A2: Kehitysvammaisilta 10.2.2015

Re: A2: Kehitysvammaisilta 10.2.2015

ViestiKirjoittaja Runo » 11.02.2015 22:12

Jokaisella on oikeus syntyä, mutta pitäisikö olla myös oikeus olla syntymättä?
Esim ohjelmassa esiteltyyn 18-trisomiaan voi liittyä vaikeita vatsanpeitteen kehityshäiriöitä, jolloin on mahdollista että maksa, iso osa suolistoa jne on lapsivedessä. Syntymän jälkeen lapsi paketoidaan sisäelimiensä kanssa ja odotetaan kuolemaa ja toivotaan että kipulääkkeet auttavat mahdollisimman paljon. Onko oikeutettua jatkaa raskautta ajatuksella että kuinka paljon me tältä lapselta opimmekaan, me muut. Vai pitäisikö oman ideologian vastaisesti tehdä murha.
Nykyisen sikiödiagnostiikan aikana monet vanhemmat joutuvat kohtaamaan tämän tyyppisiä valintatilanteita. En olisi halunnut että taas kerran tv suoltaa potaskaa ja paskaa näiden koko lopun elämänsä syyllisyyden tunnoissa kärsivien ja lastansa ikävöivien vanhempien niskaan. Nykyisin lähes viikottain joku Räsänen tai vastaava on esittelemässä sikiönukkeja tms. Jos tarkoitus on vain kasvattaa katsojalukuja niin asia vielä vastuuttomampaa ja ällöttävämpää.
Runo
 

Re: A2: Kehitysvammaisilta 10.2.2015

ViestiKirjoittaja tuuve m » 11.02.2015 22:13

Ryhmäkodissa jokaisella on oma huoneensa ja kyllä sinne saa vieraita kutsua eikä kukaan mitään ihmettele.
Olisihan sitä tavallaan kaveri vaikka saisi pienen korvauksen. Jos toinen ei muuten pääsisi elokuviin tai uimaan tms. Ja voihan sitä jotain tehdä lisäksi ilman palkkaa.
tuuve m
 

Re: A2: Kehitysvammaisilta 10.2.2015

ViestiKirjoittaja Ryysy » 11.02.2015 22:18

Ainakin on piristävä asennoituminen tähän asiaan : )

(siis Tuuven kommenttiin viitaten)
Ryysy
 

Edellinen

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron