaiset käynnit, a-klinikan ilmaiset käynnit... aika jännää, että ovat ilmaisia, kun taas sairaanhoitajalle terveyskeskukseen pääsykin (edes korvahuuhtelu) maksaa. Jännästi jaettu nämä maksuttomat ja maksulliset palvelut.
Ryysy
 

Re: "Yhteiskunnan antama kriisiapu pelasti perheeni"

ViestiKirjoittaja Pinja » 25.04.2015 15:33

Kaikki eivät uskalla pyytää apua leimautumisen pelossa. Moni jää siten avun ulkopuolelle. Vanhempien tulisi ajatella lastensa parasta ja hakea apua itselleen, jos tuntuu ettei jaksa.
Pinja
 

Re: "Yhteiskunnan antama kriisiapu pelasti perheeni"

ViestiKirjoittaja Ryysy » 25.04.2015 15:41

Vanhemmat myös (lastensuojeluasioissa) saattavat pelätä stereotypista näkemystä, että "lapsi viedään pois", vaikka tarkoitus voikin olla "vain" tukea vanhempia lasten kasvatuksessa, yleisessä jaksamisessa jne.
Ryysy
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa