Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 16.12.2014 12:20

Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä
MIELIPIDE 15.12.2014 2:00 Marikki Teräsvirta http://www.hs.fi/mielipide/a1418526850941

Tekstaukseen siirtyminen ainoana käsin kirjoittamisen muotona merkitsee lapsen heittämistä pesuveden
mukana menemään. Onko todellakin pakko valita kaunokirjoituksen ja tekstauksen välillä, jotta saadaan
aikaa näppäimistökirjoittamiselle?

Nyt ollaan paikkaamassa entistä huonoa muutosta toisella huonolla muutoksella. Virhe korjataan virheellä.

Perinteisestä sidotusta kaunokirjoituksesta luovuttiin vuonna 1986. Silloinen tyyppikirjaimiston valinta oli
onneton sekä oppilaiden tasa-arvoisten oppimisvalmiuksien kehittymisen että käsialakirjoituksen opetetta-
vuuden näkökulmasta. Keskustelua kannattaa käydä palaamisesta perinteiseen kaunokirjoitukseen, jonka
merkitys ei ole kadonnut.

On tärkeää kurottaa tulevaisuuteen, mutta kaunokirjoituksen oppiminen ja käyttö käsialakirjoituksena
eivät jarruta tätä kurottautumista.

The Brain That Changes Itself -kirjan kirjoittaja, lääketieteen tohtori ja psykiatri Norman Doidge on
huolestunut kaunokirjoituksen mahdollisesta hylkäämisestä. Hänen mielestään kaunokirjoitus vaati-
vuudessaan vahvistaa oppilaiden oppimiskykyjä ja on siksi ylivoimainen tekstaukseen verrattuna.

Oppilaiden on myös saatava käsin kirjoittamisen taitonsa vankaksi ja sujuvaksi ennen näppäimistö-
kirjoittamiseen siirtymistä. Kokemukset aikuisten parissa antavat viitteitä siitä, että koneella
kirjoittamiseen tottuneet ovat usein pulassa joutuessaan kirjoittamaan käsin, koska heidän aivonsa
eivät enää pysty tarpeeksi nopeasti muuntamaan ajatuksia käsin kirjoitetuiksi. Doidge kuvaa ilmiötä:
"Kun tietokoneet syystä tai toisesta romahtavat, nämä ihmiset kokevat pienen hermoromahduksen.
Syntyy 'olen kadottanut järkeni' -kokemus."

Marikki Teräsvirta Helsinki

16.12.2014 11:28
Kynästä ja paperista tulee eliitin leluja http://www.hs.fi/sunnuntai/a1417785789203
SUNNUNTAI 12.12.2014 14:29 KOLUMNI Annamari Sipilä Kirjoittaja on Helsingin Sanomien Lontoon-kirjeenvaihtaja.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 16.12.2014 12:24

Tossussa oli keskikoulussa mahdollisuus ottaa pikakirjoitus ylimääräisenä aineena.
(Kai) vain luokan pinko ja priimus Esko Latvamaa otti. Myöhemmin hän oli eduskunnassa
pikakirjoittajana (puhepöntön alla).

Nykyään puheet saatetaan äänittää puhtaaksikirjoitusta varten.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Kuutar » 16.12.2014 22:01

Allekirjoitusten pitäisi ainakin olla kaunoa, joten miksi kaunokirjoituksen opettamisesta luovutaan?

"Tämä perustaito vaarassa jäädä historiaan - tilalle puumerkit tai sormenjäljet?"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 23760.html

Minusta kaunokirjoituksen osaaminen kuuluu yleissivistykseen.

Käsinkirjoitetut asiat muistetaan paremmin

Minna Huotilainen tutkii Työterveyslaitoksella kehollista kognitiota eli sitä, miten fyysinen toiminta vaikuttaa mieleen ja miten mieli ohjaa fyysistä toimintaa.

Aivotutkija painottaa, että käsinkirjoitus valtavan tärkeää. Tutkimusten mukaan käsinkirjoitetut asiat muistetaan paremmin verrattuna koneella kirjoitettuihin.



– Käsikirjoittamisella on kiistattomia muistihyötyjä. Tutkimuksissa käsin kirjoittaneet henkilöt ovat muistaneet enemmän teksteistä kuin henkilöt, jotka ovat kirjoittaneet tekstit koneella.

http://yle.fi/uutiset/kasinkirjoitus_va ... in/7037746
Kuutar
 

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 16.12.2014 22:35

Ei kai allekirjoituksen kaunoa tarvitse olla.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 16.12.2014 23:59

Jotkut sivistyneet piirtävät kiekurapuumerkin allekirjoituksekseen. Sellaisen, joka näyttää persoonalliselta ja kauan harjoitellulta.
Hilppa
 

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 17.12.2014 00:05

Olisi aika hienoa vetäistä käsilaukusta puurasiasta inkan –leimasin, jossa nimi olisi kirjoitettuna sinettikirjoituksella.

http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Allekirjoitus
Hilppa
 

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Mirri » 17.12.2014 00:07

Psykopatologia kirjoitti:Ei kai allekirjoituksen kaunoa tarvitse olla.

Allekirjoituksen pitää olla käsialakirjoitusta. Jos lisäksi pyydetään nimenselvennys, niin se tikkukirjaimilla.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 17.12.2014 00:42

En usko.

23:51
Tästähän oli juttua kai aiemminkin, kun kaunosta kirjoiteltiin.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 17.12.2014 11:23

Ei mitään lakia tai pakotetta sellaiseen ole. Joskus olen lukenut suosituksesta, että kaunolla olisi parempi kirjoittaa allekirjoitus. Myös että ei olisi hyvä olla pelkkä suoraa viivaa muistuttava, liian lyhyt, tai tikkukirjaimilla, koska sellaiset on helpompi väärentää.

Nykyisin allekirjoitus voi olla myös sähköinen, pankkitunnuksilla tai PIN-koodilla suoritettu varmennin.
Hilppa
 

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Mirri » 17.12.2014 11:40

Onko allekirjoituksen vastaanottajalla (lakisääteinen) velvollisuus kelpuuttaa tikkukirjaimin kirjoitettu nimi allekirjoituksena? Arvelen, että ei ole, vaan allekirjoituksen hyväksyjällä lienee oikeus vaatia tikkukirjaimia luotettavampi käsialanäyte allekirjoitukseksi.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 17.12.2014 11:47

Asia on yllättävän mutkikas. Jos paikalla on todistajia, tilanne voi olla erilainen verrattuna siihen, että ei ole.

Entä jos suullisesti on sovittu toisin kuin allekirjoitetussa paperissa?
Onko kyseessä petos?
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja tuuve m » 17.12.2014 12:33

Mirri kirjoitti:Onko allekirjoituksen vastaanottajalla (lakisääteinen) velvollisuus kelpuuttaa tikkukirjaimin kirjoitettu nimi allekirjoituksena? Arvelen, että ei ole, vaan allekirjoituksen hyväksyjällä lienee oikeus vaatia tikkukirjaimia luotettavampi käsialanäyte allekirjoitukseksi.


Minä tunnen pari vanhusta jotka eivät osaa lukea eikä kirjoittaa ja he panevat allekirjoitukseksi jonkunlaisen korvamerkin kaltaisen söhellyksen ja se käy allekirjoitukseksi.

Minä allekirjoitan nimeni ihan selvästi luettavaksi ja samalla kaunokirjoituksella myös selvennän nimeni ja aina se on mennyt läpi niin, esim. perunkirjoituksessa. Juju on siinä kai, että nimestä saa selvän.
tuuve m
 

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja tuuve m » 17.12.2014 12:35

Psykopatologia kirjoitti:Asia on yllättävän mutkikas. Jos paikalla on todistajia, tilanne voi olla erilainen verrattuna siihen, että ei ole.

Entä jos suullisesti on sovittu toisin kuin allekirjoitetussa paperissa?
Onko kyseessä petos?


Ei ole kyseessä petos vaan silloin ratkaisee se kumpi sopimus tehtiin viimeiseksi. Pitää vain olla suullisessakin tehdyssä kaksi todistajaa.

Tässä hyvä linkki mutta oikeastaan mun älykkyyteni ei riitä ymmärtämään sanooko tuo saman kuin minä.
http://www.asianajajaliitto.fi/asianajo ... imusoikeus
tuuve m
 

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Mirri » 17.12.2014 19:12

Psykopatologia kirjoitti:Asia on yllättävän mutkikas. Jos paikalla on todistajia, tilanne voi olla erilainen verrattuna siihen, että ei ole.

Niin on mutkikas. Ehkä olisi selkeämpää, jos kelvollinen ja hyväksytty allekirjoitus olisi määritelty laissa. Vaan kun ei ole, joten allekirjoituksen hyväksyminen vastuineen on harkinnanvarainen juttu.

Googlailemalla selvisi yhtä sun toista allekirjoitukseen liittyvistä vastuukysymyksistä. Esimerkiksi korttiostosten kohdalla myyjän pitäisi tarkistaa, että allekirjoitus täsmää kortissa olevan allekirjoituksen kanssa. Jos käy ilmi, että korttia on käyttänyt joku muu kuin sen allekirjoittanut henkilö, vastuu virheestä on myyjällä ja tämän työnantajalla; ei kortin omistajalla, jonka pitäisi voida luottaa siihen, että hänen korttiin laittama omakätinen nimikirjoituksensa suojaa vääriltä allekirjoituksilta. Mutta mitä jos kortin omistaja laittaa korttiinsa nimensä tikkukirjaimin; silloin kai vastuu olisi hänellä itsellään, jos joku saisi hänen korttinsa käsiinsä ja käyttäisi hänen allekirjoitustaan - tikkukirjaimia.

Sellaistakin joku jossakin tiesi kertoa, että pankki ei ollut hyväksynyt tositteessa ollutta allekirjoitusta/puumerkkiä, jonka myyjäliike oli ottanut vastaan. Silloin ei tosin ollut kyseessä tikkukirjaimet, vaan jokin muu kokeilu. Henkilö oli kokeillut millaisen 'allekirjoituksen' myyjä ja kauppa hyväksyy. Liikkeessä meni läpi, mutta pankissa ei sillä seurauksella, että pankki kieltäytyi veloittamasta ostotositteen allekirjoittaneen henkilön tiliä ilman ostajan tarkistamista.

Nykyisin ostamiseen liittyvät allekirjoituksen vastuukysymykset tietysti ovat helpompia, kun yhä useammin tunnistaminen tapahtuu sähköisesti.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.12.2014 23:44

Nykyään kokoukouksissa joku tai jotkut porukasta voivat tehdä muistiinpanoja tietokoneisiinsa,
jolloin muu kokouksen seuranta häiriintyy pahasti, eikä muistiinpanoista jälkeen päin voi
tavoittaa kokouksen henkeä yms. Ko. tietokone-ihminen keskittyy koneeseensa, ei
kokoukseen.

Eduskunnan kyselytunneillakin ministerit tekevät muistiinpanoja kysymyksistä lehtiöihinsä,
ei tietokoneisiin. Tämäkin osoittaa kirjoitettujen muistiinpanojen ylivoimaisuuden.

Hieman erilainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun oikeudenkäynnissä sihteeri kirjoittaa
pikakirjoituskoneella käytetyt puheenvuorot sanatarkasti. Mutta hänen ei tarvitsekaan
muuten osallistua istuntoon.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 20.12.2014 00:00

Mirri kirjoitti:
Psykopatologia kirjoitti:Asia on yllättävän mutkikas. Jos paikalla on todistajia, tilanne voi olla erilainen verrattuna siihen, että ei ole.

Niin on mutkikas. Ehkä olisi selkeämpää, jos kelvollinen ja hyväksytty allekirjoitus olisi määritelty laissa. Vaan kun ei ole, joten allekirjoituksen hyväksyminen vastuineen on harkinnanvarainen juttu.

Googlailemalla selvisi yhtä sun toista allekirjoitukseen liittyvistä vastuukysymyksistä. Esimerkiksi korttiostosten kohdalla myyjän pitäisi tarkistaa, että allekirjoitus täsmää kortissa olevan allekirjoituksen kanssa. Jos käy ilmi, että korttia on käyttänyt joku muu kuin sen allekirjoittanut henkilö, vastuu virheestä on myyjällä ja tämän työnantajalla; ei kortin omistajalla, jonka pitäisi voida luottaa siihen, että hänen korttiin laittama omakätinen nimikirjoituksensa suojaa vääriltä allekirjoituksilta...

Maksukortin käyttäjän henkilöllisyyden varmistaminen allekirjoituksia vertaamalla on kehno turvakeino.
Tietenkin voisi ajatella, että jos esimerkiksi naisen nimellä olevaa korttia käyttää mies, kortti on joutunut vääriin käsiin, mutta allekirjoitus on helppo väärentää, eikä siis pidä tuudittautua siihen, että allekirjoitusten vertailu riittäisi varmistamaan kortin käyttäjän henkilöllisyyden.
Kortin käyttäjän velvollisuus on säilyttää korttiaan huolellisesti ja tehdä ilmoitus kortin myöntäneelle pankille/luottoyhtiölle välittömästi huomattuaan kortin kadonneen.

Tunnuslukua näppäiltäessä on syytä peittää näppäimistö esimerkiksi kädellä tai lompakolla, eikä tunnuslukua pidä säilyttää ainakaan samassa paikasssa kortin kanssa - tai peräti kirjoitettuna korttiin.
Kyllästynyt
 

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 20.12.2014 01:20

Tuo on aika selvä asia, mitä Kyllästynyt kirjoitti. Vielä joissakin paikoissa on sellainen menettely käytössä, joka herättää epäilyksiä. Esimerkiksi Foorumin/Kampin parkkihallissa maksuautomaatit "nielevät" kortin kokonaan, eikä mitään tunnistustapahtumaa/varmennusta ole käytössä. Joskus on käynyt niin, että sirukortin sirun sijasta käytetäänkin maksun yhteydessä magneettisista nauhaa ja allekirjoitusta lukulaitteen sirupuolen ollessa tilapäisesti viallinen. En pidä tuosta ja sellaisessa tilanteessa pitäisikin ehkä perua kauppa.
Hilppa
 

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 20.12.2014 01:27

Psykopatologia kirjoitti:Nykyään kokoukouksissa joku tai jotkut porukasta voivat tehdä muistiinpanoja tietokoneisiinsa,
jolloin muu kokouksen seuranta häiriintyy pahasti, eikä muistiinpanoista jälkeen päin voi
tavoittaa kokouksen henkeä yms. Ko. tietokone-ihminen keskittyy koneeseensa, ei
kokoukseen...

Ei hän koneeseensa keskity, vaan tekemään muistiinpanoja.

Joskus käytännön syistä tullessani valituksi kokouksen sihteeriksi kirjoitan muistiinpanot koneella, koska saan ne valmiiksi oikeaan formaattiin ja säästän jälkityöhön käytettävää aikaa. Lisäksi työkokouksissa on monesti välttämätöntä, että suuret aineistot ovat käsillä myös kokouksen aikana, jolloin on helppoa tarkistaa jokin yksityiskohta ja tarvittava tieto omista tiedostoista. Koneen käyttö työkokouksissa on uusi vaadittu opeteltava työtapa, joka on monesti lähes välttämätöntä.
Hilppa
 

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Kuutar » 20.12.2014 02:57

Mitä mieltä olette tuosta aloitusviestin mielipiteestä? Onko hyvä vai huono asia, että kaunokirjoituksen opettamisesta luovutaan?
Kuutar
 

Re: Kaunokirjoitus vahvistaa oppimiskykyä

ViestiKirjoittaja Mirri » 20.12.2014 05:03

Huono. Kaunokirjoitus - tai käsialakirjoitus, kuten nykyisin sanotaan - on hienomotorinen ja sellaisena terapeuttinen taito, jonka käyttöä ei pitäisi heittää hukkaan. Kaunosta luopumisen puolustajat perustelevat asiaa esim. sillä, että persoonallinen käsiala syntyy ja muotoutuu tekstauskirjaimistakin. Kaunosta luopuminen on kuitenkin kuin heitettäisi ikivanha ja vuosisatoja ihmisen mukana kulkenut ja erittäin arvokas kirjoitustaito romukoppaan; hirmuisen älytön ja lyhytnäköinen päätös niin taakse- kuin eteenpäinkin katsottuna.

Näppäimistöt eivät ole ihmiskunnan tulevaisuutta sillä tavoin, että kirjoitustaito voitaisiin rakentaa niiden varaan. Ilman kymmensormijärjestelmää ja näppäimistöjä käsialakirjoitus on pikakirjoitusta lukuunottamatta nopein ja sujuvin kirjoitustapa. Ainakin minä tunnen menettäneeni paljon siirryttyäni perinteisestä käsin kaunolla kirjoittamisesta lähes kokonaan näppäilyyn. En voi ymmärtää, että käsialakirjoitus oltaisiin ottamassa pois kokonaisilta sukupolvilta. Päinvastoin ajattelen, että uusillakin sukupolvilla on oikeus oppia tärkeä kirjoitustaito, josta nyt ollaan kouluissa luopumassa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Seuraava

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa