Anna Rotkirch, Evoluutiopsykologiaa

Anna Rotkirch, Evoluutiopsykologiaa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 02.02.2015 23:50

Syli sai tutkijan innostumaan evoluutiopsykologiasta
TIEDE 2.2.2015 14:34
Arja Kivipelto
HELSINGIN SANOMAT

http://www.hs.fi/tiede/a1422761987112

Helsingin Sanomat kirjoitti:Jos tieteelliseen tilaisuuteen tarvitaan puhujaksi evoluutiopsykologian edustaja, sinne pyydetään usein Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen johtaja Anna Rotkirch. Kiistelty tieteenala kiehtoo häntä, toisin kuin valtaosaa muista sosiologeista.

Hän opiskeli 1980- ja 1990-luvuilla postmodernismin kulta-aikaan, jolloin yhteiskuntatieteet pohtivat sitä, miten sosiaalinen todellisuus on konstruoitu kulttuurisesti.

Näkökulma tuntui hänestä vieraalta, mutta oudolta vaikutti aluksi evoluutiopsykologiakin.
"Yhtä kirjaa lukiessani poskeni punastuivat, vaikka olin yksin kotona", Rotkirch kertoo.

Teos oli Matt Ridleyn The Red Queen: Sex and the Evolution of Human Nature. Siinä tietokirjailija esittää muun muassa, että miehet ovat luonnostaan moniavioisia, naiset yksiavioisia.

Voiko moista edes tutkia, häkeltynyt lukija protestoi mielessään.

Käänteentekevän oivalluksen Rotkirch sai kuunnellessaan radiosta antropologi Sarah Hrdyn haastattelua. Tämä sanoi, että syli, johon lapsi syntyy, on ollut sama satatuhatta vuotta, eli siitä lähtien, kun ihminen menetti karvansa.

Väite kosketti tutkijaa, jonka sylissä jokelsi oma vauva.

Sittemmin Rotkirch on itsekin tutkinut sukupuolirooleja evoluutiopsykologisella otteella. Hän on yhä sitä mieltä, että Ridley vetää mutkat suoriksi.

Vaikka urosten päämäärä elämässä olisi vain levittää geenejään mahdollisimman laajalle, miesten ei silti aina kannata lennellä kukasta kukkaan. Geenithän leviävät vain, jos jälkeläiset säilyvät hengissä.

"Olemme selvittäneet eri yhteiskunnissa, saavatko miehet, joilla on enemmän puolisoita, useampia lapsia ja lastenlapsia. 1800-luvulla monissa peräkkäisissä avioliitoissa eläneillä suomalaisilla miehillä olikin enemmän lapsia kuin muilla – mutta ei aina lapsenlapsia."

Suomessa sekä naiset että miehet suosivat yksiavioisuutta. Vuosina 1930–1980 syntyneistä yli 60 prosentilla on ollut vain yksi asuinkumppani. Hyvin harvoilla niitä on ollut kolme tai enemmän.

Eläinkunnassa yksiavioisuuteen näyttää liittyvän jännittävä lainalaisuus: monogamiaan päätyvillä lajeilla on suuremmat aivot kuin polygamiaa harjoittavilla, Rotkirch kertoo.

Äkkiseltään luulisi, että kognitiivisia kykyjä kehittäisi luoviminen lukuisten partnerien viidakossa yhtaikaa eikä yhden kanssa kerrallaan.

"Havainnon tehnyt evoluutiotutkija Robin Dunbar selittää, että pitkän suhteen ylläpitäminen on älyllinen taitolaji, joka vaatii suunnitelmallisuutta, johdonmukaisuutta, toisen ymmärtämistä ja tiimityötä."

Tällaiset tulokset ja tulkinnat ovat kieltämättä inspiroivia, mutta miten ne liittyvät Väestöliiton työhön? Siellähän selvitetään vaikkapa sitä, millä tavoin hallituksen viimeisin leikkaus vaikuttaa perheisiin. . .

"Evoluutioteoria on auttanut minua hahmottamaan perhetutkimuksen suurta kuviota. Ihmisten tapa kasvattaa lapsia yhteisöllisesti vaikuttaa kaikkiin perhesuhteisiin. En silti ajattele, että evoluution näkökulma pitäisi ottaa huomioon jokaisessa hankkeessa."

Väestöntutkimuslaitos seuraa Suomen perheiden hyvinvointia monelta kantilta. Se tutkii perheellistymistä, parisuhteita, seksuaalista hyvinvointia, lastenhankintaa ja lapsettomuutta. Tilastojen takaa paljastuu usein yllättäviä asioita.

Taannoin kävi ilmi, että osassa Suomen kunnista nuorten aikuisten sukupuolijakauma on yhtä vino kuin Kiinassa – jossa pelätään, että yhteiskunta hajoaa naisten katoon.

Kunnissa, joissa miehiä on enemmän, on myös enemmän avioliittoja ja lapsia kuin muualla. Osa miehistä ilmeisesti panostaa tosissaan parisuhteeseen, loput jäävät peräkammarin pojiksi.

Naisenemmistö vallitsee vain muutamassa suuressa kaupungissa. Näissä cityissä avioliittoja solmitaan vähemmän ja myöhemmin, avioeroja on enemmän ja lapsia syntyy vähemmän kuin miesvaltaisilla paikkakunnilla.

"Ja minkähän yhteiskuntapoliittisen suosituksen näiden tulosten perusteella antaisi?" Rotkirch kysyy ja puistelee päätään.
Hilppa
 

Re: Anna Rotkirch, Evoluutiopsykologiaa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 03.02.2015 00:07

Mitä vikaa aviomiehissä on? Miehillähän elinajanodotekin kasvaa puolison ottamisen myötä. (Naisilla se laskee tai pysyy samana.)

Kerrankin löydetään jotain hyvää "peräkammarin pojista". Tutkimus osoittaa, että mies kykenee sopeutumaan elämäntilanteeseen tai sitten, että mies on vain mukavuudenhaluinen, kun ei halua lähteä kaupunkiin edemmäs puolisoa etsimään, vaan tykkää elämästään kotikylällä.

Huomasitko, että maalla miehet onnellisempia, perheissä enemmän lapsia? Vaikka oli vähemmän naisia, mistä valita.

Kaikenkaikkiaan minusta tuossa oli kerrankin jotain hyvää luettavaa sekä miehistä että naisista.
Hilppa
 

Re: Anna Rotkirch, Evoluutiopsykologiaa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 03.02.2015 00:41

En ole Rotkirch, kysypä häneltä.

Mielenkiintoista oli myös se, että yksiavioisilla eläimillä on suuremmat aivot kuin moniavioisilla. :D :D
Hilppa
 

Re: Anna Rotkirch, Evoluutiopsykologiaa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 03.02.2015 01:04

Evoluutiopsykologiaan kannattaa suhtautua tietyin varauksin. Pitäisi myös tietää, miten vertailu on tehty, lahkojen, heimojen sisäisenä vertailuna ja kuinka laajana.
Hilppa
 

Re: Anna Rotkirch, Evoluutiopsykologiaa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 03.02.2015 20:16

En ole psykologian tuntija, joten en halua vastata mutu-pohjalta, varsinkaan johonkin toimittajan laatimaan tulkinnanvaraiseen loppukaneettiin.
Hilppa
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa