Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Ryysy » 03.01.2015 03:46

Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

Kirjoittaja(t): Kärkkäinen, Jukka
Lehti: niin & näin 4/14


Suomessa väestöryhmien välinen hyvinvointikuilu on kasvanut 1990-luvulta lähtien. Erityisesti ihmisten terveydentilassa ja elinajanodotteessa on poikkeuksellisen suuret erot verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Näin on huolimatta siitä, että jo monen hallituksen ohjelmassa on ollut tavoitteena terveyserojen kasvun taittaminen. Nyt koulutetuimpien ja parhaiten ansaitsevien 35-vuotiaiden miesten viidennes elää noin kymmenen vuotta pidemmän elämän kuin köyhien ja vähiten koulutettujen samanikäisten miesten viidennes. Ero terveiden elinvuosien määrässä on vielä tätäkin suurempi. Terveyserojen kasvu johtuu siitä, että ylemmissä sosioekonomisissa ryhmissä olevien tila on parantunut, mutta alimmassa ryhmässä olevien jama ei ole muuttunut.

Myös mielenterveyden ongelmat ovat yleisempiä vähän opiskelleilla ja pienituloisilla kuin pidemmälle koulutetuilla ja paljon ansaitsevilla. Alimmassa tuloviidenneksessä eri tavoin psyykkisesti oireilevia on kaksi viidesosaa, ylimmässä tuloviidenneksessä vajaa neljäsosa. Erityisesti vakavat mielenterveyshäiriöt liittyvät usein matalaan sosioekonomiseen asemaan. Skitsofreniaan sairastutaan pääasiassa nuorena, ja sairaus johtaa usein opintojen keskeytymiseen ja työkyvyttömyyteen. Skitsofreenikkojen somaattinen sairastavuus on suurempi kuin muilla, eivätkä he kykene huolehtimaan terveydestään yhtä hyvin kuin psyykkisesti terveet. Skitsofrenian tiedetään lyhentävän miesten elinajanodotetta 14,6 vuotta ja esimerkiksi skitsoaffektiivisen häiriön naisten vastaavaa tunnuslukua 17,5 vuotta. Tähän vaikuttavat eritoten itsemurhat mutta myös sydän- ja verisuonisairaudet sekä syöpä. Päihderiippuvaisilla eliniänodote on yli 20 vuotta vähemmän kuin kansalaisilla keskimäärin.

Mielenterveyshäiriöiden ja sosioekonomisen aseman välinen yhteys on kaksisuuntainen. Oman pääasiallisen toiminnan, ammatin, ammattiaseman ja toimialan suhteellinen heikkous yhteiskuntajärjestelmässä voi johtaa huonompaan mielenterveyteen. Kääntäen: mielenterveyden ongelmista kärsivät saattavat myös muita helpommin vajota huonompaan yhteiskunnalliseen asemaan. Vastaavasti hyvä mielenterveys edistää sosioekonomista nousua.

Mielenterveys- ja muidenkaan terveyserojen syyksi ei voida todeta vain yhtä selittävää tekijää, vaan niiden taustalla on monimutkaisia syy–seuraussuhteita. Tutkimukset osoittavat, että yksilön sosiaalinen asema määrittää merkittävästi terveydentilaa, sairastamista ja kuolleisuutta. Huono-osaisuuden ja korkean sairastavuuden yhteys on kiistaton. Lähes kaikki terveysongelmat ovat yleisempiä vähäisen koulutuksen saaneiden, pienituloisten ja työntekijäammateissa toimivien keskuudessa.

Mielenterveyden sosioekonomiset erot tulevat esiin usein, kun nuori siirtyy lapsuuden kasvuympäristöstä omaan elämään. Tässä kehityksessä keskeisiä ovat koulunkäynnin ja koulutuksen piirteet. Nuorten perhetausta ja vanhempien paikka yhteiskunnan rakenteissa vaikuttavat koulunkäyntiin ja sosiaalista asemaa määrittäviin tekijöihin, jotka puolestaan voivat lisätä psyykkisiä ongelmia. Huono koulumenestys, lyhyt koulutusura ja koulutuksen ulkopuolelle jääminen ovat yhteydessä psyykkiseen oireiluun ja ongelmiin. Vanhempien sosiaalinen asema heijastuu nuorten elämäntapaan ja terveystottumuksiin. Nämä taas vaikuttavat henkiseen terveyteen ja koulunkäyntiin sekä aikuisiän sairastavuuteen ja sosioekonomiseen asemaan.

