Koulukiusaamista on tutkittu paljon ja sitä voidaan ehkäistä järjestelmällisesti.
Julkisuudessa tiedon paikan valtaa usein aikuisten tunnepuhe. Silloin tulee
ylilyöntejä.
SUNNUNTAI 7.9.2014 9:11 KOLUMNI Anu Silfverberg Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja.
http://www.hs.fi/sunnuntai/Koulukiusaam ... nettu-aihe
MATTI PIKKUJÄMSÄ
Kaikki alkoi, kun 19-vuotias Juho Räty julkaisi Facebookissa tarinan, jossa hän pelasti bussissa pienen pojan kiusaajien
kynsistä.
Vaikka poika ei kiittänyt minua, eikä puhunut mitään, tiedän että hän oli kiitollinen.
Tarina lähti lentoon. Moni liikuttui. Presidenttikin kehui Rätyä ja sanoi Ilta-Sanomissa, että kiusaamiseen puuttuminen
on "vahvojen velvollisuus".
Lukiolaisten liitto aloitti #kutsumua-kampanjan. Siinä pitää ottaa kuva itsestään lapun kanssa, johon on kirjoitettu kaksi
sanaa: yksi, jolla sinua on haukuttu, ja toinen, jolla haluaisit sen korvata. Haukkumasana pitää ruksia yli. Läski – Rakas.
Harakka – ihana. Kuvia on tuhansia.
Julkkikset ja valtaapitävät alkoivat postata omia kuviaan. Kansanedustaja Lasse Männistö (kok) ei ollut "ärsyttävä pyrkyri",
vaan "aktiivinen, ennakkoluuloton, innostuva".
Ilta-Sanomat julkaisi lapun, jossa luki "saunansytyke" ja sen alla "Digimedian ykkönen".
Minua kiusattiin tarhassa, leireillä ja yläasteella. Mietin, miltä kampanja olisi tuntunut.
Ainakaan en olisi ikinä voinut kirjoittaa tuollaista lappua. Se olisi vain pahentanut kiusaamista, ja häpeä olisi ollut hirveä.
Soitin koulukiusaamista tutkineelle Christina Salmivallille.
"En tiedä, pystyvätkö tällä hetkellä kiusatut olemaan tuossa mitenkään mukana", Salmivalli pohtii.
Kiusatulle ulostulo voi olla iso riski.
Kampanja kuitenkin viehättää Salmivallia siksi, että se on lähtenyt lukiolaisilta itseltään. "Uskon, että se voi herättää
keskustelua tai herättää empaattisesti ajattelemaan, millaista on olla systemaattisesti kiusattuna."
Yleisemmin tutkijaa vaivaa julkisten kampanjoiden ohimenevyys. Hän toivoisi kiusaamisen ehkäisemiseen yhtä asiaa:
systemaattisuutta.
"Ettei se jää siihen, että yksittäiset ihmiset kouluissa miettivät näitä ja tekevät, mitä parhaaksi näkevät."
Julkisuudessa kiusaaminen on yksilökeskeistä. Tutkimusten valossa kyse on ryhmästä.
"Kiusaamisessa ei usein ole yksittäistä selkeää tai vakavalta näyttävää tekoa tai yhtä tekijää. Yksi nauraa sulle, toinen
jättää ulkopuolelle, joku vain katsoo tietyllä tavalla. Kun ne systemaattisesti kohdistuvat yhteen ihmiseen, on kyse
kiusaamisesta."
Koska kyse on ihmisryhmistä, yksilöihin – kiusaajaan tai kiusattuun – keskittyminen ei ratkaise ongelmaa. Koko ryhmä
pitää laittaa vastuuseen.
Tiedetään, että on asioita, jotka altistavat kiusaamiselle. Ne eivät kuitenkaan aktivoidu aina, vaan vaaditaan ryhmä,
joka palkitsee kiusaajaa.
Salmivallia turhauttaa, että koulukiusaamispuheessa vaaditaan aina uusia, tehokkaampia keinoja.
"Kun meillä on näitä keinoja."
Esimerkiksi KivaKoulu-hanke, jota Salmivalli johtaa. Se on kouluille ilmainen "työkalupakki", jolla kiusaamista ehkäistään
järjestelmällisesti.
"Sen on todettu vähentävän kiusaamista. Siis ihan tiukoissa tieteellisissä tutkimuksissa."
Mutta tieteelliset tutkimukset kiertävät huonosti sosiaalisessa mediassa.
Elokuussa Helsingin poliisi levitti Facebookissa tunteikasta tarinaa 14-vuotiaasta kiusatusta pojasta ja tämän itsemurha-
viestistä. Melkein 50 000 ihmistä jakoi tekstin Facebookissa. Poliisin mukaan tarina on totta, mutta yksityiskohtia muutettu.
Poliisin antama kuva kiusaamisesta on poikkeuksellinen. "Koulukiusaaminen on rikos", poliisin jakamassa viestissä lukee
suurin kirjaimin.
Mutta kun ei ole. Suurin ja tyypillisin osa kiusaamistapauksista ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä.
Kaiken lisäksi poliisi antaa ymmärtää, että poika tappoi itsensä kiusaamisen vuoksi.
THL:n tutkimusprofessoria Mauri Marttusta tällainen viestintä huolettaa. "Tapa oli sellainen, että toivoisi, ettei tällä
avoin käsiteltäisi", hän sanoo.
"On epätodennäköistä, että joku nuori tekisi itsemurhan vain kiusaamisen vuoksi. Taustalla on monien ongelmien
kasaantuminen. Mukana on usein mielenterveyden häiriö, useimmiten depressio."
Tutkimusten perusteella tiedetään myös se, että yksittäistapauksen uutisoiminen voi lisätä itsemurhia. Riskiä lisäävät
myös jäähyväiskirjeiden julkaiseminen ja itsemurhan esittäminen ratkaisuna yksittäiseen ongelmaan.
Helsingin poliisin kampanjassa toteutuvat nämä kaikki.
Jatkuva koulukiusaaminen on trauma. Se synnyttää hirveitä, hurjia tunteita pitkälle aikuisuuteen.
Se on ymmärrettävääkin.
Mutta kun tunne ottaa tiedon paikan, seuraa helposti ylilyöntejä ja lynkkausmielialaa.
Pari vuotta sitten tiedetoimittaja Jani Kaaro kirjoitti Helsingin Sanomiin kolumnin Mädän omenan ongelma. Millainen
olisi koulu, josta kiusaajat eli mädät omenat olisi siirretty muualle, kysyy Kaaro, entinen koulukiusattu. Vastaus löytyy
paviaaniyhteisöstä, josta aggressiiviset yksilöt kuolivat myrkytyksen vuoksi. Sen jälkeen rauhalliset paviaanit elivät
sovussa.
Tämän vuoden alussa Suomen Psykologiliitto taas julkaisi sivuillaan psykologi Vesa Nevalaisen blogikirjoituksen
"Kiusaaja on ilkeä paskiainen". Siinä kerrotaan, että kiusaaja on häikäilemätön julmuri, jota ei ehkä edes voi auttaa,
sillä "osa meistä vaan kerta kaikkiaan on pahoja".
Hän lopettaa: "Että terveisiä vaan Sepolle: haista jätkä pitkä paska."
Jos mietin hetkenkin tarkemmin, tiedän, että olen aivan varmasti itsekin kiusannut lapsena. Käänsin selkäni ringissä.
En ollut kuulevinani toisen puhetta. Puhuin vähän liian kovaa selän takana. "Unohdin" jonkun porukasta.
Ne olivat itselleni aina yksittäistapauksia, mutta kohteelle ehkä systemaattista, niin kuin Salmivalli sanoisi. Tunnistan
niiden hetkien vallan, kuka tahansa tunnistaa.
Mutta omaa uhriutta on miellyttävämpi muistella kuin pahantekoa. Se on eheämpi tarina.
Anu Silfverberg Palstalla arvioidaan maailman ja kotimaan asioita, kosketusetäisyydeltä.
