Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 12.04.2015 12:43

(- -)
Sukupuoli ei ole merkityksetön. Se on ihmisyyden ydintä.
(- -)
Kyllä. Vähemmistöjen oikeuksista tulee pitää huolta, mutta on mieletöntä tuoda esiin
jonkun "kolmannen sukupuolen" merkitystä muka yhtä tärkeänä kuin suoraa jakoa
"tavallisiin" naisiin ja miehiin.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Kuutar » 12.04.2015 12:47

Kommentoin tuota NYT-liitteen kirjoitusta: http://nyt.fi/a1305944833966
Kyllähän miesasiaa on ollut Suomessakin, mutta se on Aikion kaltaisten nousevien aktivistien mielestä tylsää. Virallista linjaa on edustanut tähän saakka Miessakit ry. sekä vuonna 2011 perustettu Miesjärjestöjen keskusliitto.

Ne korostavat esimerkiksi miesten merkitystä perheissä ja isien roolia miesasian edistäjinä sukupolvien ketjussa, kertoo puheenjohtaja Rolf Paqvalin Miesjärjestöjen keskusliitosta.

"Kun selailee eri miesjärjestöjen julkaisemia juttuja, alkaa haukotuttaa", sanoo Aikio.

Eikö isien oikeuksien ajaminen ole Alkiosta tärkeää?
"On miehiä, jotka haluavat miehienkin itkevän. Näen sellaisen puheen osana perinteistä tasa-arvokeskustelua. Oikea miesliike korostaa sukupuolieroa ja sitä, että mies tarvitsee aikaa vain miesten kanssa oloon", hän sanoo.

Onko hän sitä mieltä että " oikea mies ei itke"? Kuinka moni miehistä on oikeasti tuota mieltä? Eikö mies Alkion mielestä sitten saa itkeä, jos haluaa itkeä?
Tälle on nimikin: MGTOW eli Men Going Their Own Way (suom. Miehet, jotka kulkevat omaa tietään) on yhdysvaltalaisista nettipiireistä lähtenyt aate. Se on miesten vapautusrintama, jonka mukaan yhteiskunta on naisten vallassa ja naiset käyttävät tuota valta-asemaansa häikäilemättä hyväkseen.

Missä maassa? Ei ainakaan USA:ssa ja ei kyllä Suomessakaan yhteiskunta ole naisten vallassa. Pörssiyhtiöiden johdossa valtaosa on miehiä, samoin miesjohtajia on enemmän kuin naisia. Valta on niillä, joilla on taloudellinen valta. Poliitikoistakin kyllä suuri osa ellei suurin osa, on miehiä.

MGTOW opettaa, että ainoa keino suojella itseään tältä on "olla pelaamatta peliä, jossa ei voi voittaa". Tämä voi tarkoittaa monien naisten deittailua samanaikaisesti, naispuolisista kavereista luopumista, tai jopa naisten deittailun hylkäämistä kokonaan.

Siis seurustelun lopettamista kokonaan?

"Kyllä mä koen ajatuksen omakseni, vaikka en toteuta sitä", Aikio sanoo.

Kenenkään ei ole koskaan ollut pakko seurustella, eikä serustelusuhde ole mikään peli, jossa voitetaan tai hävitään. Jos noin ajattelee, en ihmettele jos on ollut huonoja ihmissuhteita.
"Jos mies käy armeijan, häntä pidetään luuserina ja ressukkana. Jos nainen on käynyt armeijaan, hän on tosi rooleja murtava, rohkea ja muutenkin hieno ihminen", Aikio sanoo.

Täh? Asiahan on juuri päinvastoin, "luuserina" on pidetty miehiä jotka eivät ole käyneet armeijaa. Armeijan käyminen kertoo ainakin suhteellisen hyvästä terveydestä. On kyllä väärin että kuulemma työnhaussakin voi kokea syrjintää tai kummastelua työnantajien taholta, jos ei ole käynyt armeijaa.
Kuutar
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Kuutar » 12.04.2015 12:58

Psykopatologia kirjoitti:(- -)
Sukupuoli ei ole merkityksetön. Se on ihmisyyden ydintä.
(- -)
Kyllä. Vähemmistöjen oikeuksista tulee pitää huolta, mutta on mieletöntä tuoda esiin
jonkun "kolmannen sukupuolen" merkitystä muka yhtä tärkeänä kuin suoraa jakoa
"tavallisiin" naisiin ja miehiin.

Sukupuoli on ihmisyyden ydintä. Pyydän tarkennusta, siis mikä on ydintä?
Kuutar
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 12.04.2015 13:23

Kysy ko. kirjoittajalta.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Kuutar » 12.04.2015 14:05

Psykopatologia kirjoitti:Kysy ko. kirjoittajalta.

Kysyin sinulta. "Ihmisyyden ydin" on ympäripyöreä ilmaus. Jos mietin omaa elämääni, aika harvassa asiassa sukupuolella on ollut mitään merkitystä. En ajattele itseäni ensisijaisesti "naisena" vaan ihmisyksilönä.
Kuutar
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Ryysy » 12.04.2015 14:39

Jes, joko vihdoin joku miesasiamies, jota asiat oikeasti kiinnostavat!
Ryysy
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 12.04.2015 14:45

Kuutar kirjoitti:
Psykopatologia kirjoitti:Kysy ko. kirjoittajalta.

Kysyin sinulta. "Ihmisyyden ydin" on ympäripyöreä ilmaus. Jos mietin omaa elämääni, aika harvassa asiassa sukupuolella on ollut mitään merkitystä. En ajattele itseäni ensisijaisesti "naisena" vaan ihmisyksilönä.

Seksi-elämässä asia on olennainen ja mm. siinä, kuinka usein rintsikoita on hyvä vaihtaa.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Ryysy » 12.04.2015 15:18

Armeija-kohdassa on tullut virhe, jonka kirjoittaja korjaa blogissaan: Lyhyt täsmennys Nyt:in juttuun: Artikkelissa oli pieni, mutta jonkin verran hämmenystä aiheuttanut asiavirhe. Sanoin haastettelussa, että jos mies ei käy armeijaa, häntä pidetään luuserina ja ressukkana. Miehiä motivoidaan kepillä (häpeä) ja naisia porkkanalla (kunnia, arvostus).
Ryysy
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Ryysy » 12.04.2015 15:27

Kirjoittaja haluaisi, että olisi joitain paikkoja vain miehille. Minusta taas on äärimmäisen mukavaa, että on sekä feminiinisiä että maskuliinisia paikkoja ihan molempien sukupuolten edustajille. Tuleehan siinä nyt paha mieli, jos ei pääse isä-poika-kerhoon, kun on tyttö.

Blogissa oli erinomainen huomio siitä, että sukupuolen on pakko olla merkityksekäs (biologisena), minkä osoittaa transsukupuolisuus.

Minulle ei sukupuoli koskaan ole ollut erityisen tärkeä asia, vaikka on kuitenkin. Lopputulemana: ihan ok elellä tälleen suht perusnaisen kropassa, vaikka ei tykkääkään kampauksista tai "tyttöjen jutuista" (mitä ne on edes), muttei autourheilustakaan.
Ryysy
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Kuutar » 12.04.2015 15:53

Mielestäni Suomessa ei ole suurta miesten tai naisten tasa-arvo-ongelmaa. Merkittävin epätasa-arvon aiheuttaja on tuloerot, Suomi on mielestäni luokkayhteiskunta.
Kuutar
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 12.04.2015 15:57

Niin kuin kaikki yhteiskunnat nykyään (tuossa mielessä).
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Ryysy » 12.04.2015 16:00

Tasa-arvo-ongelmat ovat erilaisia eri luokilla tai luokissa. Voisikohan olla niin, että mitä alempi "luokka", niin sen enemmän ongelmat kasaantuvat miehille.
Ryysy
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Ryysy » 12.04.2015 16:13

Yksi räikeimmistä tasa-arvo-ongelmista on se, että lähes järjestään (eikun järjestäen tai jotain), niin kaikki autoista kiinnostuneet ihmiset - sekä miehet että naiset - ovat tyhmiä. Ääliöitä. Eri planeetalta. Joitakin harvoja poikkeuksia on. Mutta älykkäissä miehissäkin, niin harva osaa korjata autoa, sen sijaan autolla voi olla jotain statusmerkitystä, että auton pitää olla hieno. Yksi pahimmista tasa-arvoa aiheuttavista ongelmista on tyhmyys ja se, ettei sitä saa purkaa, koska "kaikki autoihmiset eivät ole tyhmiä". Amiskulttuuri on pyhäinhäväistys. Amiskulttuurissa elää sellainen poikakulttuuri, jota varjellaan, koska se on "miesten juttu". Tuo poikakulttuuri on kuitenkin kaiken pahan alku ja juuri - ja sen ihannointi on hirveää.

Terveisiä täältä ylemmältä portaalta.

