Psykopatologia.munfoorumi.com

Otsikon käsite on nykyisin muotisana, mutta muodikkuuden lisäksi se voi olla tärkeä asia.
Mitä tarkoitetaan, kun puhutaan ihmisen epämukavuusalueesta tai hänen epämukavuusalueelleen menemisestä?

Omalla kohdallani olen törmännyt yhdenlaiseen ahaa-elämykseen. Minulla on oma mukavuusalueeni ja sen lisäksi epämukavuusalueeni. Jälkimmäiselle työntyminen voi olla haasteellista ja vaikeaakin, mutta myös mielenkiintoista. Kunhan vain kokoan voimiani ja uskallan ylittää mukavuusalueeni siirtyäkseni epämukavuusalueelleni katsomaan mitä sieltä löytyy...

Arkaa paikkaa tai aluetta, luulisin.
Konkr. meitsille esim. luistinrata, abstraktisti seksuaalisuus ja sukupuoli.

Myös psykoterapiassa tunkeudutaan epämukavuus-alueelle,
joka vähitellen pienenee, jolloin mukavuus-alue laajenee.

(Tämä on tietysti dikotomisoitua mieltämistä; useimmat
alueet ovat suhteellisen neutraaleja.)

Sellainen kokemus minullakin on; psykoterapiassa voidaan tunkeutua epämukavuusalueelle.

Arkipäiväisessä elämässä kaikkine velvollisuuksineen epämukavuusalueelle joutumista/tunkeutumista tapahtuu usein. Elämä on täynnä asioita, jotka eivät tunnu mukavilta, mutta joiden kanssa pitäisi jotenkin tulla toimeen.
Läheskään aina epämukavuusalueelle joutuminen/työntyminen ja siellä olemiseen sopeutuminen ei ole vapaaehtoinen valinta; on vain yritettävä selviytyä vaikka miten tuntuisi epämukavalta.

Entisenä kilpaurheilijana jouduin menemään usein epämukavuusalueelle ja siitä sai onnistuneen olon pitkäksi aikaa.
Nykyisin minua ei saa menemään epämukavuusalueelle fyysisesti mutta psyykkisesti siellä käyn useinkin. En saa siitä mitään nautintoa ja olenkin päättämässä terapian.

Paremman pahin vihollinen on hyvä.

Mielestäni ihmisen "joutuminen" tai vapaaehtoinen meno oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, on yksinomaan opettava ja mieltä avartava kokemus. Alkuun tietty saattaa tuntua epämiellyttävältä ja vastenmieliseltäkin joutua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta jos sen osaa ottaa positiivisena ja opettavaisena kokemuksena, se on suuri rikkaus. Se saattaa olla kokemuksena niin ainutkertainen että sitä suorastaan janoaa.
Huomatessaan mukavuusalueensa suppeuden, ihminen kasvaa henkisesti oivaltamaan muita maailmoita, muita tarkoituksia. Epämukavuusalue kutistuu ja muuttuu vähitellen mukavuusalueeksi. Näin ainakin pitäisi olla. Syödessä ruokahalu kasvaa on vanha, moneenkin tilanteeseen sopiva sanonta. Jos ja kun ihminen havaitsee kykenevänsä löytämään aarteita myös mukavuusalueensa ulkopuolelta, mikään ei ole enää esteenä.

Koko sana hirvittää. Tulee mieleeni mm. Autokoulu.
Se stressasi ja ahdisti niin, etten enää samanlaista kasvattavaa ja laajentavaa kokemusta ikinää halua.