Rautavaara

[Mirri]

Aloitan ketjun Rautavaaralla sunnuntaina tehdystä perhemurhasta, koska ainakin minä tarvitsen siihen asiaan liittyvän purkupaikan. Sen verran lujille on ottanut, ja edelleen ottaa, tapauksen sulattelu. Tänään istuin pari tuntia bussissa etuosassa kuljettajan takana, joten oli aikaa miettiä ja kuvitella oikein antaumuksella mitä kaikkea on koettu niinä hetkinä, jolloin on nähty auton tulevan kaasu pohjassa bussia vastaan.
Ja mitä se kuusivuotias lapsi etupenkillä äitinsä vieressä on kokenut ymmärtäessään mistä on kysymys ja mitä on tapahtumassa.

Varmaan yksi tapa käsitellä yli ymmärryksen ja sietokyvyn meneviä järkyttäviä tapauksia on vaieta niistä ja olla kuin ei olisi tapahtunutkaan, mutta toinen tapa on tämä: puretaan kirjoittamalla mitä kaikkea mielessä liikkuu ja tuntuu.

Mietin, mihin osioon tämän ketjun laittaisin: yleiseen, vertaistukeen, vai psykologiaan. Valitsin tämän, koska käsittääkseni tapauksessa ollaan vahvasti tekemisissä myös ihmisen psykopatologisten koukeroiden kanssa.
Sanojakaan en säästele; yleensä kai puhutaan laajennetusta itsemurhasta, tai sitten perhesurmasta, kuten tässä tapauksessa julkisuudessa on puhuttu. Tosiasiassa kuitenkin tapahtui ainakin tappo; minä kärjistin perheen tappamisen murhaksi. Voisin ehkä puhua jopa kostomurhasta. Poliisikin tutkii tapausta tappona/kuolemantuottamuksena.

Näiden muutaman päivän aikana ehkä ravistelevimman kommentin luin Iltasanomien päätoimittajan tämänpäiväisestä kirjoituksesta: on väärin selittää tai peräti puolustella ja ymmärtää tapahtunutta äidin uupumuksella tai masennuksella; eivät uupuneet ja masentuneet vanhemmat tee näin järkyttäviä tekoja kuin mitä nyt on nähty.

[Kissi]

Minä voin ymmärtää syyt, vaikka en hyväksy tekoa.

Katri Manninen
Ennen kuin tuomitset lue tämä
http://kutri.net/blog/2014/10/ennen-kui ... -lue-tama/



"...tiedän, että minä olen joskus ollut tilassa, josta ei ollut enää kauhean paljon matkaa siihen, että pikaistuksissani olisin tehnyt jotain tyhmää ja peruuttamatonta.

Se pelottaa, hävettää ja surettaa minua, mutta haluan sanoa tämän ääneen, koska pelkään, että jos äiti leimataan nyt “hulluksi mustasukkaiseksi akaksi, joka pimahti”, suljemme silmämme kaikilta niiltä uupuneilta, masentuneilta ja epätoivoisilta äideiltä, jotka tarvitsevat apuamme."

[Mirri]

Tänään Iltasanomista lukemani päätoimittajan kirjoitus oli 'jyrähtävä' ja mielestäni asiallinen vastine juuri Katri Mannisen ajatuksiin. Silti, vaikken vielä ole lukenut mitä Katri Manninen miettii asian tiimoilta.

[Kissi]

Laitappa linkki, että tiedän mistä puhut?

[Mirri]

Minä voin ymmärtää syyt, vaikka en hyväksy tekoa.

Katri Manninen
Ennen kuin tuomitset lue tämä
http://kutri.net/blog/2014/10/ennen-kui ... -lue-tama/



"...tiedän, että minä olen joskus ollut tilassa, josta ei ollut enää kauhean paljon matkaa siihen, että pikaistuksissani olisin tehnyt jotain tyhmää ja peruuttamatonta.

Se pelottaa, hävettää ja surettaa minua, mutta haluan sanoa tämän ääneen, koska pelkään, että jos äiti leimataan nyt “hulluksi mustasukkaiseksi akaksi, joka pimahti”, suljemme silmämme kaikilta niiltä uupuneilta, masentuneilta ja epätoivoisilta äideiltä, jotka tarvitsevat apuamme."

Vaikeistakin uupumuksista, masennuksista ja epätoivoisuuksista on hirmuinen matka siihen, että äiti - tai isä - tekee sen mitä nyt on nähty. Valovuosien matka, kuten Iltasanomien päätoimittaja osuvasti sanoi. Katri Manninen ehkä luulee ja pelkää olleensa lähellä sellaista pimahtamista; aivan kuten monet äidit - ja isät - luulevat ja pelkäävät. Matka tuntemuksista ja pelottavista ajatuksista harkintaa ja toimintakykyä vaativaan tekoon on kuitenkin äärimmäisen pitkä - ja ilmeisesti myös psykopatologinen.

Kiitos sitaatista; nyt ymmärrän paremmin minkä vuoksi Iltasanomien päätoimittaja 'ärähti' kaikkien masentuneiden ja uupuneiden äitien (sekä isien) puolesta: luodaan vääristynyt ja virheellinen kuva, jonka mukaan periaatteessa kuka tahansa uupunut, masentunut ja epätoivoinen äiti (tai isä) voi toimia samoin kuin Rautavaaralla tapahtui.
Päätoimittaja totesi mielestäni osuvasti senkin, että perheensä tappaneen miehen kohdalla harvoin nähdään ainoana tai ensisijaisena selityksenä uupumusta, masennusta tai epätoivoa; ei etsiskellä samastumis- ja ymmärtämismahdollisuuksia. Mutta kun tekijänä - kostotappajana - on äiti...

[Mirri]

Uupunut äiti ei tapa
Iltasanomat
Julkaistu: 29.10.2014 15:44, päivitetty: 29.10.2014 18:58

Rautavaaran järkyttävä tragedia on herättänyt vilkasta keskustelua. Sosiaalisessa mediassa leviää kirjailija Katri Mannisen koskettava kirjoitus, jossa hän kertoo olevansa pahoillaan siitä, että niin moni tuomitsee Rautavaaran tuhoisan kolarin ajaneen äidin.
Manninen kirjoittaa voivansa kuvitella, miltä Rautavaaran äidistä on tuntunut, vaikkei tekoa hyväksykään.

Manniselle täytyy nostaa hattua rohkeudesta: hän puhuu harvinaisen avoimesti omasta väsymyksestään. Siinä mielessä kirjoitus on tärkeä.
Manninen on ehdottoman oikeassa siinä, että jokainen uupunut äiti tarvitsee apua – mutta hän on väärässä vihjatessaan, että jokaisessa uupuneessa äidissä voisi uinua tappaja. Ei uinu.

Uupunut äiti voi masentua. Hän voi vaipua sängyn pohjalle, josta ei pääse enää ylös. Hän voi jättää lapsensa pesemättä, ruokkimatta ja hellimättä. Hän voi pahimmillaan jopa lyödä ja hänellä voi olla itsetuhoisia ajatuksia.

Mutta lähtökohtaisesti hän ei tapa rakkaimpiaan. Omien lasten tahallinen surmaaminen on niin äärimmäinen, kauhistuttava ja lopullinen teko, että yksikään tavallinen äiti ei sitä tee pelkän uupumuksen takia.

Sen sijaan esimerkiksi narsistiäiti voi tappaa. Psykiatrisen vankisairaalan vastaavan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan suurin osa perhesurmien tekijöistä on narsistisia ja sairaalloisen itsekeskeisiä persoonallisuuksia, joille perheenjäsenillä ei ole arvoa, vaan perhe on osoitus omasta osaamisesta tai asemasta.

Ylen haastatteleman Lauerman mukaan perhesurmaajien motiivit ovat itsekkäitä ja normaali, aito rakkaus perhettä kohtaan loistaa poissaolollaan. Tämä on tärkeää ymmärtää, jos ja toivottavasti kun vastaavia tragedioita halutaan jatkossa yrittää estää. Potentiaalinen lastensa surmaaja tuskin löytyy tavallisten uupuneiden äitien joukosta – mutta sen sijaan riski voi piillä esimerkiksi erotilanteessa narsistisessa ja/tai depressiivisessä miehessä/naisessa, jolla on läheisiään kohtaan poikkeuksellisen voimakas omistushalu. Tällainen henkilö ei yleensä itse edes halua apua, koska narsismi estää avun hakemisen. Siksi läheisten ja tuttavien tulisi kiinnittää vaaran merkkeihin huomiota.

