Psykopatologia.munfoorumi.com

Tunnetko jumittajan? Vastaa kyselyyn
Tarja Hirvasnoro Kuva iStockphoto | 17.3.
istock 000024648443xxxlarge

Jumittaja muistaa jokaisen riidan ja harkitsemattoman sanan. Hän vaatii perustelemaan joka lauseen, jonka sanot. Onko tuttua? Vastaa kyselyyn. Teemme aiheesta juttua.

Jumittaja jää jumiin jokaiseen sanaan ja kommenttiin.

”Mitä sinä tarkoitit, kun sanoit noin?” on jumittajalta vielä helppo kysymys. Vaikeampi – ja tavallisempi – on tämä: ”Mitä sinä tarkoitit, kun silloin viisi vuotta sitten sanoin niin?”

Kun alat kertoa tarinaa, jumittaja keskeyttää sen alkuunsa: ”Niin milloin se tapahtui? Mitä hän siellä teki? Mitä tarkoitit, kun sanoit, että hän oli siellä TAAS? Miten usein hän sitten siellä käy?”

Mikään ei etene, varsinaiseen asiaan ei päästä koskaan.

Onko sinun tuttavapiirissäsi jumittajia? Miten pärjäät heidän kanssaan? Vastaa kyselyyn, niin autat meitä tekemään juttua aiheesta.

Jos kysely ei näy alla, pääset siihen tästä.

1. Millaisiin asioihin sinun tuttavasi jumiutuu? Muisteleeko hän loputtomasti menneitä tekojasi ja sanomisiasi? Takertuuko hän epäolennaisuuksiin, kun pitäisi ratkaista jokin isompi ongelma?

2. Miten saat asiat hoidettua jumittajan kanssa? Kerro toimivimmat vinkkisi.

3. Huomaatko itse jumittavasi joissakin asioissa? Millaisissa? Miten muut sinuun silloin suhtautuvat?

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ ... a_kyselyyn

Mielestäni tuossa kuvaillaan ihan väärin koko jumittaminen. Tuollainen "jumittaminen" on nimenomaan mielenkiintoista, kun pitää saada kaikki yksityiskohdat tietoon.

Minulla on erilaista jumittamista. Jos saan mieleeni jonkin asian, esim. eilen pohdin vaikka kuinka kauan kampelaa, niin on vaikea päästä siitä asiasta / ajatuksesta eroon, kun sitä ei ymmärrä / tajua, se vain pyörii mielessä. Ihan monien muidenkin asioiden kanssa on iskenyt tuollainen jumitus. Se on inhottava tunne, varsinkin silloin, kun tietää, että asiaan on jokin vastaus, mutta ei löydä sitä tai tajua sitä.

Tämä on jokseenkin aika rasittavaakin joskus.

Joillakin käsittääkseni jumittaminen on sellaista, että jää ihan jankuttamaan jotakin asiaa hallitsemattomasti, niin että lopulta on ihan totaalisen ylikierroksilla, jos tuota jumitusta ei saa keskeytettyä. Siis että joillakin tuo on ihan terveydellisesti vaarallista. Tämä on vain esimerkkioletus, minkä totuusarvo on kyseenalainen: Jos on vaikka vaikea stressiin reagoiva epilepsia, niin epilepsiakohtauksen riski kasvaa tuossa jumittuessa ja jankattaessa.

Ja itseasiassa "jumitan" kyllä noinkin, mitä tuossa aloituksessa kuvattiin, mutta se on mielestäni erilaista "jumitusta".

Tuossa tosiaan kuvataan ja käytetään termiä "jumittaminen" aivan väärin.

Jumittamisesta puhutaan esim. kehitysvammaisten ja/tai autistien kohdalla, ja kyse on vähintäänkin puolivirallisesta termistä ja kuvauksesta tietyn tyyppiselle käytökselle.
"Virallisesti" jumittaminen on sitä, ettei henkilö pysty tai halua siirtyä tilanteesta toiseen, ei ainakaan silloin jos siirtymiset eivät kuulu normaaliin päivärutiiniin tai niihin ei ole etukäteen riittävästi valmistauduttu. Se on todellinen ja hankala ongelma esim. silloin kun se on usein toistuvaa ja jumittamisen "väkivalloin" lopettaminen aiheuttaa esimerkiksi aggressiivisuutta ja paniikki-, ahdistus- tai epilepsiakohtauksia.

Epileptikolla jumittaminen on jo itse epilepsiakohtausta.

23.03.2015 16:14

Ryysy kirjoitti:Tunnetko jumittajan? Vastaa kyselyyn
...

”Mitä sinä tarkoitit, kun sanoit noin?” on jumittajalta vielä helppo kysymys. Vaikeampi – ja tavallisempi – on tämä: ”Mitä sinä tarkoitit, kun silloin viisi vuotta sitten sanoin niin?”

Kun alat kertoa tarinaa, jumittaja keskeyttää sen alkuunsa: ”Niin milloin se tapahtui? Mitä hän siellä teki? Mitä tarkoitit, kun sanoit, että hän oli siellä TAAS? Miten usein hän sitten siellä käy?”

Mikään ei etene, varsinaiseen asiaan ei päästä koskaan.
...

Minusatkin tuossa puhutaan jotenkin oudosti jumittamisesta. Ikäänkuin ensimmäisessä kohdassa puhuttaisiin asiaan jumittajasta; on jääty jumiin johonkin viisi vuotta sitten sanottuun, ehkä jopa sellaiseen jota on jo useampaan kertaan käsitelty. Jälkimmäisessä kohdassa taas jumittaminen estää tarinan kertomisen etenemisen kun kysytään jatkuvasti tarkentavia kysymyksiä - no jäähän se tarina tietysti jumiin, mutta ehkä tälle asialle voisi olla parempikin termi?

Wikipedia kirjoitti:Idée fixe (psychology)

An idée fixe is a preoccupation of mind believed to be firmly resistant to any attempt to modify it, a fixation.
(--)

http://en.wikipedia.org/wiki/Id%C3%A9e_ ... chology%29

Wikisanakirja kirjoitti:idée fixe

idée fixe f.

1. päähänpinttymä

http://fi.wiktionary.org/wiki/id%C3%A9e_fixe

Kielitoimiston sanakirja kirjoitti:päähänpinttymä (rinn. päähänpiintymä) pitkäaikainen harhakäsitys, itsepintainen ajatus, piintynyt päähänpisto. Hänellä on sellainen päähänpinttymä, että kaikki ovat häntä vastaan.

http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/

Päähänpinttymä, eli idée fixe, voisi olla parempi termi tuolle asiaan/asioihin jumittamiselle?

Ei, fiksi-idea viittaa omiin, yliarvoisiin ajatuksiin.

Siis jos jumittaa ajatuksissaan niin, että se viisi vuotta sitten sanottu harkitsematon sana tarkoittaa ehdottomasti vain oman tulkinnan mukaista asiaa, eikä tämä ko tarkoitus muutu vaikka toinen kuinka selittäisi sanomisiaan, niin se on idée fixi?

Miks'ei tuokin, mutta fiksi-ideassa tyypillistä on pikemminkin suhteellinen riippumattomuus muiden
sanomisista in statu nascendi ja takertuminen yhteen tai muutamaan teemaan.

Aloitusviestin esimerkissä taas korostuu juuttuminen toisen sanomisiin sitä mukaa kun uutta asiaa tulee.

Juuttuminen minullakin tuli mieleen aloitusviestin kuvauksesta. Käsittääkseni juuttuminen/takertuminen on aivan eri asia kuin jumittaminen.

Tiedän itse juuttuvani/takertuvani milloin mihinkin ja milloin minkäkinlaisesta syystä. Joskus aiheesta ja joskus aiheetta.

Psykopatologia kirjoitti:Miks'ei tuokin, mutta fiksi-ideassa tyypillistä on pikemminkin suhteellinen riippumattomuus muiden
sanomisista in statu nascendi ja takertuminen yhteen tai muutamaan teemaan.

Aloitusviestin esimerkissä taas korostuu juuttuminen toisen sanomisiin sitä mukaa kun uutta asiaa tulee.

Niin no minä kiinnitin huomion aloitusviestin kohtaan "Jumittaja muistaa jokaisen riidan ja harkitsemattoman sanan." Ymmärsin tuon erilailla kuin jatkoselityksen jatkuvasta keskeyttämisestä.

Ehkä Mirrin mainitsema juuttuminen olisi kuvaavampi sille, että muistaa em harkitsemattomat sanat. Niistä ei ikäänkuin pääse yli, ei sitten millään - vaan vuodesta toiseen kelaa ja kelaa että miksi se-ja-se nyt niin meni sanomaan ja varmasti tarkoitti sillä sitä-taikka-tätä. Eikä näkemys muuttuisi, vaikka kuinka kävisi sen sanojan kanssa asiaa käsitteleviä keskusteluja.

Tällöin tuollaisessa juuttumisessa olisi mukana in statu nascendi siinä muodossaan, että ko juuttumis-näkemys on ikäänkuin syntynyt tyhjästä; huonona esimerkkinä vaikkapa että B on sanonut tykkäävänsä omenoista, josta A on päätellyt että B ei tykkää appelsiineista. Vaikka B yrittää korjata, että tykkää myös appelsiineista, niin A:n näkemys ei vaan muutu. Tällöin voidaan(ko) sanoa, että A:lla on idée fixi?

Minulla oli nuorena (minäminäminä) sellainen, että vaikka perusjuntti-poikaystäväni olisi kuinka vakuutellut minulle, että hän tykkää minusta, hänen mielestään olen kaunis, hän ei halua olla kenenkään muun kanssa jne., niin _aina_ löysin porsaanreijän, millä pystyin kumoamaan hänen esittämänsä väitteen asiasta. Tässä olisin äärimmäisen hyvä vieläkin. Lisäksi luulen, että monilla muillakin on ollut samantapaista, jopa miehet ovat kertoneet: "oon sanonu sata kertaa naisystävälle että hän on minun mielestäni kaunein ja seksikkäin ja että rakastan häntä juuri sellaisena kuin hän on, mutta hän ei usko tätä". Perusjuntti epäonnistuu vakuuttelussaan aina.

Ryysy kirjoitti:Minulla oli nuorena (minäminäminä) sellainen, että vaikka perusjuntti-poikaystäväni olisi kuinka vakuutellut minulle, että hän tykkää minusta, hänen mielestään olen kaunis, hän ei halua olla kenenkään muun kanssa jne., niin _aina_ löysin porsaanreijän, millä pystyin kumoamaan hänen esittämänsä väitteen asiasta. Tässä olisin äärimmäisen hyvä vieläkin. Lisäksi luulen, että monilla muillakin on ollut samantapaista, jopa miehet ovat kertoneet: "oon sanonu sata kertaa naisystävälle että hän on minun mielestäni kaunein ja seksikkäin ja että rakastan häntä juuri sellaisena kuin hän on, mutta hän ei usko tätä". Perusjuntti epäonnistuu vakuuttelussaan aina.

Niin tämä on hämäävää. Joskus tuntuu, että tuommoinen en-usko-vakuutteluja on (ainakin osin) lisäkehujen kaipaamista tms. Toisaalta tuollaisesta voisi loukkaantuakin, koska moisen epäuskon voisi tulkita myös väitteeksi valehtelusta.

Mutta mene ja tiedä, ehkä tuollainen on juuri sitä juuttumista, joka on jo idée fixiä: mitkään vakuuttelut kauneudesta eivät vakuuta, vaan jääräpäisesti ollaan eri mieltä.

Luottamus ja se, että ollaan samalla aaltopituudella merkkaa parisuhteessa kuitenkin paljon. Oikeanlaiselta mieheltä ei tavallan edes tarvitse minkäänlaisia vakuutteluita.

Yleensä perusjunttimiehet kuitenkin mokaavat siinä, että puhuvat toista ja tekevät päinvastoin, mikä sen ristiriidan ja epäuskottavuuden tuottaa. Lisäksi perinteinen moka on se, että kehutaan vain naisen ulkonäköä ja unohdetaan kaikki muu.

Kuitenkin uskon, että on tapauksia, joissa mies on sanojensa väärti, mutta nainen ei millään voi uskoa todeksi hänen sanojaan, koska hänellä on niin juuttunut käsitys itsestään rumana ja tyhmänä. Tällöin mikään järkeväkään peruste ei mene läpi.