Jonkin aikaa seurattuani aiheessa kuin aiheessa suvereenin ihmisen olemista, aloin miettiä miltä moinen tuntuu.
Luulisi, että on äärimmäisen turhauttavaa elää ja työskennellä enemmän tai vähemmän tampioiden seurassa valtaosan elämästään.
Mielenkiintoista on ollut seurata, että hän itse täysin tietää oman erityisyytensä, muttei kuitenkaan kohtele tyhmempiään alentuvasti tai koppavasti.
Tänään kysyin, miltä hänestä tuntuu elää itseään tyhmempien seurassa, hän vastasi; "Se on ollut niin koko ikäni. Ei siitä enää kauheasti välitä".
Poikkeuksellista on myös se, että hän tietää olevansa poikkeavan lahjakas eikä pyri sitä kiistämään tai ole tekovaatimaton tyyliin: "enminänyttiedä.eitässämitäänerityisiäolla, vaan ilman minkäänlaista vaatimattomuuden teeskentelyä, myöntää olevansa poikkeuksellisen kyvykäs.
Erittäin epätavallista Suomessa, jossa ei ainakaan saa myöntää olevansa osaavampi ja tietävämpi kuin muut.