Nuorten aikuisten työttömyys ja alhainen koulutustaso yhdistyvät päihdeongelmiin ja ahdistuneisuushäiriöihin. Päihteiden väärinkäytön taustalta tapaa alhaista koulutustasoa ja työttömyyttä. Vakava masennus on pelkän perusasteen koulutuksen saaneilla noin kaksi kertaa niin yleistä kuin muissa koulutusryhmissä. Tämän ryhmän nuorista naisista jopa 31 % on joskus yrittänyt itsemurhaa, kun kaikilla samanikäisillä naisilla vastaava osuus on noin neljä prosenttia. Niukasti koulutusta saaneiden ja vähävaraisten 65-vuotiaiden psyykkinen oireilu on yleisempää kuin koulutetumpien ikääntyneiden.

Sairastavuus- ja kuolleisuuseroja selittävät etenkin erot terveyskäyttäytymisessä ja elintavoissa. Asenteet ja arvostukset terveellisiä elintapoja kohtaan vaihtelevat eri väestöryhmissä. Epäterveelliset ruokailutottumukset, tupakointi, runsas alkoholinkäyttö ja lihavuus ovat yleisempiä alemmissa sosiaaliryhmissä, joissa on myös suurempi alttius yksilön toimintakykyä vaarantavien selviytymiskeinojen käyttöön. Terveyttä haittaavat elintavat opitaan jo nuorina. Niiden syntyyn vaikuttaa erityisesti oman elinpiirin vallitseva kulttuuri tai alakulttuuri. Lisäksi työ ja koulutuksellinen asema sanovat sanansa itse kunkin terveyteen. Korkeammin koulutetut ovat tietoisempia kunnostaan ja osaavat paremmin toimia sitä vaalivilla tai kohentavilla tavalla. Koulutus vaikuttaa usein myös työuraan ja työoloihin, jotka altistavat eri tavoin terveysriskeille. Alemmissa sosiaaliryhmissä työ- ja elinolot ovat usein huonommat kuin korkeammassa asemassa olevilla.

Lisäksi terveyspalvelujärjestelmämme rakenne eriarvoistaa. Noin puolet väestöstä voi julkisen terveydenhuollon rinnalla käyttää työterveys- tai yksityisiä terveyspalveluja, joissa hoitoon pääsee huomattavasti joustavammin ja nopeammin kuin julkisella sektorilla. Eriarvoistuminen näkyy yhtä lailla suurina eroina mahdollisuudessa saada hoitoa mielenterveysongelmiin. Apua ei saa julkiselta puolelta läheskään riittävästi. Maksullinen psykoterapia Kelan kattamana kuntoutusmuotona ulottuu vain osaan väestöstä eli työelämässä mukana oleville tai opiskelijoille. Suuri osa väestöä jää käytännössä psykoterapian saatavuuden ulkopuolelle.

Sosioekonomisten mielenterveys- ja terveyserojen kaventaminen on terveyspolitiikan vaikeimpia kysymyksiä. Ongelmaa ei voida ratkaista vain sosiaali- ja terveyspoliittisilla toimenpiteillä, vaan täytyy kiinnittää huomiota huonoa terveyttä tai mielenterveyttä aiheuttavien yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseen. Pitää vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä, säilyttää tasa-arvoisuuteen perustuva koulutusjärjestelmä, kaventaa tuloeroja, vähentää lapsiperheiden köyhyyttä, turvata kaikille kohtuulliset asumis- ja elinolosuhteet sekä muuttaa työelämää terveyttä paremmin huomioon ottavaksi. Lisäksi on huolehdittava koko väestölle yhtäläisestä mahdollisuudesta saada riittävän nopeasti laadukkaita terveys- ja mielenterveyspalveluja.

kirjoittaja on lääketieteen tohtori ja psykiatrian erikoislääkäri
Kehittämispäällikkö, THL


http://netn.fi/artikkeli/eriarvoistumin ... erveydessa

Liekkö tämmöinen teksti ollut jo täällä? No, nyt on ainakin.
Ryysy
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Rane » 03.01.2015 17:54

Tuo ei ole mitään uutta tietoa.
Rane
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Kissi » 03.01.2015 22:19

Hyvä kirjoitus, noinhan se on!
Kissi
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja tuuve m » 04.01.2015 15:44

Juttu antaa sellaisen kuvan ettei parempiosaisissa voisi olla mielenterveysongelmia.
Parempiosaisten masennukselle aika usein naureskelee köyhempi väki.
tuuve m
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Rane » 04.01.2015 15:47

Eikö tämä tilanne ole laiton? Tuoko Sote muutoksia näihin asioihin?
Rane
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 04.01.2015 16:32

tuuve m kirjoitti:Juttu antaa sellaisen kuvan ettei parempiosaisissa voisi olla mielenterveysongelmia.
Parempiosaisten masennukselle aika usein naureskelee köyhempi väki.

Juuri näin.
Helmenkalastaja
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 04.01.2015 20:39

Oli tällä palstallakin joskus puhetta uutisesta, jonka mukaan Euroopassa masennuksen esiintyvyys (prevalenssi or whatever) olisi kymmeniä prosentteja (jotain 30 tms.). Minusta ei mikään ihme, kun ottaa huomioon, että lukutaidottomien osuus on kutakuinkin samaa luokkaa.
Hilppa
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja tuuve m » 04.01.2015 21:16

Mistä ne lukutaidottomat tietävät masentua?
tuuve m
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 04.01.2015 21:41

Ei kai masennus sairautena mikään tiedostamisen asia ole ja omalla halulla valittavissa.

Minusta on hyvin loogista, että masennuksen esiintyvyys(?) on korkea, koska lukutaidottomien osuus on niinkin korkea Euroopassa kuin noin 30% (tai jotain sinnepäin)". Lukutaidoton on melko avuton ja vailla menestymisen ja etenemisen mahdollisuuksia eurooppalaisessa modernissa yhteiskunnassa. Lukutaidottomuus samoin kuin masennus liittyvät yhteen köyhyyden kanssa.
Hilppa
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja tuuve m » 04.01.2015 21:47

Minä tunnen parikin lukutaidotonta poromiestä. He eivät ole masentuneita eikä avuttomia.
Monet lukutaidollisetkaan eivät halua menestyä ja edetä urallaan vaan elävät omaa elämäänsä.

Jotenkin on mullekin tullut olo, että olisin paljon onnellisempi, jos olisin lukutaidoton poronhoitaja.
tuuve m
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 04.01.2015 21:50

Poronhoitajaa ei mielestäni voi verrata Romanian Romaneihin, joita on aika monta miljoonaa ja jotka edustavat lukutaidottomien ryhmää ja aika vaikeassa tilanteessa eläviä köyhiä.
Hilppa
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja tuuve m » 04.01.2015 21:52

Ovatko he masentuneita?
Ehkä ovat vaan epätoivoisia tilanteensa.
tuuve m
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Mirri » 04.01.2015 21:53

tuuve m kirjoitti:Juttu antaa sellaisen kuvan ettei parempiosaisissa voisi olla mielenterveysongelmia.
Parempiosaisten masennukselle aika usein naureskelee köyhempi väki.

'Parempiosaiset' (julkkikset) tekevät mt-ongelmistaan julkisia ja näyttäviä köyhien sinnitellessä hiljaa itsekseen ja hävetessä ongelmiaan. Siinä saattaa olla yksi syy 'naureskeluun'; ei tunnu uskottavalta se, että oikeasti mt-ongelmainen ihminen jaksaisi ja kykenisi tekemään ongelmistaan julkista juttua näyttävine otsikoineen. Tai jos joku jaksaa ja hänellä on mahdollisuus tehdä niin, hän on jollakin tavoin etuoikeutettu ja 'parempiosainen' verrattuna muihin mt-ongelmaisiin...
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 04.01.2015 21:57

Olen ehkä osittain samaa mieltä kuin Mirri julkkisten masennustilityksistä. Toki julkkiksillakin on kriisinsä, mutta he osaavat tuotteistaa oman elämänsä paremmin ja tehdä niillä ikävilläkin asioilla hyötyä itselleen ja saada niillä sympatiaa itselleen. Minusta enempi noin päin kuin niin, että eivät koskaan mitään ikävää tai sairauksia kokisi.
Hilppa
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja tuuve m » 04.01.2015 22:02

Niin eihän ne julkkikset itse tee niitä näyttäviä otsikkoja ja lehtijuttuja vaan toimittajat.
Julkkis saattaa maata sängyssä masentuneena ja toimittaja tulee siihen viereen tekemään juttua.
Jaksaahan moni masentunut pitää esim. päiväkirjaa tai kirjoitella foorumilla ja ihan itse.
tuuve m
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 04.01.2015 22:02

tuuve m kirjoitti:Ovatko he masentuneita?
Ehkä ovat vaan epätoivoisia tilanteensa.

Epätoivo lisää mahdollisuutta sairastua masennukseen. Todellakin, tuosta uutisesta täällä keskusteltiin, mutta muistaakseni Psykopatologia oli sitä mieltä, että luvut masennuksen yleisyydestä olisivat liioiteltuja tms. Minä uskon, että ne (masennus)tilastot saattoivat pitää jokseenkin paikkansa juurikin tuon lukutaitoisuusprosentin suuruuden ja Itä-ja Etelä-Euroopan heikon taloustilanteen vuoksi.
Hilppa
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 04.01.2015 22:20

tuuve m kirjoitti:Niin eihän ne julkkikset itse tee niitä näyttäviä otsikkoja ja lehtijuttuja vaan toimittajat.
Julkkis saattaa maata sängyssä masentuneena ja toimittaja tulee siihen viereen tekemään juttua.
Jaksaahan moni masentunut pitää esim. päiväkirjaa tai kirjoitella foorumilla ja ihan itse.

No jos vaikkapa tekee kirjan miehensä kuolemasta, on mielestäni oltava oma panos kirjallisen tuotoksen eteen jonkinmoinen.

Toimittaja tekee jutun, kun saa kohteelta vihiä, että olisi suotuisa tilanne saada juttu. Mielestäni julkisuuden henkilöt eivät ole nykyisin enää niin vahvasti toimittajien vietävissä, koska osin myös laki suojaa julkkista ja ovat nykyisin aika kärkkäitä haastamaan, jos toimittaja rikkoo lakia pahasti. Tapauskohtaista kuitenkin. Yritteliäitä ja saattavat toimittajat olla myös sallitun rajapinnalla, mutta tarvitaan myös julkkiksen oma panos ja hänellä on myös mahdollisuus sanoa tiukka ei, jos niin haluaa.
Hilppa
 

Re: Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 04.01.2015 22:29

Hilppa kirjoitti:Olen ehkä osittain samaa mieltä kuin Mirri julkkisten masennustilityksistä. Toki julkkiksillakin on kriisinsä, mutta he osaavat tuotteistaa oman elämänsä paremmin ja tehdä niillä ikävilläkin asioilla hyötyä itselleen ja saada niillä sympatiaa itselleen. Minusta enempi noin päin kuin niin, että eivät koskaan mitään ikävää tai sairauksia kokisi.

Palaan vielä tuohon Mirrin viestin jälkeiseen viestiini.

Mielestäni näihin julkkisten masennusta koskeviin paljastuksiin ja tilityksiin on suhtauduttu ehkä osin ristiriitaisesti tai kahtiajakoisesti. Osa ihmisistä ja masentuneista pitää hyvänä sitä, että masennukselta ja mielenterveysongelmilta häviää julkisuuden myötä stigmatisoivuus ja tulee helpommaksi puhua näistäkin ongelmista. Ehkä osa ei tykkää julkkisten tilityksistä, jos jutussa on korostunut masennus tai muu mielenterveysongelma jonkinlaisena egotrippinä tai helppona kasvukokemuksena, jonkinlaisena riittinä entistä parempaan elämään.
Hilppa
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron