Kirjoittaja ve?e » 02.06.2010 05:14
(1) Yksi tapa hahmottaa ero on ajatella, että sanojen merkitykset ovat kovin samat, mutta kaipaamisessa on mukana toisen puutteessa olon lisäksi (joka on minusta olennainen osa ikävöintiä) halu, että toinen olisi läsnä.
Ikävöinnissä siis kysymys toisen puutteessa olosta, kaipaamisessa spesifimmin puutteessa olosta ja halusta, että toinen olisi täällä.
Ikävöidä voi vaikka pahoinpitelijäänsä, jos on ollut paljon (muissakin) tekemisissä kanssaan. Aika rankkaa, jos kaipaa pahoinpitelijäänsä. Kaipaamisessa oma halu mukana.
***
(2) Kaipaamisessa vailla olon kokemus on toisaalta ehkä vähemmän akuutti kuin ikävöinnissä.
Voisi mennä myös esim. näin: Ikävöinnissä on kysymys toista vailla olosta, ja kaipaamisessa toista vailla olosta, mutta niin, että on jotenkin paremmin hyväksynyt toisen poissaolon.
Ikävöinnissä korostuu ulkoinen. Kohde. Toisen puuttuminen. Kaipaamisessa ikävöintiin verrattuna koettu halu tavata. Toisen puuttuminen molemmissa läsnä.
Tämä kyllä ehkä hieman psykologista; voiko kieli perustua psykologiaan ihan tällä tavalla? Luultavasti ei; kieli on kuitenkin kommunikaation väline, jota pystyvät myös psykologisia pohtimattomat ihan täsmällisesti käyttämään. En tiedä.
***
(3) Ikävä ja ikävöinti enemmän tässä ja nyt kuin kaipaaminen. Kaipaamisessa mukana myös haaveilu, kuvitteleminen. Mutta kuitenkaan kaipaaminen ei pelkää haaveilua. Myös tässä ja nyt mukana. Ero enemmän ja vähemmän spesifin ero.
"Ikävöin sinua" aika harvinainen ilmaisu, oikeastaan. "Minun on ikävä sinua" tavallisempi. Ensimmäisestä tulee enemmän mieleen toisen perään haikailu (haaveilu, kuvitteleminen) kuin jälkimmäisestä. Ikävöiminen lähempänä kaipaamista kuin ikävä.
Ikävöiminen ei minusta sisällä yhtä selkeää viittausta toisen tapaamisen haluamiseen kuin kaipaaminen. Vrt. esimerkki pahoinpitelijänsä ikävöinnistä ja kaipaamisesta. En tiedä.
***
Menin kai jo monta kertaa sanoissani sekaisin.