Perhesurman selittäminen äidin uupumuksella on väärin, koska silloin paitsi syyllistetään uupuneita äitejä entisestään, myös suljetaan silmät muilta mahdollisilta syiltä: esimerkiksi juuri narsismilta tai voimakkaalta psykoosilta, joka voi myös Lauerman mukaan olla joskus taustalla. Tuolloin tekijä on menettänyt todellisuudentajunsa täydellisesti.

Rautavaaran tapauksessa me emme vielä tiedä, mikä oli motiivi kauheaan tekoon. Ehkä lopullista syytä ei saada selville koskaan, koska äitiä ei enää voida kuulla. Se tiedetään, että taustalla oli muun muassa eroaie ja riitoja lastenhoidosta. Äidillä oli myös talousongelmia: häneltä oli yritetty periä useiden tuhansien eurojen edestä velkasaatavia ja äiti myös riiteli oikeudessa vanhimman, 6-vuotiaan, lapsensa huoltajuudesta. Tällä oli eri isä kuin 2- ja 1-vuotiailla lapsilla.

Mitkä näistä asioista vaikuttivat tekoon, on vaikea sanoa, eikä äidin mielentilaakaan voi enää tutkia. Voi jäädä ikuiseksi arvoitukseksi, oliko äidillä Lauerman mainitsemia ongelmia vai ei.

On tietenkin helppo uskoa, että Rautavaaran äiti oli väsynyt. Se tuskin tilannetta ainakaan helpotti. Mutta on melkoista yksinkertaistamista ajatella, että näin hirvittävä rikos voisi kummuta pelkästä uupumuksesta.

Tavallaan on toki ymmärrettävää, mistä monelle – varsinkin äideille - syntyy halu puolustella ja selitellä Rautavaaran tekoa. Äidin tekemää lasten surmaa on niin kauhea ajatella, että sille halutaan löytää inhimillinen syy. Halutaan ajatella, että äiti ei voi olla paha – vaikka voi.

Äidin tekemä lasten surma nostaa esiin myös sen monen äidin sisällä uinuvan kammottavan pelon, jota ei kukaan koskaan sano edes ääneen. Kun äiti tappaa lapsensa, moni kysyy kuiskaten ja kauhuissaan itseltään: olisinko minä voinut tehdä noin? Olisinko minä voinut/voisinko minä kyetä tuollaiseen hirviömäiseen tekoon?

Rautavaaran tragedia voi herättää eloon jo menneet pimeät hetket, jos niitä on äidillä ollut: se voi muistuttaa synkistä öistä, valvotuista tunneista ja ahdistuksesta ja taistelusta väsymystä vastaan. Se voi muistuttaa siitä jättimäisestä vastuusta, joka jokaisella vanhemmalla on siitä sairaalasta kotiutuvasta pikkuruisesta nyytistä. Se muistuttaa meitä kaikkia myös siitä suunnattomasta vallasta, joka meillä aikuisilla pieniin ihmisiin on.

Katri Manninen kirjoittaa voivansa samastua Rautavaaran äidin tunnetilaan: väsymykseen ja kauheisiin ajatuksiin. Moni muukin varmasti voi. Manninen ei ole ainoa äiti, jolla on joskus ollut kammottavia ajatuksia päässään. Mutta niistä kammottavista ajatuksista on valovuosien matka siihen konkreettiseen, kammottavaan tekoon: hengen riistämiseen omilta lapsilta.

Rautavaaran surmaaja teki hirvittävän ja tietoisen valinnan: hän ajoi bussin ohi, käänsi autonsa, painoi kaasua ja ajoi tahallaan bussia päin. Kyydissä kolme viatonta uhria, etupenkillä 6-vuotias, joka on ehkä ehtinyt tajuta kaiken. Ja kyllä: se hirviömäinen teko meillä on oikeus tuomita. Eikä unohdeta, että teko on erittäin julma myös bussissa olleen lasten isän kannalta.

Jos olet uupunut äiti, hae rohkeasti apua. Sinä tarvitset sitä. Sinun lapsesi tarvitsevat sitä. Mutta älä pelkää: sinä et ole tappaja. Etkä ole sinäkään, uupunut isä. Tosin isien tekemiä perhesurmia ei koskaan pelkällä uupumuksella selitetäkään.

Ulla Appelsin

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 33429.html

[Kissi]

Uupunut äiti ei tapa
Iltasanomat
Julkaistu: 29.10.2014 15:44, päivitetty: 29.10.2014 18:58

---Tavallaan on toki ymmärrettävää, mistä monelle – varsinkin äideille - syntyy halu puolustella ja selitellä Rautavaaran tekoa. Äidin tekemää lasten surmaa on niin kauhea ajatella, että sille halutaan löytää inhimillinen syy. Halutaan ajatella, että äiti ei voi olla paha – vaikka voi---

---Äidin tekemä lasten surma nostaa esiin myös sen monen äidin sisällä uinuvan kammottavan pelon, jota ei kukaan koskaan sano edes ääneen. Kun äiti tappaa lapsensa, moni kysyy kuiskaten ja kauhuissaan itseltään: olisinko minä voinut tehdä noin? Olisinko minä voinut/voisinko minä kyetä tuollaiseen hirviömäiseen tekoon?
Ulla Appelsin

[Kissi]

Mirri:
"Tänään istuin pari tuntia bussissa etuosassa kuljettajan takana, joten oli aikaa miettiä ja kuvitella oikein antaumuksella mitä kaikkea on koettu niinä hetkinä..."
---
Minä puolestani ajaessani pitkää pimeää suoraa, mietin jokaisen rekan kohdalla, kuinka helppo olisi
siirtyä vastakkaiselle kaistalle PAM , se rekka meni ohi, se olisi ollut se hetki.
En pysty niin tekemään missään olosuhteissa, vaikka olisin kuoleman väsynyt, nöyryytetty, hylätty,
en pystyisi ajamaan tuhoon. Ehkä Lauerman näkemys narsistista on lähin oikea selitys sille, että voi tuhota sen minkä on itse tehnyt. Lapsensa.

[Maaria]

Kun ihminen on syvästi uupunut, ei hän yleensä ole niin toimintakykyinen, että
kykenee tuollaiseen.

Toki, voi mennä psykoosiin ja se on jo vaarallisempi tilanne myös ympäristölle.

Syvässä uupumuksessa voin kuvitella oman kuolemani
ja sen, että pystyn tekemään itsemurhan, mutta en pysty edes kuvittelemaan,
että tappaisin esim. lapseni.

[Maaria]

Mikähän on miehen vointi...

[Psykopatologia]

Kyllä äiti on voinut myös suhteellisen koostuneessa tilassa päätyä
tallaiseen kunnialliseen ratkaisuun.

[Kissi]

Voisin eläytyä siihen, että äiti oli epätoivoinen koska isä sanoi ottavansa eron. Hänhän lähti isää kuljettaneen bussin perään epätoivoisena. Hänet käskettiin ulos, kuinka nöyryyttävää..
Tie oli pilkkopimeä,satoi,epätoivo ja sekava mielentila.
Ehkä vain hetkellinen koston huuma, auton kiihdytys äärimmilleen ja bussin lähenevät valot ja päätös:
tämä oli tässä.(elämä) PAM! TYHJYYS.

[Maaria]

Japanissa tehdään harakiri.
Ajatellaan sen olevan kunniallista.

[Mirri]

Minäkin uskon ja luulen samaa kuin Trisse kertoi facebook -keskustelun näkemyksistä: ei uupunut äiti tapa lapsiaan. Synnytyksen jälkeiset masennukset mahdollisine psykoosioireineen lienevät toinen juttu; silloin äiti voi tappaa lapsensa uskoen toimivansa lapsensa parhaaksi. Samoin tietysti muutkin tunnistamattomat ja hoitamattomat psykoosit - ne voivat aiheuttaa tuhoisaa käyttäytymistä.

Uupunut, masentunut ja epätoivoinen, mutta todellisuudentajuinen äiti pyrkii turvaamaan lastensa eloon jäämisen tavalla tai toisella vaikka olisi miten itsetuhoinen ja miettisi elämänsä lopettamista.
Lapsensa tappanut nainen on kuulemma kertonut olevansa hyvin lapsirakas. Rakkaus lapsiin ei kuitenkaan riittänyt, kun itselle tuli tarve aiheuttaa vahinkoa ja kostaa... Siinä rytäkässä omillakaan lapsilla ja heidän elämällään ei ollut mitään arvoa - puhumattakaan rakkaudesta, joka olisi pannut epätoivoisen äidin suojelemaan heitä hänen tuhovoimiltaan.

[Psykopatologia]

Laajasalon tapausta poliisi pitää murhana, vaikka common sense sanoo, että se oli tappo.

Rautavaaraa poliisi pitää tappona, vaikka terve järki sanoo, että se oli murha.

[Maaria]

Jos se oli ironiaa...

[Maaria]

Ironia ei aina ole huumoria.

[Mirri]

Voisin eläytyä siihen, että äiti oli epätoivoinen koska isä sanoi ottavansa eron. Hänhän lähti isää kuljettaneen bussin perään epätoivoisena. Hänet käskettiin ulos, kuinka nöyryyttävää..
Tie oli pilkkopimeä,satoi,epätoivo ja sekava mielentila.
Ehkä vain hetkellinen koston huuma, auton kiihdytys äärimmilleen ja bussin lähenevät valot ja päätös:
tämä oli tässä.(elämä) PAM! TYHJYYS.

Niin... Varmaan oli nöyryyttävä kokemus joutua meuhkaamisen takia bussista pihalle.

Koston huumassa äiti kaasutti ensin päästäkseen bussin edelle, sitten riittävän etumatkan päässä hän teki U-käännöksen päästäkseen ajamaan väärällä kaistalla vastaantulijoita vastaan. Vasta sitten hän oli sopivalla törmäyskurssilla bussin kanssa voidakseen kiihdyttää äärimmilleen.

Päätös oli tehty muussa kuin hetken huumassa; sen verran suunnittelua ja toimintaa lopputulokseen tarvittiin. Äidin piti miettiä esimerkiksi se, että missä vaiheessa hän on kaasutellut bussin edelle sopivan kauas, että kannattaa tehdä U-käännös ja painaa kaasu pohjaan vastaantulijoiden kaistalla niin, että varmasti osuu bussiin eikä mihin tahansa tiellä ajelijaan. Ja ennen loppukaasutteluakin tarvittiin suunnittelua: kolme lasta lastattiin autoon ja lähdettiin ottamaan kiinni bussia, jossa mies istui; äiti pysäytti autonsa lapsineen bussipysäkille noustakseen bussin kyytiin ja päästäkseen 'keskustelemaan' miehensä kanssa.

Mitä jos hänellä olikin erilaisia suunnitelmia erilaisten tilanteiden varalle? Yksi menee myttyyn, joten turvaudutaan seuraavaan...

Sen kyllä uskon, että nainen tunsi itsensä epätoivoiseksi kohdatessaan mahdollisuuden hylätyksi tulemisesta. Muttei naisen pelko hylätyksi tulemisesta selitä sitä, että hän tappoi kaikki kolme lastaan - kahden miehen lapset. Paitsi jos naisessa itsessään on ollut jotakin pahasti vinksallaan.

[Kissi]

Mies nousi bussiin, vaikka nainen anoi jäämään. Lapsia ei voinut jätää, ne otettiin mukaan , kun lähettiin hakemaan isiä takaisin, mutta isi ei lähtenyt, oli tarve lastenhoitoon, isi ei suostunut!

Äiti ajatteli, ei tarvia enää koskaan sun hoitaa.PAM

[Mirri]

Kyllä äiti on voinut myös suhteellisen koostuneessa tilassa päätyä
tallaiseen kunnialliseen ratkaisuun.

MITÄ kunniallista sinä PP näet tässä tragediassa?

En tiedä mitä PP tarkoitti 'kunniallisella ratkaisulla', mutta minulla tulee mieleen erilaiset kunniamurhat, jotka todellisuudessa ja tarkalleen ottaen ovat kostomurhia. Kunnian säilymisen vuoksi kostetaan jotakin jollekin; kunnian suojelemiseksi voidaan tappaa ja jopa murhata - kunnian nimissä. Noin minä näen 'kunniaan' liittyvän tappamisen ja murhaamisen.

Äiti oli pahoissa talousvaikeuksissa ja lisäksi hän riiteli vanhimman lapsensa huoltajuudesta. Nyt sitten toinenkin mies oli lähdössä tiehensä ja jättämässä hänet yksin lasten kanssa. Ehkä äidin mielestä oli kunniallisempaa kuolla näyttävästi (muita vahingoittaen) ja tappaa lapset (kostoksi näiden isille) kuin jäädä elämään toinen toistaan nöyryyttävämpien asioiden keskelle.