Psykopatologia.munfoorumi.com

Sehän on hyvä, jos asia on selvä. - Ja hauki on kala ja lehmä on imettäväinen.

Minä en kyllä osaa nähdä mitään eroa, tyylin lisäksi. Kaipaaminen kai on vähän hienompaa, korkealentoisempaa tyyliä kuin ikävöiminen? Jos lapsi ikävöi äitiä tarhassa, niin kai hän voisi kaivatakin tätä? Maanpakolainen kaipaa kotimaataan ja ikävöi sinne takaisin?

(1) Yksi tapa hahmottaa ero on ajatella, että sanojen merkitykset ovat kovin samat, mutta kaipaamisessa on mukana toisen puutteessa olon lisäksi (joka on minusta olennainen osa ikävöintiä) halu, että toinen olisi läsnä.

Ikävöinnissä siis kysymys toisen puutteessa olosta, kaipaamisessa spesifimmin puutteessa olosta ja halusta, että toinen olisi täällä.

Ikävöidä voi vaikka pahoinpitelijäänsä, jos on ollut paljon (muissakin) tekemisissä kanssaan. Aika rankkaa, jos kaipaa pahoinpitelijäänsä. Kaipaamisessa oma halu mukana.

***

(2) Kaipaamisessa vailla olon kokemus on toisaalta ehkä vähemmän akuutti kuin ikävöinnissä.

Voisi mennä myös esim. näin: Ikävöinnissä on kysymys toista vailla olosta, ja kaipaamisessa toista vailla olosta, mutta niin, että on jotenkin paremmin hyväksynyt toisen poissaolon.

Ikävöinnissä korostuu ulkoinen. Kohde. Toisen puuttuminen. Kaipaamisessa ikävöintiin verrattuna koettu halu tavata. Toisen puuttuminen molemmissa läsnä.

Tämä kyllä ehkä hieman psykologista; voiko kieli perustua psykologiaan ihan tällä tavalla? Luultavasti ei; kieli on kuitenkin kommunikaation väline, jota pystyvät myös psykologisia pohtimattomat ihan täsmällisesti käyttämään. En tiedä.

***

(3) Ikävä ja ikävöinti enemmän tässä ja nyt kuin kaipaaminen. Kaipaamisessa mukana myös haaveilu, kuvitteleminen. Mutta kuitenkaan kaipaaminen ei pelkää haaveilua. Myös tässä ja nyt mukana. Ero enemmän ja vähemmän spesifin ero.

"Ikävöin sinua" aika harvinainen ilmaisu, oikeastaan. "Minun on ikävä sinua" tavallisempi. Ensimmäisestä tulee enemmän mieleen toisen perään haikailu (haaveilu, kuvitteleminen) kuin jälkimmäisestä. Ikävöiminen lähempänä kaipaamista kuin ikävä.

Ikävöiminen ei minusta sisällä yhtä selkeää viittausta toisen tapaamisen haluamiseen kuin kaipaaminen. Vrt. esimerkki pahoinpitelijänsä ikävöinnistä ja kaipaamisesta. En tiedä.

***

Menin kai jo monta kertaa sanoissani sekaisin.

Vahvaa analyysiä; kiitos!

Olisiko niin, että ikävöimisessä asianomaisella on myös ikävä olo ("kylmä"), kun taas kaipaaja odottaa "lämpimästi" vaikkapa uutta tapaamista. Tällöin ikävässä objekti olisi menetetty (depressiivinen vire) kun taas kaipauksessa onnistuneesti sisäistetty.

Kyllä tuo on minusta nimenomaan noin.

Jotenkin vaan tuntuu, että kielitieteen näkökulmasta näitten sanojen merkitysten täytyy olla koodattu jollain muulla tavalla. Niissä on selvästi ”overlappia,” mutta myös eroa. Mutta en tiedä.

En osaa kielitiedettä, jotenkin vaan joskus kiinnostaa. Jotain olen joittenkin sanojen "semanttisista invarianteista" lukenut, että joskus rinnakkaiset sanat ovatkin päällekkäisiä, toinen vain spesifimpi kuin toinen. Ajattelin, että jos ikävöinnin ja kaipaamisenkin suhteen olisi näin.

Kummassakin menetys, toisessa menetetty objekti sisäistetty ja lämmin tms. Voisiko sanojen merkitykset perustua tuollaisiin eroihin, en minä vaan tiedä.

(Jos näin olisi, tarkoittaisi se oikeastaan sitä, että "ikävöiminen" kattaisi sekä "depressiivisen tilanteen", että tilanteen, jossa menetetty objekti on onnistuneesti sisäistetty. "Kaipaaminen" spesifimpänä kattaisi vain jälkimmäisen tilanteen.)

Boredom on (myös) tylsää; missing ei varsinaisesti, on myös aktiivisempaa?

Kiitokset tästä helmestä Pertti Luukkoselle ja ve?e:lle! Sattui elämässäni niin sopivasti kohdalleen.

Webster luonnehtii boredomia seuraavasti: :the state of being weary and restless through lack of interest.

Monesti puhutaan "tyhjyyden tunteesta". Olen käsittänyt sen tarkoittavan tylsistyneisyyttä lähellä oleva tunnetta, mutta tämän ketjun myötä tullee esille tyhjyyden tunteen toinen nyanssi ikävöiminen-> -> ikävä olo(, jolla on joskus merkitys ikävöivä?).

(Ei ihme eräs juttu, että koin vaikeaksi ilmaista erästä asiaa lähimenneisyydessäni eräässä tilanteessa. Kun terapeutti sanoi, jospa sinä kaipaat ja monesti uudelleen, kuinka minä hänen mielestään kaipaan. Ja minua puistatti, koska en kaivannut vaan ikävöin. Toista kaipasin, mutta en osannut ilmaista riittävän selvästi näiden sanojen eroja. Joten suurkiitos teille!) Ikävää voi ikävöidä, siis jäädä ikävään tilaan eli ikävöimään. Itselleen rakasta voi kaivata ja surra rakkaalle tapahtunutta. Miksi on paljon kirjoituksia "äitiä ikävä"? Ja miksi juuri nuo sanat niin helposti liitetään yhteen? En koe omiksi vaan kaipaus on ikuinen, äidin kaipuu.

Boredom'ista kuvataan usein tyhjyyden tunteilla, että kaipaa mutta ei oikein tiedä mitä kaipaa.

Ikää käytetään usein uskonnollisissa tai hieman juhlallisissa yhteyksissä; ikävöi taivaaseen tai jumalan luo tai kuolleita (äitiä ikävä). Tällöin kohde on sangen etäinen ja abstakti. Vrt. "Kaipaan sinua niin kiihkeästi, kulta!"

Maria: "Monesti puhutaan "tyhjyyden tunteesta". Olen käsittänyt sen tarkoittavan tylsistyneisyyttä lähellä oleva tunnetta, mutta tämän ketjun myötä tullee esille tyhjyyden tunteen toinen nyanssi ikävöiminen-> -> ikävä olo(, jolla on joskus merkitys ikävöivä?).
-

Ei todellakaan lähelläkään tylsistyneisyyttä (minulla)...

Olin kerran kuuntelemassa erään psykologin yleisöluentoa. Hän sanoi tyhjyyden tunteen olevan yleinen tunne murrosiässä. Nuori kuuntelee yksin huoneessaan rock-musiikkia (nupit kaakossa) täyttääkseen tyhjyyden tunnettaan. Normaali kehitykseen ja kasvuun kuuluva juttu, joka menee ohi tai vähenee. No hih, tuli takaisin maasennuksen myötä minulle. Johtuiko siitä, että en koskaan murrosikäisenä saanut yksin huoneessani kuunnella rock-musiikkia nupit kaakkoon käännettyinä?

Maria
En tiedä =)

Jos pahoinpitelijäänsä ikävöi, niin sitten on kyseessä varmaan se Tukholman syndrooma.

Jotenkin ikävästä ja ikävöinnistä tulee akuutimpi tunne mieleen kuin haikeasta kaihosta ja kaipuusta. Koti-ikävä on vahvempi tunne kuin kotimaan kaipuu. Kaivatessa on ehkä jo hyväksynyt menetyksen, ikävöidessä ei? Tai oliko nyt niin, että onnistuneesti sisäistettyä kokonaista objektia voi sitten surra, mutta narsistin ja rajatilan itseä täydentävää toista, self-objektia ei voi surra, vaan sen menettämistä seuraa masennus.

Vanhemman kaipuussa ja ikävöinnissä voi olla niin monta tasoa. Jos ei ole koskaan ollut läsnä olevaa tukevaa (toista) vanhempaa, voi kaivata sitä, mistä on jäänyt paitsi. Siitä huolimatta, vaikka vanhempi olisi ollut ankara ja aggressioita käyttävä rakkaudeton kasvattaja, voi häntä kaivata, minkä käsitän sen kaipuuna, mitä vaille on jäänyt.

Ehkä en juuri tuon takia (mitä Pertti Luukkonen selvensi aiemmassa viestissä) en kykene kokemaan "äitiä ikävä"- juttuja omakseni, koska koen ne vanhempien sukupolvien käyttämäksi kieleksi, peruksi siltä ajalta, jolloin äitiä teititeltiin tai puhuteltiin hän-muodossa ja liitän enempi pyhäkoulun opettajien käyttämään kieleen. Ei minulle niin läheistä vaan läheisempää on "äidin kaipuu".

Aiemman analyysin pohjalta ilmaisujen eroa voisivat kuvata seuraavat esimerkit.

Mies sanoo rakastetulleen 10.6.2010: "Kaipaan sinua hirmuisesti; illalla nähdään!"

Sisar kirjoittaa veljelleen Amerikkaan 10.6.1851: "Ikävöin sinua hirmuisesti." (On ilmeistä, että he eivät enää koskaan tapaa.)

Lisäys: Oli Amerikka unohtunut viestistäni.

Biancaliina, eikös nuo tyhjyyden tunteet olleet juuri yksi rajatilan ja epävakaan diagnostisia kriteereitä?

Mutta jos oikein ikävöi ja kaipaa, niin ei semmoinen olotila kai ole ikävystymiseen ja pitkästymiseen verrattavissa ainakaan? Eikä minun mielestäni ahdistavaan, pelottavaan tyhjyyden tunteeseenkaan, joka täytyy äkkiä täyttää jollakin? Jälkimmäinen olisi kai rajatilan tyhjyyden tunne, joku arkaainen jäänne lapsuuden ahdistuksesta, vaille sitä itselle välttämätöntä, elintärkeää toista jäämisen tunnetta, kun sitä toista ei edes hahmota vielä?

Eivätköhän ikävä ja kaipuu molemmat se ole enemmän tai vähemmän akuuttia, tai hiljaista kroonista henkistä pakotusta ja jomotusta, jotain tuskaa ja itsesääliä ja muuta vastaavaa?

Ihan hatusta siis nämä.

Minä en ole koskaan kuullut bored -sanaa käytettävän samassa merkityksessä kuin missing -sanaa, siis kaivata, olla vailla jne. vaan aina vaan ikävystymisenä, ikävänä/tylsänä. En jaksa kyllä etsiä sanakirjoista esimerkkejä.

Minätäällä: "Biancaliina, eikös nuo tyhjyyden tunteet olleet juuri yksi rajatilan ja epävakaan diagnostisia kriteereitä?"
-

Joo, tai siis ainakin monilla epävakailla on tyhjyyden tunteita.

Kaipaan sua niin.
http://www.youtube.com/watch?v=tun85zPc ... re=related

Minuako? Niin minäkin sinua.

Bach: Cantata ''Ich habe genug!'' BWV 82 - Recitative & Aria
Klaus Mertens baritoni, Ton Koopman cembalo

http://www.youtube.com/watch?v=bIie1IBj ... &index=102 (8:15)
(englanninkieliset tekstit)

Recitative (B):

Ich habe genug.
Mein Trost ist nur allein,
Dass Jesus mein und ich sein eigen möchte sein.
Im Glauben halt ich ihn,
Da seh ich auch mit Simeon
(- -)