Psykopatologia.munfoorumi.com

Olen, osittain. Asioihin juuttuminen ja jääminen, on yksi masennustani ylläpitävä voima.
Tunnistan sen itsessäni. On kova työ, ei lainkaan helppoa, muuttaa omaa ajatteluaan.
Sitä työtä teen lähes päivittäin. Miksi miettiä surullisia muistoja. Ei niitä välttämättä mieti, ne vain tunkevat esiin jostain. Olen kai sillai viallinen, etten näe valoisia asioita elämässä. Siksi täytynee harjoitella omien ajatusten muuttamista. Mihin sitä kaikenkaikkiaan kiinnittää huomionsa. Psyykkistä työtähän se vaatii.
Mutta olen vain osittain, onneksi menneisyyteni vanki. On paljon hyvää elämässäni.
Osaan iloita ja myös tuntea mielenrauhaa.

Sateentekijä, millaisia neuvoja psykiatrisi antoi menneisyyden käsittelyyn? Entä miten hän neuvoi vapautumaan menneisyyden vankeudesta?

n