Lisäys: tämän amiskulttuurin takia tasa-arvo-ongelmat jakaantuvat hyvin tasaisesti alemmallakin luokalla myös naisille.
Ryysy
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Ryysy » 12.04.2015 22:16

Olen niin feministi, että mielestäni e-pilleri on kauhea keksintö, selkeä patriarkaatin juoni saada nainen myrkytettyä.
Ryysy
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Ryysy » 12.04.2015 23:45

Ei, vaan e-pillerin salaisena tarkoituksena on ollut alusta alkaen valjastaa naiset (miehille) turvallisiksi parittelukumppaneiksi ilman suvunjatkamisen pelkoa ja sen mukana tuomaa velvollisuutta / vastuuta huolehtia jälkeläisistä.

Tämä on johtanut siihen, että e-pillerittömyyttä pidetään ihan hirveänä asiana ja asiana, joka naisen pitää ymmärtää tehdä eli siis syödä niitä pillereitä.

"Ihan normaalia ja LUONNOLLISTA, että kaikki naiset syövät e-pillereitä!"
Ryysy
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Ryysy » 13.04.2015 16:49

Oikeasti seksiä "kuuluisi" harrastaa vasta silloin, kun on valmis isäksi / äidiksi.

Asiasta kukkaruukkuun. Minusta alkaa epäilyttävästi näyttää siltä, että vaikka Laasanen ei olekaan tosissaan, niin hänen seuraajansa ovat. Olen alkanut seurata näitä netissä vellovia keskusteluja blogeissa, mitä tänne on linkitetty.

En ole lukenut tuota Kunnia-kirjaa, mutta haluaisin kyllä.

Ja sori... mutta tuo markkina-arvo-teoria on oikeastaan aivan loistava. Siis sillä voi selittää KAIKEN. Sillä pystyy hyvin selittämään senkin, miksi suurin osa vankilassa olijoista on miehiä: ATM-miehet yrittävät parantaa markkina-arvoaan hakeutumalla vankilaan, koska he ajattelevat että vankilassa olo ja "linnakundius" nostaa heidän markkina-arvoaan.

Sit ihmettelen tuota Kunnia-kirjan kirjoittajan juttua, kuinka katkeroituneen kuuloista:

Tästä syystä minäkin olen päättänyt pidättäytyä kaikista perinteiseen herrasmieheyteen kuuluvista huomionosoituksista feministejä kohtaan, jotka ovat kerta toisensa jälkeen määritelleet minut sovinistisiaksi, menneisyyteen kuuluvaksi jäänteeksi, potentiaaliseksi raiskaajaksi jne., ja tuominneet suurin piirtein kaiken arvostamani patriarkaalisen sorron ilmentymäksi. Eli en avaa heille ovia, auta takkia heidän ylleen, poimi heidän pudottamiaan tavaroita tai pelasta heitä pulasta. Kun he kerran pitävät itseään niin vapaina ja itsenäisinä, he saavat myös tulla toimeen ilman minun apuani. (http://timohannikainen.blogspot.fi/2015 ... uuska.html)

Mä ainakin avaan ovia aina naisille ja myös miehile ja sanon vielä "teidän jälkeenne, sir". Minusta se on hauskaa. Aika överitympeää, jos ei halua poimia ihmisten pudottamia tavaroita syystä X. Minusta on ainakin kiva auttaa ihmisiä. Ja myös minusta on kiva, jos vaikka tiputan lapasen, että joku huomaa sen ja antaa takaisin. Ihan sama onko mies vai nainen, kunhan saan lapasen, niin olen kiitollinen.
Ryysy
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Kuutar » 13.04.2015 17:59

Ihmettelen mistä nämä netin miesasiamiehet tai nörttimiehet saavat käsityksensä siitä, mitä naiset tai feministit heiltä odottavat. Itse en ainakaan lähtökohtaisesti odota enkä vaadi että miehen pitäisi avata ovia tai maksaa ravintolalaskua. Ei kenenkään tarvitse myöskään poimia minun pudottamia tavaroita, vain koska olen nainen. Siis eihän omia tavaroitaan nyt pitäisi ylipäätään pudotella, puhumattakaan että jonkun toisen pitäisi vielä huolehtia niistä.
Kuutar
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Kuutar » 13.04.2015 18:18

Jaska kirjoitti:
Länsimaissa eletään pitkään jatkunutta rauhan ja vaurauden ajanjaksoa, jonka aikana naiset ovat saavuttaneet taloudellisen ja sosiaalisen riippumattomuuden. Miehinen suojelunhalu ei ole enää elämän edellytys. Thumosta ei ole tehnyt työttömäksi feminismi vaan kapitalismi, joka on levitessään murtanut vanhan agraariyhteiskunnan sukupuolisen työnjaon, sekä pesukoneen ja ehkäisypillerin kaltaiset miesten tekemät innovaatiot, jotka ovat vapauttaneet naiset arkisesta raadannasta. Moderni maailma tarvitsee enemmän hienovaraisia sosiaalisia taitoja kuin suoraviivaisia maskuliinisia hyveitä, jotka ovat hiljalleen siirtymässä pysyvästi museoon.

Mutta ylikypsän kapitalismin hedelmistä nauttivat emansipoituneet naiset harvemmin ymmärtävät, että heidän hyvinvointiaan kannattelevat edelleen miesten lihakset. Lähes yksinomaan miehet rakentavat moottoriteitä ja pilvenpiirtäjiä, pystyttävät voimalinjoja, kaivavat viemäriverkostoja, raivaavat metsää ja poraavat öljyä. Näihin raskaisiin, likaisiin ja usein vaarallisiinkin töihin ei koskaan vaadita naiskiintiöitä, toisin kuin hyvin palkattuihin toimistotöihin. Tilaisuuden tullen ne ulkoistetaan kehitysmaihin, missä niitä edelleen tekevät miehet, vielä huomattavasti pienemmällä palkalla ja tukalammissa oloissa.

http://timohannikainen.blogspot.fi/2015 ... uuska.html

Minusta olisi OK, jos noihin töihin vaadittaisiin naiskiintiöt, mutta ne ymmärrä miten tuo parantaisi miesten tasa-arvoa? Naiskiintiöthän ainoastaan lisäisivät niiden naisten työllistymismahdollisuuksia, jotka edellämainittuihin töihin hakisivat. Nykyää noista duunaritöistä usein saa paljon parempaa palkkaa kuin toimistotöistä.

Keiltä muuten miesten pitäisi naisia suojella?
Kuutar
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Ryysy » 13.04.2015 21:00

Feminismitietoiset miehet (?) ovat usein jotenkin tärähtäneitä. En tiedä mistä tuo maailmankuva oikein juontuu - omasta kokemuksesta vai kenties Cosmo-lehdestä? Tuo MGTOW-juttu on paras ilmentymä siitä mihin "kaupankäynti"-ajattelu johtaa.
Käsittelen kirjassani parisuhdetta ja sukupuolten asemaa "kaupankäyntinä", koska oletan sen vaativan tiettyä vastavuoroisuutta. Ihminen nyt sattuu olemaan olento, joka kaipaa jonkinlaista vastinetta panoksestaan - tämä ymmärrettiin hyvin niissä yhteiskunnissa, jotka näkivät miehen ja naisen liiton myös taloudellisena ja yhteiskuntaa tukevana järjestelynä, eivät vain romanttisena rakkautena joka sinetöidään byrokraattisella sopimuksella. Harva mies jaksaa tehdä naisen eteen uhrauksia saamatta vastineeksi vähintäänkin kunnioitusta ja uskollisuutta.

Olen ihan hirveästi kammoksunut juuri tätä ajattelutapaa. Olen itsekin joskus ajatellut ihmissuhteita kaupankäynnillisesti siinä mielessä, että onko oikeasti olemassa esimerkiksi jotakin "kiitollisuudenvelkaa". Ihmissuhteet menevät ihan mädiksi ja eivät varmaan onnistu, jos oletus on jo tuo.

Silloin kun minulla oli rahaa, tykkäsin ostaa naisille ja miehille kaikkia juttuja, mutta en todellakaan olettanut, että "hei, nyt kun ostin sinulle tällaisen, olet velvoitettu olemaan kassani". Toki joku voi siitä katkeroitua ja uhriutua "minä olen uhrannut kaikkeni ja sinä et silti rakasta minua etkä kunnioita minua". Minulta ei ainakaan saa mitään helkutin kunnioitusta ostettua sillä, että antaa minulle jotain - en tiedä mitä. Jos antaa rakkautta, ymmärrystä ja vapautta, niin kunnioitus ja rakkaus on taattu. Jos toisen kanssa ei saavuta yhteisymmärrystä tai "yhteistä säveltä", niin ei sitä voi ostaakaan! Joskus ihmiset vain ovat niin erilaisia.

Tuo ajattelu ei ole edes mitään sovinismia, vaan ihan hirveää. Jos ajattelu on tuolla mallilla, niin ihan todellakin kannattaa pitäytyäkin poissa pitkäkestoisista ihmissuhteista - eikä varsinkaan kannata auttaa toista, jos autetun täytyy olla siitä loppuelämänsä ajan "kiitollisuudenvelassa".

Toivottavasti olen ymmärtänyt jotakin väärin!

Sillä nyt tunnen oloni ääliöksi, kun lähden edes pohtimaan tällaisia asioita.
Ryysy
 

Re: Nyt puhuu uuden polven miesasiamies

ViestiKirjoittaja Kuutar » 14.04.2015 15:24

Miten Jaska kommentoit linkittämiäsi tekstejä?
Kuutar
 

Seuraava

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron