Turun yliopiston perinnöllisyystieteen emeritusprofessorin Petter Portinin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Petter_Portin kirjoituksessa:
Evoluutiopsykologia kaipaa itsekritiikkiä http://www.doria.fi/handle/10024/22011, Portin vastaa Rantalan ja Tammisalon väitteisiin.
Markus J. Rantala ja Osmo Tammisalo ovat Tieteessä tapahtuu -lehdessä 5/2003 hyökänneet
poikkeuksellisen voimakkaasti minun saman lehden edellisessä numerossa ollutta evoluutiopsykologiaa koskevaa kirjoitustani (Portin
2003) vastaan. On paljon puhuvaa, että heidän on melkein kokonaan ollut pakko luopua tieteellisestä argumentoinnista ja mennä henkilökohtaisuuksiin. Väliotsikoita myöten nimeni on suorastaan samaistettu kaikkiin evoluutio-psykologiaan kriittisesti suhtautuviin ihmisiin.
Kritiikkiä tosiaan on esitetty puolin ja toisin, ymmärtääkseni evoluutiopsykologiaa ovat kritisoineet useat biologit ja jotkut psykologit, koska edellä mainittujen mielestä kyseinen tiede ei ole hyvää biologiaa, eikä jälkimmäisten mielestä hyvää psykologiaa. Kuitenkin evoluutiospykologian luennolla ( Tulva -lehden mukaan tosin) väitettiin
feministien ymmärtäneen jotakin väärin. Eikö evoluutipsykologien pitäisi ennen kaikkea vakuuttaa biologit ja psykologit siitä, että kyseessä on hyvä ja uskottava tieteenala?
Portin jatkaa:
Pidän kiinni siitä, että käsitteet määritellään tarkasti. Eihän tieteestä ja sen tekemisestä muuten tulisi yhtään mitään. Rantala ja Tammisalo sen sijaan sekoittavat pahasti käsitteitä. He esimerkiksi puhuvat vaistoista silloin kun kyseessä ovat vietit.
Psykopatologia, mikä sinun mielestäsi on noiden ero?
Vaistoja koskevasta kannastani kiistakumppanini vetävät sen johtopäätöksen, että olisin tabula rasa -ajattelun kannattaja. Tämä on alunperin englantilaisen filosofin John Locken (1612–1704) esittämä käsitys, että ihmisen tajunta on syntyessä kuin tyhjä taulu, tabula rasa. Otan tähän kantaa nyt vain sanomalla, että genetiikka puhuu kasvatusoptimismin puolesta. Ihmiset oppivat koko ikänsä ajan paljon enemmän kuin yleensä uskotaan.Esimerkiksi kromosomistomutaatiosta johtuvasta Downin syndroomasta kärsivien kehitysvammaisten sekä kognitiivisen että sosiaalisen kehityksen ennuste on olennaisesti parantunut kun massamaisesta laitoshoidosta on siirrytty yksilölliseen hoitoon.
Itse olen ymmärtänyt juuri näin, että perimällä ja geeneillä on merkitystä esimerkiksi älykkyysosamäärään, mutta korkea koulutustaso on merkittävästi kasvattanut länsimaisten ihmisten älykkyysosamäärää.
Rantala ja Tammisalo esittävät asiantuntemattomuutta osoittavan väitteen, että kaikki tarkoituksenmukaisuus luonnossa – miten se sitten käsitetäänkin – on luonnonvalinnan aikaan saamaa.
Mitä ylipäätään tarkoittaa tarkoituksenmukaisuus?
Eräs Rantalan ja Tammisalon auktoriteeteista on Matt Ridley, jonka teosta (Ridley 2003a) he siteeraavat seuraavasti: ”Hiiri jakaa suuren osan geneettisestä koodistaan ihmisen kanssa. …” . Tässä on heti perustavanlaatuinen käsitteellinen virhe. Geneettinen koodi, eli se sääntö, jonka mukaan geenin ja sen tuottaman polypeptidin vastavuoroisuus määräytyy, on universaalinen eli täsmälleen sama kaikilla eliöillä. Ei siis voi puhua lajikohtaisesta ja vielä vähemmän yksilökohtaisesta geneettisestä koodista, vaan pitäisi puhua hiiren ja ihmisen geneettisen informaation samankaltaisuudesta. Geneettinen informaatio on geenien sisältämä organismin rakenne- ja toimintaohjeiden kokonaisuus.
Vielä vähemmän kai tuollaisen geneettisen koodin perusteella voi ennustaa kenenkään ihmisyksilön käyttäytymistä tai eläinkokeiden perusteella havainnollistaa ihmisten käytöstä?
Rantalan ja Tammisalon toinen suuri auktoriteetti on tietysti Richard Dawkins. He väittävät,etten olisi huomannut missä merkityksessä Dawkins käyttää sanaa geeni. Kyllä olen alusta alkaen tiennyt, että Dawkins pitää geenejä kopioitujina, mutta olen myös koko ajan tiennyt, että hän pitää yksilöitä geeneille alisteisina, mikä käy ilmi mm. kiistakumppanieni pitkähkön Dawkins -sitaatin eräästä varsin olennaisesta lauseesta: ”Ne [kopioitujat] rakentavat itselleen kulkuneuvoja [yksilöitä]”. Tätä on meillä ansiokkaasti kritikoinut Erkki Haukioja (1982).
Dawkinsin tapa ajatella on äärimmäisen reduktionistinen, mistä syystä en ole hänen kovinkaan lämmin kannattajansa. Silti yhdyn siihen kiistakumppaneideni esiin nostamaan Steve Jonesin (Jones1995) kannanottoon, jonka mukaan Dawkinsin itsekkään geenin ”metafora on ollut tavattoman tuottelias ja hyödyllinen, koska se antaa kaikenlaisia ideoita miten testata sitä”. Näin se on minunkin mielestäni tehnyt ja täyttää
siis tehtävänsä, mutta silti se ei ole ainoa tapa ajatella luonnonvalinnan mekanismia.
Jospa Dawkins on tarkoittanutkin ajatuksensa " itsekkäästä geenistä" enemmän metaforaksi todella, mutta sitten tuota kielikuvaa on eri tahot tulkinneet väärin kirjaimellisesti? No en tiedä, en ole perehtynyt riittävästi Dawkinsin ajatteluun.
Viimeksi muokannut Kuutar päivämäärä 23.04.2015 17:13, muokattu yhteensä 2 kertaa